TÄYDELLINEN ANTEEKSISAAMINEN KRISTUKSESSA

Syntien anteeksisaaminen, mitä se on?

Apt 10:43 "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

Tällä palstalla on käyty voimakasta keskustelua vanhurskauttamisesta. Ymmärtääkseni vanhurskauttamisen ymmärtämisen edellytys on anteeksisaamisen ymmärtäminen. Siksi tästä aiheesta on tarpeellista kirjoittaa.

Vastasin kerran synti palstalla eräälle syntiensä rasittamalle puhtautta ja viattomuutta janoavalle ja kaipaavalle kirjoittajalle. Ajattelin vastata lyhyesti. Kirjoitus venyi kuitenkin paljon pitemmäksi kuin mitä olin tarkoittanut. Kirjoitukseni sanoma on itse koettua. Olen siis itse kokenut sen mitä tässä alla olevassa
kirjoituksessa kirjoitan. Olen uskoontuloni ja syntieni anteeksisaamisen kokemukseni jälkeen tutkinut Raamatusta että onko Jumalan Sana yhtäpitävä oman kokemukseni kanssa. Onko syntieni anteeksisaaminen Raamatun mukaan niin syvällinen kuin olin kokenut? Olin kokenut että olin saanut takaisin lapsuuteni puhtauden ja viattomuuden. Syntini olivat poissa. Mutta perustuuko kokemukseni Raamatun Sanaan? Huomasin että kyllä näin on. Eikä siinä kaikki. Raamatun Sana todisti minulle että syntieni anteeksisaaminen menee vieläkin pitemmälle. Siksi aihe on minulle rakas.

Tahdoin tehdä tästä aiheesta aloituksen. Koska minulla on tämä vanha kirjoitus enkä jaksa tehdä uutta kirjoitusta samasta aiheesta, panen tämän muokatun version. Huomaa, että tämä oli vastaus yhdelle ihmiselle ja kysymys oli yhdestä määrätystä synnistä. Tämä kirjoitukseni sanoma sopii kuitenkin meille jokaiselle.

Ystävä hyvä!!!

Missä seurakunnassa sinä käyt? Mihin seurakuntaan sinä kuulut? Mene ihmeessä seurakuntaan ja pyydä Jumalalta vastausta ongelmaasi. Jumala on voimallinen puhumaan palvelijoidensa kautta. Oletko tottunut kääntymään elävän Jumalan puoleen rukouksessa tuoden Hänelle kaikki ongelmasi ja syntisi?

Olen varma siitä että Hän puhuu sinulle armon sanoja jos pyydät Häntä ilmoittamaan sinulle totuuden synneistäsi ja Jumalan anteeksiantamuksesta. Jumala itse antoi opetuslapsilleen tehtäväksi ARMONSA EVANKELIUMIN julistuksen (Luuk 4:22, Joh 1:16, Apt 20:24). Siksi Pyhä Henki ei syytä sinua. Syyttäjä on toinen. Pyhä Henki tahtoo siunata sinua puhtaudella ja viattomuudella Jeesuksen veren voimassa. Pyhä Henki ei esitä sinulle syytöksiä eikä kieltoja mitä tulee seksiin avioliiton sisäpuolella. Seksi on Jumalan lahja sinulle ja puolisollesi. Avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat syntiä jotka sinä olet jo saanut anteeksi Jeesukselta koska sinä olet tehnyt parannuksen ja hyljännyt syntisi ja uskot Herraan Jeesukseen Kristukseen syntiesi sovittajana. Jeesus on pyyhkinyt pois kaikki syntisi verellään. USKO MINUA: SYNTEJÄSI EI OLE JUMALAN EDESSÄ, EIKÄ HÄNEN KIRJOISSAAN. Ne ovat kertakaikkisesti poistetut Kristuksen ruumiin uhrilla. Niin,... niitä ei ole edes Jumalan muistissa. Totuus on se että, Jumala ei edes muista anteeksiannettuja syntejäsi. Kuinka minä voin tehdä näin voimakkaan väittämän? Koska JUMALA ITSE SANOO SEN:

Heb 8:12 "Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."

Miten Jumala voi uhohtaa? Jumalahan on virheetön ja kaikkitietävä? Niin, Jumala on kaikkitietävä ja täydellinen kaikissa teoissansa mutta, ...HÄN ON myös ...KAIKKIVALTIAS! Kaikkivaltias taas kykenee tekemään mitä Hän tahtoo. Psal 115:3 "Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee."

50

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä tämä sitten tarkoittaa? Mitä Jumala tahtoi tehdä?

      Jumala loi ihmisen elämään Hänen kanssaan täydellisessä suhteessa. Synti tuli erottamaan Jumalan ja ihmisen toisistaan. Ennen syntiinlankeemusta ihmisen suhde Jumalan kanssa oli täydellinen. Jumala tahtoi palauttaa ihmisen täydelliseen suhteeseen kanssaan. Siis, niin kuin syntiä ei olisi koskaan tullutkaan Jumalan ja ihmisen väliin. Jumala tuli Jeesuksessa ja poisti synnin uhraamalla itsensä. Synti on nyt poissa Jumalan ja ihmisen välistä. Synti tuli Saatanan vaikutuksesta ihmisen elämään. Raamattu sanoo että, Jeesus teki tyhjäksi Perkeleen teot:

      1 Joh 3:8 "Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi TYHJÄKSI PERKELEEN TEOT."

      Mitä siis Herra Jeesus sai aikaan ristillä? Otamme vertauksen:

      Olet varmaan joskus haaveillut täydellisestä ihmissuhteesta. Useimmiten ihmissuhteisiin tulee rikkeitä ja ne kärsivät ja jopa tuhoutuvat rikkomusten tähden. Usein syytön tai syyttömänä itseään pitävä osapuoli joutuu kärsimään välirikosta. Siis täydellistä ihmissuhdetta on mahdotonta saavuttaa.

      Ja nyt vertaukseen;

      Sinulla on sinulle erittäin rakas ystävä. Ystäväsi myös rakastaa sinua. Teidän suhteenne on täydellinen ihannesuhde. Siinä ei ole mitään häiriötekijää. Joka päivä ystäväsi tulee luoksesi ja te molemmat nautitte toistenne seurasta. Sinä iloitset aina nähdessäsi rakkaan ystäväsi.

      Eräänä päivänä huomaat että ystäväsi ei tulekaan luoksesi. Hän pakenee sinua nähdessään sinut. Mitä on tapahtunut, sinä ihmettelet? Sinä rakastat ystävääsi samalla rakkaudella kuin ennenkin. Mutta, jotakin on tullut väliinne joka erottaa teidät toisistaan. Sinä suret suunnattomasti tapahtunutta välirikkoa. Toteat että ystäväsi on rikkonut sinua vastaan ja sentähden hän nyt pelkää sinua eikä hän uskalla tulla luoksesi ja kohdata katsettasi ja sopia asiaa. Hän luulee sinun olevan vihainen ja hän pelkää mahdollista kostoasi. Sinä ajattelet: "Jos minä vain jotenkin voisin tehdä tehdyn rikkomuksen tyhjäksi, tekemättömäksi, poistaa sen välistämme niin kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan, MINÄ TEKISIN SEN!
      Koska sinä kuitenkin olet tavallinen vajava ihminen, sinä et voi tehdä tehtyä tekoa tekemättömäksi. Se on sinulle mahdottomuus. Rikkomus on aina häiritsemässä sinun ja ystäväsi välistä suhdetta. Se jopa estää ystävyytenne. Näin rikkomus on tullut sinun ja ystäväsi väliin. Ja sinä et voi sille yhtään mitään.

      Jumala on joutunut kokemaan tämän välirikon ihmisen synnin tähden. Jumala rakastaa ihmistä samalla rakkaudella kuin millä Hän rakasti ihmistä ennen syntiinlankeemusta. Mutta synti tuli väliin. Syntiensä tähden ihminen ei pääse osalliseksi Jumalan rakkaudesta. Jumalalla oli kuitenkin valmis suunnitelma synnin poistamiseksi. Kristus Jeesus tuli ja poisti synnin uhraamalla itsensä. Jumala rankaisi omaa syytöntä viatonta pyhää Poikaansa meidän rikkomuksistamme. Nyt kun sijaiskärsijä on kärsinyt meidän syyllisten rangaistuksen, syyllinen on vapaa rangaistuksesta. Ketään ei voida rangaista kahta kertaa samasta rikkomuksesta. Siksi me olemme vapaat rangaistuksesta.

      Nyt ihminen on palautettu Jumalan yhteyteen koska se mikä erotti ihmisen Jumalasta on poistettu. Jumala ei muista anteeksiannettuja syntejämme ja siksi Hän voi kohdella meitä uskovia niin kuin me emme olisi koskaan tehneet mitään syntiä Jumalaa vastaan. Jeesukseen uskova on siksi aina, alusta asti ollut Jumalansa kanssa ilman välirikkoa "Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani (Joh 15:27). Sovituksen vastaan ottaneina uskova myös todistaa Vapahtajastaan koska hän elää Jumalansa yhteydessä ja Hänen kanssaan. Näin Jumala kohtelee Jeesukseen uskovaa.

      Tässä on mainittava ettei Raamatussa lue missään ettei Jumala muistele syntejämme. Raamatussa lukee että Jumala EI MUISTA syntejämme. Jos Jumala muistaisi mutta Hän ei muistelisi, Hän kyllä muistaisi mutta Hän ei muistelisi niitä. Mutta Raamattu osoittaa että Jumala ei muista syntejämme. Siksi Hän ei muistele niitä. Jos Jumala muistelisi syntejämme, silloinhan Jeesuksen suorittama ristin sovitystyö ei olisikaan ollut täydellinen. Siinä olisi paha vajavuus. Mutta nyt Jeesuksen suorittama sovitus on täydellinen ja siksi Jumala kykenee unohtamaan anteeksiantamansa synnit. Sovituksen täydellisyyden tähden Jeesus kykenee pelastamaan täydellisesti ne, jotka tulevat Jumalan luokse Hänen kauttaan (Heb 7:25). Täydellinen pelastus on Jumalan ja ihmisen välisen rakkaussuhteen täydellinen ennallistaminen.

      • Siis, synti ja sen seuraukset ovat tehty tyhjiksi Golgatalla Kristuksessa Jeesuksessa. Tästä johtuen syntinen voi kokea viattomuuden ja puhtauden anteeksiantamuksen kautta. Kiitos ja kunnia Jeesukselle!!!
        Tämä koskee sinua tässä ja nyt. Jumala tahtoi saada aikaan täydellisen sovituksen. Hän onnistui siinä täydellisesti. Jumala halusi antaa ihmiselle anteeksi hänen syntinsä TÄYDELLISESTI. Hän teki sen Jeesuksessa Kristuksessa.

        Täydellinen anteeksiantamus edellyttää täydellistä unohtamista? Jumala on niin täydellinen että, Hän kykenee antamaan täydellisesti anteeksi. Jumalan täydellisyys saa tämän aikaan. Siis, se että Jumala kykenee unohtamaan synnit, perustuu Hänen täydellisyyteensä. Se ei ole vajavaisutta. Jumalalla ei ole huono muisti.
        Hänellä on täydellinen sovitusteko Kristuksessa Jeesuksessa.

        Kun me tunnustamme syntimme, niin Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh 1:7-9). Kun Jeesuksen veri on puhdistanut sinut kaikesta synnistä, mitä jää jäljelle? EI MITÄÄN! Sinä olet silloin yhtä viaton ja puhdas kuin vastasyntynyt lapsi. Mutta,

        SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUSTA SEURAA MYÖS VÄLITÖN VANHURSKAUTTAMINEN

        Jumala ei jätä ihmistä pelkästään synnistä puhdistetuksi. Jos näin olisi, ihminen olisi alaston Jumalansa edessä. Hän pukee verellään puhdistetun ihmisen päälle oman viattomuutensa ja puhtautensa. Se on se Jumalan kirkkaus jonka ihminen menetti syntiinlankeemuksessa (1 Ms 3:7). Se on Jeesuksen vanhurskaus (Room 3:21-26). Se on Jumalan vanhurskaus; 2 Kor 5:21 "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi."

        Huomasitko? Kun olet uskossa, olet sisällä Kristuksessa. Ja HÄNESSÄ OLET YHTÄ VANHURSKAS JA VIATON KUIN JEESUS ON. Kuinka tämä on mahdollista?

        Jeesus otti ristillä päälleen kaikki sinun syntisi. Jeesus kärsi sinulle kuuluneen rangaistuksen synneistäsi. Jeesuksen ruumiista virtasi maahan taivaasta tullut Jumalan oma veri. Siksi se veri kykenee puhdistamaan ja puhdisti sinut synneistäsi (Ap.t 20:28). Sitten Jumala otti oman puhtautensa ja viattomuutensa ja puki sen sinun päällesi. Jumala teki siis ristillä itsellen hyvin epäedullisen vaihtokaupan sinun ja minun hyväksi ja eduksi. Jumalan rakkaus syntistä ihmistä kohtaan sai tämän aikaan.

        Nyt kun Jumala katsoo sinuun, Hän näkee sinussa Poikansa Jeesuksen puhtauden ja viattomuuden. Jumala ihastuu valtavasti siihen puhtauteen ja viattomuuteen jonka Hän nyt näkee sinussa. Sen tähden sinä saat kokea tämän todeksi myös tunnemaailmassasi. Pyhä Henki tulee vahvistamaan sinulle oman Sanansa. Hän sanoo: "Kaikki tämä on sinun. Näin on ja Aamen!!!" Omistat kaiken tämän uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen.

        Tämä ei ole järkeilyn asia. Tämä on uskon asia. Usko Jumalan Sana ja ota se vastaan ja saat kokea sen voiman. Aamen! HALLELUJAA KIITOS JEESUS!!!!
        Kukaan ei voi syyttää sinua koska Jumala on sinut pessyt puhtaaksi ja pukenut sinut Kristuksen viattomuuteen. Kiitä ja ylistä Herraa Jeesusta Kristusta anteeksiantamuksesta ja Hänen verensä synnistä puhdistavasta voimasta. Kiitä Jeesusta Hänen vanhurskaudestaan joka nyt on sinun vanhurskautesi Herralta lahjaksi saatu.

        Jes 54:17 "Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä
        HEIDÄN VANHURSKAUTENSA, MINULTA SAATU, sanoo Herra."

        Älä enään kiusaa Jumalaa synneilläsi. Niitä EI ENÄÄ OLE OLEMASSAKAAN. Kun tuot/toit Jumalalle syntisi, Hän painaa/painoi "delete" näppäintä ja vips POISSA, TYHJÄ.

        Jes 43:24-25 "Et ole minulle kalmoruokoa hopealla ostanut etkä minua teurasuhriesi rasvalla ravinnut - et, vaan sinä olet minua synneilläsi vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi. Minä, minä PYYHIN POIS
        sinun rikkomuksesi itseni tähden, ENKÄ SINUN SYNTEJÄSI MUISTA."

        Huomasitko? Jumala pyyhkii pois syntisi ITSENSÄ TÄHDEN. Se on suurempi auktoriteetti kuin jos Hän sanoisi: "No, sinun tähtesi minä tämän teen". Siksi Jumalan anteeksiantamus on varma ja luja.

        Lopuksi: Kun Jumala EI MUISTA sinun syntisi, unohda sinäkin ne. Keskity jatkossa Jeesukseen ja Hänen rakkauteensa sinua kohtaan. Saat siunatun avioliiton puolisosi kanssa. Muista että, sinä olet täysin puhdas Jeesuksen ristin työn ja veren ansiosta.

        2 Kor 5:17 "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus;
        se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut."

        Herra runsaasti siunatkoon sinua! Sinä olet Jumalan rakastama Kristuksen Jeesuksen valitsema ja armahtama ja vanhurskauttama vanhurskas ja pyhä.

        3 Kor 13:13

        jaikal

      • jaikal kirjoitti:

        Siis, synti ja sen seuraukset ovat tehty tyhjiksi Golgatalla Kristuksessa Jeesuksessa. Tästä johtuen syntinen voi kokea viattomuuden ja puhtauden anteeksiantamuksen kautta. Kiitos ja kunnia Jeesukselle!!!

        "Hän painaa/painoi "delete" näppäintä ja vips POISSA, TYHJÄ."

        Ei tuo juttusi muutenkaan ollut Raamatun mukainen.

        Sanot olevasi vanhurskas, synnitön ja Pyhä.

        Raamatun mukaan vanhurskaudellaan ei saa sinun tavallasi levennellä.
        Matteus 6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

        Raamatussa myös vanhurskaat on syntisiä ja itseään "pyhänä" pitäminen on jo aikamoista itsensä ylentämistä.

        jaikal: "Kun olet uskossa, olet sisällä Kristuksessa. Ja HÄNESSÄ OLET YHTÄ VANHURSKAS JA VIATON KUIN JEESUS ON".
        --
        Paavali sanoo itsestään:
        "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista"? (Room. 7:24)
        (Huom!Aikamuoto preesens!)

        Miksi Paavali piti itseään viheliäisenä ihmisenä (eikä viattomana, kuten Jeesus oli)?

      • Tapio522 kirjoitti:

        1. Pelastamaan syntisiä.
        2. Vapauttamaan synnin orjia Jumalan lasten vaputeen.
        3. Antamaan synnit anteeksi.
        4. Vanhurskauttamaan syntisen.
        5. Pyhittämään vanhurskautetun ihmisen itselleen.
        6. Antamaan elämän ja yltäkylläisyyden.
        7. Antamaan Pyhän Hengen lahjaksi.

        MIKSI HÄNEN TARVITSI TULLA TEKEMÄÄN TÄTÄ KAIKKEA?
        No, siksi koska, joku oli houkutellut ihmisen syntiin ja piti ihmistä kiinni synnissä ja viheliäisyydessä.
        KUKA NYT VASTUSTAA NÄITÄ JEESUKSEN TEKOJA? Kuka on Jumalan vastustaja?
        Palveleeko kirjoituksesi Jeesuksen tarkoitusperiä vaiko jonkun muun tarkoitusperiä?
        Auttaako sinun kirjoituksesi lukijaa iloon ja vapauteen vai sitooko se ihmisen syntiin ja epätoivoon?
        Lueppas Jeesuksen elämäntehtävä (Luuk 4:18-22). Ajaako kirjoituksesi tätä asiaa? Onko kirjoituksesi armon sanoja? Onko sinulla eri evankeliumi kuin apostoli Paavalilla oli (Apt 20:24)?

        että opetat aivan niin kuin Raamatussa kerrotaan ja minulle ei ole epäselvää ettetkö ole Jumalalta saanut valtuuksia opetukseesi. Pyhä Henki on sinulle opettajan lahjan antanut siitä ei ole epäillystäkään.

        No niin, sitten siihen syntisyyteen. Olen ihmetellyt ja ihmettelen edelleen kun tällä palstalla edelleen keskustellaan ja väitellään siitä onko uskovainen syntinen vai ei. Olisi se aika merkillistä näin uskovaisen näkökulmasta katsottuna, kun itsekin Ilosanomaa Jeesuksesta kerron ja sanon että Jeesuksen nimessä sinun kaikki syntisi ovat pois pyyhitty ja nyt olet synneistäsi vapaa kun olet Jeesuksen vastaan ottanut. No jos nyt juuri uskoon tullut alkaisikin sanomaan että voi minua syntistä poloista ja niin edelleen. Eihän silloin mitään anteeksiantoa olisi tapahtunut eikä Jeesus silloin olisi kaikkia syntejä anteeksi antanut, ja näin ollen "uskovainen" henkilö olisi kadotusta kohti edelleen matkalla. Taivaaseen syntinen ei pääse, eli sellainen uskova joka sanoo olevansa syntinen ei ole matkalla taivaaseen. Sellaisen uskovan pitää tehdä parannus ja ottaa kokonaan Jeesus vastaan, antautua kokonaan Jeesukselle. Muuta mahdollisuutta ei ole!

        Joka ottaa Jeesuksen vastaan niin Hän antaa KAIKKI SYNNIT ANTEEKSI! Entisestä synnin orjasta tulee vanhurskas Jumalan lapsi, joinka KAIKKI SYNNIT ON ANTEEKSI ANNETUT JA JEESUKSEN VERELLÄ PESTY POIS!

        Jos nyt joku tämänkin jälkeen väittää olevansa syntinen Jeesukseen uskova, niin epäilen hänen uskonsa aitoutta.

      • Il-Mari kirjoitti:

        totuuden ja toimen sanoja mitä tulee evankeliumiin ja sen ymmärtämiseen. Apt 26:25 "Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja."

        Niin, uskovien pitäisi ymmärtää että syntisen ihmisen asemassa tapahtuu vallankumous uskoontulossa.
        JEESUKSEEN USKOVA ON UUSI LUOMUS KRISTUKSESSA. VANHA ON KADONNUT, UUSI ON TULLUT TILALLE.
        Syntisestä tulee Jumalan lapsi ja siksi hän on vanhurskas ja pyhä koska Jumala on vanhurskauttanut hänet ja erottanut hänet itselleen elämään Hänen yhteydessään Kristuksessa Jeeuksessa. (Pyhitys on erottautumista jostakin ja liittymistä johonkin toiseen. Se ei ole pyhimyskehä ihmisen päällä.)

        Minua hämmästyttää että niin monet uskovat sanovat itseään armosta pelastetuksi syntiseksi. Tämä on hyvin yleistä uskovien keskuudessa. Painotus menee automaattisesti sanalle "syntinen". Itseään armosta pelastetuksi syntiseksi kutsuva uskova tarkoittaa tietenkin olla nöyrä. Mutta hän ei ymmärrä sitä että hän tuollaisella väärällä "nöyryydellään" lyö Herraa Jeesusta Kristusta kasvoille. Uskova sanoo itseään syntiseksi ettei häntä vain herjattaisi ja vainottaisi Jeesuksen vanhurskauden tähden jonka hän omistaa. Raamattu ei missään käytä uskovasta nimitystä "syntinen". Raamattu stodistaa kyllä että me olemme armosta pelastetut uskon kautta Jeesukseen. Mutta ihmiset itse lisäävät tuohon efesolaiskirjeen sanaan sanan "syntinen". Sitä ei tuossa efesolaiskirjeen luvussa ole. Se on ihmisten omia Raamatun vastaisia vääristyneitä pinttymiä joita minä omalta osaltani yritän pestä pois nostamalla aiheen päivänvaloon.

        Jos ja kun lukee Paavalin kirjeiden alkua tutkien keille Paavali osoitti kirjeensä, huomaa että niitä ei ollut osoitettu syntisille uskoville niin kuin monet tuntuvat virheellisesti väittävän. Ne ovat kaikki kirjoitettu Kristuksessa Jeesuksessa oleville uskoville vanhurskaille ja pyhille. Olet tämän varmasti jo huomannut. Tämä on helppo tarkastaa Raamatusta. Tarvitsee vain lukea muutama ensimmäinen jae jokaisesta kirjeestä.

        Kirjoituksesi oli erittäin selkeä ja raamatullinen.

      • sanoa toisinkin:

        >>>Tässä on mainittava ettei Raamatussa lue missään ettei Jumala muistele syntejämme. Raamatussa lukee että Jumala EI MUISTA syntejämme. Jos Jumala muistaisi mutta Hän ei muistelisi, Hän kyllä muistaisi mutta Hän ei muistelisi niitä. Mutta Raamattu osoittaa että Jumala ei muista syntejämme. Siksi Hän ei muistele niitä.

      • jaikal kirjoitti:

        1. Pelastamaan syntisiä.
        2. Vapauttamaan synnin orjia Jumalan lasten vaputeen.
        3. Antamaan synnit anteeksi.
        4. Vanhurskauttamaan syntisen.
        5. Pyhittämään vanhurskautetun ihmisen itselleen.
        6. Antamaan elämän ja yltäkylläisyyden.
        7. Antamaan Pyhän Hengen lahjaksi.

        MIKSI HÄNEN TARVITSI TULLA TEKEMÄÄN TÄTÄ KAIKKEA?
        No, siksi koska, joku oli houkutellut ihmisen syntiin ja piti ihmistä kiinni synnissä ja viheliäisyydessä.
        KUKA NYT VASTUSTAA NÄITÄ JEESUKSEN TEKOJA? Kuka on Jumalan vastustaja?
        Palveleeko kirjoituksesi Jeesuksen tarkoitusperiä vaiko jonkun muun tarkoitusperiä?
        Auttaako sinun kirjoituksesi lukijaa iloon ja vapauteen vai sitooko se ihmisen syntiin ja epätoivoon?
        Lueppas Jeesuksen elämäntehtävä (Luuk 4:18-22). Ajaako kirjoituksesi tätä asiaa? Onko kirjoituksesi armon sanoja? Onko sinulla eri evankeliumi kuin apostoli Paavalilla oli (Apt 20:24)?

        jaikal: Palveleeko kirjoituksesi Jeesuksen tarkoitusperiä vaiko jonkun muun tarkoitusperiä?
        Auttaako sinun kirjoituksesi lukijaa iloon ja vapauteen vai sitooko se ihmisen syntiin ja epätoivoon?
        --
        Synnittömänä sinun jaikal on varmaan vaikeaa ymmärtää meitä vajavaisia ja heikkoja uskovia, jotka tarvitsevat ARMOA JA ANTEEKSIANTAMUSTA JOKA PÄIVÄ.

        Edellä kerroin, kuinka Paavali piti itseään viheliäisenä ihmisenä.
        Paavali sanoo itsestään:
        "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista"? (Room. 7:24)
        (Huom! Aikamuoto preesens!)

        Kysyin:
        Miksi Paavali piti itseään viheliäisenä ja syntisenä ihmisenä (eikä viattomana, kuten Jeesus oli)?
        Mistä Paavali sai avun?

        Siitä voimme lukea Room. kirjeestä, sen seuraavasta 8. luvusta.

        Tässä luvussa saamme vastauksen edellisessä luvussa olevaan kysymykseen:
        ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista”? (Room. 7:24).
        Paavali vastaa:
        ”Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista” (2), eikä ”ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (1).

        Meidän on myönnettävä, ettei ”yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla”, sillä ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room 3:20, 23). Laki vaatii aina meiltä tekoja, kuuliaisuutta ja antautumista (Gal 3:12). Tähän ei kukaan pysty.
        Laki on voimaton pelastamaan ihmistä (3).
        Laki syyttää ja tuomitsee ihmisen kadotukseen. Kukaan ihminen ei voi luottaa omaan kyvykkyyteensä.
        Lain alla elävä ihminen elää ainaisessa pelossa (13).

        Paavali puhuu Hengen mukaisesta elämästä ja ihmisen itsekästä luontoa toteuttavasta lihan mukaisesta elämästä (4).
        Sanat ”liha” ja ”Henki” esiintyvät tässä jaksossa yli kymmenen kertaa. Isolla kirjaimella kirjoitettu Henki-sana tarkoittaa Pyhä Henkeä.
        Liha-sanalla Paavali tarkoittaa yleensä ihmisen turmeltunutta ja itsekästä luontoa, mikä ihmisellä on jo syntymästään saakka (3, 8, 9, 12, 13). ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha” (Joh. 3:6).

        Uskovina emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen (4-6). Henki saadaan uskossa kuulemisesta (Gal. 3:2).
        Jumalan lapsina olemme täysin riippuvaisia Isästämme (15,16).

