Minä olen seitsemän vuotta yrittänyt aloittaa kaikenlaista.
4-5 vuotta näistä vuosista olin välillä hyvinkin masentunut, että halusin tappaa itseni.
Nyt en ole tuntenut itseäni masentuneeksi kahteen vuoteen, mutta silti en pysty mihinkään.
En saa itseäni sängystä ylös kuin kolmena-neljänä päivänä viikossa aikaisin aamulla.
Unissa oleminen, unien maailma on paljon kiinnostavampi paikka.
Vaikka muutin asumaan paikkakunnalle, missä haluan asua, minulla on poikaystävä ja ala, mitä haluan opiskella, mutta sekin tuntuu kohta kariutuvan, kun en saa itseäni paikan päälle joka päivä.
Minulla ei ole harrastuksia, koska olen yrittänyt esim. kuntosalille ym mennä, mutta sitten olen lopettanut senkin muutaman kerran jälkeen, olen jäänyt kotiin sänkyyn makaamaan yli 12 tunniksi.
Minua ottaa päähän, että olen saanut tällaiset aivot, enkä ymmärrä, miksi en voi olla samanlainen kuin kaikki muut ikäiseni ja jopa nuoremmat. Heitä mietin melkein kateellisena (en kuitenkaan tunne kateutta),
että he ovat saavuttaneet jo vaikka mitä minuun verrattuna.
Vaikken ole masentunut, vaan onnellinen, saan itseni häpeämään itseäni, totta kai!
Kun en pysty normaaliin elämään.
Vihaan itseäni. Haluaisin kuolla, kun en kerta kuitenkaan pysty näyttämään muille ihmisille, että osaan minäkin
käydä koulun loppuun ja käydä töissä ja harrastuksissa ym ym ym..
Ei tämä voi jatkua ikuisesti, enkä haluakkaan olla tällainen ja olen yrittänyt ja yrittänyt, silti teen näin itselleni, vaikka haluan hyvän elämän ja minulla on unelmia, mitkä haluaisin saavuttaa.
Olisipa aivoissani joku katkaisin, joka kytkisi pois kaikki muut turhat ajatukset ja kävisin vain sellaisella
automaattiohjauksella, joka herää joka aamu klo 5.45, pesee hampaat ja kasvot ja syö aamiaisen, lähtee kouluun ja sieltä iltatöihin pariksi kerraksi viikossa, kävelee harrastuksiin ja syö illallisen ja menee nukkumaan. Näin jatkuisi koko arkiviikon, kunnes vkonloppuna naksahtaisi nappulat vapaa-ajalle.
PAitsi ehkä silloinkin pitäisi olla automaattiohjaus päällä..
Kunpa kaatuisin jalkakäytävältä ajotielle juuri että auto murskaa pääni allensa.
Voisin olla unessa ikuisesti.
Ja ei, en hakemalla hae harmeja ym, minä vain ajaudun paskahousumaisuudestani tilanteeseen,
jossa taas kysyn itseltäni :"Mikä helkkari sua vaivaa, kun et pysty näin yksinkertaiseen asiaan????"
4-5 vuotta näistä vuosista olin välillä hyvinkin masentunut, että halusin tappaa itseni.
Nyt en ole tuntenut itseäni masentuneeksi kahteen vuoteen, mutta silti en pysty mihinkään.
En saa itseäni sängystä ylös kuin kolmena-neljänä päivänä viikossa aikaisin aamulla.
Unissa oleminen, unien maailma on paljon kiinnostavampi paikka.
Vaikka muutin asumaan paikkakunnalle, missä haluan asua, minulla on poikaystävä ja ala, mitä haluan opiskella, mutta sekin tuntuu kohta kariutuvan, kun en saa itseäni paikan päälle joka päivä.
Minulla ei ole harrastuksia, koska olen yrittänyt esim. kuntosalille ym mennä, mutta sitten olen lopettanut senkin muutaman kerran jälkeen, olen jäänyt kotiin sänkyyn makaamaan yli 12 tunniksi.
Minua ottaa päähän, että olen saanut tällaiset aivot, enkä ymmärrä, miksi en voi olla samanlainen kuin kaikki muut ikäiseni ja jopa nuoremmat. Heitä mietin melkein kateellisena (en kuitenkaan tunne kateutta),
että he ovat saavuttaneet jo vaikka mitä minuun verrattuna.
Vaikken ole masentunut, vaan onnellinen, saan itseni häpeämään itseäni, totta kai!
Kun en pysty normaaliin elämään.
Vihaan itseäni. Haluaisin kuolla, kun en kerta kuitenkaan pysty näyttämään muille ihmisille, että osaan minäkin
käydä koulun loppuun ja käydä töissä ja harrastuksissa ym ym ym..
Ei tämä voi jatkua ikuisesti, enkä haluakkaan olla tällainen ja olen yrittänyt ja yrittänyt, silti teen näin itselleni, vaikka haluan hyvän elämän ja minulla on unelmia, mitkä haluaisin saavuttaa.
