Joku tällä palstalla vähän aikaan sitten esitti yksinkertaisen teorian älykkyydestä. Sen mukaan älykäs ihminen käyttää älyään tiettyyn kiinnostuksen kohteeseen ja kehittyy kyseisessä asiassa huippuhyväksi. Oli tämä kiinnostuksen kohde sitten sosiaaliset suhteet, teknologia, uhreilu tai taide.
Tämä teoria käytännössä tarkoittaa sitä, että Albert Einstein olisi voinut valita minkä tahansa lajin (jääkiekon, jalkapallon, taidemaalauksen, kuvanveiston, tähtitieteen, ralliautoilun, journalismin, kirjallisuuden, politiikan, suojelualan jne.) ja kehittyä kyseisessä asiassa alansa huipuksi. Samaten Leonardo da Vinci olisi voinut olla yhtä hyvä politiikkona tai kirjailijana. Wayne Gretzky olisi hän ollut alansa huippuosaaja taloustieteessä tai taidemaalauksessa.
Voiko näin olla? Itse uskon enemmän tuohon moniälykkyysteoriaan. Pidän lisäksi ympäristöä geenejä tärkeämpänä tekijänä älykkyyden kannalta. Todellisuudessa geenit ja ympäristö lienevät yhtä tärkeitä. Geneettisen älykkyysteorian taustalla on vain ajatus, josta en pidä. Sen mukaan ihminen on syntynyt paremmaksi kuin toinen. Tällaista ajattelua on seurannut monenlainen rasismi (arjalaisuus jne.)
Voisiko ollakin mahdollista, että ihmiset eivät olekaan älylliseltä suorituskyvyltään paljoakaan toisiaan parempia tai huonompia? Ihmisethän ovat 99,9 %:sti geeneiltään samanlaisia. No geneettinen monimuotoisuushan on mittava, ja tuo pienikin ero mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset näyttävät erilaisilta. Kuitenkin tuo geneettinen samankaltaisuus korostuu juuri ihmisten elintärkeissä elimissä, jotka koodautuvat geeneihin melko samalla tavalla johtuen siitä, että elintärkeiden elinten kehityksessä ei saa ottaa turhia riskejä (esim haitallisten mutaatioiden syntyminen täytyy minimoida). Näitä tärkeitä elimiä ovat ainakin suurin osa sisäelimistä ja varmasti myös keskushermoston tärkein elin eli aivot.
Näin ollen menestyksen kannalta ratkaisevaa ovat luonteen piirteet. Ne eivät ole varsinaisesti älykkyyttä, mutta mahdollistavat menestymisen tiettyjä luonteen piirteitä suosivilla aloilla. Esimerkiksi juuri Gretzky ja Shakespeare ovat omien alojensa huippuosaajia. Jääkiekossa menestyminen kuitenkin vaatii tietynlaista luonnetta (kova kilpailuvietti, agressiivisuus, kovapintainen asenne), kuten vaatii myös kirjallisuus (rauhallisuus, syvällinen pohdiskeleva luonne, pitkäjänteisyys). Näin ollen nämä kyseiset herrat ovat älykkyydeltään yhtä hyviä omilla aloillaan. Sen sijaan Gretzky ei välttämättä menestyisi kirjallisuudessa, koska hänen luonne ei sovellu niin hyvin tälle alalla kuin Shakespearen. Tietysti asia toimii myös päinvastoin.
Summa summarum. Kahden jääkiekkoilijan suorituskyvyn ero ratkeaa pääasiassa luonteen piirteiden avulla. Heidän älykkyydessä ei ole niinkään eroja, mutta se kummalla on agressiivisempi, kilpailunhaluisempi ja kovapintaisempi luonne on myös parempi pelaaja. Samoin Shakespeare ei ole normaalia kirjalijaa älykkäämpi, mutta hän on rauhallisempi, pitkäjänteisempi ja syvällisempi henkilö, joka näkyy tuotettujen teosten laadussa.
Tämä teoria käytännössä tarkoittaa sitä, että Albert Einstein olisi voinut valita minkä tahansa lajin (jääkiekon, jalkapallon, taidemaalauksen, kuvanveiston, tähtitieteen, ralliautoilun, journalismin, kirjallisuuden, politiikan, suojelualan jne.) ja kehittyä kyseisessä asiassa alansa huipuksi. Samaten Leonardo da Vinci olisi voinut olla yhtä hyvä politiikkona tai kirjailijana. Wayne Gretzky olisi hän ollut alansa huippuosaaja taloustieteessä tai taidemaalauksessa.
Voiko näin olla? Itse uskon enemmän tuohon moniälykkyysteoriaan. Pidän lisäksi ympäristöä geenejä tärkeämpänä tekijänä älykkyyden kannalta. Todellisuudessa geenit ja ympäristö lienevät yhtä tärkeitä. Geneettisen älykkyysteorian taustalla on vain ajatus, josta en pidä. Sen mukaan ihminen on syntynyt paremmaksi kuin toinen. Tällaista ajattelua on seurannut monenlainen rasismi (arjalaisuus jne.)
Voisiko ollakin mahdollista, että ihmiset eivät olekaan älylliseltä suorituskyvyltään paljoakaan toisiaan parempia tai huonompia? Ihmisethän ovat 99,9 %:sti geeneiltään samanlaisia. No geneettinen monimuotoisuushan on mittava, ja tuo pienikin ero mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset näyttävät erilaisilta. Kuitenkin tuo geneettinen samankaltaisuus korostuu juuri ihmisten elintärkeissä elimissä, jotka koodautuvat geeneihin melko samalla tavalla johtuen siitä, että elintärkeiden elinten kehityksessä ei saa ottaa turhia riskejä (esim haitallisten mutaatioiden syntyminen täytyy minimoida). Näitä tärkeitä elimiä ovat ainakin suurin osa sisäelimistä ja varmasti myös keskushermoston tärkein elin eli aivot.
Näin ollen menestyksen kannalta ratkaisevaa ovat luonteen piirteet. Ne eivät ole varsinaisesti älykkyyttä, mutta mahdollistavat menestymisen tiettyjä luonteen piirteitä suosivilla aloilla. Esimerkiksi juuri Gretzky ja Shakespeare ovat omien alojensa huippuosaajia. Jääkiekossa menestyminen kuitenkin vaatii tietynlaista luonnetta (kova kilpailuvietti, agressiivisuus, kovapintainen asenne), kuten vaatii myös kirjallisuus (rauhallisuus, syvällinen pohdiskeleva luonne, pitkäjänteisyys). Näin ollen nämä kyseiset herrat ovat älykkyydeltään yhtä hyviä omilla aloillaan. Sen sijaan Gretzky ei välttämättä menestyisi kirjallisuudessa, koska hänen luonne ei sovellu niin hyvin tälle alalla kuin Shakespearen. Tietysti asia toimii myös päinvastoin.
Summa summarum. Kahden jääkiekkoilijan suorituskyvyn ero ratkeaa pääasiassa luonteen piirteiden avulla. Heidän älykkyydessä ei ole niinkään eroja, mutta se kummalla on agressiivisempi, kilpailunhaluisempi ja kovapintaisempi luonne on myös parempi pelaaja. Samoin Shakespeare ei ole normaalia kirjalijaa älykkäämpi, mutta hän on rauhallisempi, pitkäjänteisempi ja syvällisempi henkilö, joka näkyy tuotettujen teosten laadussa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
joka kiinnittää huomiota.
"Geneettisen älykkyysteorian taustalla on vain ajatus, josta en pidä. Sen mukaan ihminen on syntynyt paremmaksi kuin toinen. Tällaista ajattelua on seurannut monenlainen rasismi (arjalaisuus jne.)"
Valitettavasti maailma on sellainen kun se on, pitää siitä tai ei.
Tieteessä "en oo totta koska en tykkää" ajatus on valitettavan yleinen ja totaalisesti
pilaa monen tutkimuksen.
"joka kiinnittää huomiota.
"Geneettisen älykkyysteorian taustalla on vain ajatus, josta en pidä. Sen mukaan ihminen on syntynyt paremmaksi kuin toinen. Tällaista ajattelua on seurannut monenlainen rasismi (arjalaisuus jne.)"
Valitettavasti maailma on sellainen kun se on, pitää siitä tai ei.
Tieteessä "en oo totta koska en tykkää" ajatus on valitettavan yleinen ja totaalisesti
pilaa monen tutkimuksen. "
Tarkoitus ei ollut osoittaa, että tuo mielipiteeni vaikuttaa käsitykseeni totuudesta. Tarkoitin sillä sitä, että ehkä alunperin kyseinen teoria synnynnäisestä paremmuudesta on kehitetty juuri vastaavanlaisella uskomuksella. On uskottu että jotkut vaan ovat parempia luonnostaan kuin toiset, jolloin tämä käsitys on sulautunut uskomuksen kautta yleiseksi pidetyksi tosiasiaksi.
vaan on että toiset on älykkäämpiä kuin toiset, joka johtuu geeneistä ja aivojen harjoittamisesta osittain. Aivot määrää tahdin ja ymmärryksen laajuuden. Sama juttu on kauneudessa; jotkut saavat kauniit kasvot synnyinlahjana. Sen takia suurin loukkaus toiselle ihmiselle on koskien ulkonäköä tai älykkyyttä.
Älykkäät ihmiset ovat ns. asperger tyyppisiä ihmisiä, eli äärimmäisen kiinnostuneita jostain aiheesta, jolloin sosiaalinen elämä jää vähemmälle ajalle. Sanoisin että pohjalla pitää olla lahja ymmärtää/osata ko. asia luonnostaan ja kokemuksen kautta kehittyy yhä paremmaksi.
En usko että moni kirjailija osaisi tai olisi osannut ilmaista asian ytimen yhtä nerokkaasti kuin esim. Shakespeare. Hän on ollut luontainen haaveilija, enkä usko että sen takia olisi kovin hyvin pärjännyt liikunnassa. Taiteilijoissa on se juttu, että he uppoavat mielikuvituksissaan, koetuissa tunteissaan ja eläytymällä muiden tunteisiin niin syvälle, että melkeen mielenterveys menee. Siksi se koskettaa jokaista ns. tavallista ihmistä koska teoksissa on aistittavissa "pohjalla" käynti.
Suurin osa tavallisista ihmisistä on aika älykkäitä, mutta sosiaalinen kapasiteetti vie suurimman osan aivoista (ihan tutkittu juttu) jolloin aivot ikään kuin jämähtävät tiettyyn asteeseen.