Taikausko ja kristinusko.

Basker

Kun aikoinani kävin Lohjalla yläkansakoulun uskonnontunneilla, opettaja määritteli meille, mitä on taikausko. Hän opetti, että taikausko tarkoittaa kristinuskon ulkopuolella olevia käsityksiä, joita on mm. alkuasukasheimojen (nykyään käytetään sanaa alkuperäiskansojen) uskonnoissa. Animismia, henkienpalvontaa.

Taikauskoa, niin opetettiin, ovat uskomukset, joiden mukaan henkimaailmaan voidaan vaikuttaa taikuuden avulla. Tähän kategoriaan luettiin myös länsimaissa esiintyvät käsitykset perjantaista 13:na päivänä, mustan kissan kävelemiset tien yli, onnenapilat, tikapuiden ali kävelemiset, uudenvuodentinanvalannat ym. uskomukset. Myös näitä länsimaalaisia käsityksiä pidettiin taikauskon ilmenemismuotoina.

Nykyään taikauskon sisältö on määritelty aivan kokonaan uusiksi. Tässä Wikipedian määritelmä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taikausko

Taikauskoa ei enää nykyään pidetä kristinuskon vastakohtana. Päinvastoin, KAIKKEA uskontoa pidetään yhden ja saman taikauskoisen ajattelutavan eri ilmenemismuotoina. Tämän on ateismi saanut aikaan. Ajat muuttuvat. Määritelmät muuttuvat. Kyllä. Haluaisin silti esittää muutamia kysymyksiä.

1. Eikö taikuudella ja kristillisellä uskolla muka todellakaan ole mitään eroa?
2. Miksi sitten aiemmin noituus, poppamiestaidot ja shamanismi määriteltiin taikauskoksi, erilleen kristinuskosta?
3. Mikä usko on enää oikeaa, ei-taikauskoista tulkintaa?
4. Voiko olla olemassa puhtaasti ei-rituaalista, ei-animistista uskoa yhteen ainoaan Jumalaan vailla taikauskoon niin olennaisesti kuuluvaa luonnon tai vainajien henkienpalvontaa?

16

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdbfdbfdbdf

      Taikauskolla ja taikuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, joten älä sotke niitä keskenään.

      Taikausko tarkoittaa sitä että uskoo johonkin myyttiseen jota ei voida järjellä todistaa, joidenkin mielestä tuo määritelmä voidaan laajentaa koskemaan kaikkia uskontoja, myös kristinuskoa.

      Kannattaa lukasta wikistä mitä noilla eri termeillä on eroa ennen kun alkaa kyseleen.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Taikuus_(illuusio)
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Taikuus_(yliluonnollinen)
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Taikausko

      • Eikö isäsi ole opettanut sinulle käytöstapoja? Jos ei ole opettanut, kannattaisi hankkiutua jolllekin tapakurssille, ennen kuin alkaa vastailla. Tuolla tyylillä et tule pärjäämään elämässä.

      • goddeloos

        "Taikausko tarkoittaa sitä että uskoo johonkin myyttiseen jota ei voida järjellä todistaa, joidenkin mielestä tuo määritelmä voidaan laajentaa koskemaan kaikkia uskontoja, myös kristinuskoa. "
        - Tottakai se koskee kristinuskoa, kuten muitakin uskontoja jossa palvotaan olematonta. Jos koitat oikein rationaalisesti ajatella, huomaat että mitä todennäköisemmin jumalia ei ole olemassa.

    • Semmoisia on.

      taikauskoinen kaveri. Pelkää kaikkea mahdollista. Sylkee mustan kissan nähdessään. Kiertää tikapuut kaukaa. Ei uskalla siirtää kotonaan huonekaluja. Voi kuulemma sattua jotakin pahaa, jos panee ne väärään järjestykseen. On usein ahdistunut. Pelkää. Ei osaa olla iloinen. Masentuu herkästi.

      • Itsekin tunnen pari naista, jotka tulevat hermostuneiksi, kun on perjantai 13 päivä, tai kun peili menee rikki tms. Tuo on sellaista, sanoisinko, maailman alkeisvoimien edessä pelkäämistä. Terve jumalanpelko puuttuu, mutta muuten uskotaan kaikkeen humpuukiin. Oma lukunsa ovat sitten afrikkalaiset muslimituttuni, joista muutama pitää vihaista katsetta ns. pahana silmänä, joka langettaa kirouksen heidän päälleen. Sellainen ajattelu ei käsittääkseni edes kuulu islaminuskoon, jota nämä tunnustavat, mutta jostain syystä he ajattelevat niin.

      • mielestäsi
        Basker kirjoitti:

        Itsekin tunnen pari naista, jotka tulevat hermostuneiksi, kun on perjantai 13 päivä, tai kun peili menee rikki tms. Tuo on sellaista, sanoisinko, maailman alkeisvoimien edessä pelkäämistä. Terve jumalanpelko puuttuu, mutta muuten uskotaan kaikkeen humpuukiin. Oma lukunsa ovat sitten afrikkalaiset muslimituttuni, joista muutama pitää vihaista katsetta ns. pahana silmänä, joka langettaa kirouksen heidän päälleen. Sellainen ajattelu ei käsittääkseni edes kuulu islaminuskoon, jota nämä tunnustavat, mutta jostain syystä he ajattelevat niin.

        hankkia esimerkiksi matkamuistoksi amuletteja ja jumalankuvia, omistaa Mustan Raamatun jne.?

      • mielestäsi kirjoitti:

        hankkia esimerkiksi matkamuistoksi amuletteja ja jumalankuvia, omistaa Mustan Raamatun jne.?

        Uudessa testamentissa kerrotaan, miten uskoon tulleet hävittivät taikakirjansa. Tästä voidaan päätellä, että uskovan ei pidä omistaa mainitsemiasi esineitä. Niiden omistaminen ei tuo mukanaan pahoja henkiä, eikä Mustan Raamatun pitäminen kirjahyllyssä ole sen kummempaa kuin sarjakuvapiirtäjä Jukka Tilsan Zärpämies-albumin pitäminen kirjahyllyssä. Esineisiin ei liity mitään sellaista maagista voimaa, jota uskovan pitäisi karttaa. En kuitenkaan näe mitään järkevää syytä siihen, miksi uskova, jonka uskoon ei kuulu maagisten esineiden voimaan luottaminen, pitäisi sellaisia kotonaan.

      • Uuden

        testamentin mukaan ne pitäisi hävittää, sinun mielestäsi sellaisten pitäminen on ok vaikket näe syytä miksi uskova sellaisia hankkisi?

        Jos uskova ei kerran usko niiden taikavoimaan eli ei ole taikauskoinen, ei hänellä pitäisi olla mitään syytä olla valitsematta sellaisia matkamuistoksi tai muuten kotiinsa siinä missä mitä tahansa tavaraa jos sellainen miellyttää silmää tai muuten. Uskovaisella uskontotieteilijällä on jo järkevä syy hankkia sellaisia itselleen. Lähetystyöntekijöilläkin on toisinaan tapanaan tuoda muistona kaikenlaista. Museoiden kokoelmien pitäminen olisi mahdotonta jos Uuden testamentin näkemystä hävittämisestä sovellettaisiin niihin.

      • Uuden kirjoitti:

        Kuten sanoin, en näe syytä sellaisten hankkimiseen. Uudessa testamentissa uskoon tulleet hävittivät jo omistamansa taikakirjat siitä syystä, että he halusivat tehdä pesäeron entiseen elämäntapaansa ja vanhoihin uskomuksiinsa nähden.

        Samasta syystä uskoontulleet narkkarit nykyään hävittävät huumeiden käyttämiseen tarkoitetut välineensä. Harva kapitalistikaan pitää kirjahyllyssään Maon Punaista kirjaa. Eikö tämä ole täysin luonnollinen toimintatapa? Tässä asiassa Raamattu kertoo, miten ihmiset toimivat, mutta se ei muodosta asiasta dogmia. Kysyit minun mielipidettäni, ja kerroin vain oman mielipiteeni.

        Jos joku taikakalu on uskovan mielestä silmää miellyttävä, tai jos hän tarvitsee sellaista esim. tutkimustyönsä materiaaliksi, niin mikäs siinä, minun puolestani ostakoon sellaisen. Todennäköisesti sellainen ihminen on myös riittävän järkevä ja hengellisesti aikuinen tajutakseen, että esineellä ei ole hänelle itselleen mitään hengellistä merkitystä.

      • Sivukommentti
        Uuden kirjoitti:

        Jos tuodaan kotiin esineitä, joita on käytetty henkien manaamiseen,
        tai joihin on loitsujen kautta sidottu henkiä, on syytä poistaa
        tällaiset esineet, koska ruumiittomat henget etsivät asuntoa.

        Jos esineitä on käytetty henkivaltojen yhteydenottoa varten, ovat ne saastuneita.

        Kaikki sellaiset kannattaa polttaa.

        Vaikka ihminen on uskossa, ovat henkivallat ovelia paholaisen olentoja,
        jotka osaavat eksyttää valvomattoman uskovankin.
        Toisaalta ne voivat aiheuttaa painajaisia ja monenlaista levottomuutta häiritsemällä
        eri tavoin.

        Henkimaailan asioiden kanssa ei pidä koskaan leikitellä, sillä ne voimat ja vallat
        ovat ihmistä voimakkaampia.

        (esim. pappi skeuaan pojat Apt)

      • oloinen

        mielipide. Jos uskova on sen verran valistunut (eli joko ”riittävän järkevä ja hengellisesti aikuinen” kuten kirjoitit tai muuten) niin miksi hän ei voisi sellaisia hankkia ja pitääkin hallussaan. Tuollainen asenne taitaa paremmin onnistua länsimaissa ja fundamentalistien parissa se on ymmärtääkseni täälläkin harvinaisempi. Lähetyskentillä kolmansissa maissa, joissa taikausko on enemmän pinnalla ja johon itseensä siellä jo liittyy ikäviä piirteitä, dogmaattinen asenne voi olla seurauksiltaan hyvinkin ikävä. Valistus ja / tai ”riittävän järkevä ja hengellisesti aikuinen” asenne olisi sielläkin paikallaan, pikemmin kuin taikauskon ruokkiminen kristinuskon ja / tai Raamatun nimissä.

        Toisaalta jos katsot että ”riittävän järkevä ja hengellisesti aikuinen” uskova voi sellaisia hankkia, niin miksi välttämättä hävittää niitä jos uskoontullessaankin sattuu niitä omistamaan? Kulttuurihistorian, kansatieteen, uskontotieteen kannalta sillä voidaan saada paljon korvaamatonta vahinkoa aikaan. Mm. Suomesta on kristinuskon toimesta hävitetty lähes kaikki uhripuut, shamaanirummut, Euroopasta lähes kaikki täysin mustat kissat. Samassa hengessä kuin esim. tällä hetkellä Afrikan lähetyskentillä joidenkin kristittyjen ruokkiessa siellä asenteillaan noitavainoja. ”Valistuneemmin” ja Raamattuun vähemmän dogmaattisemmin suhtautuen voisi esineistön arvoa ajatella myös tieteellisesti ja pikemminkin vaikka antaa ne pois sopivalle taholle (riippuen tietysti esineistöstä). Tätä vaihtoehtoa ei juuri taideta uskoontulleelle esittää. Sen että narkkari hävittää huumeiden käyttämiseen tarkoitetut välineensä ymmärrän paremmin kuin sen että uskoontullut ”pakana” hävittää omistamansa kultti- tm. esineistön joka samalla käytännössä usein on myös sikäläisen käsityötaiteen hävittämistä (esim. patsaat).

      • nähtävästi
        Sivukommentti kirjoitti:

        Jos tuodaan kotiin esineitä, joita on käytetty henkien manaamiseen,
        tai joihin on loitsujen kautta sidottu henkiä, on syytä poistaa
        tällaiset esineet, koska ruumiittomat henget etsivät asuntoa.

        Jos esineitä on käytetty henkivaltojen yhteydenottoa varten, ovat ne saastuneita.

        Kaikki sellaiset kannattaa polttaa.

        Vaikka ihminen on uskossa, ovat henkivallat ovelia paholaisen olentoja,
        jotka osaavat eksyttää valvomattoman uskovankin.
        Toisaalta ne voivat aiheuttaa painajaisia ja monenlaista levottomuutta häiritsemällä
        eri tavoin.

        Henkimaailan asioiden kanssa ei pidä koskaan leikitellä, sillä ne voimat ja vallat
        ovat ihmistä voimakkaampia.

        (esim. pappi skeuaan pojat Apt)

        katsoisi hyvällä amulettien ym. hankkimista itselle edes vaikka matkamuistoksi tai kulttuurin ym. tutkimuksen tarkoituksiinkaan koska ne ovat mielestäsi vähintään potentiaalisia pahojen henkien tyyssijoja? Eikö puinen epäjumalankuva ole pelkkä puupökkelö? Puupökkelö, jonka palvomista eksiilin aikainen Deutero-Jesaja irvailee ja miten kauhistavana hän sitä pitääkin hän ei sentään väitä sen olevan pahojen henkien tyyssija (Jes 44:13–19)? Jotenkin en voi nähdä amuletteja ym. kohtaan saatanan pelkoa tuntevia kristittyjä yhtään sen vähemmän taikauskoisempina kuin niitä käyttäviä ja palvovia animisteja.

        Mitä mieltä olet siitä että osin helluntailaisten ansiosta lähetyskentillä Afrikassa kristityt eivät polta pelkästään omistamiaan amuletteja ym. vaan lapsiaankin, noitina?

