Onko oikein kalastaa kissalle ruokaa?

catto

Olen vegaani ja aion hankkia vuoden sisässä kaksi kissaa. Haluan tajota kissoilleni myös kalaa ja välttää markettiruokia. Kävisin sillointällöin kalassa, en käyttäisi mitään eläviä matoja tms syöttinä kuitenkaan.
Ja kalan tappaisin välittömästi!
Joten kysyn että miten muut vegaanit näkevät asian? Pidetäänkö minua julmana kun itse tapan ne kalat?
Ristiriitaista on se että rakastan kissoja paljon mutta joudun antamaan kuitenkin eläinperäisiä tuotteita. Lihaakin joudun antamaan..

Kysymys ei välttämättä liity vegaaniruokaan mutta en tiennyt mistä muualtakaan kysyä.

10

903

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -----------

      Kuulostaa minun mielestäni hyvältä idealta kalastaa itse kissalle, jos toisiaankin kykenet tappamaan kalan. Tiedät ainakin silloin kalan alkuperästä ja kissa saa takuulla tuoretta kalaa! Kissalle on pakko antaa lihaa ja/tai kalaa ja jonkun se kala on pakko ollut tappaa, joten miksipä et olisi voinut hoitaa sitä tappamista myös itse.

      Lieneekö noissa raaoissa järvikaloissa matoja? Muistelisin jostakin kuulleeni, että järvikalat pitäisi keittää kissallekin.

      • murhamies

        Päästähän kisuli metsään pyytämään itse muonansa. Kissa on luonnonlapsi, joka kuuluu hiipimään ruohikossa ja tappamaan salamnopealla hypyllä itse pikkulintunsa, hiirensä ja oravanpojat. Anna Mirrin tehdä vain jmurhatyöt puolestasi.

        Voithan kysyä itse tuolta kissalta kuinka kauan se tulee toimeen pyydystämältäsi kalalta, kuulostaa vähän avuttomalta toiminnalta ajatellen, että kisumirri tarvitsee poperöä joka päivä eikä vain silloin milloin sinua hotsittaa lähteä pilkille tai markettiin jauhelihan ostoon.

    • catto

      No en kyllä uskaltaisi kissoja ulos päästää kun kaupunkialueelle muutan. Kaksi entistä kissaani kuolleet siihen kun saivat vapaasti ulkona olla ( maaseutua mutta kuitenkin )

      Niin ja ne kalat keittäisin ja varmasti pakastaminenkin tuhoaisi ne madot ja loiset.

      • vapauteen

        Ei eläimiä saa pitää vangittuna eikä varsinkaan kissaa, joka tulee lähes toimeen yksinkin. Toista on koirien, lehmien, kanojen yms. laita. Ne eivät tulisi toimeen yksinään luonnossa ainakaan talvisaikaan.

        Kissa sitävastoin tulee eikä näin ollen sovi kenenkään vegaanin lemmiksiksi ja orjuutettavaksi häkkielämeksi. Aivan riippumatta kuinka isosta "häkistä" on kyse. Kissan tulee saada tulla ja mennä kuin ketojen tuuli.

      • catto
        vapauteen kirjoitti:

        Okei nyt mennään jo aiheesta toiseen mutta pakko vastata tähän!
        Kesäkissasta hyvä esimerkki joka pätee myös muihin kissoihin.

        "Kissa ei kuulu Suomen luontoon eikä se pärjää Suomen talvessa. Useimmat kesäkissat kuolevat talvella tuskallisesti kituen nälkään ja sairauksiin tai paleltuvat kuoliaaksi. Ne harvat kesäkissat, jotka säilyvät hengissä, saattavat maailmaan lisää kodittomia kissoja villiintymään ja nälkiintymään, ihmisten vihan kohteiksi.
        Kissa tarvitsee pysyvän kodin. Se voi elää 15—20 vuotta. Kaikki nämä vuodet siitä on huolehdittava joka päivä aivan kuten koirastakin. Kissan täytyy saada asua sisällä. "

        Kyllä olen sitä mieltä että kissa on onnellinen myös sisäkissana jos se on tälläiseen totutettu jo pennusta saakka. Tietysti kodin pitää olla rakastava ja huolehtiva! Jos kissa haluaa ulos mennä, pitää se olla valjaissa tai alueella jossa se ei pääse karkaamaan muualle.

