Mä oon miettinyt useesti mikä mussa on mennyt niin sanotusti pieleen tai rikki, sillä mä en jotenkin osaa kuvitella itseäni parisuhteeseen...
Olen siis nainen, omasta mielestä hyvännäköinen ja saan helposti miehiä, mutta en jotenkin osaa enkä pysty kuvittelemaan, että tapailisin jotain miestä ihan vakavissani. Tuntuu, että kaipaan miehiä vain seksiin ja muut asiat teen yksin tai ystävien kanssa. Tällä hetkellä olen tapaillut vuoden verran itseäni puolet vanhempaa miestä ainoastaan seksin merkeissä ja mulle se riittää, en kaipaa enempää.
Juttelin asiasta erään sukulaiseni kanssa ja hän sanoi etten muka arvosta itseäni tarpeeksi, sillä jokainen nainenhan tahtoo miehen rinnalleen... mutta kun mä en! Tai siis mulla ei ole mitään kaipuuta tai halua siihen.
Musta on helppo harrastaa yhden illan juttuja(niitä kertynyt joku 3), mutta lähinnä haen parempaa ja parempaa seksisuhdetta ja tämä nykyinen on toiminut paremmin kuin hyvin. Mies näkee mut aina parhaimmillani ja olen tyydytetty seuraavan kertaan asti.
Kuitenkin joku pieni ääni sisälläni joskus kysyy multa, kuten nyt tänään, että minkä ihmeen takia mä en kaipaa parisuhdetta tai miestä ja sitä rataa? Jotenkin pelkäänkö sitoutua? Enkö ole tarpeeksi vakaa? Ja tätä ikisinkkuutta kun saa aina olla selittelemässä, että miten tälläinen yberkuuma hottisblondi onkaan vielä sinkkuna. Itselleni asia ei ole ongelma, mutta sen puolesta on ongelma, koska yhteiskunta olettaa muuta. Mä olen nettitreffeilläkin ja jutellut siellä miesten kanssa, jotka tahtoo jotain vakavaa suhdetta ja tapailua ja leffan katsomista yhdessä... mua jotenkin puistattaa ajatus tollasesta. Mä haluan suoraan asiaan eli seksiin.
Tiedän, nyky-yhteiskunnassa kaltaisistani käytetään sanaa lutka,horo ja ties mitä, mutta en itse koe niin. En tahdo luokitella ihmisiä seksikäyttäytymisen perusteella.
Mulla oli vaikea lapsuus, isäni kanssa ihan hyvät välit, mutta äitiäni en ole koskaan edes tuntenut. Voiko vaikuttaa...mulla ei ole oikean naisen mallia...ainoastaan isä, joka antaa mulle kaiken periksi?
Olen siis 23v. ja seksikumppaneita ollut 5kpl.. muutama pidempi seksisuhde, kuten tämä nykyinenkin.
Olen siis nainen, omasta mielestä hyvännäköinen ja saan helposti miehiä, mutta en jotenkin osaa enkä pysty kuvittelemaan, että tapailisin jotain miestä ihan vakavissani. Tuntuu, että kaipaan miehiä vain seksiin ja muut asiat teen yksin tai ystävien kanssa. Tällä hetkellä olen tapaillut vuoden verran itseäni puolet vanhempaa miestä ainoastaan seksin merkeissä ja mulle se riittää, en kaipaa enempää.
Juttelin asiasta erään sukulaiseni kanssa ja hän sanoi etten muka arvosta itseäni tarpeeksi, sillä jokainen nainenhan tahtoo miehen rinnalleen... mutta kun mä en! Tai siis mulla ei ole mitään kaipuuta tai halua siihen.
Musta on helppo harrastaa yhden illan juttuja(niitä kertynyt joku 3), mutta lähinnä haen parempaa ja parempaa seksisuhdetta ja tämä nykyinen on toiminut paremmin kuin hyvin. Mies näkee mut aina parhaimmillani ja olen tyydytetty seuraavan kertaan asti.
Kuitenkin joku pieni ääni sisälläni joskus kysyy multa, kuten nyt tänään, että minkä ihmeen takia mä en kaipaa parisuhdetta tai miestä ja sitä rataa? Jotenkin pelkäänkö sitoutua? Enkö ole tarpeeksi vakaa? Ja tätä ikisinkkuutta kun saa aina olla selittelemässä, että miten tälläinen yberkuuma hottisblondi onkaan vielä sinkkuna. Itselleni asia ei ole ongelma, mutta sen puolesta on ongelma, koska yhteiskunta olettaa muuta. Mä olen nettitreffeilläkin ja jutellut siellä miesten kanssa, jotka tahtoo jotain vakavaa suhdetta ja tapailua ja leffan katsomista yhdessä... mua jotenkin puistattaa ajatus tollasesta. Mä haluan suoraan asiaan eli seksiin.
Tiedän, nyky-yhteiskunnassa kaltaisistani käytetään sanaa lutka,horo ja ties mitä, mutta en itse koe niin. En tahdo luokitella ihmisiä seksikäyttäytymisen perusteella.
Mulla oli vaikea lapsuus, isäni kanssa ihan hyvät välit, mutta äitiäni en ole koskaan edes tuntenut. Voiko vaikuttaa...mulla ei ole oikean naisen mallia...ainoastaan isä, joka antaa mulle kaiken periksi?
