Onko tämä kuinka yleistä nykyään?

Missä menee nykyään rasismin raja? Olin paikallisessa baarissa muutaman ystäväni kanssa, siihen tuli kaksi islamin uskoista miestä. Toinen mies tunki väkisin siihen ja ahdisteli ystävääni vaikka hän sanoin että on lapsi ja mies kotona eikä halua tanssia miehen kanssa. Minäkin sanoin hänelle monta kertaa ystävällisesti että menee pois niin hän tuli aina takaisin, lopulta menetin hermoni ja huusin hänelle että jos hän ei nyt mene pois niin minun on pakko hommata hänet ulos sieltä. Sen jälkeen mies ymmärsi lähteä mutta huuteli törkeyksiä perääni loppuillan ja kun lähdin baarista toinen huuteli minun perääni, hyppäsin taksiin baarin pihalta enkä jäänyt kuuntelemaan... Onko tällainen kuinka yleistä? Ja kertokaahan jotka tällaista puolustaa mitä siinä tilanteessa olisi pitänyt tehdä koska Islamin uskoonhan kuuluu että nainen on alempiarvoinen, mennä mukana ja vikistäkö?
6442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En tiedä miksi em tilanteessa yleensä normaali puhe ei auta, vaan ahmutille joutuu oikeasti korottamaan ääntään ennenku menee perille. Ja sitten käy kuten sanoit. Mietippä minkälaista toisen polven mamu tytöillä on elää täällä, kun ovat kasvaneet tähän kulttuuriin ja sitten Mehmet tulee ja valitsee / isä myy Mehmetille.

Mitä rasismiin tulee, niin saatte sanoa mua ihan miksi haluatte. Mutta mun mielestä Suomen rikastaminen noilla maahanmuuttajilla ei ole kenenkään etu.

(Jussi lyö Mattia grillillä = Pahoinpitely / Jussi lyö Ahmuttia grillillä = Viharikos)

(Jussi sanoo ruättalaista idiootiksi > Jussi on huumorimiehiä / Jussi sanoo irakilaista idiootiksi > Jussi on rasisti)

Äänestä

...mieltä tosta rasismista. Näille jannuille kun sanot vähänkään ettei näin saa tehdä, niin heti olet s...tana rasisti. Sama Suomenlaki se vissiin pätee näihinkin vai olenko ihan väärässä?

Äänestä
  • Näin siinä käy kun lähtö- ja saapumismaan kulttuurit ovat todella kaukana toisistaan. Jos ei Ahmuteille opeteta suomalaisen kulttuurin tuntemusta, ei voi olettaakaan heidän "nuljahtava" nuin vain kantaväestöön. Pitäähän meidänkin tietää, mikä ulkomailla on soveliasta ja mikä ei. Mitä taas tulee siihen, pitäisikö suomalaisten sopeutua maahanmuuttajien tapoihin, en ota kantaa. Saattavat vielä leimata rasistiksi.

    Äänestä

  • pohjautuu tositapahtumiin mutta sitten kun alat yleistää kaikki maahanmuuttajat tai islaminuskoiset samanlaisiksi niin siinä vaiheessa se todella on rasismia.Ja vaikka et ehkä usko ei väkivalta auta mitenkään maahanmuuttokysymyksissä.Jokainen ihminen on yksilö.Jos ajateltaisiin käyttämääsi logiikkaa syntyperäisten suomalaisten kohdalle niin silloinhan jos yksi kyläjuoppo paukasee jotain turpaan ovat kaikki kyläjuopot sitten samanlaisia?Ja näinhän ei taida olla?

    Äänestä

  • Sinällään Kun kirjoitti:

    pohjautuu tositapahtumiin mutta sitten kun alat yleistää kaikki maahanmuuttajat tai islaminuskoiset samanlaisiksi niin siinä vaiheessa se todella on rasismia.Ja vaikka et ehkä usko ei väkivalta auta mitenkään maahanmuuttokysymyksissä.Jokainen ihminen on yksilö.Jos ajateltaisiin käyttämääsi logiikkaa syntyperäisten suomalaisten kohdalle niin silloinhan jos yksi kyläjuoppo paukasee jotain turpaan ovat kaikki kyläjuopot sitten samanlaisia?Ja näinhän ei taida olla?

    juu,ja ne on niin helevetin röyhkeitä ja ylimielisiä.hyi,helevetti,että puistattaa..olisivat vaan hissunkissun,kun kaiken saavat ilmaseksi.

    Äänestä

Siinä se.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roturealisti kirjoitti:

Missä menee nykyään rasismin raja? Olin paikallisessa baarissa muutaman ystäväni kanssa, siihen tuli kaksi islamin uskoista miestä. Toinen mies tunki väkisin siihen ja ahdisteli ystävääni vaikka hän sanoin että on lapsi ja mies kotona eikä halua tanssia miehen kanssa. Minäkin sanoin hänelle monta kertaa ystävällisesti että menee pois niin hän tuli aina takaisin, lopulta menetin hermoni ja huusin hänelle että jos hän ei nyt mene pois niin minun on pakko hommata hänet ulos sieltä. Sen jälkeen mies ymmärsi lähteä mutta huuteli törkeyksiä perääni loppuillan ja kun lähdin baarista toinen huuteli minun perääni, hyppäsin taksiin baarin pihalta enkä jäänyt kuuntelemaan... Onko tällainen kuinka yleistä? Ja kertokaahan jotka tällaista puolustaa mitä siinä tilanteessa olisi pitänyt tehdä koska Islamin uskoonhan kuuluu että nainen on alempiarvoinen, mennä mukana ja vikistäkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu