Uudestaan juoksun aloittaminen

Osallistuin puolimaratoonin juoksukouluun. Juoksuja oli läpi kesän lauantai aamuisin, tiistai iltaisin, lisäksi ehdin juosta keskiviikko aamuisin.
Aikani puolimarassa oli mielestäni siihen aikaan ihan tyydyttävä, kaikesta treenistä huolimatta. Se johti siihen että ryhdyin yli-innokkaaksi ja päätin juosta ensimmäseni maratoonin vaikka tiesin että en ollut sitä varten harjoitellut.
Mara oli vaikea, juoksin ihan hyvin ekan puolikkaan, toisella puolikkaalla rupesi jo tuntumaan että rasitan itteäni liikaa. Loppu puolikkaaseen meni 3 tuntia.
Ongelmani on se että tuntuu että en ole vieläkään palautunut maralta, siitä on nyt 4 viikkoa.
Haluan todella päästä takaisin siihen kunto pisteeseen mikä minulla oli kuukausi sitten. Olen yrittänyt mennä lenkille, mutta vauhti ei ole enää sama, kipua on ollut polvessa ja pohkeessa ja jalkaterässä. Uudet kengät sentään olen hankkinut. Jos juoksen tasaista niin ei ole kipua, mutta en vain jaksa juosta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen todella hidas.
Onko tämä tavallista, vai tarvinko vain lisää lepoa? Minun pitäisi aloittaa maratooini koulu kuukauden kuluttua, ja en enää voi edes juosta tunnin lenkkiä ilman että kävelen ison osan?
1383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itsekkin pidin 4 viikkoa taukoa Finlandian jälkeen ja kun rupesin juoksemaan tuntui paikoissa. Kolme lisä viikkoa lepoa auttoi (4 3=7). Nyt pystyy taas treenaamaan. Tosin tauon jälkeen huomasi, että ekoilla lenkeillä oli sykkeet korkealla ja ei meinannut kulkea. Kyllä se siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alo1ttaja.. kirjoitti:

Osallistuin puolimaratoonin juoksukouluun. Juoksuja oli läpi kesän lauantai aamuisin, tiistai iltaisin, lisäksi ehdin juosta keskiviikko aamuisin.
Aikani puolimarassa oli mielestäni siihen aikaan ihan tyydyttävä, kaikesta treenistä huolimatta. Se johti siihen että ryhdyin yli-innokkaaksi ja päätin juosta ensimmäseni maratoonin vaikka tiesin että en ollut sitä varten harjoitellut.
Mara oli vaikea, juoksin ihan hyvin ekan puolikkaan, toisella puolikkaalla rupesi jo tuntumaan että rasitan itteäni liikaa. Loppu puolikkaaseen meni 3 tuntia.
Ongelmani on se että tuntuu että en ole vieläkään palautunut maralta, siitä on nyt 4 viikkoa.
Haluan todella päästä takaisin siihen kunto pisteeseen mikä minulla oli kuukausi sitten. Olen yrittänyt mennä lenkille, mutta vauhti ei ole enää sama, kipua on ollut polvessa ja pohkeessa ja jalkaterässä. Uudet kengät sentään olen hankkinut. Jos juoksen tasaista niin ei ole kipua, mutta en vain jaksa juosta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen todella hidas.
Onko tämä tavallista, vai tarvinko vain lisää lepoa? Minun pitäisi aloittaa maratooini koulu kuukauden kuluttua, ja en enää voi edes juosta tunnin lenkkiä ilman että kävelen ison osan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu