Vuodatusta:
Yläasteajoista lähtien olen ollut "se hiljainen ja ujo ja omituinen" tyttö, johon ei saa mitään kontaktia ja joka vaan "on". Omasta mielestäni olen tarkkailija, en tykkää olla esillä enkä äänessä (paitsi hyvien ystävieni seurassa).
Olen aina kokenut jonkinlaista syrjintää ja minua kohtaan on ennakkoluuloja. Ehkä siksi että olen se "omituinen tyttö". Minusta tehdään kaikenlaisia oletuksia, päätelmiä, johtopäätöksiä vaikka minua ei edes tunneta! Tiedän tämän noin 10 vuoden kokemuksella.
Jotkut vain "päättävät" että tuon kanssa en halua olla missään tekemisissä. Tämän olen todennut opiskeluissa ja työelämässä. Varsinkin työelämässä. Okei, en ole mikään kaunotar, tavis pikemminkin. Kuulen monen mutkan kautta, että minusta on oletettu jotain joka sitten monen suun ja korvan kautta on muuttunut absoluuttiseksi totuudeksi, jota on vaikea mennä enää muuttamaan. Aivan käsittämätöntä.
Työssäni olen tarkka, tunnollinen, ahkera ja motivoitunut. Silti saan kuulla kunniani, vittuilua ja nälvimistä vaikka mitään syytä ei ole. Tätä varsinkin sellaisilta henkilöiltä, joiden kanssa en tee yhteistyötä. Sitten taas sellaiset työkaverit, joiden kanssa teen päivittäin samaa työtä yhdessä ja jossa kahden tai kolmen ihmisen panos on merkittävä, saan kuulla kiitosta työn sujuvuudesta ja miten mukavaa on ollut kun on mennyt hyvin ja että kanssani on mukava työskennellä.
Miksi jotkut ihmiset vain päättävät, että olen syrjimisen arvoinen, minun päälle saa kaataa kaikki loskat, minua saa mollata ja minulle saa nälviä niin paljon kuin vain haluaa? YRITÄN olla ystävällinen kaikille. Tämän päätöksen tein jo aikoja sitten. Aluksi nimittäin ajattelin, että ehkä minusta on vaikea ottaa selvää, koska olen vain tarkkailija ja moni kokee sen moukkamaisuutena tai ylimielisyytenä. Kuitenkin sama lopputulos tulee, jos kerron jotain/kaikkea itsestäni (small talkia) tai jätän kertomatta.
Miksi?
Yläasteajoista lähtien olen ollut "se hiljainen ja ujo ja omituinen" tyttö, johon ei saa mitään kontaktia ja joka vaan "on". Omasta mielestäni olen tarkkailija, en tykkää olla esillä enkä äänessä (paitsi hyvien ystävieni seurassa).
Olen aina kokenut jonkinlaista syrjintää ja minua kohtaan on ennakkoluuloja. Ehkä siksi että olen se "omituinen tyttö". Minusta tehdään kaikenlaisia oletuksia, päätelmiä, johtopäätöksiä vaikka minua ei edes tunneta! Tiedän tämän noin 10 vuoden kokemuksella.
Jotkut vain "päättävät" että tuon kanssa en halua olla missään tekemisissä. Tämän olen todennut opiskeluissa ja työelämässä. Varsinkin työelämässä. Okei, en ole mikään kaunotar, tavis pikemminkin. Kuulen monen mutkan kautta, että minusta on oletettu jotain joka sitten monen suun ja korvan kautta on muuttunut absoluuttiseksi totuudeksi, jota on vaikea mennä enää muuttamaan. Aivan käsittämätöntä.
Työssäni olen tarkka, tunnollinen, ahkera ja motivoitunut. Silti saan kuulla kunniani, vittuilua ja nälvimistä vaikka mitään syytä ei ole. Tätä varsinkin sellaisilta henkilöiltä, joiden kanssa en tee yhteistyötä. Sitten taas sellaiset työkaverit, joiden kanssa teen päivittäin samaa työtä yhdessä ja jossa kahden tai kolmen ihmisen panos on merkittävä, saan kuulla kiitosta työn sujuvuudesta ja miten mukavaa on ollut kun on mennyt hyvin ja että kanssani on mukava työskennellä.
Miksi jotkut ihmiset vain päättävät, että olen syrjimisen arvoinen, minun päälle saa kaataa kaikki loskat, minua saa mollata ja minulle saa nälviä niin paljon kuin vain haluaa? YRITÄN olla ystävällinen kaikille. Tämän päätöksen tein jo aikoja sitten. Aluksi nimittäin ajattelin, että ehkä minusta on vaikea ottaa selvää, koska olen vain tarkkailija ja moni kokee sen moukkamaisuutena tai ylimielisyytenä. Kuitenkin sama lopputulos tulee, jos kerron jotain/kaikkea itsestäni (small talkia) tai jätän kertomatta.
