varaton

15000 ole mikään raha nykyään!

Minusta kuulostaa siltä, että miehellä on järkeä päässä kun ei ainakaan perhettä suunnittele tuolla velkamäärällä ja työttömänä. Oletkohan itse kuinka tarkkaan ja riittävän pitkälle ajatellut asioita käytännön kannalta? Kuulostit nimittäin melko sinisilmäiseltä, kun sanoit ettei sinua "kiinnosta", vaikka valitettava tosiasia on, että lasta ei ainakaan pelkällä rakkaudella vaateteta, ruokita, lääkitä, kouluteta, hoideta. On ihan fiksua käyttää tervettä järkeä, eikä vain pilvilinnoissa leijaillen sivuuteta noinkin isoja asioita.

Miehesi velka,sillähän siitä pääset.

Kiitos kaikille asiallisesta palautteesta ja hyvistä neuvoista!
Kyllä pystyn tunnustamaan, että lapsemme oli vahinko, mutta sekään asia ei ole niin yksinkertainen. Minun ei ensinnäkään pitänyt pystyä saamaan lapsia. Kumpikin siis uskoimme, ettemme voi tai tule saamaan lapsia. Minä sairauteni takia ja mieheni oli muuten vain luovuttanut ikänsä vuoksi. Kumpikin oli siis alkujärkytyksen jälkeen todella onnellinen ja iloinen odottamattomasta odotuksesta.
Tiedän, että mieheni ihan mielellään pääsääntöisesti elättää meidän pientä perhettä ja hänelle on tärkeää ja hän ymmärtää, että olen pienen vauvamme kanssa vielä kotona.
Itse vaan olen yrittänyt vippisekoilujen jälkeen oppia siihen, että elän sen mukaan, mihin minulla on varaa. En pyydä muilta rahaa tai lainaile, vaan elän niillä tuilla mitä saan, vaikka se tarkottaakin sitä, että käteen jää kuussa kaikkien pakollisten menojen jälkeen n. 400 e. Uskon, että mieheni on minusta ylpeä tässä asiassa, että olen oppinut virheistäni ja olen aikuistunut ja alkanut ottamaan vastuuta. Olen itsekin itsestäni ylpeä.
Hainkin toukokuussa aikuiskoulutukseen ja pääsin valintakokeisiinkin, mutta psykologin haastattelussa psykologi totesi moralisoiden, että "oot noin pienen lapsen äiti ja meinaat lähteä opiskelemaan??"
Mitä eroa sillä on siihen, että moni äiti menee melkein suoraan synnytyssalista töihin? Minun lapsi kun olisi "jo" puolivuotias, kun koulu alkaisi ja isällä töitä niin, ettei lasta tarvitsisi laittaa edes päivähoitoon.
Kyllä rakastamme toisiamme valtavasti, vaikka olemmekin täysin erilaisissa elämäntilanteissa niin rahallisesti kuin työllisestikin (onko se edes sana.. :)
Ehkä pitäisi tosiaan vaan unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan... Houkuttimena se, että mitä nopeammin saan elämäni raiteilleen, ehkä se mieskin rohkenee ja kosasee ;)

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Kiitos kaikille asiallisesta palautteesta ja hyvistä neuvoista!
Kyllä pystyn tunnustamaan, että lapsemme oli vahinko, mutta sekään asia ei ole niin yksinkertainen. Minun ei ensinnäkään pitänyt pystyä saamaan lapsia. Kumpikin siis uskoimme, ettemme voi tai tule saamaan lapsia. Minä sairauteni takia ja mieheni oli muuten vain luovuttanut ikänsä vuoksi. Kumpikin oli siis alkujärkytyksen jälkeen todella onnellinen ja iloinen odottamattomasta odotuksesta.
Tiedän, että mieheni ihan mielellään pääsääntöisesti elättää meidän pientä perhettä ja hänelle on tärkeää ja hän ymmärtää, että olen pienen vauvamme kanssa vielä kotona.
Itse vaan olen yrittänyt vippisekoilujen jälkeen oppia siihen, että elän sen mukaan, mihin minulla on varaa. En pyydä muilta rahaa tai lainaile, vaan elän niillä tuilla mitä saan, vaikka se tarkottaakin sitä, että käteen jää kuussa kaikkien pakollisten menojen jälkeen n. 400 e. Uskon, että mieheni on minusta ylpeä tässä asiassa, että olen oppinut virheistäni ja olen aikuistunut ja alkanut ottamaan vastuuta. Olen itsekin itsestäni ylpeä.
Hainkin toukokuussa aikuiskoulutukseen ja pääsin valintakokeisiinkin, mutta psykologin haastattelussa psykologi totesi moralisoiden, että "oot noin pienen lapsen äiti ja meinaat lähteä opiskelemaan??"
Mitä eroa sillä on siihen, että moni äiti menee melkein suoraan synnytyssalista töihin? Minun lapsi kun olisi "jo" puolivuotias, kun koulu alkaisi ja isällä töitä niin, ettei lasta tarvitsisi laittaa edes päivähoitoon.
Kyllä rakastamme toisiamme valtavasti, vaikka olemmekin täysin erilaisissa elämäntilanteissa niin rahallisesti kuin työllisestikin (onko se edes sana.. :)
Ehkä pitäisi tosiaan vaan unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan... Houkuttimena se, että mitä nopeammin saan elämäni raiteilleen, ehkä se mieskin rohkenee ja kosasee ;)

Lue lisää

Hei!

Psykolgilta voit saada hyvinä neuvoja, mutta hän on silti vain ihminen, ei mikään jumala.
Psykologin oma elämä voi olla sekaisin kuin telkän pönttö pesinnän jälkeen, tiedän monia näitä ammatinharjoittajia, joiden ei pitäisi olla ollenkaan neuvomassa muita, saati arvostelemassa juuri tästä syystä.
Poimi silti psykologin ohjeistuksista parhaat hedelmät, jotka mielestäsi sopivat sinulle. Jos ja kun tunnet, että lapsesi voi hyvin olla muutaman tunnin hoidossa (6 kuukautisena) niin älä ota korviisi kyseisen "asiantuntijan" moraalista sormella osoittelua.
Vauvallesikin on parasta että tunnet elämäsi olevan hallinnassa. Ahdistunut, epätoivoinen äiti ei ole lapselle sitä parasta.
Joten murra tämäkin este, jonka psykologi nyt rakensi, ja kun vielä isä itse voi olla se päivähoitaja, niin parempaa tilannetta ei voi olla.
Luulenpa, että psykologin riepu taisi olla sinulle vain kateellinen!

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Kiitos kaikille asiallisesta palautteesta ja hyvistä neuvoista!
Kyllä pystyn tunnustamaan, että lapsemme oli vahinko, mutta sekään asia ei ole niin yksinkertainen. Minun ei ensinnäkään pitänyt pystyä saamaan lapsia. Kumpikin siis uskoimme, ettemme voi tai tule saamaan lapsia. Minä sairauteni takia ja mieheni oli muuten vain luovuttanut ikänsä vuoksi. Kumpikin oli siis alkujärkytyksen jälkeen todella onnellinen ja iloinen odottamattomasta odotuksesta.
Tiedän, että mieheni ihan mielellään pääsääntöisesti elättää meidän pientä perhettä ja hänelle on tärkeää ja hän ymmärtää, että olen pienen vauvamme kanssa vielä kotona.
Itse vaan olen yrittänyt vippisekoilujen jälkeen oppia siihen, että elän sen mukaan, mihin minulla on varaa. En pyydä muilta rahaa tai lainaile, vaan elän niillä tuilla mitä saan, vaikka se tarkottaakin sitä, että käteen jää kuussa kaikkien pakollisten menojen jälkeen n. 400 e. Uskon, että mieheni on minusta ylpeä tässä asiassa, että olen oppinut virheistäni ja olen aikuistunut ja alkanut ottamaan vastuuta. Olen itsekin itsestäni ylpeä.
Hainkin toukokuussa aikuiskoulutukseen ja pääsin valintakokeisiinkin, mutta psykologin haastattelussa psykologi totesi moralisoiden, että "oot noin pienen lapsen äiti ja meinaat lähteä opiskelemaan??"
Mitä eroa sillä on siihen, että moni äiti menee melkein suoraan synnytyssalista töihin? Minun lapsi kun olisi "jo" puolivuotias, kun koulu alkaisi ja isällä töitä niin, ettei lasta tarvitsisi laittaa edes päivähoitoon.
Kyllä rakastamme toisiamme valtavasti, vaikka olemmekin täysin erilaisissa elämäntilanteissa niin rahallisesti kuin työllisestikin (onko se edes sana.. :)
Ehkä pitäisi tosiaan vaan unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan... Houkuttimena se, että mitä nopeammin saan elämäni raiteilleen, ehkä se mieskin rohkenee ja kosasee ;)

Lue lisää

Et mielestäni kovin vähävarainen ole jos sulle 400e jää kk käteen, kyllähän siitä jo pystyisi lyhentelemään velkoja...

Eikä nykypäivänä kenekään pidä jäädä toisen ihmisen tulojen ja elämän varaan,eli etsi itsellesi vaikka harrastusten kautta jotain järkevää tekemistä...

Toisaalta, yhteinen talous niin moni ajattelisi että yhdessä voisi velat hoitaa pois ja näin lähteä rakentamaan uutta yhteistä elämää... Mutta tosiaan jos kaikkien kulujen jälkeen 400e käteen ja valitat että pienet tulot niin ehkä kannataisi tarkistaa menojansa hieman....luultavasti mies kuitenkin osallistuu mm. lapsensa kuluihin?

Rahaton oikeasti kirjoitti:

Et mielestäni kovin vähävarainen ole jos sulle 400e jää kk käteen, kyllähän siitä jo pystyisi lyhentelemään velkoja...

Eikä nykypäivänä kenekään pidä jäädä toisen ihmisen tulojen ja elämän varaan,eli etsi itsellesi vaikka harrastusten kautta jotain järkevää tekemistä...

Toisaalta, yhteinen talous niin moni ajattelisi että yhdessä voisi velat hoitaa pois ja näin lähteä rakentamaan uutta yhteistä elämää... Mutta tosiaan jos kaikkien kulujen jälkeen 400e käteen ja valitat että pienet tulot niin ehkä kannataisi tarkistaa menojansa hieman....luultavasti mies kuitenkin osallistuu mm. lapsensa kuluihin?

Lue lisää

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin minulla jää käteen n. 200 e kuussa, koska maksan lapsilisät ja 100 e ruokarahaa mieheni tilille kuukausittain. Vaikka elän tuilla ja miehellä olisi varaa elättää meidät kaikki kolme, haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon ja osallistua rahallisesti.
Mieheni on kyllä ehdottanut, että hän maksaisi velkani pois, jotta luottotietoni palautuisivat pikemmin, mutta en ole suostunut, vaikka ajatus onkin houkuttava. En vaan voi olla varma, miten ja koska pystyisin hänelle maksamaan niitä takaisin.

Liina Anniina kirjoitti:

Hei!

Psykolgilta voit saada hyvinä neuvoja, mutta hän on silti vain ihminen, ei mikään jumala.
Psykologin oma elämä voi olla sekaisin kuin telkän pönttö pesinnän jälkeen, tiedän monia näitä ammatinharjoittajia, joiden ei pitäisi olla ollenkaan neuvomassa muita, saati arvostelemassa juuri tästä syystä.
Poimi silti psykologin ohjeistuksista parhaat hedelmät, jotka mielestäsi sopivat sinulle. Jos ja kun tunnet, että lapsesi voi hyvin olla muutaman tunnin hoidossa (6 kuukautisena) niin älä ota korviisi kyseisen "asiantuntijan" moraalista sormella osoittelua.
Vauvallesikin on parasta että tunnet elämäsi olevan hallinnassa. Ahdistunut, epätoivoinen äiti ei ole lapselle sitä parasta.
Joten murra tämäkin este, jonka psykologi nyt rakensi, ja kun vielä isä itse voi olla se päivähoitaja, niin parempaa tilannetta ei voi olla.
Luulenpa, että psykologin riepu taisi olla sinulle vain kateellinen!

Lue lisää

Vittu mitä sontaa tavalliselta tallukalta...Et vaikuta miltään järjen jättiläiseltä...

hohhoijaa... kirjoitti:

Vittu mitä sontaa tavalliselta tallukalta...Et vaikuta miltään järjen jättiläiseltä...

Sinullapa on sana hallussa! Oikea verbaalilahjakkuus ja hyvin osaat perustella mielipiteesi.
Hohhoijaaa!
Väikkärikö on työn alla sinulla?

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin minulla jää käteen n. 200 e kuussa, koska maksan lapsilisät ja 100 e ruokarahaa mieheni tilille kuukausittain. Vaikka elän tuilla ja miehellä olisi varaa elättää meidät kaikki kolme, haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon ja osallistua rahallisesti.
Mieheni on kyllä ehdottanut, että hän maksaisi velkani pois, jotta luottotietoni palautuisivat pikemmin, mutta en ole suostunut, vaikka ajatus onkin houkuttava. En vaan voi olla varma, miten ja koska pystyisin hänelle maksamaan niitä takaisin.

Lue lisää

Mitä ihmeen lapsilisiä sinä maksat ja kenelle?

Liina Anniina kirjoitti:

Hei!

Psykolgilta voit saada hyvinä neuvoja, mutta hän on silti vain ihminen, ei mikään jumala.
Psykologin oma elämä voi olla sekaisin kuin telkän pönttö pesinnän jälkeen, tiedän monia näitä ammatinharjoittajia, joiden ei pitäisi olla ollenkaan neuvomassa muita, saati arvostelemassa juuri tästä syystä.
Poimi silti psykologin ohjeistuksista parhaat hedelmät, jotka mielestäsi sopivat sinulle. Jos ja kun tunnet, että lapsesi voi hyvin olla muutaman tunnin hoidossa (6 kuukautisena) niin älä ota korviisi kyseisen "asiantuntijan" moraalista sormella osoittelua.
Vauvallesikin on parasta että tunnet elämäsi olevan hallinnassa. Ahdistunut, epätoivoinen äiti ei ole lapselle sitä parasta.
Joten murra tämäkin este, jonka psykologi nyt rakensi, ja kun vielä isä itse voi olla se päivähoitaja, niin parempaa tilannetta ei voi olla.
Luulenpa, että psykologin riepu taisi olla sinulle vain kateellinen!

Lue lisää

Käsittämätön tuo ajatus, että lapsi on hoidossa, jos isä hoitaa. Ei isä voi olla mikään päivähoitaja, vaan se on oma isä. Ihan niin kuin äitikään ei ole vain päivähoitaja, vaan se on äiti.

Neljän äiti kirjoitti:

Käsittämätön tuo ajatus, että lapsi on hoidossa, jos isä hoitaa. Ei isä voi olla mikään päivähoitaja, vaan se on oma isä. Ihan niin kuin äitikään ei ole vain päivähoitaja, vaan se on äiti.

Lue lisää

En suinkaan tässä tarkoittanut isää, vaan jotain hoitajaa.
Isän kanssa ollaan tietysti isän "hoidossa" eli omassa kotona.
Lasta hoidetaan joka tapauksessa, äitikin hoitaa... vaikka ei nyt terminologisesti ole oikein sanoa "olla hoidossa".
:))

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin minulla jää käteen n. 200 e kuussa, koska maksan lapsilisät ja 100 e ruokarahaa mieheni tilille kuukausittain. Vaikka elän tuilla ja miehellä olisi varaa elättää meidät kaikki kolme, haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon ja osallistua rahallisesti.
Mieheni on kyllä ehdottanut, että hän maksaisi velkani pois, jotta luottotietoni palautuisivat pikemmin, mutta en ole suostunut, vaikka ajatus onkin houkuttava. En vaan voi olla varma, miten ja koska pystyisin hänelle maksamaan niitä takaisin.

Lue lisää

Kyllä, nyt on jotain pahasti pielessä teidän suhteessa, sinä maksat lapsilisää vanhalle ukolle ? Siis asutteko te edes samankaton alla, se ei ole selvinnyt vielä ? Vai onko niin, että mies asuu muualla ?

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Kiitos kaikille asiallisesta palautteesta ja hyvistä neuvoista!
Kyllä pystyn tunnustamaan, että lapsemme oli vahinko, mutta sekään asia ei ole niin yksinkertainen. Minun ei ensinnäkään pitänyt pystyä saamaan lapsia. Kumpikin siis uskoimme, ettemme voi tai tule saamaan lapsia. Minä sairauteni takia ja mieheni oli muuten vain luovuttanut ikänsä vuoksi. Kumpikin oli siis alkujärkytyksen jälkeen todella onnellinen ja iloinen odottamattomasta odotuksesta.
Tiedän, että mieheni ihan mielellään pääsääntöisesti elättää meidän pientä perhettä ja hänelle on tärkeää ja hän ymmärtää, että olen pienen vauvamme kanssa vielä kotona.
Itse vaan olen yrittänyt vippisekoilujen jälkeen oppia siihen, että elän sen mukaan, mihin minulla on varaa. En pyydä muilta rahaa tai lainaile, vaan elän niillä tuilla mitä saan, vaikka se tarkottaakin sitä, että käteen jää kuussa kaikkien pakollisten menojen jälkeen n. 400 e. Uskon, että mieheni on minusta ylpeä tässä asiassa, että olen oppinut virheistäni ja olen aikuistunut ja alkanut ottamaan vastuuta. Olen itsekin itsestäni ylpeä.
Hainkin toukokuussa aikuiskoulutukseen ja pääsin valintakokeisiinkin, mutta psykologin haastattelussa psykologi totesi moralisoiden, että "oot noin pienen lapsen äiti ja meinaat lähteä opiskelemaan??"
Mitä eroa sillä on siihen, että moni äiti menee melkein suoraan synnytyssalista töihin? Minun lapsi kun olisi "jo" puolivuotias, kun koulu alkaisi ja isällä töitä niin, ettei lasta tarvitsisi laittaa edes päivähoitoon.
Kyllä rakastamme toisiamme valtavasti, vaikka olemmekin täysin erilaisissa elämäntilanteissa niin rahallisesti kuin työllisestikin (onko se edes sana.. :)
Ehkä pitäisi tosiaan vaan unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan... Houkuttimena se, että mitä nopeammin saan elämäni raiteilleen, ehkä se mieskin rohkenee ja kosasee ;)

Lue lisää

Kaikkein parasta lapselle on jos pystyt olemaan mahdollisimman paljon lapsen kanssa kotona. Työ/opiskelupaikan voit hankkia, mutta opiskelemaan ei tosiaan kannata lähteä kun lapsi on ihan pieni. Lapsenhoito on raskasta aliarvostettua puuhaa ja jossakin vaiheessa ihan vaan mielenterveyden ylläpitämiseksi pieni työ tai opiskelu millä pääsee hetkeksi irti siitä kodin ympäristöstä on hyväksi.
Sitten kun lapsi kasvaa ja voitte ruveta yhdessä harrastamaan, niin voi sitä huoletonta aikaa ja perheen riemua.
Vinkkinä tulevaan, että voisitte jo miehesikin kanssa tuumia kokoperheen harrastusta. Aika menee niin nopeasti.

????? kirjoitti:

Kyllä, nyt on jotain pahasti pielessä teidän suhteessa, sinä maksat lapsilisää vanhalle ukolle ? Siis asutteko te edes samankaton alla, se ei ole selvinnyt vielä ? Vai onko niin, että mies asuu muualla ?

Lue lisää

eihän sillä oo mitää valiä vaikka toinen on varaton ja toinen on rikas jos vaan tulee hyvin toimeen niin onko sillä niin väliä*??????

????? kirjoitti:

Kyllä, nyt on jotain pahasti pielessä teidän suhteessa, sinä maksat lapsilisää vanhalle ukolle ? Siis asutteko te edes samankaton alla, se ei ole selvinnyt vielä ? Vai onko niin, että mies asuu muualla ?

Lue lisää

Lukekaa nyt vähän tarkemmin mitä alkuperäinen on kirjoittanut --> ekassa viestissä kutsui miestään avopuolisoksi ---> asuvat yhdessä samassa kodissa. Ja se lapsilisä josta hän puhuu on tietenkin vauvan laspilisä. Kirjoittajahan on itse pikkaisen päälle parikymppinen, mikä sekin tuli ilmi EKASTA viestistä... Järjen jättiläisiä täällä kyllä piisaa näköjään...

Alkuperäiselle onnea tulevaisuuteen, kyllä se mies kosii sitten kun on valmis. Sen ei tarvitse millään tavalla liittyä rahattomuuteesi. Suosittelen oppisopimuskoulutusta, vaikka siihen saakin todella käyttää aikaa että löytää työnantajan joka on valmis ottamaan oppisopimuslaisen. Itse mietin juuri ammatin vaihtoa sillä tavalla. Saisi palkkaakin ihan niinkuin muutkin työntekijät.

Raottais vaikka vaarinsa vakkaa niin ehkäpä hän sitten pääsis pillipiiparinsa orjaks.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Kiitos kaikille asiallisesta palautteesta ja hyvistä neuvoista!
Kyllä pystyn tunnustamaan, että lapsemme oli vahinko, mutta sekään asia ei ole niin yksinkertainen. Minun ei ensinnäkään pitänyt pystyä saamaan lapsia. Kumpikin siis uskoimme, ettemme voi tai tule saamaan lapsia. Minä sairauteni takia ja mieheni oli muuten vain luovuttanut ikänsä vuoksi. Kumpikin oli siis alkujärkytyksen jälkeen todella onnellinen ja iloinen odottamattomasta odotuksesta.
Tiedän, että mieheni ihan mielellään pääsääntöisesti elättää meidän pientä perhettä ja hänelle on tärkeää ja hän ymmärtää, että olen pienen vauvamme kanssa vielä kotona.
Itse vaan olen yrittänyt vippisekoilujen jälkeen oppia siihen, että elän sen mukaan, mihin minulla on varaa. En pyydä muilta rahaa tai lainaile, vaan elän niillä tuilla mitä saan, vaikka se tarkottaakin sitä, että käteen jää kuussa kaikkien pakollisten menojen jälkeen n. 400 e. Uskon, että mieheni on minusta ylpeä tässä asiassa, että olen oppinut virheistäni ja olen aikuistunut ja alkanut ottamaan vastuuta. Olen itsekin itsestäni ylpeä.
Hainkin toukokuussa aikuiskoulutukseen ja pääsin valintakokeisiinkin, mutta psykologin haastattelussa psykologi totesi moralisoiden, että "oot noin pienen lapsen äiti ja meinaat lähteä opiskelemaan??"
Mitä eroa sillä on siihen, että moni äiti menee melkein suoraan synnytyssalista töihin? Minun lapsi kun olisi "jo" puolivuotias, kun koulu alkaisi ja isällä töitä niin, ettei lasta tarvitsisi laittaa edes päivähoitoon.
Kyllä rakastamme toisiamme valtavasti, vaikka olemmekin täysin erilaisissa elämäntilanteissa niin rahallisesti kuin työllisestikin (onko se edes sana.. :)
Ehkä pitäisi tosiaan vaan unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan... Houkuttimena se, että mitä nopeammin saan elämäni raiteilleen, ehkä se mieskin rohkenee ja kosasee ;)

Lue lisää

Mitä ihmeessä nykyaikainen nainen odottelee ja odottelee että mies kosisi.
Ota ja kosi itte niin sittenpä seki on tehty.
Kait se mies sentään osaa itse vastata kuitenkin kosintaasi vai?
En todellakaan ymmärrä miksi odottelet passiivisena jonku äijän kosintaa kun itsekin voit kosia.
MIten muuten voi olla mahdollista että teillä on yhteinen lapsikin ja ette ole ottaneet puheeksi sinulle noin tärkeää asiaa?

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin minulla jää käteen n. 200 e kuussa, koska maksan lapsilisät ja 100 e ruokarahaa mieheni tilille kuukausittain. Vaikka elän tuilla ja miehellä olisi varaa elättää meidät kaikki kolme, haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon ja osallistua rahallisesti.
Mieheni on kyllä ehdottanut, että hän maksaisi velkani pois, jotta luottotietoni palautuisivat pikemmin, mutta en ole suostunut, vaikka ajatus onkin houkuttava. En vaan voi olla varma, miten ja koska pystyisin hänelle maksamaan niitä takaisin.

Lue lisää

Miksi sinä maksat miehelle lapsesta jotakin yleensä ja lapsilisäksi sitä ei kyllä kutsuta, lapsilisä on valtion maksama lisä äidille tai lapsen huoltajalle, niin että onko tuo sinun juttusi nyt vain jostakin tuulesta temmattu juttu?

????? kirjoitti:

Kyllä, nyt on jotain pahasti pielessä teidän suhteessa, sinä maksat lapsilisää vanhalle ukolle ? Siis asutteko te edes samankaton alla, se ei ole selvinnyt vielä ? Vai onko niin, että mies asuu muualla ?

Lue lisää

JA TULI HETI MIELEEN, ETTÄ TÄMÄ ON HUPIJUTTU, että minkälaista keskustelua saa aikaan , kun keksii tämmöisen tarinan.
Aluksi kaikki tuntui ok jutulta, mutta kun tarina jatkui...." laitan miehen tilille lapsilisät."
Voi herran pieksut, voiko noin älytöntä edes keksiä, taikka jos se on totta, niin kyllä menee yli hilseen.
Ei sunkaan tuommoiset asiat voi PARISUHTEESEEN vaikuttaa, jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan.

jossule82 kirjoitti:

Lukekaa nyt vähän tarkemmin mitä alkuperäinen on kirjoittanut --> ekassa viestissä kutsui miestään avopuolisoksi ---> asuvat yhdessä samassa kodissa. Ja se lapsilisä josta hän puhuu on tietenkin vauvan laspilisä. Kirjoittajahan on itse pikkaisen päälle parikymppinen, mikä sekin tuli ilmi EKASTA viestistä... Järjen jättiläisiä täällä kyllä piisaa näköjään...

Alkuperäiselle onnea tulevaisuuteen, kyllä se mies kosii sitten kun on valmis. Sen ei tarvitse millään tavalla liittyä rahattomuuteesi. Suosittelen oppisopimuskoulutusta, vaikka siihen saakin todella käyttää aikaa että löytää työnantajan joka on valmis ottamaan oppisopimuslaisen. Itse mietin juuri ammatin vaihtoa sillä tavalla. Saisi palkkaakin ihan niinkuin muutkin työntekijät.

Lue lisää

Kumma kun ette tunnista näitä pösilöprovoilijoita...

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin minulla jää käteen n. 200 e kuussa, koska maksan lapsilisät ja 100 e ruokarahaa mieheni tilille kuukausittain. Vaikka elän tuilla ja miehellä olisi varaa elättää meidät kaikki kolme, haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon ja osallistua rahallisesti.
Mieheni on kyllä ehdottanut, että hän maksaisi velkani pois, jotta luottotietoni palautuisivat pikemmin, mutta en ole suostunut, vaikka ajatus onkin houkuttava. En vaan voi olla varma, miten ja koska pystyisin hänelle maksamaan niitä takaisin.

Lue lisää

Onks sulla vintti pimee..... maksaa miehelle lapsilisää, ja anna sen miehen nyt vain maksaa sun lainas, annathan sinäkin jotain "omaasi" sille.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin minulla jää käteen n. 200 e kuussa, koska maksan lapsilisät ja 100 e ruokarahaa mieheni tilille kuukausittain. Vaikka elän tuilla ja miehellä olisi varaa elättää meidät kaikki kolme, haluan kuitenkin kantaa korteni kekoon ja osallistua rahallisesti.
Mieheni on kyllä ehdottanut, että hän maksaisi velkani pois, jotta luottotietoni palautuisivat pikemmin, mutta en ole suostunut, vaikka ajatus onkin houkuttava. En vaan voi olla varma, miten ja koska pystyisin hänelle maksamaan niitä takaisin.

Lue lisää

sinä, "vain tyttöystävä" et voi pyytää apua omalta äidiltäsi tai isältäsi. Vai onko välit poikki?

Hyvin hyvin typerä idea, mutta oletko miettinyt puhelinmyyntiä?

Firmat GoExcellent (itse olen kyseisellä firmalla nyt) sekä MidasTouch ovat sellaisia, jotka antavat hyvän pohjapalkan (yli 8€/h) sekä provisioita päälle. Molemmilla firmoilla on myös hyvä työterveys ja ainakin GE löytyy myös muita etuja.

Työ ei tottakai kovinkaan hohdokasta ole, mutta ainakin rahaa tulee. Itselläni kumminikin on pohjana kolmekin ammattia nuoresta iästä huolimatta (vähän yli 20) mutta eipä ole töitä lama-aikana herunut. Tänne pääsin ja enpä nyt hirveästi valita vaikka työ mitenkään herkkua ole, 1200€/kk jää käteen kuussa ihan tuntipalkalla.

Kannattaa kumminkin miettiä, raha on aina rahaa (:

Kiitos asiallisesta ja ymmärtävästä palautteesta! Täällä kun niin usein saa haukut, kirjoittipa mitä hyvänsä..
Olen ennenkin yrittänyt työkkärin avulla löytää minulle sopivaa opiskelu- tai työskentelypaikkaa jne., mutta ei niistä ammatinvalintapsykologeilla käynneistä tai työharjoitteluista ole ollut minulle juurikaan mitään hyötyä. Työkkäriä ei tunnu kiinnostavan yksilön tarpeet, vaan se, että kunhan Suomen työttömyysprosentti pienenisi. Tämä on minun kokemukseni, muilla voi olla erilaiset kokemukset.
Oppisopimusta olen itsekin miettinyt, mutta suurimmaksi ongelmaksi on muuttunut se, etten tiedä yhtään, mikä ala kiinnostaisi ammattina. Moni ala kiinnostaa, mutta en tiedä kiinnostaako ammatiksi asti. Masentuneilla ihmisillä yleensä jää elämään se, vaikka masennuksesta parantuisikin, että suuria päätöksiä on usein vaikea tehdä. Itse olen itsessäni ainakin tälläisen piirteen huomannut. Onko se sitten heikkoa itseluottamusta, en tiedä. Varmaankin.
Varmaan ainakin yksi este häillemme toistaiseksi on se, ettei minulla ole mitään omaisuutta tai säästöjä, joista voisin maksaa miehelleni edes kihlasormuksen, saatika sitten osan hääjuhlasta!
Joka lauantai lottoan epätoivoisena.. Edes se viime lauantain yksi kuudesta seitsemän oikein kupongista ei voinut osua kohdalleni... :)
Tiedän, ettei naimisiin menolla pitäisi olla mitään kiirettä, jos kumpikin rakastaa toisiaan valtavasti ja aikomuksena on joka tapauksessa olla lopun elämä yhdessä, mutta minulle se merkitsisi vain niiiiin paljon, jos mieheni kosisi ja ilmoittaisi halunsa naida lapsensa äidin ja elämänsä ainoan ja viimeisen rakkauden.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Kiitos asiallisesta ja ymmärtävästä palautteesta! Täällä kun niin usein saa haukut, kirjoittipa mitä hyvänsä..
Olen ennenkin yrittänyt työkkärin avulla löytää minulle sopivaa opiskelu- tai työskentelypaikkaa jne., mutta ei niistä ammatinvalintapsykologeilla käynneistä tai työharjoitteluista ole ollut minulle juurikaan mitään hyötyä. Työkkäriä ei tunnu kiinnostavan yksilön tarpeet, vaan se, että kunhan Suomen työttömyysprosentti pienenisi. Tämä on minun kokemukseni, muilla voi olla erilaiset kokemukset.
Oppisopimusta olen itsekin miettinyt, mutta suurimmaksi ongelmaksi on muuttunut se, etten tiedä yhtään, mikä ala kiinnostaisi ammattina. Moni ala kiinnostaa, mutta en tiedä kiinnostaako ammatiksi asti. Masentuneilla ihmisillä yleensä jää elämään se, vaikka masennuksesta parantuisikin, että suuria päätöksiä on usein vaikea tehdä. Itse olen itsessäni ainakin tälläisen piirteen huomannut. Onko se sitten heikkoa itseluottamusta, en tiedä. Varmaankin.
Varmaan ainakin yksi este häillemme toistaiseksi on se, ettei minulla ole mitään omaisuutta tai säästöjä, joista voisin maksaa miehelleni edes kihlasormuksen, saatika sitten osan hääjuhlasta!
Joka lauantai lottoan epätoivoisena.. Edes se viime lauantain yksi kuudesta seitsemän oikein kupongista ei voinut osua kohdalleni... :)
Tiedän, ettei naimisiin menolla pitäisi olla mitään kiirettä, jos kumpikin rakastaa toisiaan valtavasti ja aikomuksena on joka tapauksessa olla lopun elämä yhdessä, mutta minulle se merkitsisi vain niiiiin paljon, jos mieheni kosisi ja ilmoittaisi halunsa naida lapsensa äidin ja elämänsä ainoan ja viimeisen rakkauden.

Lue lisää

"Oppisopimusta olen itsekin miettinyt, mutta suurimmaksi ongelmaksi on muuttunut se, etten tiedä yhtään, mikä ala kiinnostaisi ammattina. Moni ala kiinnostaa, mutta en tiedä kiinnostaako ammatiksi asti. "

Nyt stoppi tuollaiselle! Nyt ei kysellä unelma-ammattia eikä eletä missään leikkimaailmassa, jossa kysellään huvittaako leikkiä.
Se on semmoista että TÄYDELLISEN kiinnostavaa työtä ei eletä kuin joissain harvoissa, lukeneissa ja elitistisissä herrapiireissä ja hoveissa.

TYÖN KIINNOSTAVUUS ALKAA LÖYTYÄ OPPIMISEN JA OSAAMISEN MYÖTÄ.
Kun etsit sellaisen ala, johon sinulla löytyy edes ripaus lahjoja, niin alat uutterasti harjoitella, harjoitella ja harjoitella.
Kappas, kun se mihin alkaa taidot ja taitavuus löytyä... alkaakin kiinnostaa ja saatu palkka lisää tuota kiinnostavuutta.

Sillä tässä vaiheessa, kun et osaa, eikä ole taitoja, alkaa ihmisen luontainen LAISKUUS ja MUKAVUUDENHALU löytää ihmeellisiä selityksiä:
ettei ole minun ala, ei kiinnosta ammatiksi asti.

Vo´la , oletko lukenut tutkintoon ja ammatiksi asti mitään? Jos et, niin et voi silloin tietääkään.
Nyt lopeta lottohöpinät ja masishöpinät ja utopiat kotirouvaksi jäämiseen. Työkkäriäkään on turhaa tilille vetää. Ei met tässä työkkärin, etkä sinäkään työkkärin kiinnostuksista piittaa.

SINUN TULEVAISUUDESTA on kyse. Työllä pitää ihmisen itsensä elättää, rahansa ansaita ja siitä saa bonuksena hyvän mielen ja kunnioituksen itseään kohtaan.
Se on selvää pässinlihaa, että oman arvon tunto löytyy, kun osaa jonkin homman paremmin kuin muut.

Tää on se elämän peruspilari, että sen mukaan kun elää niin tyytyväisyys lisääntyy sinulla. Tunnet aitoa ylpeyttä siitä, että olet ahkeroinut ja ponnistellut ja päässyt tuloksiin.
Alku on aika hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo, sanoi minun rakas mummoni aikoinaan Liinalle.

Liina Anniina kirjoitti:

"Oppisopimusta olen itsekin miettinyt, mutta suurimmaksi ongelmaksi on muuttunut se, etten tiedä yhtään, mikä ala kiinnostaisi ammattina. Moni ala kiinnostaa, mutta en tiedä kiinnostaako ammatiksi asti. "

Nyt stoppi tuollaiselle! Nyt ei kysellä unelma-ammattia eikä eletä missään leikkimaailmassa, jossa kysellään huvittaako leikkiä.
Se on semmoista että TÄYDELLISEN kiinnostavaa työtä ei eletä kuin joissain harvoissa, lukeneissa ja elitistisissä herrapiireissä ja hoveissa.

TYÖN KIINNOSTAVUUS ALKAA LÖYTYÄ OPPIMISEN JA OSAAMISEN MYÖTÄ.
Kun etsit sellaisen ala, johon sinulla löytyy edes ripaus lahjoja, niin alat uutterasti harjoitella, harjoitella ja harjoitella.
Kappas, kun se mihin alkaa taidot ja taitavuus löytyä... alkaakin kiinnostaa ja saatu palkka lisää tuota kiinnostavuutta.

Sillä tässä vaiheessa, kun et osaa, eikä ole taitoja, alkaa ihmisen luontainen LAISKUUS ja MUKAVUUDENHALU löytää ihmeellisiä selityksiä:
ettei ole minun ala, ei kiinnosta ammatiksi asti.

Vo´la , oletko lukenut tutkintoon ja ammatiksi asti mitään? Jos et, niin et voi silloin tietääkään.
Nyt lopeta lottohöpinät ja masishöpinät ja utopiat kotirouvaksi jäämiseen. Työkkäriäkään on turhaa tilille vetää. Ei met tässä työkkärin, etkä sinäkään työkkärin kiinnostuksista piittaa.

SINUN TULEVAISUUDESTA on kyse. Työllä pitää ihmisen itsensä elättää, rahansa ansaita ja siitä saa bonuksena hyvän mielen ja kunnioituksen itseään kohtaan.
Se on selvää pässinlihaa, että oman arvon tunto löytyy, kun osaa jonkin homman paremmin kuin muut.

Tää on se elämän peruspilari, että sen mukaan kun elää niin tyytyväisyys lisääntyy sinulla. Tunnet aitoa ylpeyttä siitä, että olet ahkeroinut ja ponnistellut ja päässyt tuloksiin.
Alku on aika hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo, sanoi minun rakas mummoni aikoinaan Liinalle.

Lue lisää

On yksi ala, mikä kiinnostaisi kyllä ylitse muiden, mutta en voi alkaa sitä opiskelemaan pienen lapseni takia. Nimittäin ravintola-ala. Se painottuu iltaan, yöhön ja viikonloppuihin. Joten en tiedä, onko se sen arvoista. Olla töissä, kun haluaisi lapsen peitellä illalla nukkumaan tai viikonloppuna mennä ja tehdä yhdessä jotain kivaa.
En voi enää alaa päättää omaa napaa ajatellen, vaan minun on ajateltava pientä lastani. Ja tulevia lapsia. Sekin vaikeuttaa alan valintaa eikä ole mikään tekosyy kotirouvaksi jämähtämiseen (mikä ei kiinnostaisi kyllä lainkaan)!

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

On yksi ala, mikä kiinnostaisi kyllä ylitse muiden, mutta en voi alkaa sitä opiskelemaan pienen lapseni takia. Nimittäin ravintola-ala. Se painottuu iltaan, yöhön ja viikonloppuihin. Joten en tiedä, onko se sen arvoista. Olla töissä, kun haluaisi lapsen peitellä illalla nukkumaan tai viikonloppuna mennä ja tehdä yhdessä jotain kivaa.
En voi enää alaa päättää omaa napaa ajatellen, vaan minun on ajateltava pientä lastani. Ja tulevia lapsia. Sekin vaikeuttaa alan valintaa eikä ole mikään tekosyy kotirouvaksi jämähtämiseen (mikä ei kiinnostaisi kyllä lainkaan)!

Lue lisää

Eli mie sain nyt sen käsityksen, että ravintola-ala kun ei passaa, ja lapsi ja tulevat lapset on hoidettava, niin ollaan umpikujassa ja halutaan sormus, ja ei haluta kotirouvaksi.

???

Että mikä neuvoksi.
Tietysti se, että menet jollekin toiselle alalle, jossa on suht ja koht päivätyö. Aika moni ihminen kuitenkin joutuu tekemään viikonloppuna töitä ja jättämään toisinaan lasten peittelemisen muille henkilöille. Että aika vajaa on tämä maailma.

On muitakin töitä ja aloja kuin ravintolatyö. Voit vaikka hankkia ajokortin ja ryhtyä postinjakajaksi. Puhdistusalan töitä on pilvin pimein, lyhyellä koulutuksella saa lähihoitajan työtä, myyjän töitä ja kaikkea tältä väliltä. Entäpä bussin kuljettaja? Rakennukselle maalariksi, naiset pärjäävät siinä missä mieskin.
Itsenäiseksi yrittäjäksi voi alkaa: kampaaja, kosmetologi, hieroja, jalkahoitajista huutava pula. Voi, voi, ei net tarvitse ihan himokiinnostavia duuneja olla, mutta kyllä niillä elää ja kun oppii homman, voi tuntea mielihyvää.
Ei muuta kuin usvaa putkeen ja sisua hattuun, sitä voi ihminen yltää mihin hyvänsä.

Liina Anniina kirjoitti:

Eli mie sain nyt sen käsityksen, että ravintola-ala kun ei passaa, ja lapsi ja tulevat lapset on hoidettava, niin ollaan umpikujassa ja halutaan sormus, ja ei haluta kotirouvaksi.

???

Että mikä neuvoksi.
Tietysti se, että menet jollekin toiselle alalle, jossa on suht ja koht päivätyö. Aika moni ihminen kuitenkin joutuu tekemään viikonloppuna töitä ja jättämään toisinaan lasten peittelemisen muille henkilöille. Että aika vajaa on tämä maailma.

On muitakin töitä ja aloja kuin ravintolatyö. Voit vaikka hankkia ajokortin ja ryhtyä postinjakajaksi. Puhdistusalan töitä on pilvin pimein, lyhyellä koulutuksella saa lähihoitajan työtä, myyjän töitä ja kaikkea tältä väliltä. Entäpä bussin kuljettaja? Rakennukselle maalariksi, naiset pärjäävät siinä missä mieskin.
Itsenäiseksi yrittäjäksi voi alkaa: kampaaja, kosmetologi, hieroja, jalkahoitajista huutava pula. Voi, voi, ei net tarvitse ihan himokiinnostavia duuneja olla, mutta kyllä niillä elää ja kun oppii homman, voi tuntea mielihyvää.
Ei muuta kuin usvaa putkeen ja sisua hattuun, sitä voi ihminen yltää mihin hyvänsä.

Lue lisää

En halua palaa loppuun työssä, jossa en viihdy alkuunkaan (niin kuin äitini), joten siksi en hae "ihan mihin tahansa", jotta vain olisi töitä. Tottakai väliaikaisesti rahan takia jossain ei niin mielekkäässä työssä voisinkin olla, mutta ammatiksi en sellaista lue. En tuhlaa aikaani sellaisen ammatin lukemiseen (esim. kampaaja, siivooja, kosmetologi, hieroja, maalari, bussinkuljettaja..), kun ihan hyvin voisin sitten mennä vain johonkin Siwan kassalle suoraan tuhlaamatta opiskeluun vuosia.
Äläkä yhtään väheksy sitä, ettenkö olisi muka jo teini-iästä asti peruskoulun päätyttyä yrittänyt pähkäillä, mitä tällä elämällä oikein tekisin. Tai etten olisi yrittänyt elämässä aina tehdä parhaani, niin kuin nytkin. Päivittäin mielessäni pyörii opiskelu- ja työasiat, koska yritän kuumeisesti keksiä jotain! Ja paljon olenkin työkokeiluja tehnyt harjoittelujen muodossa.
En pidä tavastasi puhua väheksyen ja alentavasti. Etkä ainoastaan tee sitä nyt minulle, vaan olen huomannut aiemmissa viestiketjuissa saman tapaista asennetta muita ihmisiä kohtaan. Sinulta puuttuu empatia. Ovat muutkin ihmiset arvokkaita, et vain sinä.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

En halua palaa loppuun työssä, jossa en viihdy alkuunkaan (niin kuin äitini), joten siksi en hae "ihan mihin tahansa", jotta vain olisi töitä. Tottakai väliaikaisesti rahan takia jossain ei niin mielekkäässä työssä voisinkin olla, mutta ammatiksi en sellaista lue. En tuhlaa aikaani sellaisen ammatin lukemiseen (esim. kampaaja, siivooja, kosmetologi, hieroja, maalari, bussinkuljettaja..), kun ihan hyvin voisin sitten mennä vain johonkin Siwan kassalle suoraan tuhlaamatta opiskeluun vuosia.
Äläkä yhtään väheksy sitä, ettenkö olisi muka jo teini-iästä asti peruskoulun päätyttyä yrittänyt pähkäillä, mitä tällä elämällä oikein tekisin. Tai etten olisi yrittänyt elämässä aina tehdä parhaani, niin kuin nytkin. Päivittäin mielessäni pyörii opiskelu- ja työasiat, koska yritän kuumeisesti keksiä jotain! Ja paljon olenkin työkokeiluja tehnyt harjoittelujen muodossa.
En pidä tavastasi puhua väheksyen ja alentavasti. Etkä ainoastaan tee sitä nyt minulle, vaan olen huomannut aiemmissa viestiketjuissa saman tapaista asennetta muita ihmisiä kohtaan. Sinulta puuttuu empatia. Ovat muutkin ihmiset arvokkaita, et vain sinä.

Lue lisää

Hei, siirsit puheenaiheen minuun ja empatian puutteeseen! Ymmärrän...
Kuitenkin olen kirjoittanut ja pähkännyt tilannetta AUTTAAKSENI sinua ulos umpikujasta.

Tottakai jokainen ihminen on arvokas, arvokas kuin timantti ja ainutlaatuinen. Jos olisin täysin vailla empatiaa, en olisi VIITSINYT pohtia asiaasi, nytkin vastailen ja toivon kaikkea hyvää.
Hyvää toivoin esittäessäni sinulle vaihtoehtoja mietittäväksi. Joskus ihminen tarvitsee pienen nykäisyn ja lempeän potkaisun, että lähtee eteenpäin.

Kuule, joku ihminen saattaa puhua sinulle lipevästi ja mielin kielin ja antaa mennä sinun ojasta allikkoon, suorastaan livertämällä ja imartelemalla töniä sinne. Onko sellainen miellyttävä puhe sinusta empaattisen ihmisen merkki.
Jos seisoisit jyrkänteen reunalla ja luoksesi tulisi ihminen, joka ei huutaisi varoitusta, koska pelkäisi sinun suuttuvan kovasta äänestä, antaisi sinun mieluummin vahingoittua, niin hänkö olisi empaattinen.
Entä ihminen, joka antaa sinun vaikka suuttua itselleen, jos sillä saa sinut pelastettua elämälle, niin eikö hän ennemmin ole empaattinen, koska näkee sinut mieluummin hyvinvoivana ja täten sen vuoksi ottaa vaikka vihastumisen päälleen eli tavallaan asettaa sinut itsensä edelle?

Kerrot että päivittäin kuumeisesti yrität keksiä jotain ammattia itsellesi, että olet sitä tehnyt jo teini-iästä asti! Minun mieleeni tulee, että jokin sinussa laittaa keinotekoisia esteitä eri valinnoille, että pelkäät joko opiskelua tai jopa onnistumista tai epäonnistumista.
Eihän se työ eikä ammatissa oleminen aina herkkua olekaan! Ei nyt olekaan enää kyse siitä, etteikö sinulle ammattia tai työtä löytyisi, kyse onkin siitä että jostain syystä et halua lyödä lukkoon asiaa ja päättää sitä lopulta.
Ammattia voi elämässään vaihtaa useasti. Jos nyt valitset jonkun ammatin, niin ei siinä välttämättä tarvitse 65-vuotiaaksi asti olla.

Liina Anniina kirjoitti:

Hei, siirsit puheenaiheen minuun ja empatian puutteeseen! Ymmärrän...
Kuitenkin olen kirjoittanut ja pähkännyt tilannetta AUTTAAKSENI sinua ulos umpikujasta.

Tottakai jokainen ihminen on arvokas, arvokas kuin timantti ja ainutlaatuinen. Jos olisin täysin vailla empatiaa, en olisi VIITSINYT pohtia asiaasi, nytkin vastailen ja toivon kaikkea hyvää.
Hyvää toivoin esittäessäni sinulle vaihtoehtoja mietittäväksi. Joskus ihminen tarvitsee pienen nykäisyn ja lempeän potkaisun, että lähtee eteenpäin.

Kuule, joku ihminen saattaa puhua sinulle lipevästi ja mielin kielin ja antaa mennä sinun ojasta allikkoon, suorastaan livertämällä ja imartelemalla töniä sinne. Onko sellainen miellyttävä puhe sinusta empaattisen ihmisen merkki.
Jos seisoisit jyrkänteen reunalla ja luoksesi tulisi ihminen, joka ei huutaisi varoitusta, koska pelkäisi sinun suuttuvan kovasta äänestä, antaisi sinun mieluummin vahingoittua, niin hänkö olisi empaattinen.
Entä ihminen, joka antaa sinun vaikka suuttua itselleen, jos sillä saa sinut pelastettua elämälle, niin eikö hän ennemmin ole empaattinen, koska näkee sinut mieluummin hyvinvoivana ja täten sen vuoksi ottaa vaikka vihastumisen päälleen eli tavallaan asettaa sinut itsensä edelle?

Kerrot että päivittäin kuumeisesti yrität keksiä jotain ammattia itsellesi, että olet sitä tehnyt jo teini-iästä asti! Minun mieleeni tulee, että jokin sinussa laittaa keinotekoisia esteitä eri valinnoille, että pelkäät joko opiskelua tai jopa onnistumista tai epäonnistumista.
Eihän se työ eikä ammatissa oleminen aina herkkua olekaan! Ei nyt olekaan enää kyse siitä, etteikö sinulle ammattia tai työtä löytyisi, kyse onkin siitä että jostain syystä et halua lyödä lukkoon asiaa ja päättää sitä lopulta.
Ammattia voi elämässään vaihtaa useasti. Jos nyt valitset jonkun ammatin, niin ei siinä välttämättä tarvitse 65-vuotiaaksi asti olla.

Lue lisää

sinulla on. Rakkauden lisäksi siirrät lapsilisät ja 100€ ruokarahaa/kk hänen tililleen. Kaiketi siivoat kodin lapsenhoidon lisäksi.
Miehesi tienaakin ihan hyvin. Kannattaa elää yhdessä kanssasi. Jos hän lähtisi lätkimään, lapsilisät ja ruokaraha jäisivät sinulle, lisäksi hän joutuisi maksamaan lapselle elatusmaksua joka laskettaisiin hänen ansiotulonsa mukaan (vähintään 100€/kk).
Rakkaus se siinä ylläpitää parisuhdetta! Pysyttele kotiavovaimona vaan!

..... kirjoitti:

sinulla on. Rakkauden lisäksi siirrät lapsilisät ja 100€ ruokarahaa/kk hänen tililleen. Kaiketi siivoat kodin lapsenhoidon lisäksi.
Miehesi tienaakin ihan hyvin. Kannattaa elää yhdessä kanssasi. Jos hän lähtisi lätkimään, lapsilisät ja ruokaraha jäisivät sinulle, lisäksi hän joutuisi maksamaan lapselle elatusmaksua joka laskettaisiin hänen ansiotulonsa mukaan (vähintään 100€/kk).
Rakkaus se siinä ylläpitää parisuhdetta! Pysyttele kotiavovaimona vaan!

Lue lisää

Mitäs menit naimaan ilman ehkäisyä,kun ette olleet edes naimisissa.Kärsi vaan nahoissasi.Hölmöä se on mennä suinpäin sänkyyn ja saada lapsi yhteiskunnan laskuun. Vastuuta vaaditaan molemmilta ukolta että akalta.

Kadunmies1 kirjoitti:

Mitäs menit naimaan ilman ehkäisyä,kun ette olleet edes naimisissa.Kärsi vaan nahoissasi.Hölmöä se on mennä suinpäin sänkyyn ja saada lapsi yhteiskunnan laskuun. Vastuuta vaaditaan molemmilta ukolta että akalta.

Lue lisää

saada mies itselleen, on hankkia lapsi. Jos mies ei haluakaan perhettä, hänet on joka tapauksessa sidottu liekaan 18 vuodeksi! Elatusmaksuineen, tietysti!
Niin että, arvoisat naiset, käyttäkää edelleen tuota vanhaa konstia!

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

On yksi ala, mikä kiinnostaisi kyllä ylitse muiden, mutta en voi alkaa sitä opiskelemaan pienen lapseni takia. Nimittäin ravintola-ala. Se painottuu iltaan, yöhön ja viikonloppuihin. Joten en tiedä, onko se sen arvoista. Olla töissä, kun haluaisi lapsen peitellä illalla nukkumaan tai viikonloppuna mennä ja tehdä yhdessä jotain kivaa.
En voi enää alaa päättää omaa napaa ajatellen, vaan minun on ajateltava pientä lastani. Ja tulevia lapsia. Sekin vaikeuttaa alan valintaa eikä ole mikään tekosyy kotirouvaksi jämähtämiseen (mikä ei kiinnostaisi kyllä lainkaan)!

Lue lisää

Vastaan tähän juttuusi ravintola-alasta. Oletko ajatellut, että lapsi kasvaa siitä, on vaan jonkin aikaa pieni eli ilman muuta kannattaa mennä alalle, joka kiinnostaa. Jos äiti on onnellinen, on myös lapsi onnellinen. Kaikki asiat saa jotenkin aina järjestettyä.

Kun jäin yksinhuoltajaksi ensimmäisen kerran, kävin merkonomiksi, kun jäin toisen kerran (yht. 3 lasta), jatkoin kauppatieteiden maisteriksi. Kärsin vielä tuolloin mielenterveysongelmista, mutta kävin samalla terapiaa ja olen nekin päihittänyt (lapsuudenkotini oli aivan järkyttävä). Eli kaikki on mahdollista.... Taloudellisesti oli älyttömän tiukkaa, mutta oli joku päämäärä. Opin myös sinä aikana laittamaan asiat oikeaan järjestykseen eli tärkeää ei ole, että esim. huusholli on viimeisen päälle siisti, vaan se, että olen niiden lasten kanssa sen vähäisen vapaa-ajan, mitä liikeni. Kukaan lapsistani eivät ole kokeneet äitin opiskeluaikaa ikävänä ja kaikki lapset ovat tasapainoisia, hyviä lapsia, joista olen äärettömän ylpeä. Rakkaus on kaiken a ja o.

En suosittele oppisopimusta. Suosittelen kouluttautumista ihan kunnon koulussa. Esimiehenä tiedän, että arvostamme esim. ammattikoulusta hankittua ammattitaitoa eikä kouluun haettaessa kysytä luottotietoja. Tiedätkö, että sinustakin voi vielä joku päivä tulla maisteri. Tänä päivänä ei ole mitään esteitä, joita ei voi raivata.

Varmaan elämäni tärkein neuvo tuli kampaajaltani, joka ensimmäisen eron vaiheissa sanoi minulle, että opintolainaa voi ottaa ja tietää monta muutakin, joka on lähtenyt yksinhuoltajana opiskelelemaan eli mikään ei ole este. Siitä olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Yhdestä lausumasta kaikki alkoi. Toinen elämääni vaikuttanut ihminen oli synnytyslääkärini, joka piti minulle ns. luennon ensimmäisen lapseni synnyttyä. Olin tuolloin juuri täyttänyt 18 v. Hän sanoi minulle, että kuule tyttö, pidä huoli, että hankit itsellesi ammatin. Olin jo silloin päättänyt, että niin teen, mutta lääkärin sanat antoivat vielä lisäpontta. Joskus haluaisin hänelle laittaa viestiä, mihin asti olen päässyt.

