Mulla on peruskunto tosi huono ja haluaisin lisäksi päästä eroon n. 20 ylimääräisestä kilosta. Mä ajattelin aloittaa säännöllisen liikunnan 2-3 kertaa viikossa, kun nyt en liiku melkein ollenkaan. Osa treenikerroista tulee olemaan uintia/vesijuoksua sen hinnan ja helppouden takia.
Loput liikunnasta voisi olla jotain ryhmäliikuntaa kuntosalilla. Perus-salitreeni ei ole mua varten (olen kokeillut), kun ryhmäjutut saa mut yleensä paremmin liikkeelle. Kysymys kuuluu, että minkä tyyppistä treeniä siihen uintiin kannattaisi yhdistää? Mä olin ajatellut spinningiä, mutta onko ne jotkut lihaskuntotyyppisemmät parempia? Jotkut aerobic-tyyppiset on vähän huonoja, kun mä olen tosi onneton pysymään tahdissa eikä zumbakaan tuntunut testikerran perusteella kunnon liikunnalta.
Entä sitten osaako joku antaa vinkkejä kuntosaleista pääkaupunkiseudulla, joissa on ryhmätunteja ja joihin saa sarjalippuja? Laskeskelin, että tällä liikuntatahdilla kuukausilippu tulee aika kalliiksi enkä välttämättä haluaisi ottaa vuoden sopimusta. Tiedän, että Motivukselta saa sarjalippuja, mutta siellä ei ole helpon tason spinningiä enkä vaikeampaan tässä vaiheessa halua vielä mennä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Heiman spinnauksesta, tunnin "kovuus" on paljon vetäjästä ja hänen fiiliksestään kiinni, eli toisen salin/vetäjän perustreeni voi olla toisella salilla vastata helppoa tai kovempaa treeniä.
Mutta spinnaamisessa voi itse säätää kuinka tiukan treenin haluaa, eli jarrun säätö, polkemisen nopeus ja paljonko lähtee mukaan pystyssä/kyyryssä polkemiseen... Moni ohjaajakin näyttelee, että vetää kovaa, mutta feikkaa täysillä.
Spinning-tunnille ei kannata mennä 20liikakilon kans:o( Sillä muut niillä tunneilla ovat Kilpa-Aerobiccarin näköisiä naisia! Kaikilla on ihonmyötäset trikoot ja hihaton paita josta silikonitissit tursuaa:o(
Meidän salilla käy joka lähtöön porukkaa on pulleaa - rasvaprosentti min tyyppiä.
Ja ikähaitarikin on laaja 18-60v.
Lieneekö "eliittisalien" ongelma tuo "aerobiccarit"?
Trikoita voi käyttää ken haluaa, oma mukavuus kyseessä.
tapa aloittaa painonpudotus / hallinta. Jokainen joka osaa ajaa fillaria ( tai itse asiassa ei edes tarvi osata)
voi osallistua tunnille. Tiukat housut ei pakoliset, mutta leveät lahkeet saattavat jäädä kiinni pyörään.
t.paita ihan jees tunnille, mutta puuvillainen tulee märäksi. Joten tervetuloa vaan kaikki tunneille. Siitä se lähtee, kunto nousee nopeasti jos jaksaa käydä vaikka alussa 2-3 kertaa viikkossa, pian huomaa jaksavansa koko tunnin ihan hyvin. lisäksi on olemassa aloitteleville tunteja, joita sitten taas kokeneet urheiulijat pitävät palautteletunteinta.. joukkoon mahjtuu. Ammattaitoinen ohjaaja ottaa aloittelijan huomioon ja neuvoo alkuun :) vaatteista viis!!!
Aloittelijan liikunnan vinkit top5 voi lukea osoitteesta http://www.ryhmaliikunta.fi/ryhmaliikunta-info/aloita-liikkuminen-viisaasti-top5