        Paavali toteaa: ”Henki auttaa meidän heikkouttamme” (26). Paavali lukeutuu siis itsekin niiden joukkoon, joita hän pitää heikkohin kuuluviksi.
        Korintossa Paavali kertoo saarnanneensa ”heikkouden vallassa, pelossa ja suuressa vavistuksessa” (1.Kor.2:3). Paavali ei häpeä tunnustaa tätä.
        Paavalin saarnat olivat ”Hengen ja voiman” (1.Kor.2:4) osoittamista.

        Mitä enemmän Hengen työ saa sijaa sydämissämme, sen syvemmin tunnemme oman heikkoutemme. Heikkoutemme ajaa meidät kokonaan riippuvaiseksi Herran armosta.

        >>>Edellä kerroin, kuinka Paavali piti itseään viheliäisenä ihmisenä.

        ottamaan Herran Jeesuksen Kristuksen kokonaan vastaan ja antautumaan kokonaan Jeesukselle, niin sinäkin voit sanoa että sinun KAIKI SYNTISI ON ANTEEKSI ANNETTU JA JEESUKSEN VERELLÄ PESTYT. Saat iloten laulaa, että olen saanut syntini anteeksi olen saanut syntyä uudesti olen löytänyt aarteen kalleimman olen löytänyt Jeesuksen. Huomaa, että me Jumalan vanhurskaat lapset saamme elää synnistä vapaana kun Jeesuksen verellä olemme lunastetut ja ostetut. Jeesus on syntiemme edestä kuollut ja ristillä sovittanut KAIKKI SYNTIMME! Miksi sinä Tapio et usko tuota?

        1 Joh.1:7
        7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät KAIKESTA SYNNISTÄ.

      • Pe.ku kirjoitti:

        "Hän painaa/painoi "delete" näppäintä ja vips POISSA, TYHJÄ."

        Ei tuo juttusi muutenkaan ollut Raamatun mukainen.

        Sanot olevasi vanhurskas, synnitön ja Pyhä.

        Raamatun mukaan vanhurskaudellaan ei saa sinun tavallasi levennellä.
        Matteus 6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

        Raamatussa myös vanhurskaat on syntisiä ja itseään "pyhänä" pitäminen on jo aikamoista itsensä ylentämistä.

        valtavaa kokea tuo "delete" ja sen voima?
        Sinun tulisi kokea se ennen kuin käyt uskovia opettamaan.
        Sillä nyt "opetat" ihan päin metsää.

        >>>Raamatussa myös vanhurskaat on syntisiä ja itseään "pyhänä" pitäminen on jo aikamoista itsensä ylentämistä.

      • Il-Mari kirjoitti:

        ottamaan Herran Jeesuksen Kristuksen kokonaan vastaan ja antautumaan kokonaan Jeesukselle, niin sinäkin voit sanoa että sinun KAIKI SYNTISI ON ANTEEKSI ANNETTU JA JEESUKSEN VERELLÄ PESTYT. Saat iloten laulaa, että olen saanut syntini anteeksi olen saanut syntyä uudesti olen löytänyt aarteen kalleimman olen löytänyt Jeesuksen. Huomaa, että me Jumalan vanhurskaat lapset saamme elää synnistä vapaana kun Jeesuksen verellä olemme lunastetut ja ostetut. Jeesus on syntiemme edestä kuollut ja ristillä sovittanut KAIKKI SYNTIMME! Miksi sinä Tapio et usko tuota?

        1 Joh.1:7
        7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät KAIKESTA SYNNISTÄ.

        Il-Mari:"Miksi sinä Tapio et usko tuota"?
        --
        Tarkoitatko, että minun pitäisi uskoa, niin kuin jaikal opettaa, jotta minusta tulisi tosiuskova (vieläpä synnitönkin)?

        Kyllä minä uskon, että Jeesus on minunkin syntini sovittanut vuodattamalla verensä.
        Saan rukoilla: "Jumalani, ole minulle SYNTISELLE ARMOLLINEN".
        Ja saan uskoa, että Hän kuulee rukoukseni ja on armollinen ja laupias meitä kohtaan.

        Etkö Il-Mari usko, että "Joka avuksi huutaa Herran nimeä, se pelastuu".
        Ja, että tämä lupaus koskee kaikkia, niin minua kuin sinuakin.

      • tulevaisuus..
        Il-Mari kirjoitti:

        Entäs ne tulevaisuudessa tapahtuvat synnit.Tuleeko nekin automaattisesti anteeksi saaduksi? Tekeekö synnitön ihminen syntiä?Vai tekeekö syntiä syntinen ihminen? Milloin armo muutetaan irstaudeksi?

      • tekemällä tehdä.
        Tapio522 kirjoitti:

        Il-Mari:"Miksi sinä Tapio et usko tuota"?
        --
        Tarkoitatko, että minun pitäisi uskoa, niin kuin jaikal opettaa, jotta minusta tulisi tosiuskova (vieläpä synnitönkin)?

        Kyllä minä uskon, että Jeesus on minunkin syntini sovittanut vuodattamalla verensä.
        Saan rukoilla: "Jumalani, ole minulle SYNTISELLE ARMOLLINEN".
        Ja saan uskoa, että Hän kuulee rukoukseni ja on armollinen ja laupias meitä kohtaan.

        Etkö Il-Mari usko, että "Joka avuksi huutaa Herran nimeä, se pelastuu".
        Ja, että tämä lupaus koskee kaikkia, niin minua kuin sinuakin.

        Ne tahtoo tehdä sinusta Helluntalaisen.

      • jaikal kirjoitti:

        >>>Edellä kerroin, kuinka Paavali piti itseään viheliäisenä ihmisenä.
        Paavali sanoo itsestään:
        "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista"? (Room. 7:24)

        jaikal, minusta tuntuu, että et lue tekstejäni kokonaan, vaan valikoiden ja pätkittäin.
        Ehkäpä et lukenut näitäkään loppurivejä:
        "Mitä enemmän Hengen työ saa sijaa sydämissämme, sen syvemmin tunnemme oman heikkoutemme. Heikkoutemme ajaa meidät kokonaan riippuvaiseksi Herran armosta".

        Tai sivuutat ne, koska eivät sovi sinun oppirakennelmiisi.
        Vai olenko väärässä, kun kehoitan kaikkia turvautumaan Jumalan ARMOON?

      • Tapio522
        tekemällä tehdä. kirjoitti:

        Ne tahtoo tehdä sinusta Helluntalaisen.

        Kaikki eivät pidä minunlaisia "maan matosia" oikeina uskovina.

      • Tapio522 kirjoitti:

        Il-Mari:"Miksi sinä Tapio et usko tuota"?
        --
        Tarkoitatko, että minun pitäisi uskoa, niin kuin jaikal opettaa, jotta minusta tulisi tosiuskova (vieläpä synnitönkin)?

        Kyllä minä uskon, että Jeesus on minunkin syntini sovittanut vuodattamalla verensä.
        Saan rukoilla: "Jumalani, ole minulle SYNTISELLE ARMOLLINEN".
        Ja saan uskoa, että Hän kuulee rukoukseni ja on armollinen ja laupias meitä kohtaan.

        Etkö Il-Mari usko, että "Joka avuksi huutaa Herran nimeä, se pelastuu".
        Ja, että tämä lupaus koskee kaikkia, niin minua kuin sinuakin.

        uskot Jeesukseen että Hän on antanut sinun KAIKKI SYNTISI ANTEEKSI, niin miksi pidät edelleen itseäsi syntisenä?

        Eikö se osoita sinussa epäuskoa kun et uskokkaan saaneesi kaikka syntejäsi anteeksi? Eli toisin sanoen et siis olekkaan varma pelastumisestasi? Niinkö? Miten ihminen voi pelastua muuten kuin uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja siihen että Jeesus on hänen KAIKKI syntinsä anteeksi antanut?

        Huomaa, syntinen ei peri Jumalan valtakuntaa.

      • jaikal kirjoitti:

        valtavaa kokea tuo "delete" ja sen voima?
        Sinun tulisi kokea se ennen kuin käyt uskovia opettamaan.
        Sillä nyt "opetat" ihan päin metsää.

        >>>Raamatussa myös vanhurskaat on syntisiä ja itseään "pyhänä" pitäminen on jo aikamoista itsensä ylentämistä.

        enkä jatkossakaan opeta....opetus ei ole keskustelua.

        Ihan kerroin sen mitä Raamatussa asiasta sanotaan, lainaten jakeenkin sieltä.
        Sinun mielestä Raamatun sana on "ihan päin metsää".

      • Il-Mari kirjoitti:

        uskot Jeesukseen että Hän on antanut sinun KAIKKI SYNTISI ANTEEKSI, niin miksi pidät edelleen itseäsi syntisenä?

        Eikö se osoita sinussa epäuskoa kun et uskokkaan saaneesi kaikka syntejäsi anteeksi? Eli toisin sanoen et siis olekkaan varma pelastumisestasi? Niinkö? Miten ihminen voi pelastua muuten kuin uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja siihen että Jeesus on hänen KAIKKI syntinsä anteeksi antanut?

        Huomaa, syntinen ei peri Jumalan valtakuntaa.

        olevansa syntinen.

        1 Tim 1:15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

        Raamatussa synneistä puhdistautuminen ei tee ihmisestä synnitöntä vaan siinä puhdistuu vain siihen mennessä tehdyt synnit.

      • Il-Mari kirjoitti:

        uskot Jeesukseen että Hän on antanut sinun KAIKKI SYNTISI ANTEEKSI, niin miksi pidät edelleen itseäsi syntisenä?

        Eikö se osoita sinussa epäuskoa kun et uskokkaan saaneesi kaikka syntejäsi anteeksi? Eli toisin sanoen et siis olekkaan varma pelastumisestasi? Niinkö? Miten ihminen voi pelastua muuten kuin uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja siihen että Jeesus on hänen KAIKKI syntinsä anteeksi antanut?

        Huomaa, syntinen ei peri Jumalan valtakuntaa.

        Il-Mari: "Huomaa, syntinen ei peri Jumalan valtakuntaa".
        --
        Pelastutko sinä sen tähden, että olet ei-syntinen/synnitön?

        Itse uskon, mitä Raamattu opettaa:
        "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -..". (Ef. 2:8).

        Näin opettaa viheliäinen ja syntisistä suurin, eli Paavali.
        Uskotko sinä ei-syntisenä Paavaliin?
        Paavalihan piti itseään syntisenä, mutta silti pyhien joukkoon kuuluvana (Ef.2:19).

      • jaikal kirjoitti:

        valtavaa kokea tuo "delete" ja sen voima?
        Sinun tulisi kokea se ennen kuin käyt uskovia opettamaan.
        Sillä nyt "opetat" ihan päin metsää.

        >>>Raamatussa myös vanhurskaat on syntisiä ja itseään "pyhänä" pitäminen on jo aikamoista itsensä ylentämistä.

        Toisaalta ihmettelen, miten "pinnassa" on tuo käsite, opettaminen. Eikö sinusta ole hyvä asia kun yleensä ihmiset tuovat ymmärryksellään asioita esille ja ottavat ymmärryksellään asioihin kantaa. Erikoisesti itseäni ilahduttaa ne kirjoittajat,- jotka eivät ole ns papukaijoja,-vaan mahdolistuvat kertomaan omin sanoin ja näin pyörittelemään asioita ja katsomaan asiaa monelta kantilta.

        Toivoisin erikoisesti tälle foorumille Muslimien kirjoituksia ja erikoisesti miten he käsittelevät ja uskovat Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan ja mitä mieltä he ovat. Monelle lukijalle ymmärrys laajenisi ymmärtämään, miten lähellä kolminaisuusoppi on Islamin uskoa. Kummallakaan uskolla ei todellisesti ole välimiestä ihmisen ja Juamlan välillä,- vaan molempien uskoen harjoittajat ymmärtvät ja uskovat olevansa tekemisissä suoraan Jumalansa kanssa.

      • Näin on
        ml213 kirjoitti:

        muslimiksi alkanut, sillä Jeesukseen uskova ei toivo tänne muslimien kirjoituksia.

        >Toivoisin erikoisesti tälle foorumille Muslimien kirjoituksia

      • Näin on kirjoitti:

        muslimiksi alkanut, sillä Jeesukseen uskova ei toivo tänne muslimien kirjoituksia.

        >Toivoisin erikoisesti tälle foorumille Muslimien kirjoituksia

        Tarkoitin lähemmin, minkälainen asenne ja usko heillä on Jeesukseen. Hehän uskovat,- ymmärrykseni mukaan Jeesuksen profeetaksi eli tuttu nimi Jeesus heillekkin on.

        Niin heidän kirjoituksiaan siksi, että lukijat huomaisivat miten lähellä on kolminaisuusoppi heidän/kin ajatteluaan Jumalasta ja erikoisesti ihmisen suhteesta Jumalaan.

        Raamatun ilmoitushan ja usko siihen,- poikkeaa rajusti eli ihmisen tulee uskoa Jeesus Kristus Herrakseen ja pelastajakseen eli Jeesus on todellinen VÄLIMIES ihmisen ja Jumalan välillä. Siis Jumala on antanut kaiken vallan Pojalleen ja näin tehnyt Jeesuksen Herraksi ihmiselle,- joka uskoo.

        Lopussa Poika antaa tämän valtakuntansa Jumalalle ja näin Jumala on kaikki kaikessa. 1 Kor 15:22.......28 Jeesus siis pelastaa saamallaan vallalla/Herruudella ihmiset Jumalan lapsiksi ja tämä usko Jumalan lapseksi eroaa täydellisesti Muslimien uskosta Jumalaan. Kuten kolminaisuusoppiin uskovat /lajiolilliset, niin Muslimitkin ovat suorassa suhteessa Jumalaansa.

    • Jeesus pelastaa

      Jumala ei edelleenkään siedä yhtäkään syntiä, sillä hän on pyhä ja vanhurskas. Jokaisen joka syntiä tekee on kuolemalla kuoltava. Tämä on Jumalan sana.

      Ihminen on kuitenkin syntinen, hän ei pysty Jumalan tahtoa täyttämään. Synti ei lole siinä mitä me teemme tai jätämme tekemättä, vaan meissä olevä synti saa aikaan syntisiä tekoja ja laiminlyöntejä. Himot, halut, rakkaudettomuus, kateus, ahneus, lähimmäisen hylkääminen, haureelliset ajatukset ja mieliteot vaikka ei vatsinaiseen huoruuteen lankeaisikaan, ja tuhansia muita vammoja ja vajavuuksia syntiilankeemuksen seurauksena. IHminen on syntinen uudestisyntymisen jälkeenkin, lihamme ei uudestisynny. Pyhä Henki lähtee ohjaamaan elämäämme, kun me otamme Jumalan sanan uskolla vastaan.

      Mutta tämä on mahdollista ainoastaan sen tähden, että Kristus kärsi syntiemme rangaistuksen ja sovitti viattomalla vaelluksellaan, kärsimisellään ja kuolemallaan meidät Jumalan kanssa. Jumala ei siis tuosta vain unohda mitään, vaan tarvittiin Jeesuksen henki ja veri sovintouhriksi. Meidän vapautemme synneistä on siis Jeesuksen veren ja tuskanhien hinta, - mittaamattoman kallis hinta. Jeesus kuoli että minä ja sinä saisimme elää.

      USKOMALLA Jeesukseen me saamme syntimme anteeksi, hänen nimensä ja sovintoverensä kautta.
      Meidän uskovien tehtäväksi on annettu Jeesukselta saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
      Lain kautta tulee synnintunto. Jos laki ei saa herättää ihmistä synnintuntoon, ei hän parannustakaan tarvitse eikä etsi.

      Elävä synnintunto ja elävä armonunto kulkevat siis rinnan elävän uskon kanssa. Pyhä Henki valvoo kulkuamme ja muistuttaa kun teemme väärin Jumalan sanaa vastaan, tai aiomme tehdä väärin. Kun kateus iskee silloin, Silloin Pyhä Henki muistuttaa, kun huoruuden himot heräävät, Pyhä Henki näyttää tietä pois sellaisesta.

      Ihminen ei siis tule synnittömäksi, vaan hän tulee katuvaksi ja armahdetuksi syntiseksi, synti ei enää saa vapaana riehua hänen sydämessään, vaan synti ja kiusaukset vaikuttaa murheen ja kärsimisen omassa tunnossa. Jos on tehnyt väärin, niin pyhä henki johdattaa pyytämään anteeksi siltä jota kohtaan on tehnyt väärin ja sovittamaan syntyneen vahingon. Tätä kutsutaan uskossa kilvoittelemiseksi.

      Kuolleessa uskossa ei ole kilvoittelua, ei kärsimistä synnistä ja iloa syntien anteeksisaamisesta. kuollutuskoinen ei sovita vääriä tekojaan eikä pyydä anteeksi, se on tunnejohteista heilumista,
      - ikään kuin viihdettä. Viihteestähän ihmisen liha tykkää kovasti, mutta ei ristin kantamisesta.

      • Room. 4:7-8
        --
        4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
        4:8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
        --
        Jae 8 kuuluu siis:
        "Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!

        Jaikalin opin mukaan jae voisi olla näin:
        "Autuas se mies, jolla ei ole syntiä!"
        Tai näin: "Autuas se mies, joka on synnitön".

        Näillä kahdella opilla on perustuvaa laatua oleva ero.
        Kysymys on vanhurskauttamisopista.
        --
        Paavali sanoo, että Jeesuksen "Jumala on asettanut ARMOISTUIMEKSI uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit" (Room. 3:25).

        Mikä on armoistuin?
        Lainaan Aapeli Saarisalon sanakirjaa:
        "Armoistuin oli israelilaisten jumalanpalveluksen tärkein ja pyhin esine:liiton arkin kansi (2.Moos.25:17, 26:34, Hebr.9:5).

        Sen hebrealainen nimi kapporet merkitsee sanatarkasti "peitevälinettä", joka tarkoittaa sovitusvälinettä.
        Ylimmäinen pappi toi sille uhrin veren sovitukseksi, anteeksiannon saamiseksi (3.Moos.16:14).
        Armoistuin-sana kuvaa hyvin tämän pyhän välineen merkitystä.
        Paavali kuvaa itse Kristusta armoistuimeksi (Room. 3:25), joka omalla verellään pirskotettuna ja julkisesti asetettuna "sovituksen välineeksi" todella ja yleismaailmallisesti suorittaa sen sovituksen, minkä VT oli siirtänyt odottamaan Kristuksen sijaisuhria" (Saarisalo).
        --
        "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2. Kor. 5:19).
        --
        Virsi 343
        4.
        Jumala seurakunnassaan
        varjelee, hoitaa lapsiaan.
        Kun synti kietoo, ahdistaa,
        Jeesuksen veri puhdistaa,
        Jeesuksen veri puhdistaa.

        5.
        Edessä armoistuimen
        pääsemme alta taakkojen,
        ja kiitoslaulu helähtää,
        kun taivaan armo lämmittää,
        kun taivaan armo lämmittää.

      • Linkistä:
        http://www.sro.fi/radio/radioluennot/vanhat/op_parannus.htm

        Urho Muroma myös kirjoittaa hyvin samalla tavoin "Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selvemmin näkee omat heikkoutensa, puutteensa ja vikansa. Vaikka onkin jo vuosikymmenet kilvoitellut Herran askelissa, täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa kovin vähän on Kristus minussa muotoa saanut.

        Missä on se nöyryys, rakkaus, epäitsekkyys, uhrautuvaisuus ja kaikki muut hyveet, joiden tulisi kaunistaa kristityn elämää?
        Miten monta kertaa täytyy murheella tunnustaa, että "vanhalla ihmisellä" on vielä niin suuri vaikutusvalta meidän elämässämme, vaikka sen olisi pitänyt jo aikoja sitten tulla ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi.
        Yhdellä on yhdet vaikeudet, toisella toiset.

        Jonkun helmasynnit ovat henkisellä alalla, toisen lihallisella.
        Kuka on ajatuksissaan ylpeä, itserakas, kateellinen ja anteeksiantamattoman pitkävihainen.
        Toinen taas elämän mukavuuksia rakastava, lihallisiin intohimoihinsa lankeileva, syömäri ja juomari, joilla tarkoitan ihmisiä, jotka vatsaansa palvovat.
        Eiköhän vain ole niin, että mitä kauemmin elämän tietä vaellamme, sitä selvemmin alamme nähdä omat heikkoutemme ja puutteemme. Syvenevä synnintunto onkin aivan luonnollinen ilmiö vilpittömän Jumalan lapsen koettaessa kaikin puolin elää Herransa ja Mestarinsa tahdon mukaan.

        Mutta yhä syvenevä synnintunto vaatii vastapainokseen yhä kirkkaampaa näkemystä Kristuksen armoon. Kun oma syntisyys kasvaa yli äyräitten, täytyy Herran kirkkauden nousta taivaaseen asti.
        Suuri syntinen tarvitsee suuren Vapahtajan. Ja tämä suuri Vapahtaja ilmenee hänen elämässään niin, että hän tietää Jeesuksen läpikohtaisesti tuntevan hänen viimeistä piirtoa myöten ja kuitenkin rakastavan häntä äärettömällä, jumalallisella rakkaudella.
        Tämän ajatuksen on Paavali Roomalaiskirjeessä pukenut muotoon "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttiseksi tullut" (Room 520).

        Hyvä kilvoitus, rakas ystäväni, merkitsee sitä, että sinä jättäydyt Jeesuksen Kristuksen käsiin sellaisena syntisairaana kuin olet ja uskot koko sydämestäsi, että hän on vaikuttava sinussa niin tahtomisen kuin tekemisenkin.

      • Jeesus pelastaa
        Tapio522 kirjoitti:

        Room. 4:7-8

        ... se oli todellakin tuo mainitsemasi liitonarkin kansi-osa.

        Vanhuraskauttaminen ei todellakaan tarkoita synnittömäksi tulemista, vaan Kristuksen vanhurskauden lukemista syntisen hyväksi. Vanhurskauttaminen on vanha oikeustermi, se tarkoittaa syyllisen julistamista
        syyttömäksi.
        - Yksin armosta,
        - yksin uskosta,
        - yksin Kristuksen tähden.

        Aamen hallelujaa, kiitos Jeesus.

        Uuden liiton armoististuimesta:

        Room. 3:23-27 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja ...

        *) ... vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

        Room. 3:27 Missä siis on kerskaaminen?
        Se on suljettu pois.
        Minkä lain kautta? Tekojenko lain?
        Ei, vaan uskon lain kautta.

        Room. 3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

        Uuden liiton armoistuin on siis Jeesus Kristus. Jeesuksen nimessä ja veressä, USKON kautta, on meillä syntisillä syntien anteeksiantamus.

      • Jeesus pelastaa
        Tapio522 kirjoitti:

        Linkistä:
        http://www.sro.fi/radio/radioluennot/vanhat/op_parannus.htm

        Urho Muroma myös kirjoittaa hyvin samalla tavoin "Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selvemmin näkee omat heikkoutensa, puutteensa ja vikansa. Vaikka onkin jo vuosikymmenet kilvoitellut Herran askelissa, täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa kovin vähän on Kristus minussa muotoa saanut.

        Missä on se nöyryys, rakkaus, epäitsekkyys, uhrautuvaisuus ja kaikki muut hyveet, joiden tulisi kaunistaa kristityn elämää?
        Miten monta kertaa täytyy murheella tunnustaa, että "vanhalla ihmisellä" on vielä niin suuri vaikutusvalta meidän elämässämme, vaikka sen olisi pitänyt jo aikoja sitten tulla ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi.
        Yhdellä on yhdet vaikeudet, toisella toiset.

        Jonkun helmasynnit ovat henkisellä alalla, toisen lihallisella.
        Kuka on ajatuksissaan ylpeä, itserakas, kateellinen ja anteeksiantamattoman pitkävihainen.
        Toinen taas elämän mukavuuksia rakastava, lihallisiin intohimoihinsa lankeileva, syömäri ja juomari, joilla tarkoitan ihmisiä, jotka vatsaansa palvovat.
        Eiköhän vain ole niin, että mitä kauemmin elämän tietä vaellamme, sitä selvemmin alamme nähdä omat heikkoutemme ja puutteemme. Syvenevä synnintunto onkin aivan luonnollinen ilmiö vilpittömän Jumalan lapsen koettaessa kaikin puolin elää Herransa ja Mestarinsa tahdon mukaan.

        Mutta yhä syvenevä synnintunto vaatii vastapainokseen yhä kirkkaampaa näkemystä Kristuksen armoon. Kun oma syntisyys kasvaa yli äyräitten, täytyy Herran kirkkauden nousta taivaaseen asti.
        Suuri syntinen tarvitsee suuren Vapahtajan. Ja tämä suuri Vapahtaja ilmenee hänen elämässään niin, että hän tietää Jeesuksen läpikohtaisesti tuntevan hänen viimeistä piirtoa myöten ja kuitenkin rakastavan häntä äärettömällä, jumalallisella rakkaudella.
        Tämän ajatuksen on Paavali Roomalaiskirjeessä pukenut muotoon "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttiseksi tullut" (Room 520).

        Hyvä kilvoitus, rakas ystäväni, merkitsee sitä, että sinä jättäydyt Jeesuksen Kristuksen käsiin sellaisena syntisairaana kuin olet ja uskot koko sydämestäsi, että hän on vaikuttava sinussa niin tahtomisen kuin tekemisenkin.

        60 vuotta olen Jeesuksen seuraajana elänyt, Jumalan armosta. Tuo mitä kirjoitit, heikkoudestamme ihmisinä on totta. On lohdullista lukea viestejäsi, sinulle on ilmoitettu Jumalan valtakunnan salaisuudet Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kautta.

        Se on valtavan suuri Jumalan lahja. Näissä yhteyksissä asia kirkastuu entisestään, kun lukee eksyssissä vaeltavien toivottomia viestejä. Joku vielä jakaa hengellisessä sokeudessaan uskoa lihansa fixaantumiseen, vaikka kaikki Jumalan sanassa ihmisen olemuksessa sotii tuota valhetta vastaan. Jos ihminen uskoo tuon valheen lihansa fixaantumisesta, niin hänestä tulee paisunut ja ylpeä kristitty, joka alkaa rakastamisen
        sijasta puskemaan Jeesuksen lampaita.

        Tit. 3:4-10
        Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ...
        .. ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, ...

        ... että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

        Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.

        *) ... Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.

        Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

      • yksi Raamatun jae jossa uskovaa Jumalan lasta sanotaan väittämälläsi sanoilla!

        >>>Ihminen ei siis tule synnittömäksi, vaan hän tulee katuvaksi ja armahdetuksi syntiseksi,>>>

        Jos et löydä yhtään sellaista jaetta Raamatusta, MIHIN OPPISI PERUSTUU?

