Vain looginen ajattelu tärkeää?

Onko olemassa älykkyyttä ilman loogisuutta? Ei mielestäni. Ne on hivin tiukasti sidoksissa toisiinsa.

ongelmanratkaisukyky on älykkyydestä älykkäintä ja se todellakin vaatii loogista päättelykykyä. Sillä tavoin ihmisestä tuli ihminen, eli ratkomalla kaikki viidakon ongelmat. Ongelmanratkaisukykyä tarvitaan erittäin paljon ihmissuhteissa jolloin asiaa voisi kutsua tunneälyksi. Jos on lähtökohta ja tavoite niin täytyy käyttää niitä aivosia välissä, miten päästä päämäärään, asiassa kuin asiassa, yleensä poissulkemalla väärät vaihtoehdot, jolloin jäljelle jää ainoa oikea ja vaikeimman/raskaan ajattelutyön kautta se tulos syntyy. Sanoisin että loogisesti älykäs voi soveltaa sitä mihin vaan. Tunteita pidetään "tyhmempien" juttuja, sillä vain ja ainoastaan hetken tunnekuohuissa tehdyt ratkaisut ajavat huonoihin lopputuloksiin. Mutta jos omaa sitä tunneälyä, niin asia on aivan toinen. Tietenkään tunteita ei voi ikinä ohittaa ja ne ovat elämän suola, mutta niitä pitää osata käsitellä.

...on elämässä hyötyä - jos siis haluaa pärjätä ihmisten kanssa. Oikeasti älykkäät eivät kumminkaan ole kovin kiinnostuneita ihmisten kanssa pärjäämisestä, sillä enemmistö kanssaihmisistä on ällyllisesti epäkiinnostavia.

Jotta tunneälykkyyttä (lahjakkuutta, taitoa...) kykenisi hyödyntämään (*saa aikaan: keksii, kehittää jotain merkittävää, ainutlaatuista ja kestävää), ihmisen pitää olla älykäs myös perinteisellä tavalla: Matemaattis-loogisesti. Kun taas matemaattis-loogisesti älykäs ihminen voi olla "nero" (*) ilman mainittavia sosiaalisia taitoja. Tunneälyn "älyttömyyttä" lisää vielä se, että monet sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset luottavat päätöksiä tehdessään liiaksi tunteeseen. Sen isompaa haittaa siitä ei ole laajemmassa mittakaavassa, ellei kyseinen henkilö ole korkeassa päättävässä asemassa. Monet sosiaalisesti lahjakkaat kansanjohtajat ovat luottaneet liiaksi tunneälyynsä ja lopputulos on ollut yleensä huono. Mielestäni tunneälyyn luottaminen ei ole kovinkaan älykästä.

On erotettava toisistaan käsitteet "lahjakkuus" ja "älykkyys". Perinteisesti kielenkäytössämme "älykkyys" tarkoittaa loogista päättelykykyä ja sen avulla tehtyjä päätöksiä tai toimenpiteitä. Kaikki muu "älykkyyden" ilmeneminen liittyykin sitten enemmän käsitteeseen "lahjakkuus", kuten kielellinen lahjakkuus, numeerinen lahjakkuus ja myös tunnelahjakkuus, jota usein nykyään nimitetään "tunneälyksi".
Mitä sitten kunkin kohdalla kulloinkin tarvitaan niin sanottuun "menestymiseen" elämässä onkin eri asia. Taiteilija saattaa menestyä taiteellisella lahjakkuudellaan vaikka hänellä ei arkipäivän logiikka pelaisi lainkaan.

Lahjakkuuden avulla yksilöt pääsääntöisesti voivat olla ylivertaisia menestyjiä älykkäisiin verrattuna. Mutta älykkään vahvuutena on ennalta arvattavuus. Jos älykäs ihminen on motivoitunut menestymään, esimerkiksi pitämään taloutensa kunnossa, hän pystyy loogisesti toimiessaan tämän varmistamaan, toisin kuin esimerkiksi pelkästään lahjakkuuteen panostanut Irwin Goodmanin tapainen henkilö.

