Kukaan ei ole vielä tähänpäivään esittänyt sitä eroa, sitä prosessia, mikä tekee eron villieläimissä ja tuotanto/hyötyeläimissä tapahtuvan muntelun välille. Geneettistä manipulointia ei harjoiteta. Tiettyjä geenivirheitä, altistavia tekiöitä, omaavia uroksia raakataan pois jalostuksesta ennen ensimmäistäkään jälkeläistä. Mutta, mistä se muuntelu syntyy mistä luonto tai ihminen valitsee? Lisäksi jalostuksessa ihminen kykenee "simuloimaan" valintapaineesta vain tietyn osan. Muuntelu, josta valinta tehdään syntyy identtisellä tavalla. En käsitä mitä eroa on hyötyeläinten ja villieläinten luontaisen muuntelutaipumuksen välillä. Ihan jo sillä perusteella että hyötyeläimet on kesytettyjä villieläimiä. Sika on villisiasta, nauta alkuhärästä, lampaat mufloneista, vuohet besoaarivuohesta. ja niin edespäin.
Olettaisin, että vastaukseksi saadaan olkiukko, jonka mukaan lajit voivat muuttua tiettyjen rajojen sisällä. Rajojen, joiden määritelmää kukaan ei tiedä. Taikka sitten esitetään sensortin virheolettamia evoluutioteoriasta, että jos sensuuntaisia havaintoja olisi olemassa, mitä kreationistit vaativat, olisivat ne evoluution peruskäsittiden vastaisia. Ja löytyykö niitä?
Muuntelu
6
264
Vastaukset 6
- A.J.K.
Missä kreationistiasiantuntioiden totuudet viipyvät?
"Olettaisin, että vastaukseksi saadaan olkiukko, jonka mukaan lajit voivat muuttua tiettyjen rajojen sisällä. Rajojen, joiden määritelmää kukaan ei tiedä."
Kai se menee suurinpiirtein näin:
Eläimet ovat tehty vain tiettyä tarkoitusta varten, joten siivekkäät eläimet pysyvät aina siivekkäinä, koska luoja on ne siivekkäiksi luonut. Tämä on siis se "lajiraja" jota ei voi tiedemiehet rikkoa.
Samoin jalattomat käärmeet pysyvät aina jalattomina vaikka mitä tapahtuisi.
Joku tämmöinen mutu tuntuma olis kreationistien rajanvedosta.
Ps. On se nyt perkele kun pitää attena tämmöisiä tehdäEli jos tälläisiä löytyisi enemmänkin, olisi evoluution peruskäsitteet sekaisin. Yhteisestä kantamuodosta lajit lähtevät omille haaroilleen, ja se olisi sitten heidän mielestään mahdollista että yhteisestä tyvestä puun eri puolille lähteneet oksat voisivat yhdistyä? Sekin on harvinaista että hyvin läheiset, rinnakkaiset linjat sekoittuisivat. Mitenkäs yleisiä lajihybridit taasen olivatkaan villissä luonnossa? Mahdollisia, mutta erittäin harvinaisia. Nopeat muutokset elinympäristösä saattavat ajaa sukulaislajit samoille seuduille, samoille jäljellä oleville elinympäristöille, jolloin sekoittuminen tulisi mahdolliseksi.
- Hihhulin Painajainen
"Mutta, mistä se muuntelu syntyy mistä luonto tai ihminen valitsee?"
Suvullinen lisääntyminen luo automaattisesti perimään HAJONTAA - oletko nähnyt kahta samanlaista ihmistä?- puupeukalo
sääntymisessäkö ei ole hajontaa?
- Apo-Calypso
puupeukalo kirjoitti:
sääntymisessäkö ei ole hajontaa?
Ei niin paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4381901- 1501237
- 901141
- 1141137
- 701134
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku176994- 100783
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50699En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664