Nuorin lapsistani muutti juuri kotoa pois ja olen edelleen yksin tai jatkoin yksinhuoltana loppuun saakka. Lapset ja lastenlapset käyvät jatkuvasti luonani. Huomaan aina, miten lapseni ovat äitistään tavattoman ylpeitä; erittäin huonoista lähtökohdista ponkaissut tähän pisteeseen.

Kaikkea hyvää Sinulle, pidä itsestäsi huolta (rakasta itseäsi)!

Liina Anniina kirjoitti:

Hei, siirsit puheenaiheen minuun ja empatian puutteeseen! Ymmärrän...
Kuitenkin olen kirjoittanut ja pähkännyt tilannetta AUTTAAKSENI sinua ulos umpikujasta.

Tottakai jokainen ihminen on arvokas, arvokas kuin timantti ja ainutlaatuinen. Jos olisin täysin vailla empatiaa, en olisi VIITSINYT pohtia asiaasi, nytkin vastailen ja toivon kaikkea hyvää.
Hyvää toivoin esittäessäni sinulle vaihtoehtoja mietittäväksi. Joskus ihminen tarvitsee pienen nykäisyn ja lempeän potkaisun, että lähtee eteenpäin.

Kuule, joku ihminen saattaa puhua sinulle lipevästi ja mielin kielin ja antaa mennä sinun ojasta allikkoon, suorastaan livertämällä ja imartelemalla töniä sinne. Onko sellainen miellyttävä puhe sinusta empaattisen ihmisen merkki.
Jos seisoisit jyrkänteen reunalla ja luoksesi tulisi ihminen, joka ei huutaisi varoitusta, koska pelkäisi sinun suuttuvan kovasta äänestä, antaisi sinun mieluummin vahingoittua, niin hänkö olisi empaattinen.
Entä ihminen, joka antaa sinun vaikka suuttua itselleen, jos sillä saa sinut pelastettua elämälle, niin eikö hän ennemmin ole empaattinen, koska näkee sinut mieluummin hyvinvoivana ja täten sen vuoksi ottaa vaikka vihastumisen päälleen eli tavallaan asettaa sinut itsensä edelle?

Kerrot että päivittäin kuumeisesti yrität keksiä jotain ammattia itsellesi, että olet sitä tehnyt jo teini-iästä asti! Minun mieleeni tulee, että jokin sinussa laittaa keinotekoisia esteitä eri valinnoille, että pelkäät joko opiskelua tai jopa onnistumista tai epäonnistumista.
Eihän se työ eikä ammatissa oleminen aina herkkua olekaan! Ei nyt olekaan enää kyse siitä, etteikö sinulle ammattia tai työtä löytyisi, kyse onkin siitä että jostain syystä et halua lyödä lukkoon asiaa ja päättää sitä lopulta.
Ammattia voi elämässään vaihtaa useasti. Jos nyt valitset jonkun ammatin, niin ei siinä välttämättä tarvitse 65-vuotiaaksi asti olla.

Lue lisää

ja nyt tässä. Pidän itseäni hyvinkin empaattisena, ja surettaa tietty ap:n puolesta. Luin tottakai myös sun vastaukset, ehdotukset, vinkit ja.. käsittämätöntä! Puhut kuin omalla suullani, juuri täsmälleen samat vinkit, ehdotukset ja.. olet mielestäni "viitseliäs" kun jaksat syventyä noinkin paljon, kuitenkin täysin vieraan ihmisen ongelmiin.
Aivan, psykiatrit ovat useinkin vähän "pöllämystyneitä". Se kaiketi johtuu heidän vuosia jatkuvasta keskustelukumppaneistaan (ihmisillä voi olla mitä kummallisempia ongelmia, jotka ei meistä kaikista ole edes ongelmia), mutta heidän tarkoituksenaan on olla VAIN "fiksu" keskustelukumppani (kuuntelija). Heidän neuvonsa ovat VAIN ehdotuksia. Platonin teokset 1-4, nuoruuden aikainen oman itseni etsinnän tuloksena ideoi mua: Kaikista asioista voi keskustella, ja niistä ei tarvitse olla edes sitä "mieltä" mitä esittää, kunhan vain keskustelee. Nimenomaan tuo keskustelu voi ANTAA uusia ideoita, nähdä tilanne toisen silmin, mitalin toinen puoli, ja ideoita voi tulla "jälkijunassakin" itselle. Pääasia, että koettaa tehdä jotain. En ole kallonkutistaja (en myöskään asiakas). He ovat vain ihmisiä kuten mekin, ehkä monille heistä on vain helpompi puhua?
Ammatti, tosiaan ei ole nykypäivänä mikään loppuelämän juttu, sitä voi vaihtaa ennen eläkepäiviä aivan hyvin, jopa useitakin kertoja. Pääasia olisi tuossa saada ap taas "raiteilleen" ja siihen tuntuisi auttavan VAIN saada taloutensa omasta mielestään kuntoon. Velatkaan eivät ole suuria, mutta jos asialle ei tee mitään (kuten nyt), ne saattavat paisua entisestään mahdottomuuksiin, jos niitä ei lyhennä (on iso ONNI hänelle, että nyt on korot alhaalla).
Ap:lle sanoisin, heti ammattiopiskeluun, sellaiseen ammattiin jota "sietää", sitten talous kuntoon ja sitten suunnittelemaan sitä "elämänsä ammattia".
Mies ja vaimo ei ole mikään kimppalotto, sen pitäisi olla elämän kestävä "yhteisyritys" ja minusta sinun ap pitäisi ilman muuta hyväksyä miehesi maksaa loppuvelkasi heti. Nimittäin tuo sinun mustalla listalla oleminen vaikuttaa MYÖS hänen velansaatavuuteensa, viimeistään silloin jos menette naimisiin. Asuntovelkaa ette saa mistään jos toinen on mustalla listalla.
Eikun itseä niskasta kiinni, heti.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

On yksi ala, mikä kiinnostaisi kyllä ylitse muiden, mutta en voi alkaa sitä opiskelemaan pienen lapseni takia. Nimittäin ravintola-ala. Se painottuu iltaan, yöhön ja viikonloppuihin. Joten en tiedä, onko se sen arvoista. Olla töissä, kun haluaisi lapsen peitellä illalla nukkumaan tai viikonloppuna mennä ja tehdä yhdessä jotain kivaa.
En voi enää alaa päättää omaa napaa ajatellen, vaan minun on ajateltava pientä lastani. Ja tulevia lapsia. Sekin vaikeuttaa alan valintaa eikä ole mikään tekosyy kotirouvaksi jämähtämiseen (mikä ei kiinnostaisi kyllä lainkaan)!

Lue lisää

Olet niin nuori, ettei millään aukoilla ole väliä. Sullahan on pieni lapsi. Lisäksi avoliitto ja avioliitto ei nyt juuri eroa toisistaan kun on pieni lapsikin. Kosipas miestä, siitähän se selviää. Mutta suunnittele myös tulevaisuuttasi. Ja tähtää hyväpalkkaiseen työhön. Ravintola-alalle jos aiot niin mahdollisimman hyväpalkkaiseen, kun olet nuori. Ei kannata tyytyä pikaratkaisuihin. Se kuule maksaa itsensä takaisin ennen pitkää kun satsaa opintoihin. Mihinkään amikseen ei kannata mennä, ellei se ole sitten jotain miesvaltaista sähkömiehen hommaa mistä kanssa saa palkkaa.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

En halua palaa loppuun työssä, jossa en viihdy alkuunkaan (niin kuin äitini), joten siksi en hae "ihan mihin tahansa", jotta vain olisi töitä. Tottakai väliaikaisesti rahan takia jossain ei niin mielekkäässä työssä voisinkin olla, mutta ammatiksi en sellaista lue. En tuhlaa aikaani sellaisen ammatin lukemiseen (esim. kampaaja, siivooja, kosmetologi, hieroja, maalari, bussinkuljettaja..), kun ihan hyvin voisin sitten mennä vain johonkin Siwan kassalle suoraan tuhlaamatta opiskeluun vuosia.
Äläkä yhtään väheksy sitä, ettenkö olisi muka jo teini-iästä asti peruskoulun päätyttyä yrittänyt pähkäillä, mitä tällä elämällä oikein tekisin. Tai etten olisi yrittänyt elämässä aina tehdä parhaani, niin kuin nytkin. Päivittäin mielessäni pyörii opiskelu- ja työasiat, koska yritän kuumeisesti keksiä jotain! Ja paljon olenkin työkokeiluja tehnyt harjoittelujen muodossa.
En pidä tavastasi puhua väheksyen ja alentavasti. Etkä ainoastaan tee sitä nyt minulle, vaan olen huomannut aiemmissa viestiketjuissa saman tapaista asennetta muita ihmisiä kohtaan. Sinulta puuttuu empatia. Ovat muutkin ihmiset arvokkaita, et vain sinä.

Lue lisää

Vaan elätä itse itsesi, kunnes tiedät mitä haluat ! vaikka "siivous" nyt elät veronmaksajien tuloilla. Ei tämän yhteis kunnan tukiverko kestä kauan näitä loiseläjiä jotka pystyvät töihin mutta kun ei halua.TUKI ON TARKOITETTU KUN EI OLE TÖITÄ EIKA MAHDU TYÖELÄMÄÄN TAI JOSTAAN MUUSTA SYYSTÄ KUN HALUTTOMUUS. PISTE

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

En halua palaa loppuun työssä, jossa en viihdy alkuunkaan (niin kuin äitini), joten siksi en hae "ihan mihin tahansa", jotta vain olisi töitä. Tottakai väliaikaisesti rahan takia jossain ei niin mielekkäässä työssä voisinkin olla, mutta ammatiksi en sellaista lue. En tuhlaa aikaani sellaisen ammatin lukemiseen (esim. kampaaja, siivooja, kosmetologi, hieroja, maalari, bussinkuljettaja..), kun ihan hyvin voisin sitten mennä vain johonkin Siwan kassalle suoraan tuhlaamatta opiskeluun vuosia.
Äläkä yhtään väheksy sitä, ettenkö olisi muka jo teini-iästä asti peruskoulun päätyttyä yrittänyt pähkäillä, mitä tällä elämällä oikein tekisin. Tai etten olisi yrittänyt elämässä aina tehdä parhaani, niin kuin nytkin. Päivittäin mielessäni pyörii opiskelu- ja työasiat, koska yritän kuumeisesti keksiä jotain! Ja paljon olenkin työkokeiluja tehnyt harjoittelujen muodossa.
En pidä tavastasi puhua väheksyen ja alentavasti. Etkä ainoastaan tee sitä nyt minulle, vaan olen huomannut aiemmissa viestiketjuissa saman tapaista asennetta muita ihmisiä kohtaan. Sinulta puuttuu empatia. Ovat muutkin ihmiset arvokkaita, et vain sinä.

Lue lisää

Siellä taas joku teiniäiti ruikuttaa, jolla ei ole mitään käsitystä maailman menosta. Et ole itse viitsinyt kouluttautua mihinkään ammattiin, ja siinä luettelet ammatteja, jotkas rinnastat samalle linjalle Siwan kassan kanssa- mielestäsi siis joku pohjanoteeraus työskennellä kaupan kassana vai? Itse en työskentele kaupan kassana, en työskentele missään, koska nykyisessä asuinpaikassani työpaikat jaetaan suhteilla, työntekijöiden 15-vuotiaat lapset siis saavat ennemmin vaikkapa ne kaupan apulaisten paikat kuin minä, jolla on vuosien työkokemus ja vieläpä palvelualalta. Mielestäni sillä ei ole väliä mitä ihminen tekee työkseen, onko sitten "vaan" kaupan kassa, pääasia, että yrittää ja elättää itsensä. Ottaisin itse onnesta kiljuen vastaan sen työpaikan kaupan kassana jos vaan saisin. Sitä vähemmän näen jollain kouluttamattomalla olevan varaa valikoida. Kaltaisesi laiskat kyllä keksivät syitä riittämiin, ettei tarvitse mitään koulua käydä tai tehdä töitä elääkseen. Muuten, ravintoloissa työskennellään myös arkisin ja päivisin, ja sillä alalla on paljon perheellisiä töissä. Itsekin olen vuosia kestävästä (ja jatkuvasta) masennuksesta huolimatta käynyt yleissivistävän koulutuksen ja sen lisäksi vielä hankkinut ammatillisen tutkinnon.
Suomessa pidetään huolta vaan perheellisistä tai maahanmuuttajista. Kun en ole kumpikaan, minulla ei työttömänä todellakaan jää 400e kuukaudessa kätee. Sinä laskeskelet, että eihän sitä jää niinkään paljon, kun joudut miehesi tilille siitä laittamaan vielä 100e ruokarahaa kuussa. Antakaa mun kaikki kestää! Ehkä miehesi ei halua naida sinua ennen kuin olet kasvanut aikuiseksi ja tajunnut maailman realiteetit.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

En halua palaa loppuun työssä, jossa en viihdy alkuunkaan (niin kuin äitini), joten siksi en hae "ihan mihin tahansa", jotta vain olisi töitä. Tottakai väliaikaisesti rahan takia jossain ei niin mielekkäässä työssä voisinkin olla, mutta ammatiksi en sellaista lue. En tuhlaa aikaani sellaisen ammatin lukemiseen (esim. kampaaja, siivooja, kosmetologi, hieroja, maalari, bussinkuljettaja..), kun ihan hyvin voisin sitten mennä vain johonkin Siwan kassalle suoraan tuhlaamatta opiskeluun vuosia.
Äläkä yhtään väheksy sitä, ettenkö olisi muka jo teini-iästä asti peruskoulun päätyttyä yrittänyt pähkäillä, mitä tällä elämällä oikein tekisin. Tai etten olisi yrittänyt elämässä aina tehdä parhaani, niin kuin nytkin. Päivittäin mielessäni pyörii opiskelu- ja työasiat, koska yritän kuumeisesti keksiä jotain! Ja paljon olenkin työkokeiluja tehnyt harjoittelujen muodossa.
En pidä tavastasi puhua väheksyen ja alentavasti. Etkä ainoastaan tee sitä nyt minulle, vaan olen huomannut aiemmissa viestiketjuissa saman tapaista asennetta muita ihmisiä kohtaan. Sinulta puuttuu empatia. Ovat muutkin ihmiset arvokkaita, et vain sinä.

Lue lisää

Kun lukee viestisi, niin sieltä paljastuu selittelevä ja lapsellinen ihminen, joka vastustaa ja tyrmää kaiken mitä kokeneemmat ehdottaa. En ihmettele jos aikuinen miehesi ei sinua vielä vihille veisikään. Ehkä hän odottaa kasvaako sinusta aikuista lainkaan. Sinun tavallasi ajattelevat ovat juuri niitä syrjäytyneitä ja työn vieroksujia.

kaikki mahdollista kirjoitti:

Vastaan tähän juttuusi ravintola-alasta. Oletko ajatellut, että lapsi kasvaa siitä, on vaan jonkin aikaa pieni eli ilman muuta kannattaa mennä alalle, joka kiinnostaa. Jos äiti on onnellinen, on myös lapsi onnellinen. Kaikki asiat saa jotenkin aina järjestettyä.

Kun jäin yksinhuoltajaksi ensimmäisen kerran, kävin merkonomiksi, kun jäin toisen kerran (yht. 3 lasta), jatkoin kauppatieteiden maisteriksi. Kärsin vielä tuolloin mielenterveysongelmista, mutta kävin samalla terapiaa ja olen nekin päihittänyt (lapsuudenkotini oli aivan järkyttävä). Eli kaikki on mahdollista.... Taloudellisesti oli älyttömän tiukkaa, mutta oli joku päämäärä. Opin myös sinä aikana laittamaan asiat oikeaan järjestykseen eli tärkeää ei ole, että esim. huusholli on viimeisen päälle siisti, vaan se, että olen niiden lasten kanssa sen vähäisen vapaa-ajan, mitä liikeni. Kukaan lapsistani eivät ole kokeneet äitin opiskeluaikaa ikävänä ja kaikki lapset ovat tasapainoisia, hyviä lapsia, joista olen äärettömän ylpeä. Rakkaus on kaiken a ja o.

En suosittele oppisopimusta. Suosittelen kouluttautumista ihan kunnon koulussa. Esimiehenä tiedän, että arvostamme esim. ammattikoulusta hankittua ammattitaitoa eikä kouluun haettaessa kysytä luottotietoja. Tiedätkö, että sinustakin voi vielä joku päivä tulla maisteri. Tänä päivänä ei ole mitään esteitä, joita ei voi raivata.

Varmaan elämäni tärkein neuvo tuli kampaajaltani, joka ensimmäisen eron vaiheissa sanoi minulle, että opintolainaa voi ottaa ja tietää monta muutakin, joka on lähtenyt yksinhuoltajana opiskelelemaan eli mikään ei ole este. Siitä olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Yhdestä lausumasta kaikki alkoi. Toinen elämääni vaikuttanut ihminen oli synnytyslääkärini, joka piti minulle ns. luennon ensimmäisen lapseni synnyttyä. Olin tuolloin juuri täyttänyt 18 v. Hän sanoi minulle, että kuule tyttö, pidä huoli, että hankit itsellesi ammatin. Olin jo silloin päättänyt, että niin teen, mutta lääkärin sanat antoivat vielä lisäpontta. Joskus haluaisin hänelle laittaa viestiä, mihin asti olen päässyt.

Nuorin lapsistani muutti juuri kotoa pois ja olen edelleen yksin tai jatkoin yksinhuoltana loppuun saakka. Lapset ja lastenlapset käyvät jatkuvasti luonani. Huomaan aina, miten lapseni ovat äitistään tavattoman ylpeitä; erittäin huonoista lähtökohdista ponkaissut tähän pisteeseen.

Kaikkea hyvää Sinulle, pidä itsestäsi huolta (rakasta itseäsi)!

Lue lisää

on perseestä, ei siellä mitään opi. Parhaiten käytännön työt oppii käytännössä. Parin viikon kokemuksella osaa tehdä kaikki hommat. Ärsyttää että simppeleistä duuneista kuten siivoojan- ja ravintolatyönammateista pitää tehdä iso numero. Työpaikoillakin jotkut vajaaälyset jaksaa kiljua, miten hommat pitää tehdä "oikein." No, ne ammatit onkin suunnattu hieman simppeleille ihmisille. Ei siellä fiksun pää kovin kauaa kestä ellei saa työskennellä itekseen tai johtotehtävissä.

Liina Anniina kirjoitti:

Eli mie sain nyt sen käsityksen, että ravintola-ala kun ei passaa, ja lapsi ja tulevat lapset on hoidettava, niin ollaan umpikujassa ja halutaan sormus, ja ei haluta kotirouvaksi.

???

Että mikä neuvoksi.
Tietysti se, että menet jollekin toiselle alalle, jossa on suht ja koht päivätyö. Aika moni ihminen kuitenkin joutuu tekemään viikonloppuna töitä ja jättämään toisinaan lasten peittelemisen muille henkilöille. Että aika vajaa on tämä maailma.

On muitakin töitä ja aloja kuin ravintolatyö. Voit vaikka hankkia ajokortin ja ryhtyä postinjakajaksi. Puhdistusalan töitä on pilvin pimein, lyhyellä koulutuksella saa lähihoitajan työtä, myyjän töitä ja kaikkea tältä väliltä. Entäpä bussin kuljettaja? Rakennukselle maalariksi, naiset pärjäävät siinä missä mieskin.
Itsenäiseksi yrittäjäksi voi alkaa: kampaaja, kosmetologi, hieroja, jalkahoitajista huutava pula. Voi, voi, ei net tarvitse ihan himokiinnostavia duuneja olla, mutta kyllä niillä elää ja kun oppii homman, voi tuntea mielihyvää.
Ei muuta kuin usvaa putkeen ja sisua hattuun, sitä voi ihminen yltää mihin hyvänsä.

Lue lisää

No ihan vaan tiedoksi että millään lyhyellä koulutuksella ei lähihoitajan työtä saa sinulle tietämätön vaan käy ensin 2.5 vuotta kestävä koulutus niin sitten saat vasta lähihoitajan töitä!

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Kiitos asiallisesta ja ymmärtävästä palautteesta! Täällä kun niin usein saa haukut, kirjoittipa mitä hyvänsä..
Olen ennenkin yrittänyt työkkärin avulla löytää minulle sopivaa opiskelu- tai työskentelypaikkaa jne., mutta ei niistä ammatinvalintapsykologeilla käynneistä tai työharjoitteluista ole ollut minulle juurikaan mitään hyötyä. Työkkäriä ei tunnu kiinnostavan yksilön tarpeet, vaan se, että kunhan Suomen työttömyysprosentti pienenisi. Tämä on minun kokemukseni, muilla voi olla erilaiset kokemukset.
Oppisopimusta olen itsekin miettinyt, mutta suurimmaksi ongelmaksi on muuttunut se, etten tiedä yhtään, mikä ala kiinnostaisi ammattina. Moni ala kiinnostaa, mutta en tiedä kiinnostaako ammatiksi asti. Masentuneilla ihmisillä yleensä jää elämään se, vaikka masennuksesta parantuisikin, että suuria päätöksiä on usein vaikea tehdä. Itse olen itsessäni ainakin tälläisen piirteen huomannut. Onko se sitten heikkoa itseluottamusta, en tiedä. Varmaankin.
Varmaan ainakin yksi este häillemme toistaiseksi on se, ettei minulla ole mitään omaisuutta tai säästöjä, joista voisin maksaa miehelleni edes kihlasormuksen, saatika sitten osan hääjuhlasta!
Joka lauantai lottoan epätoivoisena.. Edes se viime lauantain yksi kuudesta seitsemän oikein kupongista ei voinut osua kohdalleni... :)
Tiedän, ettei naimisiin menolla pitäisi olla mitään kiirettä, jos kumpikin rakastaa toisiaan valtavasti ja aikomuksena on joka tapauksessa olla lopun elämä yhdessä, mutta minulle se merkitsisi vain niiiiin paljon, jos mieheni kosisi ja ilmoittaisi halunsa naida lapsensa äidin ja elämänsä ainoan ja viimeisen rakkauden.

Lue lisää

Nyt kasvaa aikuiseksi, ennen kuin haihattelet naimisiinmenoa ja miksi ihmeessä teit lapsenkin ? Noin lapsellinen kun itsekin olet. Sitä ei kuule AIKUISTEN OIKEESSA MAAILMASSA mietitä, että mitähän sitä tekisi isona kun ei mikään kiinnosta. JOS ON RAHAPULA niin sitten siivotaan vaikka asemanvessoja tai mennään sinne Siwan kassalle, eikä mietitä kun ei oikeen mikään innosta.

!!!!!! kirjoitti:

Vaan elätä itse itsesi, kunnes tiedät mitä haluat ! vaikka "siivous" nyt elät veronmaksajien tuloilla. Ei tämän yhteis kunnan tukiverko kestä kauan näitä loiseläjiä jotka pystyvät töihin mutta kun ei halua.TUKI ON TARKOITETTU KUN EI OLE TÖITÄ EIKA MAHDU TYÖELÄMÄÄN TAI JOSTAAN MUUSTA SYYSTÄ KUN HALUTTOMUUS. PISTE

Lue lisää

Onko äiti, joka hoitaa pientä vauvaansa kotona, loinen?
Halvemmaksi se yhteiskunnalle tulee maksaa äidille kotiin kotihoidontukea, kuin sille äidille, joka vie lapsensa päivähoitoon. Päivähoidossa oleva lapsi maksaa yhteiskunnalle noin tonnin kuussa.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

En halua palaa loppuun työssä, jossa en viihdy alkuunkaan (niin kuin äitini), joten siksi en hae "ihan mihin tahansa", jotta vain olisi töitä. Tottakai väliaikaisesti rahan takia jossain ei niin mielekkäässä työssä voisinkin olla, mutta ammatiksi en sellaista lue. En tuhlaa aikaani sellaisen ammatin lukemiseen (esim. kampaaja, siivooja, kosmetologi, hieroja, maalari, bussinkuljettaja..), kun ihan hyvin voisin sitten mennä vain johonkin Siwan kassalle suoraan tuhlaamatta opiskeluun vuosia.
Äläkä yhtään väheksy sitä, ettenkö olisi muka jo teini-iästä asti peruskoulun päätyttyä yrittänyt pähkäillä, mitä tällä elämällä oikein tekisin. Tai etten olisi yrittänyt elämässä aina tehdä parhaani, niin kuin nytkin. Päivittäin mielessäni pyörii opiskelu- ja työasiat, koska yritän kuumeisesti keksiä jotain! Ja paljon olenkin työkokeiluja tehnyt harjoittelujen muodossa.
En pidä tavastasi puhua väheksyen ja alentavasti. Etkä ainoastaan tee sitä nyt minulle, vaan olen huomannut aiemmissa viestiketjuissa saman tapaista asennetta muita ihmisiä kohtaan. Sinulta puuttuu empatia. Ovat muutkin ihmiset arvokkaita, et vain sinä.

Lue lisää

Kaikki työt ja työntekijät ovat arvokkaita.Ei ihminen ole sen parempi tai huonompi tekipä mitä töitä tahansa.Minusta siivoja on jopa arvokkaampi ja tarpeellisempi kuin joku ravintolan pomo. Siivoustyötä ei vaan suomessa arvosteta ansion mukaan.

adrianon kirjoitti:

No ihan vaan tiedoksi että millään lyhyellä koulutuksella ei lähihoitajan työtä saa sinulle tietämätön vaan käy ensin 2.5 vuotta kestävä koulutus niin sitten saat vasta lähihoitajan töitä!

Lue lisää

On se lähihoitajan koulutus (2,5 v) kuitenkin lyhyempi kuin akateeminen, yliopistotason koulutus, joka kestää 5-6 vuotta riippuen opiskelijan ahkeruudesta ja sitkeydestä.
Sitä nyt lähinnä tarkoitin.
Tietääkseni laitoshoitajan koulutus on vuoden mittainen, joten sitäkin kannattaisi alkup. miettiä. Mutta ilmeisesti hänellä on siihenkin jokin syy, ettei voi mennä ko. ammattiin. Ei pahalla, mutta kun syitä tuntuu löytyvän.

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Kiitos asiallisesta ja ymmärtävästä palautteesta! Täällä kun niin usein saa haukut, kirjoittipa mitä hyvänsä..
Olen ennenkin yrittänyt työkkärin avulla löytää minulle sopivaa opiskelu- tai työskentelypaikkaa jne., mutta ei niistä ammatinvalintapsykologeilla käynneistä tai työharjoitteluista ole ollut minulle juurikaan mitään hyötyä. Työkkäriä ei tunnu kiinnostavan yksilön tarpeet, vaan se, että kunhan Suomen työttömyysprosentti pienenisi. Tämä on minun kokemukseni, muilla voi olla erilaiset kokemukset.
Oppisopimusta olen itsekin miettinyt, mutta suurimmaksi ongelmaksi on muuttunut se, etten tiedä yhtään, mikä ala kiinnostaisi ammattina. Moni ala kiinnostaa, mutta en tiedä kiinnostaako ammatiksi asti. Masentuneilla ihmisillä yleensä jää elämään se, vaikka masennuksesta parantuisikin, että suuria päätöksiä on usein vaikea tehdä. Itse olen itsessäni ainakin tälläisen piirteen huomannut. Onko se sitten heikkoa itseluottamusta, en tiedä. Varmaankin.
Varmaan ainakin yksi este häillemme toistaiseksi on se, ettei minulla ole mitään omaisuutta tai säästöjä, joista voisin maksaa miehelleni edes kihlasormuksen, saatika sitten osan hääjuhlasta!
Joka lauantai lottoan epätoivoisena.. Edes se viime lauantain yksi kuudesta seitsemän oikein kupongista ei voinut osua kohdalleni... :)
Tiedän, ettei naimisiin menolla pitäisi olla mitään kiirettä, jos kumpikin rakastaa toisiaan valtavasti ja aikomuksena on joka tapauksessa olla lopun elämä yhdessä, mutta minulle se merkitsisi vain niiiiin paljon, jos mieheni kosisi ja ilmoittaisi halunsa naida lapsensa äidin ja elämänsä ainoan ja viimeisen rakkauden.