Olisipa aivoissani joku katkaisin, joka kytkisi pois kaikki muut turhat ajatukset ja kävisin vain sellaisella
automaattiohjauksella, joka herää joka aamu klo 5.45, pesee hampaat ja kasvot ja syö aamiaisen, lähtee kouluun ja sieltä iltatöihin pariksi kerraksi viikossa, kävelee harrastuksiin ja syö illallisen ja menee nukkumaan. Näin jatkuisi koko arkiviikon, kunnes vkonloppuna naksahtaisi nappulat vapaa-ajalle.
PAitsi ehkä silloinkin pitäisi olla automaattiohjaus päällä..
Kunpa kaatuisin jalkakäytävältä ajotielle juuri että auto murskaa pääni allensa.
Voisin olla unessa ikuisesti.
Ja ei, en hakemalla hae harmeja ym, minä vain ajaudun paskahousumaisuudestani tilanteeseen,
jossa taas kysyn itseltäni :"Mikä helkkari sua vaivaa, kun et pysty näin yksinkertaiseen asiaan????"
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, että pidät ilmeistä erilaisuuttasi ongelmana. Erilaisuus ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia. Liioin normaalius ei välttämättä tarkoita massakäyttäytymistä. Kun yrität samaistua toisiin ja tehdä niin kuin toiset tekevät, niin ilman muuta erilaisuudessasi epäonnistut. Toisten matkiminen on huono ratkaisu.
Siispä ryhdyt kartoittamaan omaa erilaisuuttasi muihin verrattuna. Haet tuosta erilaisuudesta vahvuuksia, joita sitten alat kehittämään. Erään vahvuuden oletkin jo maininnut, nimittäin runsaan unimaailman. Siitä vaan tulkitsemaan niitä.
Mitä teen sillä unimaailmallani. Pitäiskö alkaa kirjoittamaan niistä kirjoja ja satuja.
Tuntuu vaan siltä, että en ikinä pysty olemaan kenenkään alaisuudessa, työntekijänä siis, kun jo kuukauden kuluttua kyllästyn ja alkaa tulemaan sellaisia olotiloja, että yksinkertaisesti vaan häpeän mennä paikalle enää.
Nyt aloitin koulunkin elokuussa, mutta olen ollut viikon poissa, nukkunut vaan klo 16-17 asti ja hävennyt itseäni taas, miettien mikä helvetti taas on.
Totta, pidän "erilaisuuttani" ongelmana ja haluaisin olla osa massaa mieluummin kuin tällainen päättämätön
ja saamaton peräti voisi minua haukkua kun vaikka saan aikaiseksi aina järjestettyä itselleni jonkun paikan minne mennä, en silti saa itseäni pysyttyä siellä kauaa ja sitten olen taas etsimässä tekemistä.
Olen itseni pahin vihollinen..
Unikirjoille ja saduille saattaisi olla kysyntää. Ei muuta kuin kynää käteen.
Väität haluavasi "olla osa massaa mieluiten kuin tällainen päättämätön ja saamaton.." Mutta oletko aivan varma, että suuret massat ovat niitä päättäviä ja saavia toimijoita? Tietenkin ne voivat joskus sitäkin olla, mutta massojen aikaansaannokset eivät aina ole kritiikkiä sen enempää kuin päivänvaloakaan kestäneet.
Lisäksi voisit miettiä, onko halusi kohde, eli massaihmisenä oleminen varmasti sitä, mitä todella oikeasti haluat? Ehkäpä halusi suuntautuu väärään kohteeseen tai on peräti vääränlainen. Voi olla, että halusi ei tyydyty suuria massoja matkimalla.
Suret myös viihtymättömyyttäsi niissä tehtävissä ja paikoissa, joihin olet hakeutunut. Ehkäpä se johtuu juuri siitä, että pakotat itsesi haluamaan juuri sellaisiin tehtäviin ja olosuhteisiin, jotka eivät perusluonteellesi sovellu. Kirjoituksesi viittaa siihen, että pidät enemmän vaihtelevista, moninaisista ja itsellisistä tehtävistä. Ehkäpä siltä taholta kannattaisi jatkossa tulevaisuutta etsiä.
Terve nuori ihminen ei nuku noin paljon, ei siis kertakaikkiaan pysty nukkumaan.
Kilpirauhasongelmia?
Minusta ajatuksesi 'automaattiohjauksesta' on sairas - ja sinä suorastaan toivot sitä!
>>Vaikken ole masentunut, vaan onnellinen>>
Et taida olla tyytyväinen ja onnellinen, vaan sisälläsi on suuri ristiriita.
Oletko varma ettet ole piilevästi masentunut?
kun itse olisin kirjoittanu tämän tekstin, paitsi etten ikinä ole ollut masentunut. Se on kyllä järkyttävää jos haluaa jäädä unien maailmassa koska oikea elämä on niin tylsä.
Minullakin on asiat hyvin, ihana poikaystävä ja läheisiä, iso kämppä jne. Mutta kuolen tylsyyteen joka päivä. ei vaa oikeasti jaksa nähdä joka päivä samat asiat, samat ruuat, samat tiet.
Itse olen lähiaikoina katsonut tunsikausia TVtä, leffoja tai pelannut pleikkaria vaikka olen aikuinen nainen, että pääsisi eroon tästä tylsästä paikasta.
Kun katsoo leffa voi kuvitella että ole siinä mukana :)