No en keksiny parempaakaan palstaa tälle topikille.
Mun ongelmana - ihan totta ONGELMANA - on mielikuvitusmaailmoihin vajoaminen. Tätä on ollut jo vuosia ja se häiritsee normaalielämääni. Aivan vasta huomasin että talomme edessä kasvaa pajuja, en ole huomannut sitä ennen vaikka olen asunut tässä talossa vuosia, ja yhden kyltin tekstin tajusin vasta, vaikka näen kylttiä vähän väliä.
Mulla menee tällaiset tavalliset havainnot ohi kun vaan unelmoin ja unelmoin...
Kun juttelen kavereiden kanssa, kuvittelen aina juttelevani jonkun mielikuvituskaverini kanssa. Mitä tahansa teen, kuvittelen tekeväni sen toisesta syystä, missä tahansa kävelen, ajatuksissani kävelen muualla.
En ajattele tekemääni asiaa, en keskity ja haluaisin vain mennä makaan peiton alle ja unelmoimaan (ja kun teen niin, tulen levottomaksi ja alan kävellä eestaas haaveillen edelleen).
Olen siis kaiken aikaa pää pilvissä. En kuuntele muita, en huomaa asioita, missaan todellisuuden... Enkä pääse tästä eroon. Armoton tyhjyys iskee, jos yritän vähänkääm rajoittaa haaveilua. Ja kun unelmani eivät edes mitenkään liity minua ympäröivään maailmaan tai sen ihmisiin.
Toisinaan unelmat tekevät mut surulliseksi. Ne eivät olet totta. Se on kauheaa!
Ja mun on päästävä eroon tästä unelmoimisesta. Ennen haaveilin ns. "normaalimäärän" mutta sitten se riistäytyi käsistä siinä 13-vuotiaana. Ja jatkuu vaan.
Voiko tällä olla yhteyttä masennukseen?
Mun ongelmana - ihan totta ONGELMANA - on mielikuvitusmaailmoihin vajoaminen. Tätä on ollut jo vuosia ja se häiritsee normaalielämääni. Aivan vasta huomasin että talomme edessä kasvaa pajuja, en ole huomannut sitä ennen vaikka olen asunut tässä talossa vuosia, ja yhden kyltin tekstin tajusin vasta, vaikka näen kylttiä vähän väliä.
Mulla menee tällaiset tavalliset havainnot ohi kun vaan unelmoin ja unelmoin...
Kun juttelen kavereiden kanssa, kuvittelen aina juttelevani jonkun mielikuvituskaverini kanssa. Mitä tahansa teen, kuvittelen tekeväni sen toisesta syystä, missä tahansa kävelen, ajatuksissani kävelen muualla.
En ajattele tekemääni asiaa, en keskity ja haluaisin vain mennä makaan peiton alle ja unelmoimaan (ja kun teen niin, tulen levottomaksi ja alan kävellä eestaas haaveillen edelleen).
Olen siis kaiken aikaa pää pilvissä. En kuuntele muita, en huomaa asioita, missaan todellisuuden... Enkä pääse tästä eroon. Armoton tyhjyys iskee, jos yritän vähänkääm rajoittaa haaveilua. Ja kun unelmani eivät edes mitenkään liity minua ympäröivään maailmaan tai sen ihmisiin.
Toisinaan unelmat tekevät mut surulliseksi. Ne eivät olet totta. Se on kauheaa!
Ja mun on päästävä eroon tästä unelmoimisesta. Ennen haaveilin ns. "normaalimäärän" mutta sitten se riistäytyi käsistä siinä 13-vuotiaana. Ja jatkuu vaan.
Voiko tällä olla yhteyttä masennukseen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Päiväunelmiin vajoaminen on minullekin erittäin tuttua puuhaa - halusin sitä tai en. Haaveilu on mullakin ihan jokapäiväistä, ja sitä on jo jatkunut vuosia, en osaa tarkkaan sanoa kuinka kauan.
Sille ei vaan voi mitään että sitä viihtyy omissa mielikuvitusmaailmoissaan, onhan se paljon kivempi todellisuus kuin kohdata karu ja tylsä arkielämä..
Ei tuosta pahemmin haittaa ole, vaikka olen huomannut etten havaitse ja huomaa kaikkia asioita mitä ympärilläni tapahtuu, siitä on mulle huomautettukin.
Onneksi nykyinen työni on sellaista, jonka puitteissa pystyn olemaan ihan omissa ajatuksissani kenenkään siitä häiriintymättä.
Luullakseni haaveilulla on on jonkinlainen korrelaatio masennuksen kanssa. Itse olen nimittäin kärsinyt lievästä masennuksesta jo aika kauan. Vaikuttaa tuohon ns. "ongelmaan" kaiketi moni muukin asia, kuten esim. tietynlainen persoonallisuus.
Mielikuvitusmaailmasi on ilmeisesti paljon parempi paikka kuin tämän hetkinen todellisuus.
Mieli on todella laaja käsite ja todellisuus on vain pieni osa sitä. Todellisuus alkaa kiinnostamaan sinua mielikuvitusmaailmaasi enemmän kunhan se vain on .....kiinnostavampi kuin tällä hetkellä.
Ihmisen elämän tarkoitus on onnen etsintä ja sinä etsit sitä omista maailmoistasi koska nykyinen todellisuutesi ei sitä ilmeisesti tarjoa.
Mutta et sinä sairas ole, pikemminkin tavallista älykkäämpi.
Kehitä haavenäyistäsi skenaario,josta kirjoitat tarinan, siitä voi olla apua ja iloa!
ihan kersasta asti, nykyään olen valjastanut ko. puuhan "hyödylliseen" tekemiseen joka samalla antaa syvempiä ulottuvuuksia toiminnalle ... kirjoitan runoja.
Olen kanssa kärsinyt syvästä masennuksesta ja mielikuvitusmaailmat ovat minunkin ongelmani.
Siinä se häiritsee, että laiminlyön koulun käyntiä tämän takia, ja menetän arkielämän iloja.
Miten pääsee tähän nykyhetkeen, todelliseen sellaiseen??
Käytä sitä mielikuvitustasi, kun se kerran on noin avoin!!
Minä rakastan mielikuvitusta, ja haluaisin sen aktivoitumaan!
Piirrä, keksi tarinoita&novelleja&satuja,maalaa,laula jne...
Nyt kun sinulla se on, käytä sitä nopeasti!!
Tuo unelmointisi saattaa vähän helpottua, kun KÄYTÄT mielikuvitustasi!! Olen kateellinen, ja erittäin surullinen kun ei itselläni ole tuollaista tilaa!