Lue lisää

Ei se naimisiinmeno niin kallista ole, maistraatissa käynti ja siistit vaatteet päälle ja menoksi. Eikä se sormuskaan niin kallis tarvi olla. Otappas selvää tästä vaihtoehdosta. Itse tein näin, sormuksetkin olivat vain lainaksi saatuja, ja tästä jo 42v. aikaa ja yhdessä vieläkin.

tietäväinenkin kirjoitti:

Olet niin nuori, ettei millään aukoilla ole väliä. Sullahan on pieni lapsi. Lisäksi avoliitto ja avioliitto ei nyt juuri eroa toisistaan kun on pieni lapsikin. Kosipas miestä, siitähän se selviää. Mutta suunnittele myös tulevaisuuttasi. Ja tähtää hyväpalkkaiseen työhön. Ravintola-alalle jos aiot niin mahdollisimman hyväpalkkaiseen, kun olet nuori. Ei kannata tyytyä pikaratkaisuihin. Se kuule maksaa itsensä takaisin ennen pitkää kun satsaa opintoihin. Mihinkään amikseen ei kannata mennä, ellei se ole sitten jotain miesvaltaista sähkömiehen hommaa mistä kanssa saa palkkaa.

Lue lisää

hei, ei alkuperäiselle kannata tällaista läppää heittää, että ei kannata tyytyä muka pikaratkaisuihin, vaan pitää tähdätä hyväpalkkaiseen.
Joo, ja ikuisesti jää tähtäämään. Moni homma pitää alkaa alusta ja pienellä palkalla, akateemiset alatkin on kuules alussa melko pienipalkkaisia.
Opintoihin kannattaa satsata, mutta ei pidä alkaa nirsoilla eikä diivailla, ettei löytyisi muka sopivaa ja just sopivaa alaa persoonaan. Elämäntilanne ja oma sitkeys kannattaa huomioida, kaikista ei ole painimaan opintojen kanssa viittä vuotta.

Työ on aina työtä, samoin opiskelu, maistuu puulta välillä, eikä se tarkoita sitä, ettei ko. ala sopisi.

Liina Anniina kirjoitti:

On se lähihoitajan koulutus (2,5 v) kuitenkin lyhyempi kuin akateeminen, yliopistotason koulutus, joka kestää 5-6 vuotta riippuen opiskelijan ahkeruudesta ja sitkeydestä.
Sitä nyt lähinnä tarkoitin.
Tietääkseni laitoshoitajan koulutus on vuoden mittainen, joten sitäkin kannattaisi alkup. miettiä. Mutta ilmeisesti hänellä on siihenkin jokin syy, ettei voi mennä ko. ammattiin. Ei pahalla, mutta kun syitä tuntuu löytyvän.

Lue lisää

Mitä tekee laitoshoitaja, sellaista ammattinimikettä ei ole olemassakaan. Mutta laitohuoltaja ja lähihoitaja on, tekevät eri tehtäviä. Keskiasteella lähihoitajan koulutus kestää 3 vuotta.

rakastatko vaimoasi vähemmän kun varakkuuttasi?
Jos rakastat vaimoasi varauksetta niin raha on sivu seikka.
Kummasta luopuisit enemmin?

pa.ka kirjoitti:

rakastatko vaimoasi vähemmän kun varakkuuttasi?
Jos rakastat vaimoasi varauksetta niin raha on sivu seikka.
Kummasta luopuisit enemmin?

...siitä, rakastaako se, jolla on rahaa, vaan rakastaako se varattomampi rahaa vai miestä.
Olipa avioehto tai ei, avioliitossa kaikki raha tulee yhteiseksi hyväksi, kun molemmat niin tahtovat (ja niinhän se oikeassa avioliitossa kai pitäisi olla). Avioehdolla suojataan ennen kaikkea ennen avioliittoa hankittu omaisuus erotilanteessa. Avioliiton aikana voidaan sopia yhteisestä taloustilistä, johon kumpikin rahaa varojensa ja tulojensa mukaan tallettaa.

Minun puolisoni ilmoitti minulle, että jos olisin vaatinut avioehtoa, hän olisi jättänytminut . Meillä ei siis ole. Ajoittain olemme joutuneet keskustelemaan avioerosta, kun liitto ei toimi (yli 20 v jälkeen). Kuulemma hän haluaa kaiken, KAIKEN. Eihän se juridisesti ole tietenkään mahdollista, mutta sillä saa kyllä eron raadollisimmat piirteet esiin.

Ja tiedoksi: hänen rakkautensa hiipui ensin, minun vasta sitten. Olen ollut tyhmä.
Älkää muut olko.

Silloin jos on rahaa ja jos tuntee tarvitsevansa naisen, vakituisesti tai vaikka väliaikaisesti, niin mikähän mahtaisi olla syy valita 45 vuotias nainen!? Kyllä mä itse ottaisin silloin ainakin mielummin 25 vuotiaan nuoren kauniin neitosen, köyhänä taas olisi pakko tyytyä siihen mitä jää, 40 , mutta elättämään en sitä enää alkais..

rahoillaan, omaisuudelllaan ja autoillaan pröystäilevää ukkoa, heti passitan muualle..tärkeintä on mitä yläpäässä on.Ja tietysti itse ihminen, siihen voi ihastua.Miehethän tahtoo aina kauniista naisesta sitä yhtä tiedetään...

Miettikääpä itse mitä se köyhyys on?materiaalista ja henkistä..arvostatko onnellisuutta..rikkaus onko se sitä et kerää kaikenmaailman krääsää ja omistaa vaikka mitä..onnetonta.
Koska ihminen osaa arvostaa itse elämää???

Mikset lue itseäsi johonkin ammattiin? Nyt vaan hakupaperit vaikkapa Aalto yliopistoon ja joku kunnon ammatti (DI, ekonomi, juristi, lääkäri tms.) alle niin loppuu se kituuttaminen.

Tekniikka kirjoitti:

Mikset lue itseäsi johonkin ammattiin? Nyt vaan hakupaperit vaikkapa Aalto yliopistoon ja joku kunnon ammatti (DI, ekonomi, juristi, lääkäri tms.) alle niin loppuu se kituuttaminen.

Lue lisää

suomessakin käy kohta niin että kouluttaudutaan olemattomille työmarkkinoille.Koulun käyminen sinänsä on kivaa puuhaa ja voishan sitä koulua käydä jatkuvaankin..siitä saa arvon ja ylpeyden itselle,
mutta leipää kun pitäs saada onkin asia erikseen.Onhan noita työpaikkoja ja muuttaa vaikka ulkomaille..

Hei Esko,
Tässä olis yks köyhä lisää. Rahaa ei ole paljon, mutta seuraa vähän. Ikääkin on kertynyt liikaa ja peilit on heikentyneet sitten Kekkosen ajoilta. Ideoita kyllä riittää, kunhan vaan pääsis kaikkea toteuttaan.
Hyvää loppuelämää murehtijoille!

Miksi pitäis mennä kirkkoon, maistraattiin voi ihan hyvin mennä allekirjoittamaan avioliittosopimuksen ja se on aivan yhtä pätevä paperi ja ei tarvii edes kalliita häitä järjestää, virkailijat voivat olla todistajinakin niin että helppoo ja halapaa.
Muutaman päivän kestää kun esteettömyystodistus hankitaan ja sitten vaan sinne kirjottelemaan alle paperit, ja pieni vihkimisseremoniakin siellä järkätään, tuomari vihkii tai joku muu maistraatin virkamies jolla on vihkimisoikeus.
Kosi ite ja menkää maistraattin.

Tommilla ei ole tainnut käydä flaksi, kun noin ajattelee tai sitten elää tossun alla.

peräti seiskasta tai annasta luettuja juttuja. Taitaapa Tommi olla Liisa-Anneli..
Ja Liisa-Annelin tarinointi on provoo. Siis ettäkö *Tosiasiassa naiset ovat varakkaampia kuin miehet Suomessa*, enpä ole noin karkeaa paskapuhetta kuullutkaan vähään aikaan.
Syy tossun alla olemiseen on tussu, tai sen puute. Suhde voi olla oikeasti myös tasapuolinen, mutta jos se alkaa riippumaan tussusta, tossun alla oleva Mies (huom. isolla) ei jää odottelemaan, tussuja on maailma väärällään.
Tosiasiassa nainen on vain reikä, toisille kaksi reikää, kolmannelle kolme, neljännelle jopa vielä tissienkantoteline.

oliskohan ihan kirjoitti:

peräti seiskasta tai annasta luettuja juttuja. Taitaapa Tommi olla Liisa-Anneli..
Ja Liisa-Annelin tarinointi on provoo. Siis ettäkö *Tosiasiassa naiset ovat varakkaampia kuin miehet Suomessa*, enpä ole noin karkeaa paskapuhetta kuullutkaan vähään aikaan.
Syy tossun alla olemiseen on tussu, tai sen puute. Suhde voi olla oikeasti myös tasapuolinen, mutta jos se alkaa riippumaan tussusta, tossun alla oleva Mies (huom. isolla) ei jää odottelemaan, tussuja on maailma väärällään.
Tosiasiassa nainen on vain reikä, toisille kaksi reikää, kolmannelle kolme, neljännelle jopa vielä tissienkantoteline.

Lue lisää

Noin puhuu mies joka kattelee liikaa pornoa, niin sanottua aikuisviihdettä.
Sekin on riippuvuutta ja vakavaa laadultaan.
Se vääristää ihmiskuvan ja elämän realiteetit ja antaa naisista todella karmean alistetun koneenaolemisen vaikutelman.
Lopettakaa siis hetipaikalla tuo pornon tuijotus, se vie turmioon.

Tuo kahjohan sanoi, että aina haukutaan kirjoitti mitä tahansa (nauttii selvästi huomiosta). Tyyli on helposti tunnistettavissa. Aika outoa touhua kyllä. Patologista valehtelua ilmeisesti. Tavallinen ihminen tuskin runoilee suomi24:seen näitä tarinoita.

Ärsyttävä tyyppi jolla ei ole muuta kuin aikaa.

Minulla jäi aikoinani koulu kesken ja olen sen jälkeen tehnyt kaikkea mahdollista, johon ei vaadita ammattitodistusta. Kesäisin puutarhoilla ja hautausmailla, talvella siivoustöitä. Palkka ei tietenkään ole ollut paras mahdollinen, mutta nyt voin ylpeänä todeta, että olen elättänyt itseni omalla työllä. Aina ei tarvita koulutodistusta. Minulla oli myös masennusta, mutta sitkeydellä ja yritteliäisyydellä pääsin eroon myös siitäkin. Jos haluat ravintola-alalle, kysy rohkeasti sieltä töitä. Varmasti pääset, kun jaksat yrittää. Aina ei papereita tarvita.

15 + 8 kirjoitti:

Minulla jäi aikoinani koulu kesken ja olen sen jälkeen tehnyt kaikkea mahdollista, johon ei vaadita ammattitodistusta. Kesäisin puutarhoilla ja hautausmailla, talvella siivoustöitä. Palkka ei tietenkään ole ollut paras mahdollinen, mutta nyt voin ylpeänä todeta, että olen elättänyt itseni omalla työllä. Aina ei tarvita koulutodistusta. Minulla oli myös masennusta, mutta sitkeydellä ja yritteliäisyydellä pääsin eroon myös siitäkin. Jos haluat ravintola-alalle, kysy rohkeasti sieltä töitä. Varmasti pääset, kun jaksat yrittää. Aina ei papereita tarvita.

Lue lisää

Kannattaisi mielummin katsoa iltakoulutustarjontaa, ei kaikki halua kökkiä hautuumalla.

Ruoka ja asuminen maksaa jokaiselle, yhteiskunta vaan tukee sosiaalisin avustuksin yksinhuoltaja äitejä eli ilman miestä asuminen olisi käytännössä sinulle yhteiskunnan kustantamaa, lisäksi lapsilisä, äitiysraha ja mahdollinen toimeentulotuki. Näitä kustannuksia maksetaan meiltä kerättävistä verorahoista.
Työn vieroksuminen ei ole jrkevää. Jos CV on tyhjä ota sitten oikeita töitä, (jos huolitaan ilman kokemusta) siivoustyötä, hampurilaisravintolatöitä tai aamulehden jakoa jonka voisit tehdä ennen miesystäväsi töihin lähtöä.
Kouluttaneelle miehelle olet vain aivoton blondi jolla tyydyttää itsensä jos et kehitä ja vaadi itsestäsi paljon. On yritettävä ja aina vain yritettävä rakentaa elämänsä raiteilleen. Miehen rahoilla eläminen ei maksullisen huoran roolista paljon poikkea, onpa vaan vähemmän töitä.

