Jos nyt vaihteeksi ajateltaisiin, että sana ravintoketju ei tarkoitakaan sitä, mitä se eläinmaailmassa tarkoittaa, vaan että se tarkoittaa ravinnon kulkureittiä tuottajalta useiden välikäsien kautta kuluttajalle; raaka-aineesta pökäleeksi.
Siinä ravintoketjun keskivaiheilla seisoo varastomies. Varastossa on rajoitettu määrä hyllypaikkoja erilaisten ja eri merkkisten tuotteiden säilyttämiseksi. Tietty määrä hyllyjä, joista yksi varastomies kerää kauppiaan tilaamat tavarat, ja tietty määrä varahyllyjä, joista toinen varastomies trukilla hakee täydennyslavoja, kun keräilyhylly tyhjenee.
Oletetaan, että Mega-giga-marketin kauppias saa palautetta sellaisilta paikkakuntansa asiakkailta, jotka ovat juuri palanneet seuramatkalta Sumatralta. Nämä asiakkaat ovat aivan haltioissaan, koska he ovat Sumatralla saaneet maistaa maailman hienointa kahvilaatua, Kopi luwakia, joka on valmistettu sivettikissan paskassa muhineista kahvipavuista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kopi_Luwak
Asiakkaat vaatimalla vaativat, että nyt on saatava Mega-giga-marketin valikoimiin sivettikissanpaskakahvia. Okei, kauppias selvittää, tai todennäköisemmin delegoi myymäläpäällikön tehtäväksi selvittää, mistä, millä aikataululla ja mihin hintaan saadaan hankittua sivettikissanpaskakahvia myymälään.
Kyseistä kahvia kyetään tuottamaan ainoastaan 500 kiloa vuodessa koko maapallon tarpeisiin, joten Mega-giga-marketin tarpeisiin sitä liikenee vain yksi kilo, joka pakataan 50 gramman pakkauksiin. Se kilo tilataan kauppaketjun varastoon, jossa se varaa yhden keräyspaikan ja yhden täydennyspaikan.
Sumatralta palanneet ostavat ensi huumansa aikana yhteensä puoli kiloa kahvia. Toinen puoli kiloa jää niinsanotuksi hyllynlämmittäjäksi; osa siitä keräilyhyllyyn, osa täydennyshyllyyn. Sen jälkeen ostajien innostus lopahtaa, eikä kahvia enää osteta. Siitä huolimatta kahvia on säilytettävä varastossa, jos vaikka toinen lentokonelastillinen toisen paikkakunnan asukkaita kävisi Sumatralla ja haluaisi sen jälkeen tilata sivettikissanpaskakahvia.
Tämä kahvilaatu on vain yksi esimerkki siitä, miten kuluttajien vaatimukset kauppaa kohtaan kasvavat vuosi vuodelta. Minkään keskusliikkeen keskusvarasto ei kohta enää kykene varastoimaan kaikkia niitä erikoiselintarvikkeita, joita kuluttajat haluavat ostaa.
Jos kaupan asiakas käy vaikka Afrikassa, hän haluaa takaisin tultuaan ostaa kaupasta afrikkalaisen kafferipuhvelin maitoa, koska sen juominen oli niin ihanaa Afrikan matkalla. Kauppiaan on siis sitä tilattava, koska asiakkaan sana on laki, vaikka kyseistä maitoa myytäisiin vuodessa vain desilitra. Varastossa se tyhjän panttina lämmittää kahta hyllyä.
Asiakkaiden vaatimukset ovat loputtomia. Tämän lisäksi tulevat luonnollisestikin kauppaketjun itsensä ideoimat teemaviikot, joiden aikana kauppaketju kerjäämällä kerjää valikoimiinsa erikoistuotteita. Jos kauppaketju mainostaa, että nyt on Kongolialaisen ruoan teemaviikko, niin tietysti varastoon on silloin hankittava viherhäntäsurviaisen toukkia, koska ilman niitä ei voi valmistaa Kongolian perinneruokaa, viherhäntäsurviaisen toukista tehtyä tahnaa.
Ketkä tästä rumbasta eniten kärsivät? No, tietenkin ravintoketjun keskivaiheilla sijaitsevat varastomiehet; vastaanottajat, inventoijat, artikkelinsijoittajat, esimiehet, kerääjät, trukkikuskit, lähettäjät... Ne ihmiset, jotka eivät voi tajuta, miksi maailman jokaisen kulttuurin ja alakulttuurin ruokailutottumuksien mukaan täytyy hyppyyttää suomalaista duunaria. Kaikkien vaatijoiden kumartaminen teettää aika pirusti ylimääräistä työtä, joka enimmäkseen on turhaa.
Varastot täyttyvät turhasta tavarasta, jota joku vain satunnaisesti silloin tällöin ostaa. Sen varastoiminen maksaa rahaa. Sen käsitteleminen maksaa rahaa. Se teettää vuositasolla lukemattoman määrän ylimääräisiä työtunteja, jotka maksavat rahaa. Ja kaikki vain sen takia, että kauppias haluaa palvella asiakkaita. Ja sen takia, että kulttuuri rikastuisi ulkomaisilla vaikutteilla, ja että suomalainen ruokakulttuuri kansainvälistyisi.
Ennen vanhaan kaikki oli selkeää. Ei ollut 30 erilaista guacamoletahnaa myynnissä. Ei ollut 20 erilaista aurinkokuivattua tomaattia myynnissä. Ei ollut edes kaikkia niitä 500 erilaista kissan- ja koiranruokaa, jotka nykyään ovat. Ei hitto, mä en ala taas mitään! Kunpa jo seistäisiin viimeisellä rannalla
http://www.youtube.com/watch?v=1vnu0qhMmQ8
sillä ihan selvästihän me elämme... TUHON AATTOA!
http://www.youtube.com/watch?v=ONQ0ZHQNQ9M
Siinä ravintoketjun keskivaiheilla seisoo varastomies. Varastossa on rajoitettu määrä hyllypaikkoja erilaisten ja eri merkkisten tuotteiden säilyttämiseksi. Tietty määrä hyllyjä, joista yksi varastomies kerää kauppiaan tilaamat tavarat, ja tietty määrä varahyllyjä, joista toinen varastomies trukilla hakee täydennyslavoja, kun keräilyhylly tyhjenee.
Oletetaan, että Mega-giga-marketin kauppias saa palautetta sellaisilta paikkakuntansa asiakkailta, jotka ovat juuri palanneet seuramatkalta Sumatralta. Nämä asiakkaat ovat aivan haltioissaan, koska he ovat Sumatralla saaneet maistaa maailman hienointa kahvilaatua, Kopi luwakia, joka on valmistettu sivettikissan paskassa muhineista kahvipavuista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kopi_Luwak
Asiakkaat vaatimalla vaativat, että nyt on saatava Mega-giga-marketin valikoimiin sivettikissanpaskakahvia. Okei, kauppias selvittää, tai todennäköisemmin delegoi myymäläpäällikön tehtäväksi selvittää, mistä, millä aikataululla ja mihin hintaan saadaan hankittua sivettikissanpaskakahvia myymälään.
Kyseistä kahvia kyetään tuottamaan ainoastaan 500 kiloa vuodessa koko maapallon tarpeisiin, joten Mega-giga-marketin tarpeisiin sitä liikenee vain yksi kilo, joka pakataan 50 gramman pakkauksiin. Se kilo tilataan kauppaketjun varastoon, jossa se varaa yhden keräyspaikan ja yhden täydennyspaikan.
Sumatralta palanneet ostavat ensi huumansa aikana yhteensä puoli kiloa kahvia. Toinen puoli kiloa jää niinsanotuksi hyllynlämmittäjäksi; osa siitä keräilyhyllyyn, osa täydennyshyllyyn. Sen jälkeen ostajien innostus lopahtaa, eikä kahvia enää osteta. Siitä huolimatta kahvia on säilytettävä varastossa, jos vaikka toinen lentokonelastillinen toisen paikkakunnan asukkaita kävisi Sumatralla ja haluaisi sen jälkeen tilata sivettikissanpaskakahvia.
Tämä kahvilaatu on vain yksi esimerkki siitä, miten kuluttajien vaatimukset kauppaa kohtaan kasvavat vuosi vuodelta. Minkään keskusliikkeen keskusvarasto ei kohta enää kykene varastoimaan kaikkia niitä erikoiselintarvikkeita, joita kuluttajat haluavat ostaa.
Jos kaupan asiakas käy vaikka Afrikassa, hän haluaa takaisin tultuaan ostaa kaupasta afrikkalaisen kafferipuhvelin maitoa, koska sen juominen oli niin ihanaa Afrikan matkalla. Kauppiaan on siis sitä tilattava, koska asiakkaan sana on laki, vaikka kyseistä maitoa myytäisiin vuodessa vain desilitra. Varastossa se tyhjän panttina lämmittää kahta hyllyä.
Asiakkaiden vaatimukset ovat loputtomia. Tämän lisäksi tulevat luonnollisestikin kauppaketjun itsensä ideoimat teemaviikot, joiden aikana kauppaketju kerjäämällä kerjää valikoimiinsa erikoistuotteita. Jos kauppaketju mainostaa, että nyt on Kongolialaisen ruoan teemaviikko, niin tietysti varastoon on silloin hankittava viherhäntäsurviaisen toukkia, koska ilman niitä ei voi valmistaa Kongolian perinneruokaa, viherhäntäsurviaisen toukista tehtyä tahnaa.
Ketkä tästä rumbasta eniten kärsivät? No, tietenkin ravintoketjun keskivaiheilla sijaitsevat varastomiehet; vastaanottajat, inventoijat, artikkelinsijoittajat, esimiehet, kerääjät, trukkikuskit, lähettäjät... Ne ihmiset, jotka eivät voi tajuta, miksi maailman jokaisen kulttuurin ja alakulttuurin ruokailutottumuksien mukaan täytyy hyppyyttää suomalaista duunaria. Kaikkien vaatijoiden kumartaminen teettää aika pirusti ylimääräistä työtä, joka enimmäkseen on turhaa.
Varastot täyttyvät turhasta tavarasta, jota joku vain satunnaisesti silloin tällöin ostaa. Sen varastoiminen maksaa rahaa. Sen käsitteleminen maksaa rahaa. Se teettää vuositasolla lukemattoman määrän ylimääräisiä työtunteja, jotka maksavat rahaa. Ja kaikki vain sen takia, että kauppias haluaa palvella asiakkaita. Ja sen takia, että kulttuuri rikastuisi ulkomaisilla vaikutteilla, ja että suomalainen ruokakulttuuri kansainvälistyisi.
Ennen vanhaan kaikki oli selkeää. Ei ollut 30 erilaista guacamoletahnaa myynnissä. Ei ollut 20 erilaista aurinkokuivattua tomaattia myynnissä. Ei ollut edes kaikkia niitä 500 erilaista kissan- ja koiranruokaa, jotka nykyään ovat. Ei hitto, mä en ala taas mitään! Kunpa jo seistäisiin viimeisellä rannalla
http://www.youtube.com/watch?v=1vnu0qhMmQ8
sillä ihan selvästihän me elämme... TUHON AATTOA!
http://www.youtube.com/watch?v=ONQ0ZHQNQ9M
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.