Älykkäitä on vähemmän kuin keskimäärin. Tämä johtuu siitä, koska älykkäimmät ihmiset ovat parinvalinnassa kitsaampia ja lisääntyvät siten vähemmän kuin valtaväestö.
Älykäs mies ihastuu kauniiseen naiseen keskimäärin. Ruma ei tälle yleensä kelpaa.
Älykäs nainen ihastuu kauniiseen mieheen keskimäärin. Ruma ei tälle yleensä kelpaa.
Älykkyys ja kauneus korreloi naisilla jossain määrin, miehillä älykkyys ja komeus ei korreloi lainkaan.
Joten millä todennäköisellä älykäs ja komea mies saa kauniin ja älykkään naisen. Todennäköisyys on niin pieni, että pariutuminen on harvinaista. Siksi vanhoja poikia- ja piikoja on suhteessa paljon älykkäiden joukossa.
Tyhmät ihmiset kelpuuttavat parikseen helpommin oikeastaan kenet tahansa. Siksi valtaväestö on tyhmää myös jatkossa.
älykkyys ja parinvalinta
20
2325
Vastaukset
- Älykkötissi
jos henkilöt pariutuvat, keskiarvoistuu heidän älykkyytensä.
eikä sillä ole väliä pariutuuko tyhmät fiksujen kanssa tai jotain muuta.
kansakunnan älykkyys on about vakio tälläisen pariutumissyklin jälkeen- 2+8
Osa älykkyydestä on perinnöllistä ja tämä ei muutu parinmuodostuksen jälkeen. Kehittyneissä maissa nuorten älykkyys kohoaa jatkuvasti. Tämä on virikkeitä tuottavan ympäristön ansiota.
USA:n armeija on testannut sotilaittensa älykkyyttä ja tulokset ovat olleet seuraavat.
WW1
- Tyhmä ja ruma
Olipa mahtavia yleistyksiä. "Tyhmät ihmiset kelpuuttavat parikseen helpommin oikeastaan kenet tahansa." Just joo...
- .
Lainaus:
"Älykkäitä on vähemmän kuin keskimäärin. Tämä johtuu siitä, koska älykkäimmät ihmiset ovat parinvalinnassa kitsaampia ja lisääntyvät siten vähemmän kuin valtaväestö."
*Ihminen kaipaa rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää älykkyyden tasostaan huolimatta. Oma tuntumani kumminkin on, että älykkäille _samanhenkisen_ (lisääntymis)kumppanin löytäminen tuottaa vaikeuksia, ja toisekseen: mitä älyllisemmin suuntautunut ihminen on, sitä enemmän hän suuntaa energiaansa muihin kiinnostuksenkohteisiin kuin paritteluun. Äly hillitsee himoja, ihminen ei ole siinä määrin lisääntymisviettinsä ohjailtavissa kuin keskiverto - tyhmä.
Lainaus:
"Älykäs mies ihastuu kauniiseen naiseen keskimäärin. Ruma ei tälle yleensä kelpaa.
Älykäs nainen ihastuu kauniiseen mieheen keskimäärin. Ruma ei tälle yleensä kelpaa."
Kauneus ja älykkyys eivät mielestäni korreloi keskenään. Tarkemmin, kaunis nainen ei ole (useinkaan) älykäs, mutta älykäs nainen (voi) olla myös kaunis. Naisen äly näkyy olemuksesta - blondimainen tyhmyys ja äänekkyys on poissa, katse ja hymy paljastavat.
Tuolla ulkona lisääntymisessä on taviksien markkinat. Vanha biologinen sääntö "naisen on parempi olla kaunis kuin älykäs, sillä miehen on helpomaa katsoa kuin ajatella" toimii keskimäärin hyvin.- ...........
"Äly hillitsee himoja, ihminen ei ole siinä määrin lisääntymisviettinsä ohjailtavissa kuin keskiverto - tyhmä."
Höpö, höpö. Tunnen miehiä jotka ovat ihan fiksuja, älykkäitäkin (ÄO ehkä keskivertoa hiukan tai vielä enemmän suurempi), mutta kyllä heissä hormonit jyllää ja katse karkailee. Tietysti asia voi olla toisenlainen HUIPPUälykkäiden kohdalla.
- Liisa-pien
"Älykkäitä on vähemmän kuin keskimäärin."
Ei pidä paikkaansa, älykkäitä on edelleen normaali määrä. - ......totta.....
älykkäät ovat kronkeleita nimenomaan älykkyyden suhteen. Ulkonäkö on tärkeä muttei tietenkään tärkein. Tavikset ovat niin hyvä- tai pahauskoisia hölmöjä. Miesten on silti aina helpompaa löytää edes hivenen fiksu nainen. Fiksun naisen on mahdottomuus löytää fiksua miestä. Suurin ongelma on se, että mies haluaa olla aina piirunverran naista älykkäämpi, lahjakkaampi jne. Olisi unelma löytää mies, jonka kanssa tehdä yhteistyötä eikä kilpailla.
- .
Kirjoitit
"Miesten on silti aina helpompaa löytää edes hivenen fiksu nainen. Fiksun naisen on mahdottomuus löytää fiksua miestä."
En tiedä, mihin väitteesi perustat. Tilastollisesti kun väestön älykkäistä ihmisistä suurin osa on miehiä, joten heillä on todellinen vaikeus löytää älyllisesti tasavertaista naisseuraa.
http://takkirauta.blogspot.com/2009/01/fiksun-miehen-tragedia-eli-miksi-nrtit.html - Ossi B.
. kirjoitti:
Kirjoitit
"Miesten on silti aina helpompaa löytää edes hivenen fiksu nainen. Fiksun naisen on mahdottomuus löytää fiksua miestä."
En tiedä, mihin väitteesi perustat. Tilastollisesti kun väestön älykkäistä ihmisistä suurin osa on miehiä, joten heillä on todellinen vaikeus löytää älyllisesti tasavertaista naisseuraa.
http://takkirauta.blogspot.com/2009/01/fiksun-miehen-tragedia-eli-miksi-nrtit.htmlSuomen Mensa ry:n jäsenistä aika moni on löytänyt puolison yhdistyksestä. Suosittelen kokeilemaan.
- iglöh
. kirjoitti:
Kirjoitit
"Miesten on silti aina helpompaa löytää edes hivenen fiksu nainen. Fiksun naisen on mahdottomuus löytää fiksua miestä."
En tiedä, mihin väitteesi perustat. Tilastollisesti kun väestön älykkäistä ihmisistä suurin osa on miehiä, joten heillä on todellinen vaikeus löytää älyllisesti tasavertaista naisseuraa.
http://takkirauta.blogspot.com/2009/01/fiksun-miehen-tragedia-eli-miksi-nrtit.htmlUlkonäköä ei silti sovi unohtaa... Milloin olet nähnyt bodarin jäävän ilman naista?
Jostain syystä ns Holmen teorian mukaan kestävyysjuoksijoilla on korkeampi äö.
He eivät ole bodareita...Siis äö ja rumuus miehillä ja äö ja kauneus naisilla kompensoi. Kuitenkin jos mies on kaunis voi hän olla myös älykäs. Jos mies on komea niin hän ei yleensä ole älykäs.
Ja nämä kauniit miehet ja komeat miehet saavat naiset. Rumat jäävät ilman tai jämä naisille. Mutta äly tekee yleensä ronkeliksi. - huvittavaa
iglöh kirjoitti:
Ulkonäköä ei silti sovi unohtaa... Milloin olet nähnyt bodarin jäävän ilman naista?
Jostain syystä ns Holmen teorian mukaan kestävyysjuoksijoilla on korkeampi äö.
He eivät ole bodareita...Siis äö ja rumuus miehillä ja äö ja kauneus naisilla kompensoi. Kuitenkin jos mies on kaunis voi hän olla myös älykäs. Jos mies on komea niin hän ei yleensä ole älykäs.
Ja nämä kauniit miehet ja komeat miehet saavat naiset. Rumat jäävät ilman tai jämä naisille. Mutta äly tekee yleensä ronkeliksi.että miehet sanoo ettei mies voi olla komea ja älykäs samaan aikaan. Mahtaako kateus piillä syynä..? En sanoisi että älykkäitä miehiä on enemmän kuin naisia. Missä se näkyy/vaikuttaa? Ei yhtään missään. Kirjatieto/hyvä muisti ei ole älykkyyttä. Soveltaminen on isoin juttu. Se tuntuu puuttuvan miltei kaikilta.
Mitä ulkonäköön tulee, niin ei kauniit naiset sen fiksumpia yleensä ole.... rumemman puoleiset on vain helpommin iskettävissä/lahjottavissa. Kauniilla taitaa rima olla korkeammalla, mutta monesti kauniit naiset pitävät itseään muita parempina, ovat nokkavia ja lopulta tyhmiä. Kaikki ihmiset jotka katsoo vain ulkokuorta, ovat tyhmiä. Ikinä ei voi tuomita ulkonäön perusteella!!!!! Vasta kun ihminen avaa suunsa, paljastuu totuus. - .
huvittavaa kirjoitti:
että miehet sanoo ettei mies voi olla komea ja älykäs samaan aikaan. Mahtaako kateus piillä syynä..? En sanoisi että älykkäitä miehiä on enemmän kuin naisia. Missä se näkyy/vaikuttaa? Ei yhtään missään. Kirjatieto/hyvä muisti ei ole älykkyyttä. Soveltaminen on isoin juttu. Se tuntuu puuttuvan miltei kaikilta.
Mitä ulkonäköön tulee, niin ei kauniit naiset sen fiksumpia yleensä ole.... rumemman puoleiset on vain helpommin iskettävissä/lahjottavissa. Kauniilla taitaa rima olla korkeammalla, mutta monesti kauniit naiset pitävät itseään muita parempina, ovat nokkavia ja lopulta tyhmiä. Kaikki ihmiset jotka katsoo vain ulkokuorta, ovat tyhmiä. Ikinä ei voi tuomita ulkonäön perusteella!!!!! Vasta kun ihminen avaa suunsa, paljastuu totuus.Lainaus "Kaikki ihmiset jotka katsoo vain ulkokuorta, ovat tyhmiä. Ikinä ei voi tuomita ulkonäön perusteella!!!!!"
- Parisuhdemarkkinoilla joka ikinen meistä katsoo ensimmäisenä sitä ulkonäköä, ja piste. Ne jotka läpäisevät oman seulan eli ovat mahdollisia, saavat mahdollisuuden avata suunsakin. Nettideittailu on jossain määrin oma maailmansa, mutta suunsa aukominen ilman kuvaa ei tunnu tuottavan minkäänlaista vastetta, pistipä profiiliinsa miten fiksua asiaa tahansa.
t. Älykäs, ruma --> sinkku
- truck **ck
Älykkyydellä ja parinvalinnalla ei ole mitään tekemistä keskenään.
> "Älykäs mies ihastuu kauniiseen naiseen keskimäärin. Ruma ei tälle yleensä kelpaa."
Älykäs mies ihastuu vertaiseensa naiseen, siis älykkääseen. Viisas mies saattaa ihastua myös kauniisiin tyhmiin. Kaunis mies ihastuu useimmiten toiseen samanlaiseen.
> "Älykäs nainen ihastuu kauniiseen mieheen keskimäärin. Ruma ei tälle yleensä kelpaa."
Älykäs nainen ihastuu rikkaaseen mieheen. Tyhmä nainen myös. Ruma kelpaa, jos on rikas. Ruma nainen ihastuu toiseen samanlaiseen.
Ja muut vastaavat yhdistelmät. - hlkijhdv
Jopa keksitkin pitkän jaarittelun asiasta, joka ei kiinnosta ketään.
- heihieih
UUsimpien tutkimusten mukaan hampaiden, hiusten ja ihon kunto kertoo paljon ihmisen älystä. Eli kun ottaa hatun pois sisällä, avaa suunsa oikeassa paikassa ja ottaa vaatteet pois sänkyyn mentäessä on ihminen ehkä älykkäämpi kuin ihminen jolla on koiramainen olemus. On myös huomioitava erityisellä tarkkuudella, että FWB-indeksi parinvaihtotarkkailutoimessa on positiivinen. Huomiota yleinsä ovat myös herättäneet epäonnistuneet sukusolunannot, ja niin suhtautuminen on pariin automaattisesti negaatio. Älykkyystestin mukaan lakanoillelaskiat ovat keskimääräisesti älykkäämpiä kuin tuhkamunat. Tuhkamunat puolestaan tietävät paikan, mutta eivät vain biologisista syistä onnistu. Älykkyyden ollessa nykypäivänä tieteisfilosofista, sekä filologista hiisailua oikean ja väärän falsifiointia. Itsevarmuus on kymmenen vuoden vaarallisin sana väärin toteutettuna.
- Ei mensalainen
Mensan sivuilla oikein erikseen mainitaan, että heillä on palvelunsa parin hankintaan.
Toisaalta poikeus kai vahvistaa säännön koska tunnen mensalaisen, jolla on haku päällä koko ajan tavisten joukosta. - Anonyymi
Miehillä komea ulkonäkö ja älykkyys linkittyvät yhteen vahvemmin kuin naisilla.
https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kauneus-ja-urheilullisuus-kielivat-alysta - Anonyymi
Suunnilleen puolet naisista on keskimääräistä rumempia ja tyhmempiä.
- Anonyymi
Ei keskiarvo tarkoita sitä että määrät olisivat samat sen yllä ja alla. Mieti nyt vaikka tavallista koulutodistusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei keskiarvo tarkoita sitä että määrät olisivat samat sen yllä ja alla. Mieti nyt vaikka tavallista koulutodistusta.
Huomaa sana suunnilleen. Jos kyseessä olisi keskiarvon suhteen symmetrinen jakauma, niin puolet naisista on keskimääräistä tyhmempiä. Tosin silloin olisi olemassa naisia joiden ÄO on negatiivinen. Toisinaan tuommoinen tuntuu aivan mahdolliselta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004937298- 2272578
- 262561
- 1581864
- 1141748
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31469Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621148IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41135- 741133