Oliko "Jeesusta" ollenkaan?

Keksitty hahmo ?

Merkillistä ettei Jeesuksesta kertovia kirjallisia lähteitä juurikaan ole Jeesuksen oletetulta elinajalta vaan lähteitä Jeesuksen elämästä ovat Uuden testamentin evankeliumit.

Evankeliumit kai kirjoittivat ihmiset jotka kuulivat ääniä ja näkivät näkyjä tunsivat jonkin ihmeellisen voiman vaikuttavan heihin eli nykyisin kai heitä sanottaisiin "Hulluiksi" ?

Jutut "Jeesuksesta " tuntuvat jotenkin samanlaisilta mitä uudenajan lähes jumalallisia kykyjä omaavista diktaattoreista on kerrottu.

Luukas kirjoitti evankeliumiinsa että Jeesus kävi vanhempineen 12-vuotiaana Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla, mutta paluumatkalla vanhemmat huomasivat hänen kadonneen. Hänet kuitenkin löydettiin temppelistä, jonne hän oli jäänyt keskustelemaan opettajien kanssa, jotka ihmettelivät hänen ymmärrystään.
Jeesus teki kaikensaisia ihmetöitä mutta kummallista jos tuonaikaiset historian kirjoitukset eivät niitä tunteneet ?

Onko esim. kristinusko on saanut aikaan enemmän rauhaa kuin sotia ?

Islamin juuret taas ovat kristinuskossa .

Islamin pani alulle eräs "näkijä profeetta" Mohammed joka ollessaan kauppomatkoilla kuuli juttuja kristityistä ja heidän uskonnostaan .

Noin vuonna 610 Muhammad näki enkelin .
Ensimmäinen islaminuskoon kääntynyt henkilö oli Muhammadin vaimo Khadija.
Tuolloin Arabeja kääntyi paljon kristinuskoon joten jotakin eli keksittävä .

Muhammad haali ympärilleen kaikenlaisia hihhuleita aluksi kaikki kelpasivat hän teki liittosopimuksia mm. pakanoiden ja juutalaisten kanssa.

Kun porukkaa oli saatu tarpeeksi kasaan Muhammad aloitti ryöstöretket rahoittaakseen "Jumalansanan levitystä " tuolloin ei kai vielä varkailta katkaistu kättä ei ainakaan pomoilta ?

Jossakin vaiheessa kun joukot ottivat rankasti turpiinsa alettiin syyttää oman ryhmän Juutalaisia (tietenkin pienempää ryhmää) petturuudesta.

Jumalallisten ilmoitusten auttamana (joita välitti jopa itse enkeli Gabriel) Muhammad kasvatti valtaansa ja sääti "Jumalallisia " lakejansa esim. sellaisen että ei-muslimin kanssa voi tehdä sopimuksen, mutta siitä ei tarvitse pitää kiinni kuin vain sen ajan, mitä tarvitaan oman aseman vahvistumiseen. (Juutalaiset soveltavat samankaltaista ohjetta Ei-Juutalaisiin etenkin Kristittyihin )

Ajanmittaan sitten miekan avulla saatiin ihmiset uskomaan Allahiin (samanlainen menetelmä kai yleensä jokaisella valta-asemaan pääseellä uskonnolla ?).

9

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Merkillistä ettei Jeesuksesta kertovia kirjallisia lähteitä juurikaan ole Jeesuksen oletetulta elinajalta vaan lähteitä Jeesuksen elämästä ovat Uuden testamentin evankeliumit."

      Monet roomalaiset, jotka elivät ensimmäisen vuosisadan jKr. alussa, tunnetaan 100-luvulla tehdyistä historiankirjoista, ei oman aikansa teksteistä, ei siinä ole mitään merkillistä. Evankeliumit eivät ole ainoita lähteitä Jeesuksesta, mm. roomalainen historioitsija Tacitus mainitsee ohimennen että kristityt, joita Nero syytti Rooman palosta, olivat saaneet nimensä Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus ristiinnaulitsi.

      "Evankeliumit kai kirjoittivat ihmiset jotka kuulivat ääniä ja näkivät näkyjä tunsivat jonkin ihmeellisen voiman vaikuttavan heihin eli nykyisin kai heitä sanottaisiin "Hulluiksi" ?"

      Öh? Perusteet tälle olettamukselle, pyydän. Esim. Luukas ei väitä kirjoittavansa mitään näkyjään, vaan kertomuksen "sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä" (Luukas 1:1-4).

      "Jeesus teki kaikensaisia ihmetöitä mutta kummallista jos tuonaikaiset historian kirjoitukset eivät niitä tunteneet ?"

      Ensinnäkin: tuohon aikaan, 30 jKr. paikkeilla, ei ollut juutalaisia historian kirjoittajia ja hyvin vähän roomalaisia tai kreikkalaisiakaan.
      Toiseksi: ei-juutalaisia taas eivät kiinnostaneet juutalaisten asiat; heille Juudea oli jossain kaukana oleva periferiaprovinssi.
      Kolmanneksi: Antiikin aikana ihmeet eivät olleet ihmeellisiä: sen ajan ihmiset uskoivat että ihmeitä saattoi todella tapahtua (toki nykyäänkin on niitä, jotka ihmeisiin uskovat, mutta suurin osa ihmisistä ei niihin usko, antiikin aikana taas suurin osa uskoi niihin, pieni osa epäili). Niinpä jos jossain päin Rooman imperiumia oli ihmeen tekijä, niin se ei mikään sensaatio, sillä ihmeidentekijöitä oli kaikkialla. Etenkin Juudeassa vilisi ihmeparantajia yms. Nykypäiviin on säilynyt roomalaisen Flegonin Miracula-kirja, jossa hän kertoo erilaisista valtakunnassa tapahtuneista ihmeistä tosiasioina.

      Käytännössä kaikki historioitsijat pitävät Jeesusta historiallisena henkilönä (tämä tieto on peräisin kirjasta "Nasaretilaisen Historia", mitä käytetään oppikirjana Suomen Yliopistoissa). Titenkin se onko hän messias ja Jumalan poika jne. on eri asia, mutta olemassa hän on ollut. Juuri se on yksi syy miksi kristinusko saattoi levitä niin nopeasti, sillä varhaiskristittyjen ei tarvinnut vedota mihinkaan muinaisiin tapahtumiin, vaan he saattoivat kertoa itse nähneensä Jeesuksen. Ja myös ei-kristityt, jotka Palestiinassa elivät, vahvistivat että kyllä Jeesus oli elänyt paikkakunalla, vaikka eivät hänen jumalallisuuten uskoneetkaan.

      "Onko esim. kristinusko on saanut aikaan enemmän rauhaa kuin sotia ?"

      Ja mitenköhän tämä mahtaa liittyä kysymykseen Jeesuksen historiallisuudesta? Tai miten Muhammed liittyy siihen?

      "tuolloin ei kai vielä varkailta katkaistu kättä ei ainakaan pomoilta ?"

      Käden katkaisu yms. rangaistuskeinot olivat olleet käytössä Lähi-Idässä jo kauan ennen Muhammedia.

    • sanoi meidän matti

      Kyllähän Rooman keisari Konstantinus Suuri tiesi kristinuskon juuret, kun hän julisti kristinuskon pakanallisen Rooman valtakunnan ainoaksi oikeaksi uskonnoksi vuonna 325.
      Rooman valtakuntahan oli vainonnut ja surmannut kristittyjä jo sitten kristinuskon synnyn, koska Jeesuksen opetuslapsiakin roomalaisten virkamiesten toimesta vangittiin ja surmattiin. Keisari Nerokin syytti kristittyjä Rooman palosta, vaikka häntä itseään epäillään palon sytyttämisestä.

      Itämaisten hengellisten opettajaien oppilaat olivat jo tuhansia vuosia ennen Jeesuksen syntymää opettaneet mestarinsa opetuksia eteenpäin niin suullisesti kuin kirjallisestikin.
      Kun Jeesus valitsi tavallisen kansan keskuudesta itselleen 12 opetuslasta, niin hän toimi niinkuin siihen aikaan hengellisten opettajien oli tapana toimia. Hänen opetuslapsensa alkoivat julistaa ja kirjata ylös Jeesuksen heille opettamaa tietoa ihmis-Jumalasuhteesta jo Jeesuksen elinaikana israelilaisille, jonka tiedon levittämisä suullisesti ja kirjallisesti he jatkoivat Juudasta lukuunottamatta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen omille kansalaisilleen.
      Kun juuutalaiset hylkäsivät Jeesuksen ja hänen opetuslapsiensa opetukset, niin Jeesus valitsi Paavalin ja hänen opetuslapsensa opettamaan pakanakansoja. Opetusten tuloksena syntyi länsimaissa ja lähetystyön seurauksena muuallakin kristillisiä seurakuntia jatkumona aina meidän päiviimme asti.

      Kuten UT:n Jeesuksen opetuslapsen Johanneksen kirjoittamasta Johanneksen ilmestyksestä näkyy, niin senkaikaisten seurakuntien ongelmat ovat samoja kuin nykyseurakuntienkin ongelmat.

      Mitä muhamettilaisuuteen tulee, niin juutalaisilla ja arabeilla on yhteinen kantaisä Aabraham, s. 1995 eKr., joka oli sumerilaisen (nuolenpääkirjoitus) papin poika ja jonka Jumala erotti kansansa turmelluksesta pitämään puhtaana ikiaikaiset, Jumalan jo Adamille ja Eevalle antamat "hyvän elämän" opetukset.
      Aabrahamille syntyi Isak ja Ismael. Arabit ovat Ismaelin jälkeläisiä, sitä edes kyseenalaistamatta, joista jälkeläisistä Muhammad syntyi.
      Israelilaisten profeettojen ennustusten mukaan veljeskansat tulevat vielä olemaan yhtä ja heidän kanssaan myös muut kansat, mutta vasta suurten kärsimysten, eli tätä planeettaa kohtaavien luonnonvitsauksien, kansojen aikaansaaman kolmannen maailmansodan (kohteena Israelin uudelleenperustettu valtio), ja noiden tapahtumien nostattaman maailmanruhtinaan, eli antikristuksen ilmestymisen jälkeen.

      No "männessähän se nährään" kuinka apostoli Johanneksen kirjoittamat ennustukset toteutuvat esim. luonnon sekasortoisuuden ja yksilöidyn kolmannen maailmansodan kohdalla.
      Kun luonnon sekasordoisuudesta media väläyttelee tätänykyä päivittäin, niin kai se aikakausi on kohtaamassa tällä planeetalla niin ihmis-, eläin- kuin kasvikuntaakin.

    • ja tulee takaisin

      tuomitsemaan kaikki ihmiset, tosin omansa laupeudessaan on myös sovittanut ja lunastanut rikkomuksistaan, amen.

    • kissannussija

      haistakaa homo, paskat!
      jeesus on todistetusti ollu olemassa :>

    • vaikka eivät näe

      sillä niin Herra itse opetti ja sanansa ovat Henki ja Elämä niille, jotka niiden mukaan ojentautuvat ja anovat ja vastanottavat ja kiittävät, sillä sekin on otollista luodun Luojaa kunnioittaa ja kiittää.

    • 1+1=1 ?

      OLisiko sitten Saatanan suurimpia keksintöjä tuo Jeesus jota rukoilemalla pääsisi sinne taivaaseen( tai helvettiin ) ?

      Aika velmu olisi tuo Saatana jos se olisi kuiskuttanut "profeettojen" korviin juttuja tulevista todistaakseen uskontojen oppien oikeellisuutta ?

      Joku kertoi että mukamas profeettojen kirjoituksissa Hitleristäkin olisi varoitettu etukäteen mutta kummallista että se kuitenkin pääsi valtaan ?

      Jospa se raamattu onkin Saatanan sanelema kirja joka on kirjoitettu siten että kirjoituksia voikin tulkita monin eritavoin jolloin tulee kuva että ennustukset toteutuvat ?

      Toisaalta onko pitkän aikavälin ennustaminen kovinkaan vaikeaa ?
      Ehkä intomieliset uskovaiset auttavat toteuttamaan raamatun "ennustuksia".

      Jos rukoilee niin kannattaisiko rukoilla suoraan Jumalaa eikä jotakin epämääräistä "vara-jumala Jeesusta" ?

      • 1=1=1=Yksi Herra

        ja samoin on vain Yksi Henki, jolla Jeesus kastaa Yhden Isän Jumalan lapseksi, amen.


      • luonnollinen ihminen

        ei voi sitä ymmärtää, mutta autuaat ne, jotka syntyvät elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, sillä jokainen Jeesuksen nimessä niitä saa ja taivaassa iloitaan, kun yksikin ihminen tekee parannuksen, amen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2700
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe