"Olen kaunis, olen älykäs; ja ylpeä siitä",
on kommentti, joka tuottaa keskustelupalstoilla älyttömän raivokkaita vastalauseita, vaikka kirjoittaja saattaisi todellisuudessa olla kommentinsa mukainen: helvetin kaunis, superälykäs ja ylpeä itsestään, ja oikeutetusti! Vaikka keskustelijat eivät voi nähdä miltä henkilö näyttää tai tietää kuinka älykäs hän on, edellistä kommenttia pidetään lähes aina emävalheena. Keskustelupalstoilla näkee suoranaista vihaa ylpeitä ihmisiä kohtaan, eteenkin jos ihminen on ylpeä omasta ulkonäöstään tai henkisistä kyvyistään. Helvetin rumaksi ja säälittäväksi luonnehtiva saa useimpien säälin, mutta erityisen kaunis ja älykäs haukutaan lyttyyn. Nimimerkillä "Minä tiedän mistä puhun" esitti tästä ilmiöstä hyvän aloituksen keskustelussa "Keskinkertaisuuksia kavereina :(". Haluan tuoda tähän vihailmiöön oman kantani, ja tarkennan seuraavassa ylpeyden luonnetta ja sen negatiivisuuden syntymistä.
Ihmiset eivät yleensä pidä ylpeydestä, eivät eteenkään suomalaiset, sillä ylpeys on lähes aina negatiiviseksi koettu asia Suomessa (luokittelisin sen miltei kansalliseksi piirteeksemme). Suomalainen saa olla avoimesti ylpeä vain suomalaisuudestaan, ei juurikaan muusta; ei ammatistaan, ei omaisuudestaan, ei lahjakkuudestaan, ei ulkonäöstään eikä näkemyksistään, koska ylpeyden osoittaminen saa ihmiset juoksemaan barrikaadeille ja antamaan kipakoita vastalauseita ylpeille ihmisille. Mutta miksi näin? Miksi ylpeyttä pidetään niin negatiivisena asiana vaikka ihminen saattaisi olla oikeutettu tuntemaan ylpeyttä erityisistä teoistaan tai onnistumistaan? Kateus on varmasti yksi syistä, mutta jos se olisi ainut syy, miksi ihmiset eivät revi pelihousujaan yhtä pahasti onnellisille tai onnekkaille kuin ylpeille?
Ylpeyden negatiiviseksi koettu luonne tulee parhaiten esille, kun tarkastellaan huumorin rakenteita ja hauskuuden perustarpeita. Huumorin kaksi tärkeintä elementtiä ovat yllätyksellisyys ja ylemmyyden tunne, joita ilman huumorin pureskelu kuivaa kuin lentohiekka. Jotta pitäisimme asiaa, kertomusta tai tilannetta hauskana, on sen oltava yllätyksellinen ja sen on saatava kokija tuntemaan ylemmyyden tunnetta jotakin tahoa kohtaan. Mitä yllättävämpi ja ylemmyyden tunnetta nostavampi jokin asia tai tilanne on sitä hauskempana sitä pidetään.
Huumorin kannalta ylemmyyden tunteen havaitsee nopeasti tarkastelemalla mitä tahansa vitsiä. Vitseissä pistetään halvalla jotakin tahoa, (oli se sitten blondeja, basisteja, nörttejä jne.) tai kokija pitää vitsiä huonona. Jos vitsille ei pysty nauramaan, kokija ei mitä todennäköisimmin tunne ylemmyyden tunnetta vitsin kohdetta kohtaan, koska hän saattaa itse olla vitsin kohteena! (Tai kokija ei koe vitsissä yllätyksellisyyttä, tai kumpaakin.)
"Miksi blondi hiipi varpaillaan lääkekaapin ohi? -Ettei hän herättäisi unipillereitä."
-Vitsi.net
Edellisessä vitsissä ylemmyyden tunne välittyy niille, jotka eivät koe olevansa blondeja. Osa vitsin mielihyvästä kumpuaa ylemmyyden tunteesta kun voimme pitää itseämme parempina kuin vitsin hömöä blondia. Toisaalta siinä missä vitsi voi tuottaa kaikille muille paitsi vitsin kohtelle ylemmyyden tunteen, joka ilmenee mielihyvänä, ylpeys voi tuottaa mielihyvää vain samasta asiasta ylpeille ihmisille, sillä he ovat ylemmyyden tunteen ainuita kokijoita. Ulkopuoliset kokevat ylpeiden ihmisten ylemmyyden tunteen alistavaksi (samalla tavoin kuin vitsit halventavat jotakin tahoa), minkä takia mielihyvän tunne ei välity ulkopuolisille. Koska ulkopuoliset eivät voi tuntea samaa mielihyvää, he voivat tuntea ylpeää ihmistä kohtaan vain välinpitämättömyyttä tai negatiivisuutta, ei koskaan positiivisuutta. (Jos joku tuntee mielihyvää toisen ylpeydestä, mutta ei ole samasta syystä ylpeä, mielihyvä johtuu yksilön empatiasta ylpeää ihmistä kohtaan, ei jaetusta ylemmyyden tunteesta. Tuntemukset ovat usein väkinäisiä tilanteessa, jossa kohdataan ylpeä ihminen.)
Koska ylpeyden tuoma mielihyvä on kapea-alaista ja usein yksilöä itseään koskevaa, suomalainen voi olla avoimesti ylpeä vain suomalaisuudestaan, koska suomalaisuus on kaikille suomalaisille yhteinen ylpeyden aihe. Jos suomalainen on ylpeä kauneudestaan, omaisuudestaan, kyvyistään tai teoistaan, hän ja asianosaiset, joilla on sama yhteinen ylpeyden aihe, voivat ainoastaan nauttia ylemmyyden tunteen tuomasta mielihyvästä; muut suomalaiset tuntevat ylpeydestä joko välinpitämättömyyttä tai negatiivisuutta.
Tästä syystä moni tätä keskustelua lukeva saattaa kiristellä hampaitaan ylpeille kirjoittelijoille, jotka pitävät itseään kauniina ja älykkäinä. Valitettavasti kyseiset lukijat eivät voi ulkopuolisena nauttia ylpeyden ylemmyyden tunteen tuomasta mielihyvästä. Siksi moni keskusteluun osallistujista saattaa valita negatiivisen tien ja hyökkätä ylpeiden ylpeyttä vastaan.
Ihminen hyväksyy ainoastaan oman tai jaetun mielihyvän. Ulkopuoliseksi joutuessaan hän katsoo karsaasti muiden ylpeyden tuottamaa mielihyvää, ja nielee samalla omaa ylpeyttään, tai sitten ei.
on kommentti, joka tuottaa keskustelupalstoilla älyttömän raivokkaita vastalauseita, vaikka kirjoittaja saattaisi todellisuudessa olla kommentinsa mukainen: helvetin kaunis, superälykäs ja ylpeä itsestään, ja oikeutetusti! Vaikka keskustelijat eivät voi nähdä miltä henkilö näyttää tai tietää kuinka älykäs hän on, edellistä kommenttia pidetään lähes aina emävalheena. Keskustelupalstoilla näkee suoranaista vihaa ylpeitä ihmisiä kohtaan, eteenkin jos ihminen on ylpeä omasta ulkonäöstään tai henkisistä kyvyistään. Helvetin rumaksi ja säälittäväksi luonnehtiva saa useimpien säälin, mutta erityisen kaunis ja älykäs haukutaan lyttyyn. Nimimerkillä "Minä tiedän mistä puhun" esitti tästä ilmiöstä hyvän aloituksen keskustelussa "Keskinkertaisuuksia kavereina :(". Haluan tuoda tähän vihailmiöön oman kantani, ja tarkennan seuraavassa ylpeyden luonnetta ja sen negatiivisuuden syntymistä.
Ihmiset eivät yleensä pidä ylpeydestä, eivät eteenkään suomalaiset, sillä ylpeys on lähes aina negatiiviseksi koettu asia Suomessa (luokittelisin sen miltei kansalliseksi piirteeksemme). Suomalainen saa olla avoimesti ylpeä vain suomalaisuudestaan, ei juurikaan muusta; ei ammatistaan, ei omaisuudestaan, ei lahjakkuudestaan, ei ulkonäöstään eikä näkemyksistään, koska ylpeyden osoittaminen saa ihmiset juoksemaan barrikaadeille ja antamaan kipakoita vastalauseita ylpeille ihmisille. Mutta miksi näin? Miksi ylpeyttä pidetään niin negatiivisena asiana vaikka ihminen saattaisi olla oikeutettu tuntemaan ylpeyttä erityisistä teoistaan tai onnistumistaan? Kateus on varmasti yksi syistä, mutta jos se olisi ainut syy, miksi ihmiset eivät revi pelihousujaan yhtä pahasti onnellisille tai onnekkaille kuin ylpeille?
Ylpeyden negatiiviseksi koettu luonne tulee parhaiten esille, kun tarkastellaan huumorin rakenteita ja hauskuuden perustarpeita. Huumorin kaksi tärkeintä elementtiä ovat yllätyksellisyys ja ylemmyyden tunne, joita ilman huumorin pureskelu kuivaa kuin lentohiekka. Jotta pitäisimme asiaa, kertomusta tai tilannetta hauskana, on sen oltava yllätyksellinen ja sen on saatava kokija tuntemaan ylemmyyden tunnetta jotakin tahoa kohtaan. Mitä yllättävämpi ja ylemmyyden tunnetta nostavampi jokin asia tai tilanne on sitä hauskempana sitä pidetään.
