Mistä johtuu, että joillekin ihmisille toiselta pyytäminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa?
Ottaisin esimerkiksi oman tyttöystäväni;
Yksi päivä hän ohimennen kertoi saaneensa joltain ystävältään tämän vanhan TV-tuolin.
Odotin sitten, että hän tietenkin kysyy minua hakemaan sen sieltä ystävän kotoa, koska minulla on
pakettiauto.
Tänään sitten hän sanoi: "Milloin sinä haet sen nojatuolin ystäväni kotoa?"
Vastasin siihen, että "Sinä et ole minua kysynyt hakemaan sitä, emmekä ole puhuneet että minä hakisin sen, kuinka voit siis kysyä, että milloin aion tehdä sen?"
Hän suuttui ja sanoi, että "Eräänä päivänä hänellä on oma auto ja hän voi tehdä mitä haluaa!"
Jos hän olisi sanonut, että "Voisitko hakea sen tuolin ystävältäni?"
Niin minä olisin vastannut; "OK, rakas, menenkö tänään?"
Onko se jotain sellaista, että ihminen jotain toiselta pyytäessään kokee asettuvansa toisen alapuolelle hetkeksi ja se ei kaikkien ihmisten luonteelle sovi? Ehkä siksi, että he kokevat olevansa toisen yläpuolella, heillä on heikko itsetunto tai he kokevat jäävänsä kiitollisuuden velkaan pyytäessään ?
Olen myös huomannut tyttöystävässäni paljon narsistisia ja toisia hyväksikäyttäviä luonteenpiirteitä, ehkä tuo voisi liittyä siihen?
Ottaisin esimerkiksi oman tyttöystäväni;
Yksi päivä hän ohimennen kertoi saaneensa joltain ystävältään tämän vanhan TV-tuolin.
Odotin sitten, että hän tietenkin kysyy minua hakemaan sen sieltä ystävän kotoa, koska minulla on
pakettiauto.
Tänään sitten hän sanoi: "Milloin sinä haet sen nojatuolin ystäväni kotoa?"
Vastasin siihen, että "Sinä et ole minua kysynyt hakemaan sitä, emmekä ole puhuneet että minä hakisin sen, kuinka voit siis kysyä, että milloin aion tehdä sen?"
Hän suuttui ja sanoi, että "Eräänä päivänä hänellä on oma auto ja hän voi tehdä mitä haluaa!"
Jos hän olisi sanonut, että "Voisitko hakea sen tuolin ystävältäni?"
Niin minä olisin vastannut; "OK, rakas, menenkö tänään?"
Onko se jotain sellaista, että ihminen jotain toiselta pyytäessään kokee asettuvansa toisen alapuolelle hetkeksi ja se ei kaikkien ihmisten luonteelle sovi? Ehkä siksi, että he kokevat olevansa toisen yläpuolella, heillä on heikko itsetunto tai he kokevat jäävänsä kiitollisuuden velkaan pyytäessään ?
Olen myös huomannut tyttöystävässäni paljon narsistisia ja toisia hyväksikäyttäviä luonteenpiirteitä, ehkä tuo voisi liittyä siihen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
tai näin ainakin itse ajattelen. soittaessanikin jollekin kysyn heti alkuun, onko paha paikka, vaikka tietäisin tämän ihmisen odottaneen soittoani - tuntuu siis, että pitää pyytää lupa saadakseen juttuseuraa, oli asia enemmän tai vähemmän tärkeä.
tuli mieleen turhat soittoni miehelleni, jos olen esim kyytiä vailla. puheluun voi mennä kymmenen minuuttia, kun en vaan saa asiaani sanotuksi, kieltävä vastaus ei niinkään haittaa, mutta kun mies ei saa sitä suustaan, saa johdatella ja lopulta pettyä.
sanotko yleensä suoraan, jos et voi/halua/ehdi auttaa? kirjoituksestasi päätellen olet kuitenkin halukas auttamaan. joko tyttöystäväsi pelkää kieltävää vastausta kun ei apua pyydä tai kertomalla kaverin tv-tuolista olettaa, että totta kai sinä tajuat hakea sen. sellaisia muijat joskus on......
Tarjoudutko koskaan ilman pyytämistä auttamaan? ("Tarvitsetko apua tuolin hakemisessa?")
Mutta joo, tuntuu että tyttöystäväsi pitää itsestään selvänä, että haet tuolin, ettei mokomaa tarvitse edes kysyä.
Hain tästä jotain psykologiaan liittyvää juttua, muuten olisin laittanut sen johonkin "parisuhdeongelmat"-palstalle.
Autan tyttöystävääni tosi paljon kaikessa, usein ihan pyytämättä.
Mutta tässä tapauksessa karvani nousivat pystyyn, koska hän tuntui sanovan, että se tuolin haku on yksin minun ongelmani, jota en ole vielä hoitanut pois päiväjärjestyksestä.
Ehkä tämä ongelma onkin minun päässäni.
Tunnen tekeväni niin paljon hänen puolestaan ja hänen hyväkseen saamatta kiitosta tai vastapalveluksia, että en kestä sitä, että niitä aletaan pitämään itsestäänselvyyksinä.
Tulee mieleeni, että yritänkö tällä psykologia-kirjoittelulla itseasiassa hakea jotain selityksiä asioihin, vaikka olenkin oikeasti väsynyt tuohon suhteeseen, mutta sen myöntäminen tuntuu liian kipeältä?
Mutta kenellä on sitten vastuu siitä, että hyväksikäyttö ei pääse pilaamaan suhdetta?
Pitääkö pyydetyn tarkoituksellisesti kieltäytyä joskus tekemästä jotain toisen puolesta, vaikka ei mitään estettä olisikaan?
Vai pitäisikö aikuisen ihmisen havahtua siihen, että tuo toinen on tehnyt paljon minun hyväkseni saamatta mitään, ehkä tällä kertaa yritän hoitaa asian kysymättä apua?