Onpa pakko sanoo tähän omakin mielipiteeni. Siis tuo että olet joskus sairastanut masennuksen ei ole mikään syy jäädä toimettomaksi! Itsekin olen sairastanut äärettömän syvän ja vakavan masennuksen ja se loppu siihen ku päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja ottaa elämä haltuun! Näin sanoi mulle lääkäri: lopeta se itsesäälissä rypeminen ja tee elämälläsi jotain, ei ole ihme et olet tuossa jamassa ku et tee mitään..et ei nuorta ihmistä ole tarkoitettu elämään vaan neljän seinän sisällä! Ja tottahan hän puhui, pari päivää asiaa mietittyäni päätin et nyt loppuu tämä itsesäälissä vellominen ja otin todellakin itteeni niskasta kiinni, hain kouluun mihin pääsinkin heti ja vaikka tuli välillä tilanteita et teki mieli heittää hanskat tiskiin ja lopettaa koko koulu ku se vaati multa mun mielestä sellasta mihin en omasta mielestäni ollut halukas mut sillo rupesin miettimään et sitäkö mä todella haluan, jättää kaiken ja palata takaisin siihen entiseen arkeen missä ei siis ollu mitään annettavaa mulle ja päätös oli että ei ikinä! Joten siitä sit vaan sitkeesti eteenpäin kohti tavoitteita mitkä olin itelleni asettanut ja voin sanoa et ei se helppoa ollu mut tänä päivänä oon onnellisesti siinä ammatissa mitä oon aina haaveillu ja saanu vielä heti valmistuttuani työpaikan itelleni et kyl ihminen pystyy jos se vaan oikeesti haluaa! Monta vuotta meni tuota koulua tahkoessa(ensin valmentava koulu, sen perään ammattitutkinto) mutta päivääkään en kadu et tän ratkaisun tein ja siinä pysyin loppuun saakka niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä! :) ja sinne hävis masennuskin saman tien! :)

Tällä hetkellä olen onnellisessa parisuhteessa jossa molemmat ollaan saman vertaisia ja rakkautta piisaa! ja entiset luottotieto merkinnät hoidettu työn avulla pois(maksettu) ja uus elämä käynnissä! :)

Unohda nyt se sormus ja keskity olennaiseen! Hanki itelles ammatti ja ku oot päättänyt mikä se on ni älä luovuta vaan pidä tavoite siellä ammattipapereissa äläkä huonoinakaan päivinä anna periksi vaan ota asenne et läpi mennään vaikka harmaan kiven ja pidä se loppuun asti! Lopussa kiitos seisoo ku saat ammatin ja voit sitä kautta alkaa arvostaa ittees enemmän ja sitä mukaa sun mieheski huomaa et oot todellakin ottanu ittees niskasta kii ja haluut tehdä elämällesi muutoksen! Älä anna pienten vastoinkäymisten tulla esteeks, niitä tulee jokaisen matkan varrelle mut niistä pitää vaan tarpoo yli! Ota sellane asenne et luovuta en koskaan ennenku oon saavuttanut tavoitteeni! Ja sen jälkeen huomaat miten hyvä olo sulle tulee! Ja arvostat ittees enemmän!

Nyt tosiaan katse kohti tulevaisuutta ja jätä ne avioliitto jutut taka-alalle, niiden aika tulee vasta sitten kun olet ensin laittanut oman elämäsi kuntoon! Ja mieheskin arvostaa sua paljon enemmän ja voitte sit onnellisena sitoutua toisiinne loppuelämäksi! Siis ei ne kihlat ja avioliitto muuta yhtään mitään, jos teillä on jo nyt hyvä suhde ni miks pitää pitää kiirettä mennä naimisiin/kihloihin ku se suhde ei siitä mihinkään muutu? Nauti nyt vaan siitä rakkaudesta mitä saat tällä hetkellä tuntea/kokea ja keskity ennemmin laittamaan oma elämäsi ensin raiteilleen! :)

Voimia ja jaksamista tulevaan! =)

parempi/ mukavempi


....aurinkoista kesää Kaikille!!!

ehdotus kirjoitti:

parempi/ mukavempi


....aurinkoista kesää Kaikille!!!

ensimmäisen kirjoittajan juttu perustuu kaikki luulotteluun: "luulen ettei hän halua naimisiin", "en tiedä mitä haluaisin opiskella, olen miettinyt sitä peruskoulusta lähtien"... Eli 5-6 vuotta, tekemättä mitään?
Kannattaisikohan ihan opetella tekemään vaikka töitä, aluksi pari tuntia päivässä, että saisi jostain realiteeteistä kiinni??!! Ja hakeutua mielenterv. toimistoon jos ei ole jo.

Naimisiin menon haluttomuudesta, ei ehkä johdu varattomuudestasi vaan sinun pitkäaikaisesta mielenhäiriöstä masennuksesta ja siitä että olet saanut merkinnät luottotietoihisi. Kukapa normaali ja itseään kunnioittava mies,haluaisi naimisiin mielenhäiriöistä kärsivän henkilön kanssa? Terveitäkin naisia löytyy vielä Suomesta.

oletuksia. kirjoitti:

Naimisiin menon haluttomuudesta, ei ehkä johdu varattomuudestasi vaan sinun pitkäaikaisesta mielenhäiriöstä masennuksesta ja siitä että olet saanut merkinnät luottotietoihisi. Kukapa normaali ja itseään kunnioittava mies,haluaisi naimisiin mielenhäiriöistä kärsivän henkilön kanssa? Terveitäkin naisia löytyy vielä Suomesta.

Lue lisää

Hyvin on kuitenkin seura kelvannut -rakkaus kukkii ja lapsia syntyy kuin vahingossa. Vaikka älytön provo tämäkin sairaskertomus selvästi on.

vielä että kaikkien suomalaisten naisten masennus johtuu suomalaisista miehistä ja heidän täydestä kyvyttömyydestä saada nainen onnelliseksi oli perhe tai ei.

En usko, että suomalaista miestä juuri hymyilyttää seurasi.

Ensin pitäisi käydä koulut ja hankkia ammatti Sitten mennä naimisiin ja saada lapsia.Se on marssi järjestys hyvä nainen.

omana itsenäsi jo nyt! Ei sinun tarvitse koko ajan epätoivoisesti yrittää todistaa, että olet "muuttunut". Ole rauhassa lapsellesi äiti, ja voit kyllä mennä kouluun hieman vanhempanakin, sitten kun lapsi on ainakin vuoden vanha.
Lapselle on tärkeämpää kunnon vauva-aika kuin että sinun pitäisi miehellesi todistaa "kunnolisuuttasi" säntäämmällä mitä pikimmin kouluun.
Ja anna sen miehen maksaa velkasi pois!!!!!!Totta kai liittoon kuuluu, että hän huolehtii perheen elatuksesta, sinä huolehdit nyt vauvasta. Myöhemmin voit kantaa oman kortesi kekoon. Ihan naurettavaa että vähistä rahoistasi vielä pihistät!!!!!!!!!!!Lapsi tarvitsee kunnon ruokaa ja myös sinä virikkeitä vauvaa hoitaessasi.

Kannattaa hoitaa mielenterveys kuntoon ja sitten vasta alkaa suunnitelemaan naimisiin menoja. Eihän nyt kukaan ehdointahoin halua mielenterveysongelmista kärsivää kiviriipaksi itselleen. Varattomuutesi tuskin on este naimisiin menollesi,vaan sinun mielenterveytesi.

ensimmäiseksi kirjoitti:

Kannattaa hoitaa mielenterveys kuntoon ja sitten vasta alkaa suunnitelemaan naimisiin menoja. Eihän nyt kukaan ehdointahoin halua mielenterveysongelmista kärsivää kiviriipaksi itselleen. Varattomuutesi tuskin on este naimisiin menollesi,vaan sinun mielenterveytesi.

Lue lisää

Mielenterveyteni on ollut kunnossa 1,5 vuotta, kiitos kysymästä ja sekin ihanan mieheni ansiota! Kaikkien niiden lurjusten seasta, jotka kohtelivat minua kuin paskaa, löytyi kuin löytyikin se helmi! Ei mikään reppana tossunalunen, vaan itsevarma ja huolehtivainen kunnon MIES!
Eihän sille ole mitään takeita, etteikö masennus ikinä palaisi, mutta tämä on ollut pisin aika ikinä, kun olen ollut terveenä, joten en usko tai oikeastaan tiedän, ettei mielenterveydelläni ole mitään tekemistä kihlojen viipyilyn takia.
Ja lukekaa aiempia kirjoituksiani, joissa kerron, että jotta tunnen itseni vastuulliseksi aikuiseksi, maksan miehelleni ns. "ruokarahaa" ja osan lapsilisistä, koska mieheni maksaa tässä suhteessa lähes KAIKEN (ruoat, vauvan ruoat, vauvan tarvikkeet, suurimman osan vaatteista jne.), joten kyse ei nyt ole siitä, ettenkö "anna" mieheni elättää meitä. Hän todellakin elättää meidän perhettä, kun minä maksan vain murto-osan menoistamme.

Annoin miehelleni "kosintakiellon" raskauden ajaksi, koska kumpikin olimme siitä samaa mieltä, että naimisiin ei mennä "vääristä syistä" eli koska raamattu sanoo, että "ekaks naimisiin, sit seksii, sit vauvoja" vaan naimisiin me menisimme siksi, koska rakastamme toisiamme ja haluamme olla yhdessä lopun elämämme.
Tulee mieleen vaan omasta suvusta se, että isäni ja hänen kaksi veljeään menivät kaikki naimisiin naisensa ollessa jo paksuna, joten voi päätellä, miksi naimisiin mentiin... Jonkun mielestä miehen teko, minun mielestäni vanhanaikaista.
Mutta nyt en ole enää raskaana, joten mieheni siis tietää, että saa kosia ;)

...lyhykäisyydessään; ryhdistäydy, tee 10-vuotissuunnitelma (mitä haluat ja mihin pyrit), seuraa sitä ja muuta tarvittaessa (ei kaiken tarvitse aina sujua täydellisesti), hoida itsesi kuntoon niin psyykkisesti kuin fyysisestikin (liikuntaa, luontoa, hyvää ravintoa), aseta itsesi ykköseksi (vasta sitten pärjäät ja jaksat itsesi, lapsesi ja miehesi kanssa), hoida talousasiat tasapuolisiksi; se kummalla vähemmän tuloja, sen budjetin mukaan mennään (pidä omat rahasi itselläsi). Jos miehelläsi isommat tulot, pakollisten menojen jälkeen hänen asiansa miten ne ylijäämät käyttää. Hanki koulutus ja työpaikka. Maailma on mahdollisuuksia täynnä kun vain vähän viitsii katsella! Em. puhelinmyynnissä löytyy työpaikkoja, työkavereita ja liksaa, enemmän tai vähemmän, mutta aina enemmän kuin nyt "tienaat". Tuolla asenteellasi ei pitkälle pötkitä - pian huomaat olevasi ikääntynyt ja samalla asenteella...katkerakin. Lakkaa olemasta kiltti, muutu sopivasti vaativaksi ja jämeräksi. Käytä aikasi paremmin kuin lukemalla viestiketjuja ja pohtimalla liikaa - ei tämä maailma miettimällä parane! Sinulla elämä ja mahdollisuudet vasta edessä, itse viisikymppisenä olen saavuttanut mitä haluan (ei rikkautta, mutta onnen) - yök en enää ikinä haluaisi elää nuoruutta uudelleen. Parikymppisenä teki joskus mieli jopa lopettaa tämä taivallus - onneksi olen tässä, sillä elämä vain paranee vanhetessaan jos itse niin haluaa ja hyvään elämään pyrkii...:)

Ymmärrän täysin, jos mieheni haluaa avioehdon ja olen sen valmis allekirjoittamaan. Itsekin voisin haluta, jos olisin kovalla työllä ansainnut ihan mukavan omaisuuden, johon eron sattuessa en haluaisi puolison pääsevän käsiksi.
Avioehto: ei olisi ongelma!

Miehellä ei siis ole varaa maksaa noita velkoja? Kyllä on viisasta porukkaa.

Minulla on velkaa "vain" n. 2500 e, joten luulisi, ettei veloillani olisi ainakaan niin suurta merkitystä..?

"vain" tyttöystävä kirjoitti:

Minulla on velkaa "vain" n. 2500 e, joten luulisi, ettei veloillani olisi ainakaan niin suurta merkitystä..?

Mitä ihmettä sä nyt oikein täältä haet ku sulle on nyt annettu neuvoja jos mihin lähtöön ja mikään ei sulle kelpaa..?? On puhuttu nätisti ja vähemmän nätisti ja mistään ei näköjään sulle oo hyötyä!! Tää on siis sun kannalta niin turhaa ku se vaan menee näin mitä täällä on puhuttu et ensin ammatti ja talous kuntoon, sitten vasta naimisiinmenon mietintä ja kihlat ym.. mut ku ei mee jakeluun ni ei näköjään sit vaan mee..

Mitä sä oikeesti vielä tällä palstalla ruikutat?? Ku noita mahdollisuuksia ei oo enempää millä saisit elämäsi takaisin raiteilleen, sun pitää nyt ihan oikeesti aikuistua ja kantaa ite vastuu omasta elämästä eikä ruveta märehtimään miks mies ei sitä ja miks mies ei tätä..ei ne miehet kuule tuosta tykkää, itsenäinen, itsestään huolta pitävä ja asiansa hyvin hoitava nainen vetoaa näihin suomalaisiin miehiin parhaiten! Nimimerkillä kokemuksesta tiedän! Ja ennenkaikkea tomera ja päättävinen pitää olla, se on se avainsana nykymaailmassa!

Mulle esim. mies sano ku oltiin vasta tutustumis vaiheessa et oon tosi kaunis ja mä siihen vähän vaatimattomasti vastasin et no enkä oo, et ihan tavallinen nainen mut tätä ja tätä pitäis vielä ulkonäössä parantaa enneku voisin sanoa olevani nätti..ni tää tokas siihen ihan suoraan et "et sä tolla tavalla miehiin vaikutusta tee et nyt vähän luottamusta ja itsekunnioitusta kehiin, se se on mikä miehiin vaikuttaa!" ja sen jälkeen en oo enää koskaan vähätelly itteeni ja mies sanokin tuossa joku aika sit et tosi ihana nähdä vierestä ku mun itseluottamus on noussu ihan urakalla viimeisen vuoden aikana, et tää nykyinen olotila kuulema tekee häneen paljon paremman vaikutuksen ku se entinen itsensä mitätöijä. että näin. :)