Biologia oppikirjoissa koululaisia petetään esittämällä sellaisia "todisteita" evoluutiosta, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen evoluution kanssa. Yksi tällainen on luonnonvalinta.
Se tarkoittaa sitä, että heikot yksilöt karsiutuvat esim. jäämällä petoeläinten saaliiksi ja nopeimmat pääsevät pakoon ja säilyvät hengissä. Luonnonvalinta on todellisuutta. Sitä ei voida kieltää, mutta se ei synnytä mitään uusia lajeja "kehityksen" kautta, kuten evoluutio-oppi edellyttää.
Tyypillinen esimerkki tällaisesta petoksesta on koulukirjoissa esiintyvä esimerkki koivumittari-perhosista.
Kun puiden rungot olivat vaaleita, vaaleasiipiset perhoset olivat puunrungolla ollessaan suojassa linnuilta, kun taas mustat perhoset erottuivat paremmin ja joutuivat lintujen saaliiksi. Siksi tummien perhosten määrä väheni suhteessa valkosiipisiin.
50 vuotta myöhemmin saasteet tekivät puunrungot tummiksi, jolloin tilanne kääntyi päinvastaiseksi. Vaaleat perhoset joutuivat lintujen saaliiksi ja tummat säilyivät ja niiden määrä kasvoi. Evolutionistit käyttävät tätä suurena todisteena evoluutiosta.
Tapaus ei kuitenkaan liity mitenkään evoluutioon, ei ainakaan sellaiseen, mikä todistaisi eliöiden kehittyneen toisistaan. Valkoiset perhoset eivät "kehittyneet" mustiksi, eivätkä mustat valkoisiksi. Yhtään uutta eläinlajia siinä ei myöskään syntynyt jo olemassaolevien lisäksi.
Kun todelliset todisteet evoluutiosta puuttuvat, joudutaan turvautumaan tämänkaltaisiin poppakonsteihin ja hämäyksiin.
Esimerkkiin liittyy vielä toinenkin huijaus. Paljastui, että kuolleita koivumittareita oli kiinnitetty liimalla ja neuloilla puunrunkoon, jotta saataisiin valokuvia, jotka "todistaisivat" evoluutiosta. Todellisuudessa koivumittarit eivät edes lepäile puunrungoissa päivisin!

Vastaukset 13
Vanhimmat
TYHMÄ!!!
siihen Koivuniemen lahkoon. Hehän opettavat luomis"oppia" lapsilleen.
Ja typeräkin olet - et ole ymmärtänyt mitään evoluutiosta.
Kyllä sattuu evoja pahasti nyt... Huomaa ainoista viesteistä! No, senhän me jo tiedämmekin. Reppanat sentään...
Mene tuonne "Uskonnot ja uskomukset" palstalle julistamaan uskontoasi. Kirjoituksellasi ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Maailman 500 parasta biologiaa tutkivaa ja opettavaa yliopistoa pitää jokainen itsenäisesti ja omalla päätöksellä evoluutiobiologiaa biologian ytimenä.
Kun paljastat evoluutio-oppiin sisältyvät huijaukset.
Kiitos sinulle siitä, olet hieno mies Jaakob.
"Yksi tällainen on luonnonvalinta.
Se tarkoittaa sitä, että heikot yksilöt karsiutuvat esim. jäämällä petoeläinten saaliiksi ja nopeimmat pääsevät pakoon ja säilyvät hengissä. Luonnonvalinta on todellisuutta. Sitä ei voida kieltää, mutta se ei synnytä mitään uusia lajeja "kehityksen" kautta, kuten evoluutio-oppi edellyttää."
Eli sanotko sinä että pienet muutokset luyessä ajassa (mikroevoluutio) on totta, mutat paljon pieniä muutoksia pitkässä ajassa (makroevoluutio) ei ole totta.
Väität suhteessa samaa kuin, että ihminen pystyy kävelemään katunsa päähän, mutta ei Lappiin ja takaisin.
"Tapaus ei kuitenkaan liity mitenkään evoluutioon, ei ainakaan sellaiseen, mikä todistaisi eliöiden kehittyneen toisistaan. Valkoiset perhoset eivät "kehittyneet" mustiksi, eivätkä mustat valkoisiksi. Yhtään uutta eläinlajia siinä ei myöskään syntynyt jo olemassaolevien lisäksi."
Laji tarkoittaa eliöitä jotka ovat joillakin tavoilla samankaltaisia.
Tämä on ihan normaali ongelma lajimäärittelyjen kanssa nimeltä species problem http://en.wikipedia.org/wiki/Species_problem
Millä tavalla mikään näistä todistavaa luomisen puolesta vai totesitko, että
Nämä asiat ovat väärin ----> Evoluutiota ei ole ja jumala teki kaiken.
Yritä etsiä todisteita luomisen puolesta ja jätä evoluutio ja sen ongelmat ammattilaisille.
Jos tietäisit edes perusasiat niin se auttaisi ettei tarvitse miettiä ja kirjoitella höpöjä. Kannattaa aloittaa vaikkapa Charles Darwinin kirjasta "Lajien synty".
Ei heidän suustaan rehellistä sanaa tule pääsemän.
"Esimerkkiin liittyy vielä toinenkin huijaus. Paljastui, että kuolleita koivumittareita oli kiinnitetty liimalla ja neuloilla puunrunkoon, jotta saataisiin valokuvia, jotka "todistaisivat" evoluutiosta. Todellisuudessa koivumittarit eivät edes lepäile puunrungoissa päivisin!"
Totisesti, suuren pedon työtä ne tekevät ja ihmisiä herran luota yrittävät valheillaan vieroittaa.
johdateltavissa, ateisti (joka ajattelee omilla aivoilla) vai jumalnisti (joka uskoo satuolennon olemassaoloon)???
Huijareita ovat evot! Eivät usko, että neitsyt voi tulla tiineeksi. Jumalattomia juhliaan remuavat ja varmaan nussivatkin. Mittään eivät häppee, toissa vikollakin yks evo ajoi pyhänä moottorikelekalla kirkonmenojen aikaan.
Mutta tottuus on se, että viimesenä päivänä näille ketkuille pitää myllynkivi heidän mulkkuunsa ripustettaman ja heijät tuliseen järveen heitettävän.
Yhtys sana virheitä vaan opetetaan, niinku Biologia oppikirjoissa.
Room 6: 15-23
Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. Jumalalle kiitos, te jotka olitte synnin orjia, olette nyt tulleet koko sydämestänne kuuliaisiksi sille opetukselle, jonka ohjattavaksi teidät on uskottu. Olette päässeet vapaiksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta -- käytän yksinkertaista kieltä, jotta voisitte ymmärtää minua. Ennen te annoitte itsenne saastaisuuden ja pahuuden palvelukseen ja saitte aikaan pahuutta. Antautukaa nyt palvelemaan Jumalan tahtoa, niin hän pyhittää teidät.
Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta. Minkä sadon te siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt häpeätte, sillä sen loppuna on kuolema. Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
"Kalevala on Suomen kansalliseepos. Se perustuu Elias Lönnrotin (1802–1884) vuodesta 1828 alkaen kokoamiin kansanrunoihin. Nämä runot ovat kalevalaista runoutta, eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan. Kalevalan sisältämät runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu, sekä joitakin osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa. Osan Lönnrot on runoillut itsekin muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita.
Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä. Tapahtumat päättyvät kristinuskon tuloon.
Kalevalalla on ollut suuri merkitys suomalaisen kansallistunteen luojana. Se on myös vaikuttanut laajasti taiteisiin ja tieteisiin, ja vaikuttaa edelleen nykysuomalaisenkin ajatteluun ja mielikuviin. Näin on niidenkin kohdalla, jotka eivät ole Kalevalaa koskaan lukeneet." (Lähde: Wikipedia)