Olenko omituinen?

Jäiks sulle noista edellisistä suhteista semmonen olo että yllätyit ittees seurustelukumppanina, tai jäiks särkyny sydän?

Tossa iässä hankaluutena on kun on niin paljon 'kosijoita'. Parin vuoden päästä on jo vähemmän ja sitten on helpompi nähdä puu metsältä.

Toi miesmaku viittaa haluun kokea syviä tunteita ja järisyttäviä kokemuksia. Voi mennä muutama vuos ennenkun sellanen halu hieman hellittää.

Mulla sama "ongelma". Et siis ole yksin :) Oon ajatellu vaan elää täysillä, kai se rakkauskin tulee jos tulee mutta en koe asiasta minkäännäköistä stressiä. Kyllä se siitä.

Peukut valinnastasi!
Olen samoilla linjoilla. Arvostan yksinoloa ja ärsyynnyn joidenkin sukulaisten ja kavereitten uteluista pariutumisen suhteen. Ikään kuin se olisi jokin automaattinen ja yksinkertainen elämäntapavalinta.

Seurustelu voisi olla ihan jees periaatteessa, mutta hyvin avoimella ja kevyellä järjestelyllä. Sängyn ajoittaista jakamista vastaan minulla ei ole mitään, mutta yhdessäasumisille tai muulle roikkumiselle: ei kiitos.

Toisten parisuhteen puutteen surkuttelu on epäilläkseni myös tietyn sortin sosiaalista peliä. Noh, erityisesti tällä foorumilla kaikki tietenkin tekevät sitä ihan itsekin, mutta muilta tullessa se on jonkinlaista maailmankatsomuksen tyrkytystä. Heidän käsitystään maailman säännöistä haastaa semmoinen jos joku on sekä sinkku että tyytyväinen, sillä se saattaa esim antaa aihetta sellaiseen ajatukseen, että kun he olivat itse sinkkuna jotenkin vaillinaisia, ei ongelmaa välttämättä olisikaan tarvinnut tai kenties kannattanutkaan ratkaista parisuhteeseen hakeutumalla. Kai tuommoinen näkökulma kiusaa, ja siihen joutuu hakemaan selkeyttä poikkeavaa sinkkua koettelemalla tai vähättelemällä.

Ei tuossa ole mitään ongelmaa, kunhan asian rehellisesti kertoo sille, joka olisi kiinnostunut.

En minäkään haluaisi asua saman katon alla, vaan vähän pienimuotoisempaa juttua...

Sen sijaan niitä naisia en ymmärrä, jotka eivät millään voi kertoa kerrassaan mitään itsestään. Sellaisesta jää hyvin paha mieli.

Hyvä tietää että on muitakin!

Ei mulla mitään jäänyt hampaankoloon edellisestä suhteesta, ihan yhteisymmärryksessä erottiin, ei asuttukaan yhdessä. Meinattiin kavereina pysyä mutta eihän se onnistunut, yhteydenpito on jäänyt eikä se haittaa minua. Sille viime kesäiselle "deitille" sanoinkin että hänessä ei miehenä ole mitään vikaa (niin kuin ei ollutkaan, kaikin puolin kunnollinen mies) mutta minä en vain tunne samalla tavalla kuin hän enkä voi sille mitään. Ei sitä pakosta voi alkaa toisen kanssa olemaan. Kai hän otti vähän itseensä siitä.

Olen ehkä vähän sellainen "yksinäinen susi". Viihdyn muutenkin paljon omissa oloissani ja ajatuksissani, vaikka ystävien seura toki silloin tällöin on paikallaan ja minulla on aika paljon ystäviä. Minulla on harrastus jonka takia matkustelen jonkin verran ympäri Suomea ja samalla tapaan muualla asuvia kavereitani. Muutenkin olen aika itsenäinen ja tottunut selviytymään yksin. Seurustelukumppanilta vaatisinkin sellaista että antaisi minun matkustaa yksiksenikin, käydä ulkona kavereidenkin kanssa. Sama toki toisinkin päin.

Järisyttävien kokemusten haku kuulostaa tutulta. Inhoan tylsyyttä ja pitkästyn ja turhaudun helposti. Kumminkin tiedän että "väärät" miehet ovat väärä tapa hakea sitä jännitystä elämään.

Minulla onkin eräs sukulainen joka ei ole koskaan ollut sinkkuna. Uusi mies on ollut jo valmiina kun entinen on jätetty. Hän ei ole koskaan kai asunutkaan yksin. Kai hän juuri kokee niin että on jotenkin vaillinnainen sinkkuna, ja hän etupäässä onkin aina ihmettelemässä minun sinkkuuttani ja ehdottelee ketä lie miehiä.

Mutta kiva tietää etten ole ainakaan ihan yksin :)

...Ja kiva tietää etten minäkään :)

Minunkin sinkkuuttani on surkuteltu ja ihmetelty niin paljon, että olen itsekin ajatellut, että minussa on jokin perustavaa laatua oleva vika. Toivottavasti alan taas luottaa itseeni ja omiin tunteisiini...

Minulla ei olisi mitään parisuhdetta vastaan. Tykkään jakaa asioita ja osoittaa hellyyttä. Ihastun vain "valitettavan" harvoin, enkä osaa seurustella vain tavan vuoksi. Luin juuri jostain, että ihmiset ihastuvat ihmisiin, jotka nostavat heidän itsetuntoaan. Tuossa lienee syy, miksi minä (ja tod.näk. myös ap) olen sinkku -itsetuntoni on niin hyvä, ettei se kaipaa nostetta ulkopuolelta.

Silti toivon, että joskus vielä joku oikea vie minultakin jalat alta.

Kiinnostaiskos leidiä tällainen nuorekas, sporttinen ja komea 58 vuotias mies, joka ei myöskään ole kiinnostunut seurustelusta.

Ketä nämä tuttavat ovat, jotka ovat surkuttelemassa ja ihmettelemässä kaikkien yksinoloa? Ei minulla ole sellaisia, vaikka valtava sosiaalinen verkko onkin?? Ehkä he surkuttelisivat sitten sitä naista, joka yrittäisi kanssani olla:D

Muuten pakko sanoa, että olen kanssasi samoilla linjoilla. Ei sitä seurustelua ja naisten roikkumista jaksa. Pienissä annoksissa hyvä, satunnainen seksi on kivaa ja naisissa on hyviä kavereita, mutta mitään riippakiveä en tarvitse, joka odottaa, että jaksan joka hetki olla romanttista parisuhdetta.

Sinä olet nainen joka haluaa elää sinkkuna. Siksi voit siirtyä seurusteluun tarvittaessa kohtalaisen helposti, kirjoitithan:

"Olen seurustellutkin vain kerran, sitä suhdetta kesti kolme vuotta. Ja yhtä tyyppiä tapailin viime kesänä mutta ei siitä tullut mitään. Ottajia kyllä olisi ja treffipyyntöjä tullut, mutta kun en vain ihastu ja hankalapa se on suhdetta aloittaa kun ei tunne vetoa itse tyyppiä kohtaan."

Eli ottajia tulee jatkuvalla syötöllä ja jossain vaiheessa se oikea mies iskee sinut eikä sinun tarvitse tehdä mitään sen eteen. Toista olisi jos olisit mies: Kun päättäisit aloittaa naisen etsinnän, sinun pitäisi tehdä kaikki työ itse.

Mistä sitä tietää mitä toinen haluaa. Aina vastaukseksi tulee ei. Mutta hylätäkään ei saisi.

"pari tyyppiä olisi jotka kiinnostavat ainakin vähän, mutta he ovat vääriä. Toinen on juoppo ja naimisissa, toinen narkkari."

Eli ihan ok-miesmaku sulla. Kyllä tuosta sua kiinnostavasta ryhmästä vielä joku just sulle hyvä löytyy.

Miten joku voi edes ihastua johonkin narkkariin? Mitä sinä sellaisessa tyypissä näet? Missä sinä ylipäätään pyörit vapaa-ajallasi, jos hengailet joidenkin juoppojen ja narkkareiden seurassa? Vaihda parempiin piireihin., tai muutut itsekin samanlaiseksi roskasakiksi.

Erittäin hyvä, jos sun kelpaa elää täyttä elämää noin :)
Mitäköhän sitten kun ne KAVERIT alkavat jakamaan omia sänkyjään vakituisen vierailijan kanssa? Silleen romanttisesti...parisuhteessa.
Kiinnostaisi nimenomaan tietää, koska itse olen nyt ollut hieman yli vuoden sinkkuna ja huomannut, että miltei jokainen niistä hyvistä kavereista on enemmän-tai-vähemmän sitoutunut lopullisesti parisuhteeseen. Jos onnellinen elämä olisi kiinni jatkuvasti aktiivisesta sosiaalisesta verkostosta, niin silloin mun olisi parempi myös vähintäänkin seurustella, eikä mennä toisten ihmisten ehdoilla.
Pointtina kuitenkin se, että oma itsensä, omat mieltymykset, syvimmätkin ajatukset, olisi parasta jaettuna. Kavereiden kanssa kun ei sellainen homogeenisuus aina toimi, vaan voi enemmänkin turhauttaa.
Näh, en mä millään haluaisi viettää loppuelämää yksin ja itsekseni. Hukkaan menisi jos ei ketään saisi rakastaa.