Nuorista neuvonantajia
Lähetä palautetta toimittajalle
Nuorten mielipiteitä halutaan kuulla. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kokoaa neuvonantajaryhmää keskisuomalaisista nuorista, joita kiinnostavat lasten ja nuorten oikeudet ja niiden edistäminen Suomessa.
Pääasiassa Jyväskylässä kokoontuvaan ryhmään etsitään kymmenkunta Keski-Suomessa asuvaa 13-17-vuotiasta nuorta, jotka ovat valmiita sitoutumaan toimintaan ainakin yhdeksi lukuvuodeksi.
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen viranomainen, joka edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yleisellä yhteiskunnallisella tasolla. Lapsen oikeuksiin sisältyy myös oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa.
Nuorista koottavan neuvonantajaryhmän tehtävänä on näkemyksillään tukea lapsiasiavaltuutettua työssä, johon kuuluu myös lasten ja nuorten mielipiteiden välittäminen päätöksentekijöille. Ryhmän jäsenet voivat esimerkiksi tavata päättäjiä ja ehdottaa asioita, joihin lapsiasiavaltuutetun pitäisi ottaa kantaa. Jäsenet voivat osallistua myös yhteistyöhön Euroopan muiden lapsiasiavaltuutettujen vastaavien nuorten ryhmien kesken.
Ryhmä kokoontuu muutaman kerran lukuvuoden aikana. Kokoontumiset ovat parituntisia vapaamuotoisia keskustelutilaisuuksia, joihin osallistuu myös lapsiasiavaltuutetun toimiston edustaja. Kokoontumisten matkakulut korvataan eli toiminnasta ei aiheudu osallistujille kuluja.
Ryhmään voi hakea 8.6.2010 mennessä lomakkeella, joka löytyy lapsiasiavaltuutetun verkkosivuilta www.lapsiasia.fi. Lapsiasiavaltuutetun toimisto valitsee jäsenet hakemusten perusteella kesäkuun aikana.
http://www.jamsanseutu.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194643488410/artikkeli/nuorista neuvonantajia.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk.), joka ei saa mitään aikaiseksi, kerää näin irtopisteitä julkisuudesta. Mikähän oma projekti on rouvalla meneillään, henkilökohtaisessa uraelämässään? Kivaa, myönteistä julkisuutta tyhjän avulla. Kätevää. Virkamies Aulan ei tarvitse itse tehdä mitään. Kunhan pönöttää, ja kiitosta satelee. Tekeehän hän lastensuojelutyötä, josta aina puhutaan hymistellen.
Toivottavasti nuoret osaavat antaa neuvon, että Suomeen tarvitaan parempi lapsiasiavaltuutettu. Tervolan tytön juna meni jo. Toivon, että hän ymmärtää jättää ensi syksynä virkansa, sillä se on silloin katkolla.
Mutta Aula. Pysy siellä Keski-Suomessa, Viitasaarella. Älä vaivaudu enää takaisin Lappiin. Vaikutat niin opportunistiselta oman uran petaajalta, ettei sellaisia täällä tarvita.
Maria Kaisa Aulalle pitäisi keksiä uusi virka. Mielipidejohtajaksi ja lasten äänitorveksi hänestä ei ole.
Aula on edustanut oman viiteryhmänsä eli sosiaalirouvien asiaa. Lapsista hän on vaiennut.