Mikä

ei meillä ole kumppania.

Mut paras on se, että unohdat romantiikan ja kaikki valheet kumppanuudesta ja toisen tuntemisesta. Parisuhde on kahden ihmisen sopimus keskinäisestä hyväksikäytöstä: "Jos sää annat mun käyttää hyväksi sua, niin säkin voit sitten hyväksikäyttää mua." Näillä mennään ja me loput jotka ei suostuta myymään itteemme ollaan katkeria niuhottajia.

Mun mielestä kaikki on sattumaa. Tulee jos tulee ja ei tule niin ei tule.
Ei siinä sen ihmeempiä.

Tuo nostaa vain lisää kysymyksiä.
Millainen kumppani ja kenelle?
Minkälaiseen suhteeseen?

Sattumalla on paljon merkitystä, mutta kuten kaikissa asioissa niin sattumaa voi yrittää "avittaa".
Joissakin tapauksissa todennäköisyydet nousevat huimasti ja joissakin tapauksissa niihin ei paljon voi vaikuttaa.

Olen itse kolmeen kymppiin tultaessa tehnyt paljonkin asioita miehenä löytääkseni kunnon kumppani, mutta ei sellaista ole löytynyt. Toisaalta on paljon asioita joita olisi voinut tehdä vielä enemmän tai valita ihminen kumppaniksi joka ei ole ihan just silloin tuntunut hyvältä vaihtoehdolta.

Kuitenkin olen huomannut kuinka paljon sattuma vaikuttaa jopa ihan pienien jokapäiväisten tapahtumien ja kohtaamisten tasolla kumppanin löytämiseen.

Paras tapa yrittää löytää on laittaa verkkoja mahdollisimman moniin vesiin ja olla aktiivinen joka paikassa sekä myös jo yleisesti suhtautua avoimesti ajatukseen kumppanista, jonka voi kohdata missä tahansa.

Suomessa tuollaista asennetta ei ole monella ja sen takia esimerkiksi kaupunkireissuilla iskeminen on täysin sattumaa jo siltä osin että kohtaako oikean ihmisen ja onko hän oikealla tuulelle kun häntä iskee.

Mahdollisuuksiin pitäisi tavallaan tarttua "etukäteen" omalla asenteella jolloin tavallaan helpottaa sattuman osumista omalle kohdalle.