Olen siis 23v. ja seksikumppaneita ollut 5kpl.. muutama pidempi seksisuhde, kuten tämä nykyinenkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun mielestä voit ensinnäkin miettiä sitä että miten yleensä kykenet kiintymyssuhteisiin, kerroit että sinulla on ystävyyssuhteita. Mintätasoisia ne on, jaatko omia asioita, vaikeuksia, iloja, tunteita ym. kavereittesi kanssa. Jos ylipäänsä vaikeuksia on läheisyydessä, niin ymmärtääkseni se näkyy suhteessa muihinkin kuin vain vastakkaiseen sukupuoleen. Toinen ajatus joka tuli mieleeni on se, että voisit miettiä miten arvostat miehiä, millaisina ihmisinä näet heidät. Oma isä on kuitenkin tytölle sen ensimmäinen miehen malli, ja se vaikuttaa kans tuleviin miessuhteisiin. Kun ihmisen koko elämänhistoria vaikuttaa käyttäytymiseemme nyt, varsinkin ne varhaisimmat elämänvaiheet, ja menneisyydessäsi on arvatenkin asioita, jotka ovat johtaneet näihinkin käyttäytymismalleihin, mitä viestissäsi mainitsit. En voi muuta kuin rohkaista sinua itsetuntemuksen matkalle, paljon kirjallisuutta en eheytymisestä, mm. Hellstenin kirjat tulee mieleen.
Hmm, kiitos vastauksesta.
Nyt kun mietin omiaystävuussuhteitanikin, niin ovathan ne kait ihan läheisiä, mutta tuntuu, että ystäväni avautuvat enemmän minulle kuin minä heille. He kertovat minulle kaikki vähäpätöisimmätkin pikkujutut. Mä en kertonut aikoinani vanhempieni erosta, en pikkuveljeni syntymästä, en omista huolenaiheistani tai peloista... Ei mulla ole edes ollut tarvetta jakaa näitä asioita, koska kirjoitan stressaavista asioista nettiin tai juttelen jonkun anonyymin henkilön kanssa. En tykkää jakaa heikkouksiani tuntemani ihmisen kanssa.
En ollut pohtinut edes tätä näkökulmaa...
JA miten mä näen miehet?
Mun isä on aina ollut ehkä aika paljonkin niin sanotusti mun tossun alla. Mä saan ihan kaiken periksi ja ei oikeastaan ole ollut mitään rajoja. Tosin en ole pahemmin saanut kehuja tai kannustustakaan mihinkään. Yleensä vain rahaa annettu kaikkeen mitä haluan eli tunteet korvattu sillä. Niin ja kuten sanoinkin, niin äitiini mulla ei ole ollut oikein välejä.. hän oli se perheen tyranni ja hän käytti paljon väkivaltaakin mitä minuun tuli.
Muut miehet näänkin sitten vain seksuaalisina olentoina, en osaa olla miehen ystävä, sillä ajattelen asioita liikaa seksin kautta. On mulla toki miesystäviä, mutta en halua olla heidän kanssaan pahemmin tekemisissä.
Ja itse asiassa mä luen ihan älyttömästi kirjallisuutta itsetuntemuksesta, itsetunnosta yms. ihan kaikkia aihepiiriin liittyviä ja siten miten saisin parhaan mahdollisen elämän. Ne ovat auttaneet hyvin paljon, mutta tie on vielä pitkä ja kivikkoinen.
Ok, hyvä jos vastauksestani oli jotain hyötyä. Itsetuntemuksen tie on tosiaan pitkä ja kivikkoinen. - Näin ulkouolisen silmin tuntuu että sinulle voisi olla hyötyä jakaa näitä asioita myös terapiassa tms keskusteluyhteydessä. Tokihan ihminen itsekin lukemalla voi asioita oivaltaa, mutta mun mielestä vain tiettyyn pisteeseen asti. Omakohtaista kokemusta on, siksi puhuin terapiasta.
Toisen ihmisen kanssa ns heikkouksien jakaminen on parhaimmillaan palkitsevaa. Tunnistin itseäni kirjoituksessasi, koska itelläni on ollut aikanaan tapa säilöä asiat sisälläni, kun en ollut oppinut enkä voinut luottaa siihen, että toiset ihmiset voivat olla tueksi. Kun oli oppinut käsittelemään vaikeutensa itse ja pitämään asiat sisällään, niin mitäpä sitä toisille jakamaan.. Mutta yksinhän siinä jää, eikä yhteys toisiin ollut kovin syvä.
Mulle vielä tuli mieleen yksi kirja, jonka aikanaan luin: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. Se käsitteli parisuhdevalintoja ym. En nyt paremmin osaa kirjaa siteerata, mutta koin sen avulla aikanaan syntyvän uusia oivalluksia itsestäni.
Toivon sinulle eheytymistä ja voimia matkallesi!
Kiitos jälleen paljon(:
Tuosta ekasta vastauksestasi sain tosiaan paljon irti... en ollut tajunnutkaan kuinka välttelevästi ylipäätänsä suhtaudun muihin ihmisiin ja pidän muutenkin asiat sisälläni.
Toisaalta olisi kiva mennä terapiaan, mutta en oikein tiedä mitä kautta hakeutua ja maksaako jne.
Ja aloin tässä tutkia hieman näitä kiintymyssuhdemallejakin ja tajusin, että mulla on lapsuudessani varmasti "Välttelevä kiintymyssuhde". Luotan itseeni, en muihin. Rakastun saavuttamattomiin ihmisiin(eli suhteesta tulee pelkkä seksisuhde, toki mikä sopiikin minulle!).
Vaikeaa tässä on sekin, kun olen tosiaan ihan onneni kukkuloilla tämän seksisuhteeni myötä, mutta en voi kenellekään puhua tästä. Siis ne läheisimmät ystävät eivät todellakaan hyväksy tällaista elämäntyyliä, seksisuhteita ylipäätänsä.
Pitääkin lukea mainitsemasi kirja, kiitos.