        Children are targets of Nigerian witch hunt
        Evangelical pastors are helping to create a terrible new campaign of violence against young Nigerians. Children and babies branded as evil are being abused, abandoned and even murdered while the preachers make money out of the fear of their parents and their communities …
        … preachers are turning their attentions to children - naming them as witches. In a maddened state of terror, parents and whole villages turn on the child. They are burnt, poisoned, slashed, chained to trees, buried alive or simply beaten and chased off into the bush.…
        Although old tribal beliefs in witch doctors are not so deeply buried in people's memories, and although there had been indigenous Christians in Nigeria since the 19th century, it is American and Scottish Pentecostal and evangelical missionaries of the past 50 years who have shaped these fanatical beliefs.
        http://www.guardian.co.uk/world/2007/dec/09/tracymcveigh.theobserver

        Muita:
        http://www.foroyaa.gm/modules/news/article.php?storyid=3966
        http://wildhunt.org/blog/2009/10/christians-hunting-witches-again.html
        Lisää löytyy googlettamalla vaikka: pentacostalism witch hunt africa

        Noitakin artikkeleita lukiessa, joissa kuvattiin tilanteen olevan kuin Euroopassa noitavainojen aikaan, tuntui kuin kristinuskoa ja erityisesti helluntailaisuutta ei voisi pitää sen vähempää taikauskoisena kuin sikäläisiä animistisia uskontojakaan.

        Onko asenteesi sama muiden uskojen esineistöä, pyhiä paikkoja, kirjallisuutta kohtaan yleensäkin eikä vain animistien amuletteja jne.? Jotkut fundamentalistithan pitävät muita uskontoja tavalla tai toisella saatanan palvomisena.

      • merihukka
        nähtävästi kirjoitti:

        Ei voi olla olemassa taikauskovapaata uskontoa. Uskunnot ovat nimenomaan olemassa siksi, että tiedostamattomiin asioihin vastataan luulottelulla.
        Kansanuskomukset, esim. mustan kissan tuottama epäonni, ovat kyllä taikauskoa, mutta enemmän hauskoja kansansanontoja. Tämäntyyppisiä tulee ja menee reaalielämässä. Tällaislilla sanonnoilla oikaistaan tosiasioita ja pidetään hauskaa.

        Taikausko pyörii myös kristinuskossa. Siinä uskotaan noitiin, koska ne halutaan kieltää. Siinä uskotaan pahoihin ja hyviin henkiin. Siinä uskotaan maailmanhenkeen olevaisen alkuperusteena vastoin minkäänlaista tietoa. Siinä uskotaan voitavan rukouksella vaikuttaa maallisiin asioihin.
        Siinä uskotaan, että usko tuo kuoleman jälkeen kuolemattomuuden.

        Kristinuskossa on kaikki ne elementit, joita aloittaja piti taikauskona. Kussakin uskonsuunnassa on toisistaan poikkevia uskomuksia. Jossain uskotaan suojeluspyhimyksiin (kuolleitten ihmisten ihmeitä tekeviin voimiin), toisessa suuteleminen neitsyt Marian kuvaa tuo onnea. Kaikissa suunnissa uskotaan kasteen ihmeitä tekevään voimaan tai usko Jeesuksen pelastavaan merkitykseen kuolemattomudelle.
        Jeesuksen tekemiin ns. ihmetekoihin uskotaan ehdoitta, vaikka jokainen tervejärkinen käsittää ne mahdottomiksi. Esimerkiksi yhdessä ihmisessä olisi niin paljon riivaajahenkiä, että piti olla kahden tuhannen sian lauma, johon ne voitiin ajaa. Ja vielä, että niitä ei voinut ajaa ilmaan vaan nimenomaan sikoihin! Ja että ihmisessä on riivaajahenkiä.

        Kristinuskon oleellinen perusta on taikauskossa. Ja kun taikauskoiset näkemykset pitää limittää maalliseen näkemykseen, sekahedelmäkeitto on valmis. Olematonta joudutaan selittämään olevaisen termeillä ja hukka tulee perimään selittäjän.

      • ihan ilman
        merihukka kirjoitti:

        kristinuskoakin.
        http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/newsnight/8441813.stm
        Muilla kulttuureilla on muut tavat kuin meillä.

      • goddeloos

        "Minulla on
        taikauskoinen kaveri"
        - Minullakin, hän rukoilee

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      5656
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      22
      2849
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      155
      2606
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      26
      2359
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1684
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1565
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      134
      1404
    8. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      133
      1024
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      89
      984
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      909
    Aihe