Seuraavien kolmen tai kolmen ja puolen kuukauden aikana tulee hyvin suuri maanjäristys, mikä vaikuttaa käytännössä jokaisen polariteetteihin tällä planeetalla. Se aiheuttaa myös veden ja maan liikettä. Kun todistatte näitä tapahtumia, muistakaa, että vaikka ne eivät tapahdu paikoissa, jotka voitte nähdä tai joissa teihin vaikutetaan ilmiselvästi, teihin vaikutetaan silti.
Yksi jatkuva tapahtuma maailmassanne, josta monet teistä pyytävät informaatiota, on tuo ajankohtainen vahinko maapallolle, jossa sen verta, öljyä, vuotaa valtoimenaan valtameristöönne. Tämä tapahtuma on äärimmäisen vakava - ei ainoastaan koska se saastuttaa ja tuhoaa luontoa, vettä ja koko ekosysteemiä tällä hetkellä, vaan myös mahdollisuudesta tuhota alueita tulevina aikoina. Kehotamme teitä vaatimaan toimia tällaisen vaarallisen tunkeutumisen lopettamiseksi planeettanne kehoon. Aiheutunut vahinko ei rajoitu ainoastaan teihin, kun maakerrostumat ovat murtuneet eikä vuoto rajoitu vain toimimattomiin laitteisiin.
Se vuotaa veteen monilla alueilla. Tämä kaikki on aiheutunut syvämeren pioneerina olemisen ja voiton vuoksi. On ollut petosta ja typeryyttä menestymisen, ensimmäisenä ja kannattavimpana olemisen vuoksi. Ihmiselämän arvo on mennyt kaiken sellaisen vuoksi, mistä vain muutamat hyötyvät. Maa voi kestää vain tietyn määrän vahinkoa, tietyn määrän loukkauksia. Kun öljy vuotaa veteen ja leviää maa-alueille, mitä se jo tekee, se kulkee myös kaukaisemmille alueille ja vaikuttaa rantoihin ja ekosysteemeihin laajalla alueella. Valtameret pitävät teidät hengissä. Valtameret ylläpitävät suurelta osin kaasujen ja ekosysteemien tasapainon planeetallanne. Ne ruokkivat teitä. Ne ylläpitävät ilmastonne kosteuden ja ilmastonne. Maan sisäiseen tasapainoon vaikuttavan vaarallisen ryöstämiskäytännön on loputtava välittömästi.
http://www.phpbbserver.com/uusimaa/viewtopic.php?t=3904&mforum=uusimaa
10+ maanjärjestys tulossa
9
359
Vastaukset
- pelekääjä
Maailmanloppua pukkaa
- Steurastaja
Mihin kategoriian tämä hälyytys laitetaan?Se ei näytä kuuluvan maailmanloppuluokkaan.
Lisäksi täytyisi määritellä hälyytyksen voimakkuus, se on tehtävissä vain jälkikäteen
lehdiston reaktion mukaan.
Näin laskematta epäilisin kyseessä olevan vain kesktäson alaarm, eli olen hieman
pettynyt ettet löytänyt parempaa allaaarmia.
Antaisin vain 6 Alaaarm yksikköä.- pelekääjä
Syntyy Maanjäristysten Ketjureaktio. Elikkä jossain posahtaa ensin ja se puristaa mannerlaattoja toisaalla ja siellä posahtaa seuraavaksi jne. elikkä tilanne päättyy hallitsemattomaan ketjuraktioon ja koko telluspallo muuttuu ilotulitus pylpyräksi kun tulivuoretkin yhtyvät pumppaamaan laavasäihkettä ilmaan.
Siinä saavat sitte klimatologit tihrustella mittareitaan että nouseeko dioksiinit hälyrajoille ilimanlämpöjä pillaamaan. - IOO100
pelekääjä kirjoitti:
Syntyy Maanjäristysten Ketjureaktio. Elikkä jossain posahtaa ensin ja se puristaa mannerlaattoja toisaalla ja siellä posahtaa seuraavaksi jne. elikkä tilanne päättyy hallitsemattomaan ketjuraktioon ja koko telluspallo muuttuu ilotulitus pylpyräksi kun tulivuoretkin yhtyvät pumppaamaan laavasäihkettä ilmaan.
Siinä saavat sitte klimatologit tihrustella mittareitaan että nouseeko dioksiinit hälyrajoille ilimanlämpöjä pillaamaan.Kuulemma ja vain kuulemme joku oli tietonen että Suomen alla olisi Laatokalta Ruotsin isoille järville maansisäinen vajoama eli Hel.etin iso onkalo tai joku luolasto.
No jos romahtaa, niin on Suomessakin taas hallituksen vaihto. - pelekääjä
IOO100 kirjoitti:
Kuulemma ja vain kuulemme joku oli tietonen että Suomen alla olisi Laatokalta Ruotsin isoille järville maansisäinen vajoama eli Hel.etin iso onkalo tai joku luolasto.
No jos romahtaa, niin on Suomessakin taas hallituksen vaihto.Olipahan ykskin aika maapallon historiassa kun Maaäiti Caija hermostui mammuttien jatkuvaan piereskelyyn ja rankaisuksi räväytti Siberian mannerlaatan halaki. Siinä ne Suomenkin onkalot syntyi kun Maaäiti purskautti pahat pois sisuksistaan. Olihan siinä laavaa ja rikinkatkua muutaman kymmenentuhannen Pinatupon verran, ilimoja pillaamassa.
Varmaa tietoa tämä on, valehtelemattakin.
- Nilsiän Sheikki
"Yksi jatkuva tapahtuma maailmassanne, josta monet teistä pyytävät informaatiota, on tuo ajankohtainen vahinko maapallolle, jossa sen verta, öljyä, vuotaa valtoimenaan valtameristöönne."
En tiennytkään että öljy on maapallon veri! Aina sitä oppii uutta. No nyt kun sademetsiä sanotaan maapallon keuhkoiksi niin öljy sitten kiertää sademetsässä saamassa happea, niinkuin ihmisenkin veri tekee? Öljynporaajathan hakevat öljysuonia, varmaan siis niitä jotka kuljettavat öljyä sademetsään/sademetsästä? Metsästä palaava suoni olisi varmaan parempi, happirikas öljy palanee paremmin? - Ihmettelimisiin
Aika mielenkiintoista,että näin reilu puoli vuotta täällä kirjoiteltiin ja tänään takana Japanin,Chilen ja Suomen järistykset,sekä nyt menossa olevat Arabimaiden eli öljymaiden mellakat,josta Libyan sota tällä hetkellä puhuttelivin.
- Sähköteurastaja
Älkää olko huolissanne.
Tuomionpäivän asteroidi ehtii hoitaa homman ennen hypermaanjäristystä. - pilkkukaks
Siitähän vasta järistysketju seuraa, mutta ollaan huoleti, emme ole havainnoimassa sitä ainakaan nykyisessä perspektiivissä, elikäs herran haltuun.
Joku puhui onkalosta, taisi katsoa eilisen prisma dokumentin ja innoittui siitä kaivaen esiin vanhan alaarmin, tai jos ei katsonut, ehkä kannattaisi.
http://areena.yle.fi/video/1300732572865
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2081530Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441154Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617