      • catto kirjoitti:

        Mun kissat (jotka muuttivat nyt totaalimaalle johtuen kissanvihaajista) saivat kyllä liikkua ihan vapaasti
        sisällä ja mennä ulos silloin kun huvitti. Rakentelin niille tuuletusikkunaan räppänän josta oli vapaa kulku.

        En missään nimessä pitäisi pelkkää sisäkissaa, sen luonnollinen tarve on päästä ulos saalistamaan
        ja tarpeilleen. Joku kerrostaloasuminen ei vaan kertakaikkiaan ole sille luontaista.
        Saatikka sitten valjaissa pitäminen.

        Mun kissat saattoi olla reissussa koko päivän, joskus parikin, palasivat sitten reisultaan kotiin
        kun siltä tuntui. Yleensä hiiri, räkätti tai myyrä hampaissa. Kissa nääs omalla tavallaan huolehtii osiltaan
        perheen ruokinnasta, se tuo saalista kotiin.

        Kalaa meillä oli ihan jakoon asti; järviahventa, särkeä , haukea, jotka kissojen madotuksesta
        huolimatta kyllä keittelin ensin. Tämän lisksi kuivamuonaa ja vettä , jostain syystä ne eivät halunneet
        maitoa. Joskus pummasivat kinkkua tai juustoa leivän päältä.

        Kyllä kissa pärjää talvellakin ulkona, se vaan on siellä lyhemmän aikaa eli käy tsekkaamassa reviirin
        ja lukemassa "sähköpostit". Kesäkissa perustaa kodin jonnekkin navettaan, aittaan tai latoon,
        semmoiseen paikkaan missä on lämmintä.
        En silti hyväksy kesäkissojen ottamista, jos ottaa lemmikin, siitä on myös huolehdittava.
        Omistani jouduin luopumaan kun joku älykääpiö alkoi säännönmukaisesti loukuttamaan niitä.
        Kiertelin kyllä kyselemässä naapurustossa onko ollut haittaa, kukaan ei tunnustanut.

        Jos meinaat kuitenkin nyt ottaa sen kissan niin kala ei ihan yksistään riitä sille, se tarvitsee myös lihaa.
        Raaka jauheliha on hyvä jos se ei pääse itse saalistamaan. Käy eläinlääkärillä säännöllisesti
        tsekkauttamassa yleiskunto,tai vaikka sen rokotusten yhteydessä.

        Huolestuttaa vaan sen aktiviteetit siätiloissa... pelkkä aktivointipallo ei nääs riitä pitämään sitä
        kissamaisen vireänä. Onhan se jotain ihan toista päästä ulos luontoon vapaasti hiipparoimaan ja saalistamaan.

      • catto
        porkkanapää kirjoitti:

        Otan kissan löytöeläinkodista jossa sillä varmaan tulisi olemaan lyhyt/surkea elämä. Joten tarjoan paremman paikan elää.. Kaksi kissaa samaan aikaan hankittuna tuovat toisilleen seuraa. Lisäksi kissoja täytyy leikittää päivittäin ja tarjota niille virikkeitä.

        Ja kalaahan ei pitäisi tarjota usein, 1 kerta viikossa riittää.

      • catlover.

        Olisihan se tottakai ihanteellista pitää kissaa niin, että se saisi liikkua vapaana ja mennä ja tulla miten huvittaa, mutta hyvä jos moinen on enää edes maatiloilla mahdollista. Lähes jokaisen töllin vierestä kulkee nykyään autotie, joka on luonnollisesti vaarapaikka lemmikille. Lisäksi varsinkin maalla on paljon kissanvihaajia, jotka mielellään tappavat tai kiduttavat lemmikkiä, jos sen käsiinsä saavat. Kumpikohan olikaan pahempi: kissa virumassa puolikuolleena tuskissaan autotien laidassa, vai sisäkissa lekottelemassa raukeana nojatuolissa ihmisten rapsutuksia ja paijauksia odottelemassa?

        Kyllähän mikä tahansa lemmikki tai vaikkapa pieni ihmislapsi nauttisi siitä, kun saisi temmeltää ja juosta vapaasti, mutta omistaja on aina vastuussa lemmikistään ja sen tekemisistä. On omistajan velvollisuus vahtia, ettei lemmikki tee vahinkoa tai ettei sille itselleen tapahdu vahinkoa. Kissa on vähän hankala lemmikki siinä mielessä, että sillä on metsästys ja vaeltaminen verissä ja on siinä mielessä sääli sulkea se sisälle asuntoon. Ihanteellisin paikka kissalle taitaisi olla omakotitalo ja suuri aidattu eli häkitetty pihamaa ja metsäpalsta, jonne se saisi tulla ja mennä vapaasti. Käytännössä tosin lienee hankala toteuttaa. :D

        Omien kokemuksieni mukaan en enää koskaan päästäisi kissaa liikkumaan vapaasti, sillä ensimmäinen kissani vaelsi kymmenen kilometrin päähän, josta se kyllä löytyi, mutta katosi sitten toistamiseen, eikä siitä sen jälkeen kuulunut mitään. Toinen kissa oli aiheuttaa naapurisovun rikkoutumisen, koska naapurit eivät pitäneet siitä että se liikkui heidän pihamaallaan ja kiipeili autojen katoilla ja lopulta se löytyikin kuolleena tienposkesta. Sen sijaan tiedän muutaman tyytyväisen sisäkissan, jotka varmasti saavat omistajiltaan rakkautta ja huolenpitoa, eikä niitä uhkaa kodin ulkopuoliset vaarat. Miksipä kissa ei voisi oppia asumaan sisällä ja ulkoilemaan valjaissa siinä missä koirakin?

        Kannattaa otta ne kaksi ihan kerralla, muuten tulee reviirikiista. Mun kissat tuli vajaan vuoden välein ja
        olipahan alkuun aikamoinen show ennekuin ne tottuivat toisiinsa. Sitten olivat kun parhaat kaverit.
        Löytökissa kannattaa varmaan heti käyttää tarkistuksessa eläinlääkärillä ellei hoitokoti ole tehnyt sitä.

        Ei siitä kalan syöttämisestä tullut mitään ongelmaa vaikka varsinkin kesäisin saivat useita kertoja
        viikossa. Täällä päin on sen verran puhtaat järvet ettei pitäisi olla isompia saastumia ja kissan
        elimistöhän toimii turbolla ihmiseen verrattuna. Molemmat voivat oikein pulskasti tällä hetkellä
        uudessa kodissa ja ovat tuhonneet myyrä- ja hiirikannan lähes olemattomiin.

        Harmi kun piti luopua niistä, vaan sekin on rääkkäystä jos kissaa jahdataan supiloukulla, kuten
        täällä joku on tehnyt.

        Nyt ei ole kun tuo koiran hunsvotti joka ei tosiaankaan mahdu mihinkään loukkuun, se luokitellaan
        erittäin suuriin. Sille eläinlääkäri neuvoi että järvikalaa vain kerta / viikko koska kala ei kuulu
        sen luontaiseen ruokavalioon.

        No mutta onnea peliin sinulle kuitenkin, toivottavasti kaikki menee hyvin.
        Kohta pääset pitämään kissanristiäisiä , heh :o)

      • erilaiset
        catlover. kirjoitti:

        Olisihan se tottakai ihanteellista pitää kissaa niin, että se saisi liikkua vapaana ja mennä ja tulla miten huvittaa, mutta hyvä jos moinen on enää edes maatiloilla mahdollista. Lähes jokaisen töllin vierestä kulkee nykyään autotie, joka on luonnollisesti vaarapaikka lemmikille. Lisäksi varsinkin maalla on paljon kissanvihaajia, jotka mielellään tappavat tai kiduttavat lemmikkiä, jos sen käsiinsä saavat. Kumpikohan olikaan pahempi: kissa virumassa puolikuolleena tuskissaan autotien laidassa, vai sisäkissa lekottelemassa raukeana nojatuolissa ihmisten rapsutuksia ja paijauksia odottelemassa?

        Kyllähän mikä tahansa lemmikki tai vaikkapa pieni ihmislapsi nauttisi siitä, kun saisi temmeltää ja juosta vapaasti, mutta omistaja on aina vastuussa lemmikistään ja sen tekemisistä. On omistajan velvollisuus vahtia, ettei lemmikki tee vahinkoa tai ettei sille itselleen tapahdu vahinkoa. Kissa on vähän hankala lemmikki siinä mielessä, että sillä on metsästys ja vaeltaminen verissä ja on siinä mielessä sääli sulkea se sisälle asuntoon. Ihanteellisin paikka kissalle taitaisi olla omakotitalo ja suuri aidattu eli häkitetty pihamaa ja metsäpalsta, jonne se saisi tulla ja mennä vapaasti. Käytännössä tosin lienee hankala toteuttaa. :D

        Omien kokemuksieni mukaan en enää koskaan päästäisi kissaa liikkumaan vapaasti, sillä ensimmäinen kissani vaelsi kymmenen kilometrin päähän, josta se kyllä löytyi, mutta katosi sitten toistamiseen, eikä siitä sen jälkeen kuulunut mitään. Toinen kissa oli aiheuttaa naapurisovun rikkoutumisen, koska naapurit eivät pitäneet siitä että se liikkui heidän pihamaallaan ja kiipeili autojen katoilla ja lopulta se löytyikin kuolleena tienposkesta. Sen sijaan tiedän muutaman tyytyväisen sisäkissan, jotka varmasti saavat omistajiltaan rakkautta ja huolenpitoa, eikä niitä uhkaa kodin ulkopuoliset vaarat. Miksipä kissa ei voisi oppia asumaan sisällä ja ulkoilemaan valjaissa siinä missä koirakin?

        Koiraa ja kissaa on turha verrata keskenään. Kyseessä on kaksi aivan erilaista eläintä, vieteiltään, kesyyntymisen asteeltaan ja hermo- ja aistirakenteeltaan. Koira on kesytetty ja jalostettu eri tarkoituksiin sadoin eri muodoin jo kauan sitten eikä koira tule meillä toimeen missään olosuhteissa ilman ihmisen huolenpitoa. Kissa sitä vastoin on vaikeasti muutettavissa rodunjalostuksella ilman huomattavia haittatekijöitä ja kissalla säilyvät aina petoeläimen vaistot. Jos Suomessakin on lähes 300 erilaista koirarotua, on kissarotuja vain noin viitisenkymmentä. Ja siinäkin on jo mukana todellisia harvinaisuuksia. Tietysti löytyy sitten nämä kaikkien vegaanien ihannoimat "sekarotuiset", joiden ominaisuudet vasta ovatkin lähellä tätä villiä muotoa, joka sopeutuu kaikkein vähiten mm. kerrostaloelämään.

        Kissasta ei tule koiran kaltaista otusta kenenkään omistajan elinaikana. Siksi voikin kysyä, miksi mm. eläintensuojelua vaalivat henkilöt ottavat kotieläimikseen eläimiä, joille eivät voi tarjota rodunomaisia oloja? Varsinkin kun löytyy lemmikkejä, jotka pystyvät sopeutumaan vallan mainiosti kärsimättä useimpiin ihmisen tarjoamiin elämismuotoihin.

        Eläimen "pelastamiselle" löytöeläinkodista tuhahtelen - nuorison Lions-toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      334
      7232
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4428
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3185
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3017
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1962
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1846
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      215
      1784
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe