hei kertokaa mulle kuka/mikä minä olen...
tarinani on seuraavanlainen :
mulla oli alkujaan kaksosveli, joka valitettavasti menehtyi synnytyksessä (toinen tieto kertoo hänen
eläneen noin tunnin syntymän jälkeen, mutta hän sitten menehtyi moniin komplikaatioihinsa) minulla
on aina ollutkin semmoinen "puolikas-poissa"-olo mikä tuskin on outo kenellekään vastaavanlaisen
menetyksen kokeneena; olkoon tuosta menetyksestä kulunut sitten vähän tai kauan aikaa. tunne siitä
että olisi yksin, vaikka perheeseen kuuluisi muitakin sisaruksia ja vanhemmat..
no, huomasin itsestäni alakoulu aikaan (siis : ala-asteella) että minulle oli kehittynyt tarve muokata
itseäni samanlaisiksi kuin parhaat kaverinikin olivat -siis pukeutua samanlaisiin vaatteisiin tai muuten
mahdollisimman samankaltaisesti, kiinnostua samoista asioista vaikka aikaisemmin en ollut liiemmin
tutustunut kyseisiin asioihin (sama pätee harrastuksiin), ja joskus jopa jäljitellä heidän puhetyyliään ja
tapaansa.
(huomautan, että en tunne homoseksuaalisia tai edes bi-seksuaalisia tuntemuksia omaa sukupuoltani
kohtaan)
vuosien varrella olen siis saanut ja menettänyt parhaita kavereita/ystäviäni ja kun vastaan on tullut joku
erityisen mielenkiintoinen kaveri olen mukauttanut tyylini samanlaiseksi hänen kanssaan (jotkut ovat
tästä suivaantuneet, jotkut taas eivät ole pahemmin välittäneet). jostakin olen lukenut että imitointi on
tapa osoittaa kunnioitusta toista kohtaan..mutta tietenkään kaikki eivät pidä siitä, että joku on kopioinut
heidän tyylinsä - varsinkin jos kyseessä on jonkun varsin persoonallinen ja uniikki tyyli. ketään en halua
loukata enkä halveerata imitoinnillani, musta vaan tuntuu hyvältä näyttää samanlaiselta kun paras
kaverini/ystäväni.
kertokaa siis mistä tässä on kyse kun en itse osaa tätä järkeillä..
onko tämä jotakin omaa sisäistä ja puoliksi-tiedostamatonta (/tietoista) kaksosen etsintää tosi elämässä?
joku Freud, Jung tai vastaava maallikko-psykologiaan paremmin perehtynyt voisi osata vastata
ps: tiedän että tämmöinen internetin keskustelupalstoilla henkilökohtaisten asioiden esiin tuominen on
riskialtista -sitä joutuu kaikenlaisten tyyppien arvioitavaksi ja arvostelemaksi mutta otan tietoisesti sen
"riskin" koska vielä en ole tätä asiaa psykiatrille/psykologille kertonut..
terveisin:
"kaksonen";
teemu korhonen
tarinani on seuraavanlainen :
mulla oli alkujaan kaksosveli, joka valitettavasti menehtyi synnytyksessä (toinen tieto kertoo hänen
eläneen noin tunnin syntymän jälkeen, mutta hän sitten menehtyi moniin komplikaatioihinsa) minulla
on aina ollutkin semmoinen "puolikas-poissa"-olo mikä tuskin on outo kenellekään vastaavanlaisen
menetyksen kokeneena; olkoon tuosta menetyksestä kulunut sitten vähän tai kauan aikaa. tunne siitä
että olisi yksin, vaikka perheeseen kuuluisi muitakin sisaruksia ja vanhemmat..
no, huomasin itsestäni alakoulu aikaan (siis : ala-asteella) että minulle oli kehittynyt tarve muokata
itseäni samanlaisiksi kuin parhaat kaverinikin olivat -siis pukeutua samanlaisiin vaatteisiin tai muuten
mahdollisimman samankaltaisesti, kiinnostua samoista asioista vaikka aikaisemmin en ollut liiemmin
tutustunut kyseisiin asioihin (sama pätee harrastuksiin), ja joskus jopa jäljitellä heidän puhetyyliään ja
tapaansa.
(huomautan, että en tunne homoseksuaalisia tai edes bi-seksuaalisia tuntemuksia omaa sukupuoltani
kohtaan)
vuosien varrella olen siis saanut ja menettänyt parhaita kavereita/ystäviäni ja kun vastaan on tullut joku
erityisen mielenkiintoinen kaveri olen mukauttanut tyylini samanlaiseksi hänen kanssaan (jotkut ovat
tästä suivaantuneet, jotkut taas eivät ole pahemmin välittäneet). jostakin olen lukenut että imitointi on
tapa osoittaa kunnioitusta toista kohtaan..mutta tietenkään kaikki eivät pidä siitä, että joku on kopioinut
heidän tyylinsä - varsinkin jos kyseessä on jonkun varsin persoonallinen ja uniikki tyyli. ketään en halua
loukata enkä halveerata imitoinnillani, musta vaan tuntuu hyvältä näyttää samanlaiselta kun paras
kaverini/ystäväni.
kertokaa siis mistä tässä on kyse kun en itse osaa tätä järkeillä..
onko tämä jotakin omaa sisäistä ja puoliksi-tiedostamatonta (/tietoista) kaksosen etsintää tosi elämässä?
joku Freud, Jung tai vastaava maallikko-psykologiaan paremmin perehtynyt voisi osata vastata
ps: tiedän että tämmöinen internetin keskustelupalstoilla henkilökohtaisten asioiden esiin tuominen on
riskialtista -sitä joutuu kaikenlaisten tyyppien arvioitavaksi ja arvostelemaksi mutta otan tietoisesti sen
"riskin" koska vielä en ole tätä asiaa psykiatrille/psykologille kertonut..
terveisin:
"kaksonen";
teemu korhonen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Susanna tässä terve, oon kaksin kertanen kaksonen ei identtinen ja horoskooppi myös. käydään teellä joskus
Ihmiset on laumaeläimiä, tykkäävät samaistua toisiinsa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Tuskin kaksosuudellasi ja samaistumistarpeellasi on mitään tekemistä keskenään.
Jos se puolikasolo on tullut sen jälkeen kun sinulle on kerrottu kuolleesta kaksoisveljestäsi. Jos ei olisi kerrottu ehkäpä sitä ei olisi tullutkaan.