Päinvastoin kuin joku tässäkin ketjussa toi julki, looginen älykkyys ei millään muotoa sulje pois luovuutta eikä aina ole edes täysin siitä erotettavissakaan. Sillä luovuuden kohdallakin pitää pystyä erottamaan taiteellinen lahjakkuus älyllisestä luovuudesta, joka puolestaan tarkoittaa uusien ratkaisumahdollisuuksien löytämistä vanhoihin ongelmiin loogista yhdistelykykyä hyödyntämällä.

Vaikka älykkyys ja loogisuus siis eivät olekaan toisensa poissulkevia ominaisuuksia, niin on kuitenkin olemassa riski, että älykkäät yksilöt eivät hyödynnä koko luovuuspotentiaaliaan optimaalisesti. Jotkut luovuuden gurut ovat tällaisesta varoittaneet. He käyttävät ilmiöstä nimitysta "intelligence trap".

Kun puhutaan "tunneälystä" on niin ikään syytä erottaa toisistaan tunteiden näyttäminen ja tunteiden ymmärtäminen. Yksilö, joka ei näytä tunteitaan, saattaa silti omata korkean tunneälyn, jos hän ymmärtää toisten tunteita. Itse asiassa fundamentaalisesti ajateltuna tunteiden näyttäminen on primitiivistä ja naiivia käyttäytymistä, ellei sitä sitten hyväksi käytä tietoisesti logiikalla viitoitettujen päämäärien ajamiseksi.

Nykymaailmassa kaikki on verkottunutta, eikä yksittäinen älykäs ihminen pysty tulemaan kovinkaan hyvin toimeen vain perinteisen loogis-matemaattisen ajaatekunsa avulla. Hän tarvitsee aina tiimiinsä muunkinlaisia osaajia, kuten esim. Applen historia osoittaa. Menestymisessä on kyse siitä, että löytää oikean porukan, jossa jokainen tuo omat vahvuutensa siihen. Mikäli jotkut tässä porukassa alkavat ylimielisiksi ja katsovat olevansa parempia kuin muut koko ryhmä alkaa toimia tehottomammin. Perinteistä älykkyyttä tarvitaan, mutta mukaan tarvitaan kykyä tullla toimeen ihmisten kanssa, suostuttelutaitoa yms. että tuotteet menisivät kaupaksi. Kukaan ei osta mitään älykkäältäkään ihmiseltä jos hän onnistuu vain suututtamaan asiakkaansa kehumalla tuotettaan ylimielisesti. Tunneäly on kykyä tulla toimeen omien tunteiden ja muiden ihmsiten tunteiden kanssa. Tätä taitoa tarvitsee jokainen joka haluaa menestyä, sillä siinä motivaation luominen on tärkeää. Laskeminen voi kertoa mitä pitää tehdä, mutta itsensä ja muiden motivointi vaikeaan asiaan ei onnistu laskemalla.

Kyllähän työelämässä ainakin hirveästi korostetaan, että on sosiaalisesti taitava ja "hyvä tyyppi" eli sosiaalinen äly menee analyyttisen edelle useimmissa paikoissa.

En kyllä ymmärrä, miksi tuota matematiikkaa siellä lukiossa niin korostetaan. Minullekin annettiin kuva, että pitkä matikka erityisesti olisi jokin ihmeaine jota ei sitten pysty opiskelemaan myöhemmin. Siksi ehkä moni ottaa sen "kaiken varalta". Kuitenkin matikka on juuri sellainen aine että jos sitä päätä on niin pitkän matikan opiskelee jopa kahdessa viikossa joululomalla (niinkuin joku tuolla toisessa ketjussa mainittu nero). Oivalluskyvyllä on enemmän väliä kuin muistilla. Jos oivalluskykyä ei ole niin matikka on kamppailua niin opettajan kanssa kuin ilman. Nykyään kirjat on vielä niin hyvin rakennettu ettei tarvitse nähdä vaivaa miettiäkseen mitkä asioista ovat oleellisia ja mitkä lisuketta.

Itse koin todella hyödylliseksi lukion historianopinnot koska meillä oli niin hyvä opettaja. Hän osasi nostaa esille olennaisimmat asiat ja auttoi näkemään syitä ja seurauksia tavalla, jolla niiden poimiminen kirjojen tekstistä olisi ollut todella työlästä. Tuollaista tarkastelutapaa en olisi saanut pelkistä kirjoista enkä joltain huonommalta opettajaltakaan.

Kirjoittaja Raimo K. Jokela totesikin aika hyvin älykkyyden kehittymisen.

Lapsi joka elää virikkeettömässä ympäristössä ei pääse käyttämään koko kapasiteettiaan.
(Ks. William James Sidis historia tarkemman kuvan saamiseksi)

Itse käsitän älykkyyden ja lahjakkuuden eron niin että:

Lahjakas henkilö on huomattavasti, teknillisesti taitavampi jossain lajissa (maalaus, urheilu(kehonhallinta), musiikki...) mutta muilla aloilla taas voi olla täys tumpelo.
Älykäs henkilö voi tietää ja ymmärtää, mikä tekniikka, väline, tapa olisi paras ratkaisu, mutta ei välttämättä osaa muuta kuin kertoa siitä tai näyttää paperilla.

En tiedä menikö oikein, mutta mitä aikaisemmin tutustuttaa ihmisen abstraktiin ajatteluun, sitä todennäköisemmin parempi äo.

En osannut välttämättä yhtähyvin selittää kuin Raimo, mutta jotain ajattelin suoltaa.

Mutta usein vielä älykkyys ja lahjakkuus menee käsikädessä. Ne joille on annettu, on annettu paljon. Ja niillä joilla ei mitään lahjoja, on myös älyllisesti huonoja. Älykkyys ja lahjat periytyy suvusta. Sen kyllä huomaa aika usein. Tietty kasvatus vaikuttaa jonkun verran mutta kuitenkin aika vähän.

Joo ja ei. Enemmän itseäni häiritsee se miten mm. koululaitos syrjii loogista lahjakkuutta ja ylistää ulkoaopettelukykyä, ja ainoastaan niitä jotka ovat hyviä molemmissa (ja lisäksi kiinnostuneet kaikesta) pidetään yleensä lahjakkaina (luokkia saa hypätä yli vain jos osaa KAIKEN mitä sillä luokalla opetetaan, jeesuksen seikkailut, nuijasodat, shakespearet ja nokkahuilut mukaanluettuna). Kuinka paljon meillä olisikaan yhtäkkiä eri alojen ihmelapsia, jos lapset saisivat itse valita mitä ja mihin tahtiin opiskelevat, jos kaikkia ei pakotettaisi samaan muottiin? Itse olin ala-asteella todella kiinnostunut avaruudesta ja olisin oikein mielelläni opiskellut siitä enemmänkin, mutta kun koulussa ei annettu valinnanvaraa, vanhemmat ei ymmärtäneet niistä mitään ja gäppi kirjaston syvällisimmän populääriteoksen ja alkeistasoisimman oppikirjan välillä oli ammottava, niin siihen se jäi ja nyt oon 24v pummi joka ei jaksa kiinnostua mistään riittävästi lähteäkseen ihan opiskelemalla opiskelemaan sitä.

Olen havainnut että tunneilmaisun voimakkuus ja älykkyys ovat usein kääntäen verrannollisia. Ns. "räiskyvät persoonat" kuvittelevat olevansa euroopanomistajia eivätkä osaa reagoida epämiellyttäviin tilanteisiin muuten kuin solvaamalla muita. Kouluaikoina KA 6 pissixet eivät pystyneet lukemaan ääneen jotain hassua lausetta kikattelematta, mikä on minusta ihan käsittämätöntä - itsellä ei mitään vaikeuksia. Viha on ainoa tunne jonka näytän, koska se on rationaalista.

Ei tuo voi pitää paikkaansa. Olen työpaikkojen soveltuvuustesteissä saanut hyvän arvion nimenomaan loogisesta päättelystä, mutta muutoin olen hirveän tyhmä. Esimerkiksi avaruudellista hahmotuskykyä ei ole eikä kielellistä lahjakkuutta. Ja työkykyarviossa todettiin, että olen huomattavasti alle sen älyllisen tason, mitä koulukustasoltani voisi olettaa.
mikä sinänsä ei ole yllätys, sillä en todellakaan ole ruudinkeksijä ja pelkään jo etukäteen jokapäiväisiä älyllisiä suorituksia enkä kaikista suoriudukaan.