Miksi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
En osaa sanoa. Ihmetyttää kyllä sellaiset ihmiset, jotka kiusaavat toisia vielä aikuisina. Kai se heidän omasta epävarmuudestaan ja lapsellisuudestaan johtuu. Voimia sinulle!
Hei Charadee! Uskon että olet mukava. Uskon myös, että nuo loskankaatajat voivat pahoin ja saavat tyydytystä kaatamalla likasankonsa sen niskaan, jolta vähiten odottavat vastalauseita saati itsensä puolustamista. Olet liian kiltti, niin kurjaa kun se onkin että kiltteyttä ei arvosteta kaikkien taholta.
Neuvoni on, että ole sellainen kuin olet, mutta ala näyttää niille pottuilijoille missä kaappi seisoo eli mihin vedät rajan.
Seuraavaksi kun joku tulee sulle pottuilemaan niin katso silmin ja sano kylmästi:"Painuppa helvettiin siitä ja lopeta tuo vittuilu, mua ei voisi vähempää kiinnostaa".
Siinäpä se kun en kiltteyttäni pysty sanomaan että mene nyt helvettiin siitä. Olen liian kiltti sanomaan pahasti kenellekään, vielä huonompi sanomaan niin puolituntemattomalle työkaverille.
Me ihmiset singaloimme olemuksellamme viestejä toisille, sitä usein itse tiedostamatta, ja toiset ottaa niitä vastaan, heidän sitä usein itse tiedostamatta.
Näistä lähetetyistä ja vastaan otetuista singaaleista tehdään johtopäätöksiä, jotka ei useinkaan johda oikein totuuden mukaiseen lopputulemaan.
Ihminen on huomattavasti enempi vaistojen varassa eläjä kuin mitä arkikokemuksella olemme valmiita ajattelemaan.
Olen elämäni varrella pannut merkille, että aikuisenakin me helposti täytämme puuttuvat aukot mielikuvituksella ja tämä mielikuvituksella puuttuvat aukot täytetty paketti, varsinkin porukassa, muuttuu todeksi.
Useinkin hiljaisista ihmisistä tehdään joukolla aivan ihme päätelmiä ja kun niitä aikansa hehkutetaan niin ne, hitto vieköön, muuttuu todeksi...siis siinä joukon keskuudessa.
Tämän asian kohteeksi olen, suht hiljaisena ihmisenä, joutunut monesti...voisi sanoa, että niin hyvässä mielessä kuin pahassakin, yhteistä vain se että omasta mielestä ne ovat olleet molempiin suuntiin liioiteltuja.
Moi uudelleen! Ymmärrän "yskän", onpa kurja tilanne. Mitenkä, onnistuisiko sellainen, että kun joku tulee bittuilemaan, et sano mitään vaan käännät hänelle selkäsi?
Lisäys: käännät siis selkäsi ja alat tekemään jotain muuta. Jos sama bittuilija alkaa ähistä jotain selän takana, käännyt ja "En nyt ehdi sua kuunnella" ja käännät taas selkäsi.
Muista, että vika ei ole sussa.
Sinä et tee itsestäsi hiljaisuudellasi paskamagneettia, et oo olemuksellas mitenkään aiheuttanut sitä että muut kaataa paskaa sun niskaan. Etkä varsinkaan oo sitä ansainnut! Kukaan ei ole, eikä kenelläkään ole oikeutta aiheuttaa noin kärsimystä kenellekään.
Minä olen ikäni ollut hiljainen ihminen ja aikoinani olen myös kärsinyt tuollaisista ihmisistä mitä sinun ympärilläsi on. Mm. kiitos heidän, olen kärsinyt ~10vuotta masennuksesta ja sosiaalistentilanteidenpelosta. Ja oon ollut ihan saakelin vihainen niitä ihmisiä kohtaan ja olen edelleenkin aika kuohuksissani varsinkin aikuisia tuollaisia ihmisiä kohtaan. Sellaisille ihmisille ei tarvitse olla kiltti.
Silloin kun minua koulukiusattiin, äiti antoi minulle ohjeen: "ole kuin et olisi kuullutkaan", mutta se oli valitettavasti paska ohje. Kun en sanonut mitään, niin kiusaajat tunsivat, etten keksinyt tai etten uskaltanut sanoa mitään ja he tunsivat paremmuutta ja valtaa minun suhteeni. Vuosia noudatin äidin ohjetta(jonka äiti raukka oli vain rakkauttaan minulle antanut aavistamatta että se olisi huono ohje) kunnes kerran poltin käämini ja keksin aika nasevan vastalauseen yhteen pilkkaan, joka sai pilkkaajan omat kannattajat nauramaan pilkkaajalle. Siitä lähtien oon sanonut aina vastaheiton nälvijöille tai vihjailijoille ja sekä se, että oon samalla mitalla loukannut niitä että se, etten ole osoittanut haavoittuvani on pistänyt luun kurkkuun vittuilijoille. Ne on lopettanut naljailunsa siihen ja mulle on aina jäänyt parempi mieli nuitten tilanteiden jälkeen kun oon nähnyt miten ne saakin itse nokilleen.
Onneks mun ei enää tarvi kuunnella mitään tommosta eikä olla valmiina sanomaan vastaan, koska nykyään mun ympärillä on vaan hyviä ihmisiä. Tollaset aikuiset kiusaajat ei ansaitse sulta mitään hyvää ja ne, jos mitenkään on mahdollista, on hyvä jättää kokonaan elämästä pois. Vähintään kannattaa sulkea heidät yksityiselämästä pois. Sellasille ihmisille ei ainakaan kannata avautua yhtään, koska ne vaan käyttää kaikkea sua vastaan.
Jos joku kertoo jonkun sanoneen susta pahasti niin se joka sen sulle kertoo on mun mielestä myös aika outo tapaus. Miks kukaan haluais kertoa toiselle että joku juoruaa sinusta? Sehän vaan loukkaa juorujen kohdetta ja antaa valtaa itse juoruilijalle joka haluaa satuttaa juorujen kohdetta. Juorujen levittäjät ja ilkeilijät yleensä jostain syystä halajaa vallan tunnetta. Ja valtaa yritetään aina käyttää niihin jotka ei pulppua vahvaa persoonaa ulospäin. Omissa oloissaan oleva tai hiljainen näyttää sopivalta alistettavalta. Sun pitää olemuksellas, käyttäytymiselläs ja sanomisillas osoittaa että kaikki paikkansapitämättömät väitteet on susta naurettavia ja lapsellisia, ne ei vois sua vähempää kiinnostaa, oot niitten yläpuolella ja ihmettelet miks ne juoruilijat on niin tyhmiä että kuvittelevat sinusta olemattomia.
Nää mun metodit kuulostaa jotenki ilkeiltä musta. Ja se että pitää osoittaa olevansa muitten yläpuolella selvitäkseen muista isottelijoista kuulostaa musta melkein yhtä pahalta kuin se että itse olis isottelija. Mut mä en keksi muutakaan keinoa pistää paskalle pistettä. Ihminen on eläin etsiessään paikkaansa nokkimisjärjestyksessä, sitä on vaikea kiistää vaikka miten haluais uskoa että ihminen osaa käyttäytyä ihmisiksi.
Ne kiusaamiskokemukset, mitä minä muistan ... jostain syystä niitä ei ole paljon ... kerran olin yksin koko luokallista vastaan. Muutimme isommasta kaupungista pienempään kaksikieliseen kaupunkiin, jossa oli selkeä kahtiajako siten, että suomenkieliset kokivat olevansa jotenkin huonompia. Otin vastaan koko tuon ahdistuksen ensimmäisenä koulupäivänä. Minun persoonaani vastaan hyökättiin ensimmäisellä välitunnilla kaikilla mahdollisilla keinoilla ... sellaisen kantaminen ... kannoin, olisin voinut reagoida agressiivisesti provokaatioihin, mutta otin ne vain vastaan, kunnes yksi hyljeksitty kaveri asettui väliin ja laukaisi tilanteen. Sielunveljeni. Kotiin en ongelmiani vienyt. Saman paineen alla isoveljeni mieli rikkoutui tahollaan -- hän vain yksinkertaisesti kieltäytyi menemästä kouluun.
Ihmiset osaavat olla todella ilkeitä toisilleen, jos niin haluavat. Mutta taustalta löytyy aina ahdistus ja tarve siirtää se jonnekin pois itsestä, sen sijaan, että itse kantaisi sen. Enkä ole sen parempi itsekään ... kyllä minäkin siirrän ahdistustani muihin. Samaan hengenvetoon pitää todeta, että näin vanhemmiten en koe mitään syytä kantaa toisten ahdistusta. Jokainen eläköön omansa kanssa. (Energiaa, joka oikein kanavoituna muuttuu voimavaraksi. Opin tämän yhdeltä hyvältä ystävältä.)