    • mitä se synti

      sitten on?
      Ihminen on syyllinen syntiin
      1) tekee sellaista, mitä hänen ei pitäisi tehdä
      2) ei tee sellaista mitä hänen pitäisi tehdä
      3) on sitä mitä hänen ei pitäis olla
      4) ei ole sitä mitä pitäisi olla

      Kuka kykenee kaikkeen tähän? ei kukaan

      • * Siinäpä se? Nyt tuleekin Jeesus ja Hän VOI! Nyt meidät uskovat on Hengessä kastettu sisäisesti Kristukseen, olemme kätketyt Kristuksessa Jumalaan. Siinä on asemamme uudestisyntyneinä.
        * Täytyy siis uudestisyntyä Hengessä, vauvakaste ei voi sitä tehdä, ei iankaikkisesti maan ääriin saakka, vauvakaste ei voi ketään uudestisynnyttää! Siksikin luterilaisessa uskonnollisuudessa on niin paljon näitä, matomatkamies maan" vaeltajia, jotka kyllä tuntevat syntisyytensä, kipuilevat sytiensä kanssa päivästä päivään, mutta eivät koskaan ole kokeneet vapautusta synneistään. Ainoastaan koetaan sillointällöin jotain helpotusta, kun oikein tunnustellaan sytejä toinen toiselleen, ja jopa julistetaan syntejä anteeksi toisilleen Jeesusken nimessä ja veressä.
        * Siinä ohessa uskotellaan toinen toiselleen, "olemme uudestisyntyneet vauvakasteessa jonka olemme saaneet, ja kirkon isät tai papit on meidät kastanut." Uskotaan siis asioita joita ei koskaan olisi pitänyt tehdäkkään, ollaan eksyksissä, koska ei tunneta Kirjoituksia. Uskotaan pappeja enemmän kuin Jumalan sanaa.
        * Ollaan ikuisessa herätyksen tilassa, koskpa kirkon papit eivät osaa ohjata näitä herätykseen jämähtäneitä sielu parkojaan. Ei osata johtaa uudestisyntymiseen HENGESSÄ, tyydytään tyhjänpäiväiseen kraanavesi valeluun, ja uskotellaan itselle ja, mikä pahinta, koko seurakunnalleen uskonnollinen valhe, niin ei ihme, ettei koskaan päästä siitä synnin syyllisyydestä Jumalan lasten vapauteen, siihen vapauteen jonka vain Jeesus voi antaa. "Kun Jumalan poika vapauttaa, niin hän on todellisesti vapaa." Vapaa ennenkaikkea synnin syyllisyydestä. Jumalan Pojan veri vihmoo sydämen, kirvoittaa synnin kahleista ja siitä ikuisesta kysymyksestä , perisynnistä ennenkaikkea, syntisyys kun on jokaisessa ihmisessä, siksi uudestisyntymätön ei juurikaan voi lausua Jeesus nimeä, eikä puhua Hänen verestään ollenkaan, voima sanoina voidaan käyttää Jeesus nimeä, ja siihen saatana antaa voimaa syntiselle.
        * Eikä Muromaakaan ollut poikkeus, kaippa joskus Raamattua tunteneena oivalsi, että hänenkin tulee uudestisyntyä HENGESSÄ, pelkkä vauvakaste kun ei sitä hänellekkään tehnyt, ja kävihän hän sitten uskovien kasteellakin, salaako vai julkisesti, sitä en tiedä.

      • Jeesus pelastaa

        ... kun tekeminen. Ellet näitäkään erota toisistaan, ei ole ihme että hengellinen harha on pimentänyt sinun hengellisen silmäsi.

        - Sinäkin teet sitä, mitä ei saisi tehdä.
        - sinäkään et tee puoliakaan siitä, mitä sinun pitäisi Jumalan sanan mukaan tehdä.

        Oleminen onkin sitten sellainen asia, joka ei liity näihin kahteen millään tavalla.
        Olet juuri se mikä olet, muuksi et voi tulla, mutta oletko rehellinen tuon asian suhteen,
        ja otatko VASTUUN TEKEMISISTÄSI JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISISTÄSI, se onkin jo tykkänään
        eri kysymys.

        On tärkeätä rukoilla Jumalalta myöskin oikeata itsensä tuntemista.

      • Jeesus pelastaa
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Siinäpä se? Nyt tuleekin Jeesus ja Hän VOI! Nyt meidät uskovat on Hengessä kastettu sisäisesti Kristukseen, olemme kätketyt Kristuksessa Jumalaan. Siinä on asemamme uudestisyntyneinä.

        Älä sinä puhu Kasteesta, kun et ymmärrä sen hengellistä sisältöä lainkaan. Jätä opettaminen niiden huoleksi, joita Jumala on sanansa opettajiksi kutsunut.

        Kiitos!

      • en nyt oikein

        ymmärrä mitä kaste tähän liittyy. Eihän se toinenkaan kaste pelasta. Se mikä pelastaan on usko Jeesuksen Kristuksen sovitus työhön-
        Mutta koko keskustelu nyt ei liittynyt tähän vaan syntiin, ja siihen olemmeko me syntisiä.
        Ja raamatun mukaan olemme.

      • mistä päättelet
        Jeesus pelastaa kirjoitti:

        ... kun tekeminen. Ellet näitäkään erota toisistaan, ei ole ihme että hengellinen harha on pimentänyt sinun hengellisen silmäsi.

        - Sinäkin teet sitä, mitä ei saisi tehdä.
        - sinäkään et tee puoliakaan siitä, mitä sinun pitäisi Jumalan sanan mukaan tehdä.

        Oleminen onkin sitten sellainen asia, joka ei liity näihin kahteen millään tavalla.
        Olet juuri se mikä olet, muuksi et voi tulla, mutta oletko rehellinen tuon asian suhteen,
        ja otatko VASTUUN TEKEMISISTÄSI JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISISTÄSI, se onkin jo tykkänään
        eri kysymys.

        On tärkeätä rukoilla Jumalalta myöskin oikeata itsensä tuntemista.

        että minä en ole ymmärtänyt olemisen ja tekemisen eroa?
        Aika pitkälle vievää ajatustenlukua jos tuosta numeroilla laitetusta syntilistasta näin päättelet...

      • että ihminen ei usko Jeesukseen ja elää ilman Häntä.
        Tämän synnin alle jäävät kaikki tekosynnit. Ne ovat
        seurausta siitä että ihminen elää ilman Jumalaa ja ilman
        Jeesusta.

        Joh 16:9

    • Kysyn vaan

      tietää että vanhurskauttaminen on juuri niin kuin sinä opetat? Ja miten voit tietää että esim. ekivaari on väärässä ja opettaa mielestäsi väärin? Samoin jehovantudistajat ja muut Raamattuun uskonsa perustavat. Ekivaarikin uskoo Raamatun ilmoitukseen samoin jehovat. Mistä siis jaikal sinä voit olla niin varma että juuri sinun oppisi on se oikea ja muut väärässä vaikka ne muut uskovat kuten Raamattu opettaa? Tuntuu aika ihmeelliseltä kun ne muutkin uskovat Raamatuun niin kuin siihen on kirjoitettu ja sinun oppisi sitten olisikin se oikea? Onhan Raamatussa selvästi kerrottu että Jeesus on Jumalan Poika ja sinä väität Häntä Jumalaksi, vaikka et ole pystynyt sitä Raamatulla selvästi todistamaan jossa selvästi sanotaan Jeesus Jumalaksi. Niin, että onkohan sinun uskonoppisi sitten sen oikeampaa kun muidenkaan Jeesukseen uskovien?

      Täytyy muistaa että jehovantodistajatkin uskovat Raamattuun niinkuin siihen on kirjoitettu. Samoin ekivaari uskoo ja aina Raamatulla todistaa että totta on mitä hän sanoo ja sitten sinä ja moni muu pitävät ekivaaria harhaoppisena kun he uskovat mitä Raamattu sanoo. No sinä jaikal pidät itseäsi oikeaoppisena kun SINÄ uskot mitä Raamattu sanoo. Eikös tässä nyt jaikal ole suuri ristiriita ku vain sinun uskosi on se oikea ja muiden väärä vaikka samaan Raamattuun uskotte?

      • kääntyä ekivaarin uskoon koska sinä kyseenalaistat oikeaoppisuuteni?
        Entä sitten kun kohtaan JT:n? Pitäskö taas konverteerata?
        Entä kun kohtaan jonkun muun Raamattua mielivaltaisesti tulkitsevan ihmisen?
        Pitäskö taas kääntyä siihen uskoon etten vain loukkaisi ihmistä olemalla itse oikeassa?
        Missä silloin olisi uskon ja opin perusta? Eihän sitä olisi missään!

        Minä olen päättänyt pysyä siinä uskossa ja opissa jonka olen Herralta Jeesukselta Kristukselta saanut.
        En vastaa muiden ihmisten opista enkä opetuksesta. En voi juosta ihmisten perässä enkä pyri miellyttämään ihmisiä.

      • että olet mahdollisesti lukenut tämän palstan kirjoituksia enenmänkin kun niin "hyvin" tiedät ekivaarinkin opetuksen. Kysynkin nyt missä ekivaari kertoo uskovansa niin kuin Raamattuun on kirjoitettu?

        Itse kun olen lukenut ekivaarin kirjoituksia, niin hän ei nimenomaan usko niin kuin on kirjoitettu. Esim. Jeesuksen syntymää ekivaari ei usko niin kuin Raamatussa kerrotaan. On paljon muuta mitä eki ei usko vaikka se Raamatussa kerrotaan. Ihmettelen jos et ole sellaista huomiota tehnyt?

        ""Tuntuu aika ihmeelliseltä kun ne muutkin uskovat Raamatuun niin kuin siihen on kirjoitettu ja sinun oppisi sitten olisikin se oikea? ""

        Jaikalin oppi on Raamatusta ja Pyhän Hengen ohjaamaa. Siksi uskallankin suositella ottamaan vastaan hänen opetuksensa, kun tiedän että se on Jumalalta saatua. Jumala puhuu jaikalin kautta, ei jaikalissa itsessään mitään ihmeelistä ole.

      • selittäjästä
        Il-Mari kirjoitti:

        että olet mahdollisesti lukenut tämän palstan kirjoituksia enenmänkin kun niin "hyvin" tiedät ekivaarinkin opetuksen. Kysynkin nyt missä ekivaari kertoo uskovansa niin kuin Raamattuun on kirjoitettu?

        Jaikalkaan ei usko kaikkeen, mikä Jeesuksen syntymään liittyy;

        "Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjostaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi".

      • selittäjästä kirjoitti:

        ""Jaikalkaan ei usko kaikkeen, mikä Jeesuksen syntymään liittyy; ""

        Mutta uskotko sinä kuka Jumalan Pojaksi tuli?

        Joten kerroppas nyt Raamatun sanalla todistaen kuka tuli Jeesukseksi Kristukseksi?

        on Jumala, ilmoitettu lihassa (Joh 1:1, 14, Room 9:5, Heb 1:8-12).

        Sinun poikasi on ihminen koska hän on siinnyt ihmisen siemenestä ja ihmisestä.
        Jumalan Poika on Jumala koska Hän on siinnyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta.
        Toista Jumalan Poikaa ei ole siinnyt eikä syntynyt eikä tule koskaan sikiämäänkään
        eikä syntymään. "Se on täytetty".

      • Il-Mari kirjoitti:

        että olet mahdollisesti lukenut tämän palstan kirjoituksia enenmänkin kun niin "hyvin" tiedät ekivaarinkin opetuksen. Kysynkin nyt missä ekivaari kertoo uskovansa niin kuin Raamattuun on kirjoitettu?

        Itse kun olen lukenut ekivaarin kirjoituksia, niin hän ei nimenomaan usko niin kuin on kirjoitettu. Esim. Jeesuksen syntymää ekivaari ei usko niin kuin Raamatussa kerrotaan. On paljon muuta mitä eki ei usko vaikka se Raamatussa kerrotaan. Ihmettelen jos et ole sellaista huomiota tehnyt?

        ""Tuntuu aika ihmeelliseltä kun ne muutkin uskovat Raamatuun niin kuin siihen on kirjoitettu ja sinun oppisi sitten olisikin se oikea? ""

        Jaikalin oppi on Raamatusta ja Pyhän Hengen ohjaamaa. Siksi uskallankin suositella ottamaan vastaan hänen opetuksensa, kun tiedän että se on Jumalalta saatua. Jumala puhuu jaikalin kautta, ei jaikalissa itsessään mitään ihmeelistä ole.

        Il-Mari: "Jumala puhuu jaikalin kautta, ei jaikalissa itsessään mitään ihmeelistä ole".
        --
        Niinpä! Olet oikeassa.

        Jaakobkin tunnusti Paavalin tavoin: "Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin" (Jaak.5:17).
        Meidän ei kannata kerskua omalla erinomaisuudellamme eikä synnittömyydellämme.
        Jumala on ylpeitä vastaan, vaan nöyrille hän antaa armon (Jaakob 4:6).

      • ja olihan se
        jaikal kirjoitti:

        on Jumala, ilmoitettu lihassa (Joh 1:1, 14, Room 9:5, Heb 1:8-12).

        Sinun poikasi on ihminen koska hän on siinnyt ihmisen siemenestä ja ihmisestä.
        Jumalan Poika on Jumala koska Hän on siinnyt Pyhästä Hengestä ja Jumalasta.
        Toista Jumalan Poikaa ei ole siinnyt eikä syntynyt eikä tule koskaan sikiämäänkään
        eikä syntymään. "Se on täytetty".

        Sivusta seuranneena keskusteluja aiheesta luin ihan itse Raamatusta, miten Jeesusta tuli kutsua Jumalan Pojaksi. Sinulle ei tämä ilmoitus riittäne, vaan sepität omia tarinoita asiasta.

        Kyllä Raamatun ilmoitus asiasta on uskottavampi ja vanhempaa tietoa kuin sinun selityksesi, jolla kumoat Jumalan ilmoituksen.

      • Tapio522 kirjoitti:

        Il-Mari: "Jumala puhuu jaikalin kautta, ei jaikalissa itsessään mitään ihmeelistä ole".
        --
        Niinpä! Olet oikeassa.

        Jaakobkin tunnusti Paavalin tavoin: "Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin" (Jaak.5:17).
        Meidän ei kannata kerskua omalla erinomaisuudellamme eikä synnittömyydellämme.
        Jumala on ylpeitä vastaan, vaan nöyrille hän antaa armon (Jaakob 4:6).

        sellaisen käsityksen että sinä surkuttelet kurjuutasi ja syntisyyttäsi kuinka syntinen ja kurja sinä olet. Minäkin olin kurja syntinen matkamies maan, kunnes kohtasin Jeesuksen. Nyt saan iloiten todistaa Herrastani Jeesuksesta Kristuksesta kuinka Hän on antanut syntini anteeksi ja saan iloiten todistaa tätä Ilosanomaa muillekkin. Toivoisin että sinäkin Tapio saisit kokea saman mitä minä olen saanut Jeesuksessa kokea. Olisi ihanaa että sinäkin Tapio saisit iloiten kertoa Herrastasi Jeesuksesta Kristuksesta kuinka Hän on sinut vapauttanut kaikesta synnistä. Saati että nyt kerrot ja todistat synneistäsi kuinka syntinen ja kurja sinä olet. Hylkää Tapio syntisi Jeesuksessa ja ala iloiten ylistämään Herraasi Jeesusta Kristusta! Kerro kuinka suuri Herra sinulla on Jeesus Kristus. Vai onko sinulla?

        Il-Mari, minusta taas tuntuu, että toistat sokeasti jaikalin väitteitä, etkä itse tutki tässäkin ketjussa esiin tulleita opetuksia.

        Jäikö sinultakin lukematta yllä olevasta kirjoituksestani lopputeksti:
        "Mitä enemmän Hengen työ saa sijaa sydämissämme, sen syvemmin tunnemme oman heikkoutemme. Heikkoutemme ajaa meidät kokonaan riippuvaiseksi Herran armosta".
        Onko väärin kehoittaa ihmisiä turvautumaan Jumalan ARMOON?
        (Joh.3:16).

      • Il-Mari kirjoitti:

        ""Jaikalkaan ei usko kaikkeen, mikä Jeesuksen syntymään liittyy; ""

        Mutta uskotko sinä kuka Jumalan Pojaksi tuli?

        Joten kerroppas nyt Raamatun sanalla todistaen kuka tuli Jeesukseksi Kristukseksi?

        tuli omaksi Pojaksensa. Ainakin sitä ajat takaa.
        Mutta kun sitä on vaikea raamatun sanalla todistaa. Ei nimittäin löydy sellaisia sanoja.

        Pyydäppä Asko T. etsimään.

      • ja olihan se kirjoitti:

        Sivusta seuranneena keskusteluja aiheesta luin ihan itse Raamatusta, miten Jeesusta tuli kutsua Jumalan Pojaksi. Sinulle ei tämä ilmoitus riittäne, vaan sepität omia tarinoita asiasta.

        Kyllä Raamatun ilmoitus asiasta on uskottavampi ja vanhempaa tietoa kuin sinun selityksesi, jolla kumoat Jumalan ilmoituksen.

        Onneksi kaikki eivät usko harhaopettajia. Moni uskoo Jumalaa:

        Mat 3:17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

      • Il-Mari kirjoitti:

        sellaisen käsityksen että sinä surkuttelet kurjuutasi ja syntisyyttäsi kuinka syntinen ja kurja sinä olet. Minäkin olin kurja syntinen matkamies maan, kunnes kohtasin Jeesuksen. Nyt saan iloiten todistaa Herrastani Jeesuksesta Kristuksesta kuinka Hän on antanut syntini anteeksi ja saan iloiten todistaa tätä Ilosanomaa muillekkin. Toivoisin että sinäkin Tapio saisit kokea saman mitä minä olen saanut Jeesuksessa kokea. Olisi ihanaa että sinäkin Tapio saisit iloiten kertoa Herrastasi Jeesuksesta Kristuksesta kuinka Hän on sinut vapauttanut kaikesta synnistä. Saati että nyt kerrot ja todistat synneistäsi kuinka syntinen ja kurja sinä olet. Hylkää Tapio syntisi Jeesuksessa ja ala iloiten ylistämään Herraasi Jeesusta Kristusta! Kerro kuinka suuri Herra sinulla on Jeesus Kristus. Vai onko sinulla?

        Diodymus (Kaksonen) moittia Tapiota, joka on ymmärtänyt sanaa aivan oikein.

        Sinä elät harhoissasi ja luulet olevasi synnitön, niinkuin Jeesus. Oletko kenties "fariseus"?

        Luk 18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        Luk 18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        Luk 18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

        Tunnusta vain, että olet syntinen ja tarvitset armoa. Jos et, niin et tarvitse Poikaakaan.
        Ja joka ei tarvitse Poikaa, ei tarvitse Isääkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2736
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      957
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      77
      871
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      101
      818
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe