Valoeetteri olemassa

Valoeetteri

Eetteri on luotu käsite, jossa painoton ja näkymätön kaikkeuden täyttävä aine luo fysikaalisen keinon selittää sähkömagneettisten aaltojen käyttäytymistä. Sähkömagneettinen säteily, valo ja muut sähkömagneettiset aallot, olivat käsityksen mukaan tämän kimmoisan tai hyytelömäisen jatkuvan väliaineen värähtelyä.

Aristoteelisessa todellisuuskäsityksessä eetteri (maailmaneetteri) oli viides elementti maan, ilman, tulen ja veden lisäksi. Taivaankappaleet koostuivat Aristoteleen eetteristä ja sitä oli vain kuunylisessä avaruudessa. 1700- ja 1800-luvulla eetterillä tarkoitettiin yleisesti oletettua ainetta, jonka arveltiin täyttävän avaruuden ja toimivan valon ja muun sähkömagneettisen säteilyn väliaineena, sekä gravitaatiovuorovaikutuksen välittäjänä. Tästä on peräisin muun muassa sanonta eetteriin "radiolähetyksenä". Isaac Newton piti eetteriä painovoiman välittäjänä. René Descartes laajensi käsitettä eetteri tarkoittamaan kaikkeuden täyttämää väliainetta, joka paitsi synnytti aaltoilmiöt, loi myös aineen pyörteilyllään.

Valoeetteri (luminiferous aether) oli oletus kaikkeuden täyttäväksi sähkömagneettisen säteilyn väliaineeksi. Nimityksen antoi James Clerk Maxwell, joka aikalaistensa tavoin oli sitä mieltä, että valon eteneminen vaatii väliaineen. Sähkö- ja magneettikenttien katsottiin aiheutuvan eetterin jännitystiloista, valon ja muiden sähkömagneettisten aaltojen taas sen värähtelyistä. Tässä muodossa eetteriteoria oli useiden vuosikymmenien ajan tieteessä yleisesti hyväksytty. Muutamat tiedemiehet tekivät yrityksiä selittää eetterin avulla muitakin ilmiöitä. Esimerkiksi lordi Kelvin (William Thomson) esitti hypoteesin, jonka mukaan tavallisen aineen atomit olisivat eräänlaisia eetterin solmuisia pyörteitä, ja hän teki alustavia yrityksiä selittääkseen tuolloin jo tunnetun alkuaineiden jaksollisen järjestelmänkin tämän hypoteesinsa avulla. [1]

Eetterihypoteesi todettiin kuitenkin jo 1800-luvun lopulla mahdottomaksi sovittaa Michelson-Morleyn kokeen kaltaisiin tutkimuksiin. Tämä vain siinä tapauksessa että eetteri oli paikallaan maapalloon ja muihin massoihin nähden. Lisäksi näytti, että se vaatisi absoluuttisen viitekehyksen, jossa yhtälöt pätisivät, sillä epätyydyttävällä ehdolla että yhtälöt ovat eri muodossa liikkuvalle havaitsijalle. Nämä vaikeudet innoittivat Albert Einsteinia muodostamaan erityisen suhteellisuusteorian, ja siinä prosessissa Einstein hylkäsi vaatimuksen valoeetterille. Mutta kuten sanottua, on mahdollista luoda absoluuttiseen eetteriin ja viitekehykseen perustuva malli, joka sisältää eri liiketiloissa oleville havaitsijoille yhtäläisen käsityksen valonnopeuden vakioisuudesta sekä aikadilataation.

Myös viime aikoina on esitetty erilaisia eetterihypoteeseja, mutta niitä pidetään yleisesti näennäistieteenä. Näissä alkuperäistä eetterihypoteesia on kehitetty edelleen, joskin pohjalla on edelleen vanha ajatus mekanistisesta kimmoisasta värähtelevästä aineksesta tai taustarakenteesta, joka sekä synnyttää aalto- ja hiukkasilmiöt että siirtää ne. Tällaisia teorioita ovat Kauko Niemisen eetteripyörreteoria[2] sekä Pekka Virtasen D-teorialähde?.