Muistan kun lapsena äiti teki pitsoja jossa oli tomaattiviipaleita, kyllä oli hyvää. Miksi nykyään kukaan ei käytä tomattia, vain tomaattikastiketta?
Vastaukset 4
- 11
Vetinen tomaattikastike on niin paljon halvempaa kuin aito tomaatti ja sitä saa ostaa pizzerioihin kannukaupalla. Helppo maalata letun pinnalle kun tomaatit joutuu taasen viipaloimaan ja oikea tomaatti pilaantuu helposti.
Eihän meidän pizzakulttuurimme ole mistään kotoisin. Rasvaa tihkuvia roiskeläppiä, joiden pohja on vetelää velliä ja päällä "aurajuustoa" ja purkkiananasta. Muuta eksotiikkaa haetaan härskillä BBQ-kastikkeella ja jalopenon kiekoilla. Ja tämnä siksi, että kansa mukamas vaatii. Sellainen lätty on hyvä, minkä päällä on tuuma rasvaista tavaraa sekaisin. - oma apu paras apu
Meilläkin laitettiin 70-luvulla ja vielä 80-luvun alussakin jauhelihapizzan päälle tomaattiviipaleita. Sitten kun pizza oli paistettu piti odottaa sairaan kauan sen jäähtymistä, koska muuten takuuvarmasti poltti suunsa, kun haukkasi siitä tomaatin kohdalta. Eikä vetinen tomaatti maistu samalta kuin tomaattikastike, josta on poistettu tomaatin siemenet ja sitten sitä haudutetaan kauan.
Viimeksi käytimme kahden uunipellin kokoisen pizzan tekemiseen tomaattikastiketta, joka keitettiin itse basilikalla maustetusta tomaattimurskasta, siihen sokeria kohtuullisesti, ei etikkaa (jota on ketsupissa). Kun tomaattimurska oli muhinut hellalla tunnin, se soseutettiin Bamixilla ja vielä pidettiin lämpimänä. Siitä riitti hyvin kahteen pizzaan ja tuoksu oli taivaallinen. Kun aloitti pizzan teon kastikkeen keittämisellä, ja sitten teki pizzataikinan kohoamaan ei tuntunut edes työläältä.- Vanhat hyvät ajat
Muistampa minäkin että odottavan aika oli pitkä. Jos sitä nälissään maistoi kyllä suu paloi. Siinä olen kyllä aloittajan kanssa samaa mieltä että kyllä äidin tekemät pitsat oli hyviä. Se oli 1970-luvulla eksoottinen ruoka tuo pitsa. Tomaatti hyvin soveltuu, taidampa viikonloppuna kokeilla, vähän vaihtelua.
- tomatista
Vanhat hyvät ajat kirjoitti:
Muistampa minäkin että odottavan aika oli pitkä. Jos sitä nälissään maistoi kyllä suu paloi. Siinä olen kyllä aloittajan kanssa samaa mieltä että kyllä äidin tekemät pitsat oli hyviä. Se oli 1970-luvulla eksoottinen ruoka tuo pitsa. Tomaatti hyvin soveltuu, taidampa viikonloppuna kokeilla, vähän vaihtelua.
poistan kuoren ja siemenet silloin ei taikina vedisty,kun kosteuttaei tule liikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571900Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.44718Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47514