Jos katsoitte tiistai-iltana tv2:sta kevin Costnerin elokuvan Waterworld, niin näitte siinä maapallon tulevaisuuden. Tämä filmi oli tehty jo vuonna 1995, joten kyllä jäätiköiden sulaminen on ollut jo kauan tiedossa.
Waterworld
Eelis Permanen
18276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Melko mahdoton taas tietää, oliko äänessä oikea Eelis vai hänenä(kin) esiintynyt palstaa häiriköivä nikkivaras-henkilö. Mutta pohditaanpas asiaa ihan tieteellisesti ja loogisesti, ilman alarmismia ja denialismia:
Jos ihmiskunta jatkaa energiankäytössään nykyisellä tiellä, eikä ilmaston lämpenemisen estämiseksi keksitä mitään kunnollisia konsteja, tulevat kaikki maailman jäätiköt sulamaan todennäköisesti muutaman sadan vuoden aikana. Antarktiksen ja Grönlannin jäätiköiden sulaminen nostaa merenpintaa noin 70 metriä. Kun siihen lisätään muut pienemmät mannerjäätiköt ja lämpenevien merien lämpölaajeneminen, arvioisin merenpinnan voivan nousta korkeintaan ympäripyöreästi noin 100 metriä.
Siltikään kuivaa maata tuskin tarvii etsiä minkään mystisen kartan avulla, kyllä sitä on vielä silloinkin paljon. Mutta ei ehkä enää riittävästi miljardeille ihmisille.
Ja kuten tiedämme, tulevaisuuden arvaileminen noin kauas eteenpäin on aivan turhaa touhua. Mutta ei tämän hetken ilmaston lämpenemistä ja kehitystä siihen suuntaan tarvi silti kieltää, kuten denialistit tekevät. Mutta ei ole syytä myöskään alarmismiin, koska ihmiskunta on kautta historian ollut hyvin sopeutuvainen vallitseviin oloihin.
Ilmasto lämpenee tällä hetkellä ja jäätiköt sulavat, sen kieltäminen on joka tapauksessa pelkkää idioottimaista denialismia.
Enää puuttuu se näyttö ilmaston lämpenemisestä.
Mitä syytä sinulla on epäillä, että olenko minä Eelis Permanen vai en? Joku voi jo kuvitella, että sinulla olisi itselläsi jotakin tekemistä nimimerkin Eelis Permanen kanssa, kun aina väität, ettei kirjoittajana olisi alkuperäinen Eelis Permanen. Kummallista.
Näyttöähän on kerätty runsaasti esimerkiksi tuonne:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9383136
No, katsotaanpas...
Tuo kommentti on tuskin Eeliksen itsensä kirjoittama:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9453824#comment-46673712
Tuossa Eelis toteaa nikkivarkaan olevan liikkeellä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9452860#comment-46670133
Noissakin ketjuissa kirjoittelee aivan ilmeisesti oikean Eeliksen lisäksi myös vale-Eelis:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9451849
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9451467
Tuossakin Eelis toteaa liikkeellä olevan nikkivarkaita:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9451467#comment-46661398
Jne...
Eli tuon nikkivaras-häirikön takia ei kukaan meistä voi tietää, kuka kirjoittelee mitäkin ja milläkin nimimerkillä. Se on kyseisen mielisairaan häirikön tapa häiriköidä tätä palstaa ja karkoittaa asialliset keskustelijat palstalta. Siksi kaikkien kannattaisi käyttää rekisteröityjä nimimerkkejä.
Tuo nikkivarastelu on itsellenikin hyvin tuttu ilmiö. Siksihän minäkin rekisteröin tämän nimimerkkini. Kun kirjoittelin jollain rekisteröimättömällä nimimerkillä, kirjoitti palstan häirikkö hyvin pian jotain paskaa samalla nimimerkillä, ja nimitteli minua "hohheliksi". No, nyt olen sitten hohheli, ja sehän sitä häirikköä näyttää kauheasti häiritsevän ja harmittavan.
Vielä hieman lisää. Suomi24-haku paljastaa hyvin häirikkö-henkilön nikkivarastelut ja häiriköinnit. Kun hakee esimerkiksi nimimerkin "Eelis Permanen" viestejä, niitä löytyy 46 kpl:
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/tid:5433 sort_name:"eelis permanen"?sort=created&perpage=50&term_keywords=
Ensin kyseinen nimimerkki kirjoitti ihan asiaa. Vähän myöhemmin hän ihmetteli, miksi häntä nimiteltiin "hohheliksi", ja lopulta samalla nimimerkillä kirjoiteltiin denialismi-paskaa ja sama nimimerkki ihmetteli, miksi hänen nimimerkkiään varastellaan.
Eli aivan sama kuvio kuin minunkin kohdallani, palstan mielisairaan nikkivaras-häirikön systemaattista palstan ja sen asiallisten kirjoittajien häiriköintiä.
Tuossa vielä yksi erinomainen esimerkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9451467#comment-46661182
"
Eelis Permanen 8.11.2010 23:42
Onpa naurettavaa. Nyt joku esiintyy näköjään minun nimimerkilläni. En käsitä teitä hohheli-pakkomielteisiä, löytyisköhän teille mitään lääkitystä mistään. Jokainen uusi kirjoittaja leimataan hohheliksi. Väärässäpä ootte olleet, ainakin minun kohdalla, kun löysin tämän "ajatusten Tonavan" minuakin nimiteltiin heti hohheliksi, samoin toista nimimerkkiäni jota joskus olen käyttänyt. Teitä ressukoita...
"
Eli juuri aivan tasan sama tilanne jonka koin itsekin aikaisemmin.
Miten tuo hohheli-pakkomielteinen häirikkö saataisiin pois häiriköimästä tätä palstaa?
"Miten tuo hohheli-pakkomielteinen häirikkö saataisiin pois häiriköimästä tätä palstaa?"
Tuskin mitenkään ilman fiksua sheriffiä palstalla.
Tuo häirikkö eli retard aloittaa aivan todennäköisesti jokapäiväisen häiriköintinsä ja nikkivarastelunsa ja hohheli-pakkomielteisen hörhöilynsä tänäänkin taas noin vähän yli klo 7 aamulla.
"Mutta pohditaanpas asiaa ihan tieteellisesti ja loogisesti, ilman alarmismia ja denialismia:"
"Jos ihmiskunta jatkaa energiankäytössään nykyisellä tiellä, eikä ilmaston lämpenemisen estämiseksi keksitä mitään kunnollisia konsteja, tulevat kaikki maailman jäätiköt sulamaan todennäköisesti muutaman sadan vuoden aikana. Antarktiksen ja Grönlannin jäätiköiden sulaminen nostaa merenpintaa noin 70 metriä. Kun siihen lisätään muut pienemmät mannerjäätiköt ja lämpenevien merien lämpölaajeneminen, arvioisin merenpinnan voivan nousta korkeintaan ympäripyöreästi noin 100 metriä."
Tässä esimerkki hohhelin "tieteestä".
Tälläinen hihhuli kertoilee luottavansa tieteeseen ja tekee sen fantasiaelokuvan pohjalta.
Voi tätä palstan idioottia.
Voin jatkaa hohhelin "tieteellisyyttä.
Jos maaperä tasoittuisi aivan tasaiseksi, missä ei olisi vuoria eikä laaksoja, olisi koko planeetta veden vallassa ilman yhtään maaplänttiä.
Jee. Hihhulointi on vastuuttomana kivaa.
on se oikea elokuva, jos elokuvien kautta tulevaisuutta peilata halutaan. Pohjoiset ja eteläiset leveysasteet menettävät jatkuvasti asuttavuuttaan etenevän kylmyyden vuoksi. Ihmislaji, nykyisin käytössä olevan teknologian avulla, on toki vastustuskykyinen mutta lopulta nähdään käänteinen lajin leviäminen planeetalla: invaasio kääntyy takaisin kohti päiväntasaajan seutuja monivuotisen jään ja roudan muutamien vuosikymmenten päästä karkottaessa ihmisiä asuinsijoiltaan. Ensisijaisesti tästä kärsii tiheästi asuttu, sijainniltaan pohjoinen eurooppa. Ihmisvirrat tulevat kulkemaan kohti Gibraltaria ja Kaukasiaa jääkauden edetessä.
Huvittavaa, tai oikeastaan säälittävää tuo hörhöilysi.
Se ei muuta mihinkään sitä faktaa, että ilmasto lämpenee koko ajan.
Esmerkiksi arktiksen sulamisesta tuli hyvää asiatietoa telkkarista eilen aamulla, sen voi katsoa tuolta:
MTV3: Arktinen jää sulaa pelottavaa vauhtia (9.11.)
http://www.katsomo.fi/?progId=52678
jota olen sivulla soveltanut, jos hohheli kirjoittautuu hohhelina, käytän hohheli nimitystä,
jos muilla nikeillä kutsunkin hihhuliksi, tai yleisemmin hihhuloinniksi. Suottaapi tuossa mennä pari
väärääkin hohhelointia hihhuloinnin piikkiin, mutta haitanneeko mittään.
Mitä taas tulee ScFi elokuvan todistusarvoon,ei voi muuta sanoa kuin että alarnisteillä
on todisteet vähissä, kuitenkin kun olen vaatinut todisteita ilmaston lämpenemisestä,
siinä ne nyt kiistattomasti esillä. Nyt jokainen palstalainen voi itse tutustua alarmisien
AGW todisteisiin. Ehkä elokuvaan vedotaan seuraavassa IPCC raportissa "Kevin Costner esittää että ...."
Julkaistaanhan siinä koululaisten ainekirjoituksia, kansalaisjärjestöjen pamfletteja ja mainoksiakin. Miksei muutama elokuvakin siinä ohessa menisi.
Ne on noi ilmastomallit vähän niinkuin saman totuusarvon välineitä kuin elokuvat. Ei ne kykene tulevaisuutta ennustamaan lainkaan ja jo tapahtuneen menneisyydenkin esittäminen on vähän niin ja näin, vastuun siirtyessä katsojalle.
oli pelottavaa vauhtia!
Onko Kevin Costner nyt klmatologi?
Minusta on positiivista, että meren eliöt saavat lisää elintilaa! Maa-alakaan ei pienene, sillä mitä meren alle jää vapautuu vastaavasti jään alta, eli kaikki voittavat!
Paitsi rannan tasolla asuvat ihmiset, mutta miksi aina ajatellaan vain ihmistä? Eikö kokonaisuus ole tärkeämpi?
elokuvat. Milloin UFOt , virukset, asteroidi, ydinaseet ym. tuhoaa sivilisaatiomme. Peruste miksi ne ovat väärässä.
Jaaha. Kyllä alkup. Eelis on taas ihan joutunut keskittymään työelämään, nytkin vaan kahvitunnilla. Eli taas nämä Waterworld hörhöilyt ja taitaa joku muukin avaus tuolla olla jonkun muun käsialaa.