Huumorin kannalta ylemmyyden tunteen havaitsee nopeasti tarkastelemalla mitä tahansa vitsiä. Vitseissä pistetään halvalla jotakin tahoa, (oli se sitten blondeja, basisteja, nörttejä jne.) tai kokija pitää vitsiä huonona. Jos vitsille ei pysty nauramaan, kokija ei mitä todennäköisimmin tunne ylemmyyden tunnetta vitsin kohdetta kohtaan, koska hän saattaa itse olla vitsin kohteena! (Tai kokija ei koe vitsissä yllätyksellisyyttä, tai kumpaakin.)
"Miksi blondi hiipi varpaillaan lääkekaapin ohi? -Ettei hän herättäisi unipillereitä."
-Vitsi.net
Edellisessä vitsissä ylemmyyden tunne välittyy niille, jotka eivät koe olevansa blondeja. Osa vitsin mielihyvästä kumpuaa ylemmyyden tunteesta kun voimme pitää itseämme parempina kuin vitsin hömöä blondia. Toisaalta siinä missä vitsi voi tuottaa kaikille muille paitsi vitsin kohtelle ylemmyyden tunteen, joka ilmenee mielihyvänä, ylpeys voi tuottaa mielihyvää vain samasta asiasta ylpeille ihmisille, sillä he ovat ylemmyyden tunteen ainuita kokijoita. Ulkopuoliset kokevat ylpeiden ihmisten ylemmyyden tunteen alistavaksi (samalla tavoin kuin vitsit halventavat jotakin tahoa), minkä takia mielihyvän tunne ei välity ulkopuolisille. Koska ulkopuoliset eivät voi tuntea samaa mielihyvää, he voivat tuntea ylpeää ihmistä kohtaan vain välinpitämättömyyttä tai negatiivisuutta, ei koskaan positiivisuutta. (Jos joku tuntee mielihyvää toisen ylpeydestä, mutta ei ole samasta syystä ylpeä, mielihyvä johtuu yksilön empatiasta ylpeää ihmistä kohtaan, ei jaetusta ylemmyyden tunteesta. Tuntemukset ovat usein väkinäisiä tilanteessa, jossa kohdataan ylpeä ihminen.)
Koska ylpeyden tuoma mielihyvä on kapea-alaista ja usein yksilöä itseään koskevaa, suomalainen voi olla avoimesti ylpeä vain suomalaisuudestaan, koska suomalaisuus on kaikille suomalaisille yhteinen ylpeyden aihe. Jos suomalainen on ylpeä kauneudestaan, omaisuudestaan, kyvyistään tai teoistaan, hän ja asianosaiset, joilla on sama yhteinen ylpeyden aihe, voivat ainoastaan nauttia ylemmyyden tunteen tuomasta mielihyvästä; muut suomalaiset tuntevat ylpeydestä joko välinpitämättömyyttä tai negatiivisuutta.
Tästä syystä moni tätä keskustelua lukeva saattaa kiristellä hampaitaan ylpeille kirjoittelijoille, jotka pitävät itseään kauniina ja älykkäinä. Valitettavasti kyseiset lukijat eivät voi ulkopuolisena nauttia ylpeyden ylemmyyden tunteen tuomasta mielihyvästä. Siksi moni keskusteluun osallistujista saattaa valita negatiivisen tien ja hyökkätä ylpeiden ylpeyttä vastaan.
Ihminen hyväksyy ainoastaan oman tai jaetun mielihyvän. Ulkopuoliseksi joutuessaan hän katsoo karsaasti muiden ylpeyden tuottamaa mielihyvää, ja nielee samalla omaa ylpeyttään, tai sitten ei.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On inhimillistä, jos joku kokee ylpeyttä ollessaan kaunis, superälykäs tai vaikka molempia. En pitäisi tuota kumminkaan erityisen älykkäänä. Ulkonäkö ja älykkyys ovat ominaisuuksia, joita jokaisella on tietty määrä ilman, että ihminen itse voi vaikuttaa asiaan millään tapaa. Kauneusleikkaukset ja kirjaviisaus eivät lisää ihmisen luonnollista kauneutta ja älykkyyttä.
Mielestäni ylpeyttä on aiheellista tuntea vain asioista, joihin ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa ja joiden eteen hän voi tehdä siis työtä. Tältä kannalta vaikkapa lukeneisuus ja itsensä pitkälle kouluttaminen ovat ansioina suurempi ylpeyden aihe kuin pelkkä älykkyys. Näin siitäkin huolimatta, että tunnetusti koulumenestys JA älykkyys eivät suinkaan aina toteudu samassa ihmisessä.
ylpeytensä kanssa. Sosiaalisesti älykäs ymmärtää antaa arvoa muille ihmisille, jolloin hänestä tulee pidetty henkilö. Itsestä pitää ja kuuluu olla ylpeä ja on hyvä muistuttaa itseään hyvistä puolistaan. Niitä huonoja puolia löytyy aina meistä jokaisesta ja jokainen tuntee jostakin asiasta tyytymättömyyttä. Se, että jossakin asiassa loistaa ei tee ihmisestä maailmanmestaria joka asiassa. Jos henkilö kuitenkin pitää omia juttajaan ainoina oikeina jää henkilö myös yksin omaa asennevammaisuuttaan. Emme halua tuntea oloamme riittämättömiksi. Jokainen tarvitsee kehua ja kannustusta. Turha kuitenkaan parjata toista saavutuksista, kun on itse katkeroitunut omasta saamattomuudesta johtuen. Lyhyesti älkää hakeko hyväksyntää suorituksilla, vaan arvostamalla kanssaeläjiä.
Jokainen tulee hyväksi siinä mitä tekee, tai jos ei tule pitää vaihtaa alaa.
ja komeudesta ei kannata olla ylpeä, sillä se rapistuu iän myötä. Ulkonäkö on toissijainen asia.
Älykkyydellä ei kannata ylpeillä, sillä se on sosiaalisesti tyhmää. Sen voi fiksusti tarvittaessa tuoda esille ja ratkaista ongelman.
Lahjakkuus on asia, joka kannattaa piilottaa, sillä se jos mikä saa ihmiset kateellisiksi. Koko paketti kannattaa kuitenkin antaa, mutta siten ettei ole itse paikalla patsastelemassa. Lahjakkuus tuo iloa muiden elämään kuitenkin. Jos joku on erityisen kateellinen ja alkaa vittuilemaan, kannattaa katkaista välit ko. henkilöön.
Omia hyviä puolia ei ikinä täydy jättää käyttämättä muiden kateellisuuden takia, mutta täytyy tarkkaan harkita, miten asiat kanavoi.
Ylpeys on ikävää. Aidosti älykkäät ja lahjakkaat erottaa nimenomaan nöyryydestä. Kuitenkin täällä kaikki vain elää syödäkseen, lisääntyäkseen ja nukkuakseen. Paskaisentyöntekijät ovat loppujenlopuksi erittäin arvokkaita/arvokkaimpia. Kenenkään unelma ei todennäköisesti ole luoda lehmänlantaa navetassa tai olla raksamiehenä sään armoilla.
"Olen ylpeä ..." tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.
Lahjakkaalle ihmiselle tämä luultavasti tarkoittaa, että on mielellään mitä on eikä yritä peitellä sitä. Suomen kaltaisessa tasapäistävässä maassa lahjakkuudesta halutaan tehdä häpeän aihe siinä missä jostain muustakin merkittävästä poikkeavuudesta. Lahjakas ihminen, sanoessaan olevansa ylpeä, siis saattaa vain ilmoittaa pitävänsä kiinni siitä mitä on, kaikesta vastustuksesta huolimatta.
Tavalliselle ihmiselle "ylpeys" kuitenkin tarkoittaa vaatimusta erikoiskohteluun. Vaatimusta, että hän nyt viimein osoittaisi kauniille ja älykkäälle ihmiselle sen luonnollisen kunnioituksen, minkä hän on tältä omassa kateuden värittämässä itsepetoksessaan niin pitkään kieltänyt. Ihminen, jolla ei ole sen enempää kauneutta, älyä kuin moraalista suoraselkäisyyttäkään, kannattaa yleensä maailmankuvaa jossa "kukaan ole millään tavalla ketään toista parempi" (ja muuta esiintuovat - siis "esittävät" - itse asiassa ovatkin huonompia). Jos hänellä olisi moraalista suoraselkäisyyttä, hän olisi itselleen rehellinen ja myöntäisi paremman paremmaksi. Se ei olisi niin suuri haitta kuin hän luulee.
Sanomalla olevansa ylpeä kaunis ja älykäs ihminen siis nostaa esiin tavallisen ihmisen oman, valheellisuuden sävyttämän ylpeydentunteen. Eihän siitä voi tulla muuta kuin vittuilua.
Ainoa järkevä vaihtoehto on eristää itsensä niistä ihmisistä, joita pelkkä oma läsnäolo tuntuu suututtavan. Tai odottaa näiden jättävän itsensä rauhaan, jos odottaminen tuntuu vaivan arvoiselta.
Vaikka on kuinka kaunis ja viisas jne, niin en näe syytä miksi siitä pitäisi olla ylpeä. Päinvastoin ihmisten pitäisi olla nöyrempiä, ei vain sovi nykytrendiin. Minusta ylpeydestä ei ole mitään hyötyä edes itselle; miten käy ylpeydelle kun se saa kolahduksen? Ylpeys myös estää ihmistä tekemästä erilaisia asioita, se siis on rajoite.