Ihmisillä on yleensä suuri tarve etsiä jumalaa tai jotain korkeampaa hengellistä selitystä maailmalle ja elämälleen. Umpiateisteilla tätä tarvetta tosin ei ehkä ole, mutta heidän kohdallaan onkin kysymys normaalista poikkeavasta maailman hahmottamistavasta eli ns. "pyhyysvammasta". Siis tämä hahmottamistapa on itsekkäämpi, suppeampi ja sumeampi kuin esim agnostikoilla. Umpiateistit ovat tästä varmaan eri mieltä, mutta sillä ei ole merkitystä, koska he eivät edes hahmota mistä puhutaan, kun hengellisestä ulottuvuudesta on puhe. Tilanne on sam kuin jos värisokealle yrittäisi kuvailla vihreää väriä.
Jätän siis ateistit tämän pohdiskelu ulkopuolelle.
Mutta takaisin itse teemaan:
Uskovaiset ovat ikään kuin ateistien vastakohta. Heillä tarve löytää jokin lohduttava, ihmistä muistuttava, rakastava ja elämää ja kosmosta hallitseva, itsen ulkopuolinen olento, on niin suuri, että tämä uskomisen halu ja palava tarve sokaisee heidät täysin.
Uskovaisten ongelma on se, että heidän jumalansa, on esteenä sille, että he löytäisivät jumaluuden. Jokainen uskova on täysin epäjumalansa lumoissa ja sokaisemana. He ovat siis epäjumalan palvojia. He palvovat ja rukoilevat mielikuvistaan, toiveistaan ja peloistaan aivoihinsa rakennettua epäjumalan kuvaa, eivätkä siksi koskaan löydä kaikkialla ja kaikessa toteutuvaa ikuista ja nimeämätöntä, jonka erottamattomia osia he itsekin ovat.
Ainoastaan agnostikoilla on toivoa. He epäilevät, tutkivat, epäilevät vielä lisää ja tutkivat vielä lisää. Eräänä päivänä he löytävät, tai heillä on ainakin olemassa löytämisen mahdollisuus. Agnostista mielentilaa voisi kutsua nöyryydeksi. Uskovaisen mielentilaa typeryydeksi ja ateistista puutostilaksi.
Jokainen jumalasta luotu ajatus johtaa poispäin, jokainen uskonrakennelma on lopulta esteenä totuuden (vapauden, jumalan, tietoisuuden, rakkauden, sano miksi haluat) löytämiselle. Vain puhdas havainto paljastaa etsijälle sen, että ei ollut mitään etsimistä. Kaikki on aina ollut läsnä.
Jätän siis ateistit tämän pohdiskelu ulkopuolelle.
Mutta takaisin itse teemaan:
Uskovaiset ovat ikään kuin ateistien vastakohta. Heillä tarve löytää jokin lohduttava, ihmistä muistuttava, rakastava ja elämää ja kosmosta hallitseva, itsen ulkopuolinen olento, on niin suuri, että tämä uskomisen halu ja palava tarve sokaisee heidät täysin.
Uskovaisten ongelma on se, että heidän jumalansa, on esteenä sille, että he löytäisivät jumaluuden. Jokainen uskova on täysin epäjumalansa lumoissa ja sokaisemana. He ovat siis epäjumalan palvojia. He palvovat ja rukoilevat mielikuvistaan, toiveistaan ja peloistaan aivoihinsa rakennettua epäjumalan kuvaa, eivätkä siksi koskaan löydä kaikkialla ja kaikessa toteutuvaa ikuista ja nimeämätöntä, jonka erottamattomia osia he itsekin ovat.
Ainoastaan agnostikoilla on toivoa. He epäilevät, tutkivat, epäilevät vielä lisää ja tutkivat vielä lisää. Eräänä päivänä he löytävät, tai heillä on ainakin olemassa löytämisen mahdollisuus. Agnostista mielentilaa voisi kutsua nöyryydeksi. Uskovaisen mielentilaa typeryydeksi ja ateistista puutostilaksi.
Jokainen jumalasta luotu ajatus johtaa poispäin, jokainen uskonrakennelma on lopulta esteenä totuuden (vapauden, jumalan, tietoisuuden, rakkauden, sano miksi haluat) löytämiselle. Vain puhdas havainto paljastaa etsijälle sen, että ei ollut mitään etsimistä. Kaikki on aina ollut läsnä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ilmeisesti luokittelet itsesi noihin mainitsemiisi "agnosteihin" kuuluviksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kompastut pahasti omaan agnostisuuteesi. Luokittelussasi leimaat tietyt mielipiteet epänormaaleiksi "pyhyysvammaisiksi ja värisokeiksi" epäpersoonallisuuksiksi, Lisäksi nimittelet toisinajattelijoita itsekkäiksi huomaamatta, että sinä itse olet mitä itsekkäin ja suvaitsemattomin tuhertaja, joka tuolla alkeellisella kirjoittelullaan yrittää epätoivoisesti esiintyä jonain älykkönä. Onneksi nuo sepustuksesi eivät näytä saavan paljoa vastakaikua tällä palstalla. Mahdatkohan kuulua uusnatseihin ja muihon kyseenalaisiin tahoihin?
"Onneksi nuo sepustuksesi eivät näytä saavan paljoa vastakaikua tällä palstalla"
Saivathan nuo sinunkin kaikukoppasi kumajamaan.
Zen -oppilaat joutuvat miettimään mm. kysymystä: "Millainen on yhden käden taputuksen ääni?"
Sinun kannattaa vielä keskittyä hieman helpompiin kysymyksiin kuten:
"Millainen on tyhjän tynnörin ääni?"
(Oikea vastaus: kum, kum....)
Vastaus on juuri nuo mainitut kirjoituksesi.
Sinulla on hyviä mielipiteitä, mutta ollaksesi oikea filosofi, sinun pitäisi pystyä näkemään vankila, jonka itsellesi rakennat kuvittelemalla löytäneesi totuuden.
En ole filosofi. Kenenkään ei pitäisi olla.
Filosofia ei eroa uskonnoista muutoin kuin kertomalla samat (uskovaisen) uskomukset hämärämmin ja suuremmalla sanahelinällä.
Filosofeja siteeraavat ja heiltä uskomuksensa ja ajatusrakennelmansa kopioivat eivät eroa uskovaisista juurikaan. He tekevät puheistaan viisaammalta kuulostavaa sotkemalla puhetulviinsa ja mukateorioihinsa mahdollisimman monta vaikeaa sanaa. He haluavat nähdä totuuden niin monimutakisena kudelmana, että tästä monimutkaisuudesta on tullut heidän evankeliuminsa. He kilpailevat siitä, kuka esittää monimutkaisemman totuusteorian. Se on juuri sitä värisokean teoretisointia vihreästä väristä, jonka oikeasta olemuksesta hänellä ei tietenkään ole aavistustakaan.
Jos älykkyysosamäärä on riittävän korkea ja opeteltu sanavarasto on riittävän laaja, yksinkertaisimmat sielut on helppo hämätä uskomaan omasat viisaudestaan. Silti tämän "viisaan" ei tarvitse ymmärtää totuudesta rahtuakaan. Sellaista on filosofia; sanahelinää sanoista, ajatuksia ajatuksista, teorioita toisista teorioista.
Käsitykset minun totuudestani (sen tietämisestä) otit esille sinä. Itse en siitä maininnut sanaakaan.
Sinä päättelit tekstini perusteella jotakin minun suhteestani totuuteen. Se päättely on kokonaan sinussa, ei minussa.
Totuuden kannalta ei ole lainkaan merkityksellistä se, mitä minun siitä uskotaan kuvittelevan. Viittaukseesi vankilasta sanoisin: vanki on vain hän, joka ei näe vankeuttaan vapautena.
Mihin nimimerkkisi sitten viittaa, ellei siihen, että olet taipuvainen pitämään omaa käsitystäsi lähimpänä totuutta?
Noh, epäolennaiseen keskittyminen sikseen. Se on tietysti luonnollista, että oma kanta asiaan tuntuu itsestä kaikkein todennäköisimmältä, sehän on edellytys sille, että ylipäätään pystyy sanomaan oman kantansa.
Ottanen kantaa tuohon aloituksessasi käsittelemääsi itse asiaan vielä jossain vaiheessa, kunhan aikaa on enemmän.
"Mihin nimimerkkisi sitten viittaa, ellei siihen, että olet taipuvainen pitämään omaa käsitystäsi lähimpänä totuutta?"
Nimimerkkini viittaa oikeaan vastaukseen :)
Uskon oppien ominaislaatuun ja piirteisiin kuuluu kiihottaa välittömästi itse tahtoa todistusten ollessa ulkokohtaisia ts. ilmoituksia, vaatiessaan vain asian vapaaehtoista hyväksymistä ilman minkäänlaista kritiikkiä ja ehdotonta objektiivisen totuuden vaatimusta kuten filosofioissa jossa todistukset ovat itsessään ja ainoana vaatimuksena olla kaikessa esittämässään täyttä totta. mutta focus II-lajin metafyysissä järjestelmissä kohdistuu tässä tapauksessa vain omaan minuuteen, sen pahan olon ja pelkojen kuten kuolemanpelon lievittämiseen ja ikuisen elämän kaipuuseen, joka juuri on lähtöisin omista subjektiivisista tunteista, toiveista ja tahtomisesta, minuuden ollessa tahdon ja sen hädän alainen, joka ei salli älyn ja tahdon vä'listä erkanemista joka on suurten hengentuotteiden luomisen ja käsittämisen ehto, älynvapautumisprosessissa jossa ideoiden käsittämisen ehtona on että tahto on tungettu pois tajunnasta ja että olemme kauttaaltaan puhtaasti tiedoitseviats. että äly tulee puhtaasti objektiiviseksi kohdistuessaan kaikella energialla vieraaseen ulkomaailmaan etenkin juuri epäsuotuisissa persoonallisissa olosuhteissa jolle äly mielellään kääntää selkänsä ja kykenemme tällöin ymmärtämään olioiden puhtaasti objektiivisen olemuksen joka on auktoritatiivisten ja ahfaskatseisten uskonoppien ulottumattomissa ja luonnonvastaista joka kylläkin kuuluu normaalin luonnonkiertokulun ja syklin kauta objektiiviseen maailmaan kuulumisen kieltämisenä myös yliluonnollisen mahdollisuuden ektistenssiin uskonnoissakin jotka eivät vakaumukseksen kuitenkaan vaadi ehdotonta totuutta vaan ainoastaan vapaaehtoista hyväksymistä ja uskoa siihen joka on tahdon asia. syvällisessä saksalauisessa filosofiassa probleemina on maailma ja pyrkimys sen täydelliseen selittämiseen siis sen joka älyllemme ilmenee ilmiönä, joka on sekundaarinen ja primaarisen, ilmentyvän. joka on ilmiön pohjalla oleva tahto, olio sinänsä.
Täytyy kyllä sanoa, että olet osunut havainnoissasi hyvin lähelle totuutta. Sillä totuuden ja oman ymmärryksen laajentaminen ei lopu koskaan jos et itse sitä estä omilla uskomuksillaan. Kieltämällä jonkun olemassa olon tai vain pitäytymällä johonkin uskomukseen hampaat irvessä ei koskaan pysty näkemään todellista totuutta asioista. Itse olet silloin totuuden tiellä. Jos kuvittelet tietäväsi jo vastaukset kaikkeen et koskaan voi tulla ymmärtämään mitään uutta. Ja ihmisen nimenomainen tarkoitus on kasvaa ja kehittyä henkisesti. Pelko myöskin estää henkisyyden kasvua. Jos huomaat itsesi kantavan pelkoa, kasva siitä ulos ja pian huomaat, että todellisuus onkin jotain aivan muuta kuin kuvittelit sen aikaisemmin olevan. Se on henkistä kasvua.
Silti haluan korostaa, että kaikilla on toivoa ei ainoastaan agnostikoilla. Sillä jokainen sielu täällä maapallolla tulee vielä löytämään totuuden vaikka kuinka kaukana siitä olisi tällä hetkellä.
Henkisyyttä ei myöskään pitäisi nähdä jonain kilpailuna. Se tuntuu edelleen olevan suurimman osan ongelma täällä oli sitten agnostikko, ateisti tai uskova tai jotain siltä väliltä. Toisten ihmisten tuomitseminen ja oman itsensä nostaminen korkeammalle ei näytä olevan riippuvainen siitä mihin uskot tai minkä aatteen kannattaja tunnet olevasi. Ajattelu perustuu vielä siihen, että parempi olen kuitenkin kuin jonkun toisen polun valinnut kanssakulkijani.
Kun ymmärtää, että päämäärä on kaikilla sama ja että ei ole mitään uskontoa tai aatetta joka jollain tavalla olisi parempi tai oikeampi niin pääsee jo lähemmäksi sitä totuutta....tutki omia uskomuksia, haasta ne, epäile, tutki laaja-alaisesti, mene syvälle sisimpääsi, kuuntele tunteitasi, kysele, etsi vastauksia, mutta tee se lapsen mielellä, jolla ei ole vielä vastauksia kaikkeen, joka on avoin tutkimaan ja etsimään. Sillä jos tutkit jotain asiaa (aivan sama mitä) vain jostain näkökulmasta on totuutesi vain sen näkökulman laajuinen. Se ei ole silloin vielä koko totuus!
Esimerkiksi täällä voit haastaa omia uskomuksia. Jos kuuntelet sydämesi ääntä, joka kertoo lopulta sen totuuden pystyt näkemään totuuden siemeniä melkein missä vaan.
http://uusiyhteys.blogspot.com/