Hiiri leivässä torniolaisessa päiväkodissa!

Luitteko iltalehden uutista tiistaina 31.8 että päiväkodissa oli pala hiirtä leivässä! Tietääkseni samasta leipomosta tulee tuotteet kaikkiin päiväkoteihin ja kouluihin Tornion alueelle. Mitähän muuta kyseisen leipomon tuotteista löytyy jos hiirikin pääsee ohi laadunvalvonnan. Kukahan lapsi loput hiirestä saa syödäkseen? Onkohan asiaa selvitetty kun missään ei mitään juttua näy?

Taitaa kaupunki saada kyseisestä firmasta leivät halvalla. HYI HITTO!!
342130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei tuo koske vain tuota yhtä leipomoa, se on kuule aikamoinen ongelma kaikkialla, missä ollaan ruuan kanssa tekemisissä. Asunpa erään kaupan lähettyvillä ja kyllä sielläkin on takapihalla rottia ja hiiriä joka päivä, joskus kuulemma jahtaavat niitä kaupan lattialta ennen avaamista. Ja pikkulintuja nyt on kaikissa isoissa marketeissa sisällä. Lisäksi kalaliikkeet ja lihanjalostajat, joissa tiedän olevan jonkin verran onglemia.

Kyllähän niistä jyrsijöistä pitää eroon päästä, mutta miten myrkkyjä käyttämättä, siinä ongelma. Toki tuo laadunvalvonta, että ihan kuluttajalle asti hiiri pääsee, vaikkakin paistuneena, on ontunut tuossa liikkeessä pahasti.

Äänestä
  • Voisiko kaupungin terveystarkastaja tehdä kenties asialle jotain (jos kahvittelulta kerkeää) ??

    Äänestä

  • Kyllä niiltä ongelmilta on erittäin helppo välttyä, tietysti vaatii hieman perehtymistä että kiinteistö on tarkoitukseen sopiva ja ehjä, eikä mikään rötisköä jonka seinissä on jo valmiiksi hiirien mentäviä halkeamia. Ja kyllä niitä kiinteistöjä voidaan korjatakin, jos vain haluja siihen on.
    Se että jyrsijät juoksentelee kauppojen ja leipomoiden lattioilla, kertoo että rakennus ei ole enää sellaisenaan tarkoitukseen sopiva, vaan alkaa olemaan jo remontti edessä.
    Kyllä terveystarkastajien pitäisi tarkastaa myös sellaisten kiinteistöjen kunto, missä elintarvikkaita käsitellään.
    Jos hiiret pääsee leipomoon, niin se on silloin ihan sama asia leipooko jossaki heinäladossa tai ulkona.

    Äänestä

Sehän on aivan sama, että onko siinä leivän päällä possua tai sisällä hiirtä. Lihaa kuin lihaa. Hiiriä rottia ym. jyrsijöitä syödään herkkuina tuolla hieman etelämpänä. Syödäänhän Suomessakin jyrsijöitä kuten jänistä ja majavaakin. Mitäs tuota kauhistelemaan jos yksi hiirenpoikanen on leipään joutunut.

Äänestä
  • Kesämökillä oli hiiriä puuvajassa. Olis kiva jos kävisit syömässä ne pois.

    Äänestä

  • h.elmeri kirjoitti:

    Kesämökillä oli hiiriä puuvajassa. Olis kiva jos kävisit syömässä ne pois.

    Puuvajassa kuuluuki olla hiiriä. Mutta voin syyä poiski jos vain maksat.

    Kauhea elämä yhestä leipähiirestä.

    Äänestä

  • UPDATE_9253078 kirjoitti:

    Puuvajassa kuuluuki olla hiiriä. Mutta voin syyä poiski jos vain maksat.

    Kauhea elämä yhestä leipähiirestä.

    Saat maksuksi ruuan talon puolesta.

    Äänestä

  • UPDATE_9253078 kirjoitti:

    Puuvajassa kuuluuki olla hiiriä. Mutta voin syyä poiski jos vain maksat.

    Kauhea elämä yhestä leipähiirestä.

    kaikki ei kato halua syödä hiiriä ja niiden paskaa. Ei tule sen yrityksen leipää enää tähän taloon.

    Äänestä

  • hygieniaa kirjoitti:

    kaikki ei kato halua syödä hiiriä ja niiden paskaa. Ei tule sen yrityksen leipää enää tähän taloon.

    Pitääköhän tuo huhu edes paikkansa, kun ei mistään löydy juttua kyseisestä tapauksesta... mikäs tämän leipomon nimi sitten on?

    Äänestä

  • missä uutislinkit? kirjoitti:

    Pitääköhän tuo huhu edes paikkansa, kun ei mistään löydy juttua kyseisestä tapauksesta... mikäs tämän leipomon nimi sitten on?

    kyllä vaan totta on. Minustakin outoa että paikallinen lehti ei mitenkään ole kommentoinut asiaa. Iltalehdessä oli pieni kappale asiasta. Tornion osaltahan on hyvä että asia jää puimatta niin vanhemmat eivät ala kyselemään mitä leipää heidän lapsilleen tarjotaan.

    Äänestä

Kyllähän se on kaikkien tiedos varmaan mikä leipomo on kyseessä! Sitä vain ei mainita ääneen! On siellä käynyt terveystarkastaja mut on vain kumman syystä päässyt aina läpi tarkastuksesta! Ei muutako lappu luukulle!

Äänestä
  • No missä se iltalehden uutislinkki asiasta on? Jos asia kerta on todettu jo iltalehdessä, niin kyllä siitä voi täällä jo ihan firman nimellä mainita, eikä huudella joutavia ja olettaa että joo kyllähän kaikki sen tietää, kaikki eivät ole kyseisessä leipomossa käyneet tai lukeneet juuri viime viikon tiistaina iltapäivälehtiä.

    Äänestä

  • Turha jauhaa soopaa. Joka haluaa tietää, löytää kyllä hankintapäätökset lautakunnan pöytäkirjoista, ne ovat julkisia asiakirjoja, nimiä tai vihjailuja on täällä turha jauhaa. Kuten joku totesi, tämä ei ole tämän yhden paikan ongelma, minäkin tiedän alueellamme 3 leipomoa, jossa on viimeisen vuoden aikana ollut jyrsijä- tai torakka-ongelma. Se on yleistä, kaikkialla suomessa. Toki laaduntarkkailu olisi poikaa, ettei ihan meille saakka pääse, ainakaan tunnistettavassa muodossa.

    Äänestä

  • jauhosormet kirjoitti:

    Turha jauhaa soopaa. Joka haluaa tietää, löytää kyllä hankintapäätökset lautakunnan pöytäkirjoista, ne ovat julkisia asiakirjoja, nimiä tai vihjailuja on täällä turha jauhaa. Kuten joku totesi, tämä ei ole tämän yhden paikan ongelma, minäkin tiedän alueellamme 3 leipomoa, jossa on viimeisen vuoden aikana ollut jyrsijä- tai torakka-ongelma. Se on yleistä, kaikkialla suomessa. Toki laaduntarkkailu olisi poikaa, ettei ihan meille saakka pääse, ainakaan tunnistettavassa muodossa.

    Ei muuta ko lappu luukulle ja tehdä varoittava esimerkki muillekin leipomoille tuollaisista myyrän paskasta leipää valmistavista puljuista! Se on vain ajan kysymys milloin joku lapsi sairastuu myyräkuumeeseen, salmonellaan tai tularemiaan ja joutuu teholle ja eristykseen syötyään tuollaista hiiren- ja torakanpaskaleipää, silloin leipomo on kusessa.

    Äänestä

  • Yök! kirjoitti:

    Nyt vain ei vielä kukaan ole esittänyt muuta kuin epämääräisen väitteen lehtijutusta. Itse en löytänyt lehdestä moista. Kummallista, ettei mikään paikallisempi lehti tai media ole tapauksesta millään lailla uutisoinut. Vai onko?

    Linkkiä uutiseen. Jos sellaista ei ole, koko tarina voidaan mapittaa paskapuhe-mappiin.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Ketjun aloittajan mukaan tiistaina 31/8 on iltalehdessä uutisoitu kyseisestä asiasta, joten ei muuta ko kaivamaan kyseinen lehti jostakin, ja selaamaan se suurennuslasin kans läpi. Jos sieltä sellainen uutinen löytyy, niin ei muuta ko juttua skannerilla koneelle, ja kuva nettiin ja linkittää se tännekin.
    Se että jokin paikallinen lehti ei paikallisista asioista uutisoi, ei ole ennenkään ollut uusi asia, tuoreimmat paikalliset uutiset saa usein lukea ensimmäisenä kalevasta tai jopa hesarista.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Nyt vain ei vielä kukaan ole esittänyt muuta kuin epämääräisen väitteen lehtijutusta. Itse en löytänyt lehdestä moista. Kummallista, ettei mikään paikallisempi lehti tai media ole tapauksesta millään lailla uutisoinut. Vai onko?

    Linkkiä uutiseen. Jos sellaista ei ole, koko tarina voidaan mapittaa paskapuhe-mappiin.

    No niin, ketjun aloittaja, nyt olet kusessa. Onko sinulla lehtiartikkeli tallessa? Jos ei ole, niin taitaa olla käräjämatka edessä. Eikä taida olla, kun tuollaista ei ole missään julkaistu!

    Kuulin itselin tuosta jo viime viikolla suupuheina, mutta mitään painettua ja todisteellista tapauksesta ei ole, netin hakukonekin antaa vain tuosta liikenne-onnettomuudesta ja muusta tornioon liittyvästä artikkelitietoja.

    Kuten kirjoitin jo aiemmin, ei tuo ole tavatonta, hyvin monessa leipomossa on ongelmia varsinkin sulan maan aikaan. Tsemppiä kaikille leipomoyrittäjille, teette kyvää jälkeä (vaikken kyllä ymmärräkään, miksi rieskaan pitää pottua laittaa, mutta sehän on minun ongelma...).

    Äänestä

  • Jauhosormet kirjoitti:

    kusessa on kyl joku muu. Kerää tietoa ennenku tääl uhoat.

    Netissä juttua ei ollut, vain iltalehdessä. Sitä en tiedä miksi näin. Perättömiä minulla ei ole tarpeen kirjoittaa ja itseasiassa minulle on aivan sama uskotko vai etkö usko. Onneksi kuitenkin itse tiedän asian ja jatkossa valitsen leipomotuotteet sen mukaan.

    Äänestä

  • ällötys kirjoitti:

    http://www.aijaa.com/v.php?i=6691915.jpg

    Äänestä

  • Hiirileippkö syödään kirjoitti:

    Mistä lehdestä tämä on?

    .

    Äänestä

Mitäs kauheaa tuossa on? Muuta kuin että päiväkotilapset on kerrankin saanet välipalassa vähän proteiiniakin kun on hiirtä voileivän välissä.

Muutenhan noiden koulujen ruuat tuppaa olemaan pelkää hiilihydraattimössöä, koska hiilarit on halpoja. Eipä ihme, että 60% ihmisistä rupea olemaan sitten läskejä...

Äänestä
  • potut ja pastat pois ja ilmasta hiirtä ja rottaa tilalle. Jos olisi jonkun silmäätekevän lapsi saanut tuon leivän niin olisi leipien toimittaja muuttunut! Odotellaan nyt vaan että koska joku sairastuu..

    Äänestä

  • eihän ne lapset sitä leipää olleet syöneet.

    Äänestä

  • ääliöitä kirjoitti:

    eihän ne lapset sitä leipää olleet syöneet.

    ei niin kun henkilökunta oli ollut tarkkana! Mutta mahdollistahan on että se olisi tullut jollekin lapselle. Ja jossainhan on loput siitä hiirestä, ehkä pienempänäkin silppuna.. Tai sitten se on jo jonkun pikkulapsen/ koululaisen/ vanhuksen vatsassa. Eiköhän sama toimittaja toimita leivän kaikkiin kaupungin laitoksiin.

    Äänestä

Iso paikallinen uutinen, josta iltapäivälehdetkin uutisoineet, mutta posari vaikenee...
Seuraavaksi varmaan saamme lukea hesarista jonku paikallisen koulun sairastuneen salmonellaan, mutta posari vaikenee...

Äänestä
  • On tosiaan outo lehti ainakin kun vertaa Kuriiriin ja NSDhen täällä rajan toisella puolella. Tämäntapaiset jutut on niille oikeita makupaloja (hehe) jos nyt näin voi sanoa.

    Äänestä

  • h.elmeri kirjoitti:

    On tosiaan outo lehti ainakin kun vertaa Kuriiriin ja NSDhen täällä rajan toisella puolella. Tämäntapaiset jutut on niille oikeita makupaloja (hehe) jos nyt näin voi sanoa.

    Tämä perämeren pohjukka tarvitsee ihan uuden ja puolueettoman lehden, lehti pitää olla rehellinen jonka omistajat ja päätoimittaja ajattelevat asioita ihan tavallisten työntekijöiden näkövinkkelistä, eivät ole lahjottavissa, eivät kulje firmojen saunailloissa ja uusilta toimittajiltakin vaaditaan ihan samanlaista ajatusmaailmaa.
    Tällaisella avoimella linjauksella lehti tulisi nousemaan nopeasti alueen ykköslehdeksi, ja samalla avoimella ja voitelemattomalla linjauksella lehti tulisi nousemaan koko valtakunnan ykköslehdeksi.

    Äänestä

...se leipomo jokivarresta?

Äänestä
  • juurikin se..

    Äänestä

  • kuullu monen moista juttua mitä sieltä on ajan saatossa tiloistaki löytyny..

    itsehän en k.o tuotteita KOSKAAn käytä. enkä tule käyttämään. luojalle kiitos.

    Äänestä

  • impalssas kirjoitti:

    kuullu monen moista juttua mitä sieltä on ajan saatossa tiloistaki löytyny..

    itsehän en k.o tuotteita KOSKAAn käytä. enkä tule käyttämään. luojalle kiitos.

    Kanssas täysin samaa mieltä. IKINÄ ei ton leipomon leipää, eikä muutakaan tuotetta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ällötys kirjoitti:

Luitteko iltalehden uutista tiistaina 31.8 että päiväkodissa oli pala hiirtä leivässä! Tietääkseni samasta leipomosta tulee tuotteet kaikkiin päiväkoteihin ja kouluihin Tornion alueelle. Mitähän muuta kyseisen leipomon tuotteista löytyy jos hiirikin pääsee ohi laadunvalvonnan. Kukahan lapsi loput hiirestä saa syödäkseen? Onkohan asiaa selvitetty kun missään ei mitään juttua näy?

Taitaa kaupunki saada kyseisestä firmasta leivät halvalla. HYI HITTO!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu