Veli venäläinen ja elintarvikehygienia

SOTSI: Takavuosina olimme suositussa turistikohteessa. Kun kävimme suuressa marketissa lihaosastolla naisväki kääntyi ovelta eivätkä tulleet sisäpuolelle. Myyjillä oli kyllä valkoiset työvaatteet mutta yltäpäältä veressä. Olivatko olleet teurastamassa? Tuotteet olivat pöydillä ja ostajat tökkivät niitä sormillaan. Ei olut kylmätiskejä mutta kärpäsiä oli paljon. Lihatkin olivat siitä ihraisesta päästä. Ei ollut paisteja tai fileitä. JALTA: Tallinnalainen eläkeläisrouva Liljan kertoi tapauksen Jaltan torilta. Mies toi hevosen torille ja ampui sen siihen paikkaan. Veti nahan pois ja alkoi myydä. Ihmiset sielläkin tökkivät ruhoa sormillaan ennenkuin ostivat. Miehellä oli käsipuntari (toisessa päässä koukku ja toisessa päässa punnus) ja kirves. Homma hoitui sillä iltaan mennessä heppa oli myyty. Nyt kun on puhuttu venäläisten tarkistumatkoista EU-maissa tulee mieleen mitenkähän mahtaa olla asiat omassa maassa varsinkin syrjäseuduilla.
2247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämmöstä se kuule on monessa muussakin maassa, ei pelkästään Venäjällä, ja ihan nykypäivää.
Ihan turhan provon teit, kierrä vähän maailmaa ja etsi sitä vakuumipakattua filettä, mutta älä pety.

Äänestä
  • Ollut suinkaan provo, vaan silkkaa todellisuutta. Samanlaista oli meininki pietarin kaupungissa siellä työskennellessäni.
    Pikku lisämauste pietarissa koettuna. Katselin huuli pyöreänä kauppahallissa, kun kissat makailivat pöydillä jossa lihat olivat tarjolla. Kysyin mitä varten kissat ovat siinä, jolloin sain osakseni katseen joka kertoi kuinka moukka ja tietämätön olen hygieniasta, ja kopea dievuski vastasi, ellei olisi kissoja, olisi rottia!
    Tämän voi itsekukin venäjällä kauppahalleissa tai toreilla vieraillut todistaa oikeaksi, ihan ilman provoilua!
    Ja kuten nirppanokka aivan oikein ilmaisi, tämä on todellakin tuttua erittäin monissa maissa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilkka.ylikojola kirjoitti:

SOTSI: Takavuosina olimme suositussa turistikohteessa. Kun kävimme suuressa marketissa lihaosastolla naisväki kääntyi ovelta eivätkä tulleet sisäpuolelle. Myyjillä oli kyllä valkoiset työvaatteet mutta yltäpäältä veressä. Olivatko olleet teurastamassa? Tuotteet olivat pöydillä ja ostajat tökkivät niitä sormillaan. Ei olut kylmätiskejä mutta kärpäsiä oli paljon. Lihatkin olivat siitä ihraisesta päästä. Ei ollut paisteja tai fileitä. JALTA: Tallinnalainen eläkeläisrouva Liljan kertoi tapauksen Jaltan torilta. Mies toi hevosen torille ja ampui sen siihen paikkaan. Veti nahan pois ja alkoi myydä. Ihmiset sielläkin tökkivät ruhoa sormillaan ennenkuin ostivat. Miehellä oli käsipuntari (toisessa päässä koukku ja toisessa päässa punnus) ja kirves. Homma hoitui sillä iltaan mennessä heppa oli myyty. Nyt kun on puhuttu venäläisten tarkistumatkoista EU-maissa tulee mieleen mitenkähän mahtaa olla asiat omassa maassa varsinkin syrjäseuduilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu