"Pablo Picasson vuonna 1905 maalaama Garçon à la Pipe -teos (Poika ja piippu) on myyty New Yorkissa Sothebyn huutokaupassa ennätysmäiseen hieman yli 104 miljoonan dollarin (noin 86 miljoonan euron) hintaan." -HS
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076152657074
Miten voi olla mahdollista, että 104 miljoonaa dollaria voidaan vaihtaa yhteen tauluun ja toisaalta tuolla rahalla voitaisiin tehdä jotain muutakin, esim. ostaa riisiä tuhottomasti. Miten siis tämä todella iso riisi määrä ja taulu ovat arvoltaan samoja? Miten rahalla voidaan mitata mitään arvoja, jos se määrällisesti ei kerro yhtään mitään todellisuudesta? Mitä hyötyä BKT:sta tai muista mittareista on?
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076152657074
Miten voi olla mahdollista, että 104 miljoonaa dollaria voidaan vaihtaa yhteen tauluun ja toisaalta tuolla rahalla voitaisiin tehdä jotain muutakin, esim. ostaa riisiä tuhottomasti. Miten siis tämä todella iso riisi määrä ja taulu ovat arvoltaan samoja? Miten rahalla voidaan mitata mitään arvoja, jos se määrällisesti ei kerro yhtään mitään todellisuudesta? Mitä hyötyä BKT:sta tai muista mittareista on?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yhtä hyvin voisit sanoa, että kilogramma ei mittaa mitään, koska Tuhoton Määrä Riisiä painaa äärettömän paljon enemmän kuin Mozartin Ave Maria. Järjetön kysymys, johtaa järjettömiin tuloksiin ja on loistava esimerkki typerästä sanaleikistä.
Kannattaa syödä lounaaksi mielummin kymmenen kiloa perunoita kuin lautasellisen kallista tryffelisalaattia.
oletko ajatellut kommunistiksi ryhtymistä? Löytäisit takuulla paljon hengenheimolaisia tämänkin kysymyksen suhteen.
Älä muuta viserrä... Absurdeja esimerkkejä löytyy lähempääkin. Eilenkin tuli joka luukkuun jaettava Suomelan ilmaislehti, jonka yleensä heitän heti ö-mappiin, mutta nyt vähän pläräsin ja jäin ihmettelemään tätä statustuotetta: Tamminen autotallin ovi, hinta 7400 € ! Joku mutteripeukalo ostaisi sillä rahalla jo ihan käyttökelpoisen auton!
Ei kai tässä voi muuta kuin Castanedan tapaan suhtautua maailmaan rajattomana arvoituksena ja ihmisten tekoihin rajattomana hulluutena?
Oletetaan, että tolla kaverilla on se 7400 euroa. Jos raha olisi käytetty "viisaasti" vaikka riisiin, niin Eldorado riisi maksaa 1.79 kilo Ruokavarastossa. Mies ostaa siis reilut 4000 kiloa riisiä. Mitä helvettiä se kaveri sellasella riisimäärällä tekee. Syödä se ei sitä ehdi. Ja jos palkka on hyvä, niin rahaa kertyy ja seuraavaksi tarttis ostaa 4000 kiloa perunoita?
Jos teidän mielestänne ne rahat pitää siinä tapauksessa lähettää kehitysmaihin, niin törmäätte pian ongelmiin. Kuinka moni näkee vaivaa kouluttautuen, oman yrityksen perustaen tai muuten raataen, jotta hänen säästönsä voitaisiin lähettää kehitysmaihin? Ei kovin moni, joten siinä tapauksessa ei jaeta rikkautta vaan köyhyyttä.
Ökytuotteiden maksajat maksavat myös veroja ja niillä elätetään köyhiä meillä ja ulkomailla. Samalla säilytetään ihmisten motivaatio työntekoon, sillä heillä on mahdollisuus tuhlata omat rahansa vaikka sitten suklaapatukoihin (Aamulehdessä kerrottiin amerikkalaisnaisesta, joka osti kerralla kaupan suklaapatukkavarastot tyhjäksi. Hinta oli muistaakseni jossain 3500 dollarin tienoilla).
Lopetetaan siis kateellinen uikutus ja annetaan ihmisten käyttää rahansa juuri kuten haluavat.
Ei kai sitä noin vain voi olettaa että "tolla kaverilla on se 7400 euroa"? Eikö tässä ole kyse juuri siitä mihin talousajattelun lähtökohta-oletukset asetetaan?
Kysymys Picasson ja riisin hinnanmuodostuksen eroista liittyy myös kysymykseen siitä millaista rahaa maailmassa on. Picasson taulukin voidaan nähdä rahana. Oletettavasti sen ostajakin näkee näin. Kun Picasso on noteerattu tiettyyn arvoon, tuo arvo legitimoi joukon muita arvoja. Rahaa on monenmuotoista, ja se raha jota riisikuppiporukka käyttää on laadullisesti eri rahaa kuin se jonka arvoa Picasso legitimoi.
Alkuperäisen kysymyksen taustalla saattaisi olla oivallus siitä, että Picasson taulun yhteydessä tapahtuvaa raha-arvonmuodostusta vastaavaa taloudellista tapahtumaa ei riisimarkkinoilla esiinny. Ei ikään kuin ole "taiteentuntijoita" vastaavaa tukijoukkoa, jonka silmissä esim. riisintuotannon jatkuvuuden turvaaminen yli sen mitä markkinat määräävät olisi intresseissä.
Lause "Lopetetaan siis kateellinen uikutus ja annetaan ihmisten käyttää rahansa juuri kuten haluavat" on siis väärä merkintä. Ongelma ei mene kateuden tiliin, eikä raha ole talousajattelussa laadullisesti sellainen vakio joka mahdollistaisi puheen "omasta rahasta". Se miten Picasson talua käytetään raha-arvonmuodostuksessa on asia, joka koskee myös köyhää riisikuppikansaa.
Minkä mukaan mielestäsi riisin hinta määräytyy? Onko kyseessä jokin selkeä arvo siitä miten arvokasta riisin sisältämä ravinto on? Jos kaukoidässä olisi odotettavissa todella surkea riisisato, niin riisin hinta nousisi pilviin jo ennen varsinaista riisipulaa. Näin voitaneen sanoa riisin hinnanmuodostuksenkin olevan suhteellista. Tässä tapauksessa arvon takaavat markkina-analyytikot.
Toinen asia on materiaalisen ja immateriaalisen hyödykkeen erottaminen. Miksi? Jos autotallin ovena toimii yhtä hyvin muovi, niin miksi kukaan ostaa tammisen oven? Ei kyseessä voi olla vain statusarvo. Ihmiset ostavat luxusta oman mielihyvänsä vuoksi. Ainakin minä haluan urheiluauton, poreammeen ja kotiteatterin ihan omaksi ilokseni. Sama voi päteä tauluun. Rahan arvo minulle on suhteessa siihen, miten paljon minulla sitä on. Se määrää ostopäätöksistäni. Siinä mielessä mainitsemani alkutilanne 7400 euroa omaavasta kaverista on varsin validi.
Ehkä tässä on kysymys juuri siitä rahan kaksinaisluonteesta. Mikä on rahan arvo markkinoilla ja mikä on rahan arvo käyttäjälle subjektiivisesti. Selkeästi tämän luonteen näkee päivittäiskulutuksessa. Vähissä rahoissa olevat laskevat tarjouksia ja vakavaraiset ostavat mitä tarvitsevat hintalappuun suuremmin tuijottamatta.
In a nutshell: Tarkastelin rahaa käyttäjän kannalta. Tämä siksi, että yksittäisten käyttäjien ostopäätökset pitävät talouden pyörimässä.
Reaalisen hyvän, esimerkiksi riisin, runsaasta kasvusta ei synny maailmaan suorana seurauksena vastaava määrä raha-arvoa. (Oikeastaan hinnanmuodostusmekanismi toimii juuri päinvastoin: mitä runsaampi sato, sitä halvempi hinta.) Talouden, talousajattelun, piiri rajoittuu siihen missä kysyntä ja tarjonta määräävät hinnanmuodostusta. Mutta sen enempää yhdessä ääripäässä reaalisen hyvän kuin toisessa ääripäässä raha-arvon "autonomian" kaikki ongelmat eivät ratkea kysynnän ja tarjonnan mekanismeja tarkastelemalla.
Yritykset selittää kaikki mitä taloudessa tapahtuu palauttamalla asiat paradigmaattisiin lähtökohtiin, kuten kauppa-aktiin, kysyntään ja tarjontaan, omien annettujen lähtökohtiensa varassa päätöksiään tekevän toimijan subjektiivisiin kokemuksiin, jne., ovat kaikki epätyydyttäviä. Taloutta ajatellaan pragmaattisista lähtökohdista, koska haluamme nähdä myös taloudessa jotain järkeä. Yleisten teorioiden heikkous juontuu siitä ettei mitään koko talousajattelua läpikäyvää koherenssia ole.
Samaten asiat, joissa vaistoamme jonkin menevän pahasti pieleen (kuten tässä esilläoleva kysymys siitä miten Picasson taulu suhtautuu reaalisiin arvoihin ja miten se legitimoi raha-arvoa), jäävät taloudellisen järjen tavoittamattomiin. Rahan laatutekijöistä, mm. raha-arvon "jäädyttämisestä" on olemassa teorioita, mutta ne kiinnostanevat enemmän filosofeja kuin talousihmisiä.