Hyvää Joulua kaikille!

Vanha kokki!

Kuusen haku edessä, kalojen savustus käynnissä, kinkku kiehumassa, laatikot kylmässä, kaikki linjassaan. Kinkun kypsyttyä, se leivotaan ruiskuoreen ja laitetaan uuniin pariksi kolmeksi tunniksi.
Enpä ole ennen noin tehnyt, mutta eilisen Vanamon ja Kolmosen joulukeittiöohjelman nähtyäni, päätin kokeilla, sillä nuo herrat tietävät mitä tekevät!
Rauhallista Joulua kaikille ja hyvää Uutta vuotta!
Ps. Lopetan taas kirjoittamisen tääne, sillä palstat ovat olleet jo pitkään pilalla määrätystä henkilöstä johtuen, joka kyllä kirjoittelee minunkin nimmarini alla kuten monien muidenkin!

7

644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elliivo

      Katselinpa minäkin tuon ohjelman eilen ja voi miten oli nostalginen!
      Tuli lapsuuden joulut mieleen ja vanha koti maalla. Haikeaa ihan. Enpä ois silloin 39 vuotta sitten osannut kuvitella tätä nykyistä eloani ja oloani.
      Sään puolesta nämä nykyiset talvet muistuttavat paljon lapsuuden talvia kun lunta ja pakkasta riittää.

    • Myös täällä Länsi-Suomessa alkavat valmistelut olla finaalissa. Tänä vuonna tein omat makkaratkin kun suolta kaupasta löytyi - ei montaa metriä, mutta joulunajaksi. Virosta kuskasin juuri maanantaina repunsyrjässä verivorstin pariakin lajia: paksua ja vaaleampaa sekä tummaa, pitkää ja ohuttaa. Rakveren lienevät molemmat.

      Vielä kotikalja puhkumaan ja kuusi lämpöiseen - huomenna koristellaan. Vanha äitirukka kun aatoksi saapuu, tuo tullessaan likokalan, joka syödään tosin vasta Joulupäivänä. Parilla kastikkeella, joista toinen se perinteinen valkokastike ja toinen tuo ruotsalaisten suosima voi-valkoviini-anjoviskastike. Päällä rapeaksi paistettua pekoninmurua ja voisulaa, syrjässä vihreitä herneitä. Muorille keplaa vain tuo valkokastike.

      Tämän vuoden muonat on rakennettu niin, että ne kestävät juuri joulunpyhät, mutta eivät enää täytä jääkaappia ja kylmäkomeroa välipäiviä. Näin olen räknännyt.

      Hyvät Joulut kaikille palstalaisille, myös näille rääkätyille sieluparoille, joiden aika ei millään kulu säällisissä leikeissä. Toivottavasti joulunaika tekee kaikille hyvää.

      • Vanha kokki

        Meinaan että sinäkin olet hengissä, lueskelen joskus näitä juttuja, mutta jostain kumman syystä ei tee enää mieli ottaa osaa keskusteluun joka pyörii joillakin etupäässä takapäässä! Toivotankin sinulle erikseen oikein mahtavaa joulua ja mukavaa uutta vuotta. Valitettavasti oma äitivanhani ei jaksa enää reissata luoksemme, mutta veimme hänelle joitakin jouluisia kotona tehtyjä ruokia!


    • Oikein mukavaa joulun jatkoa ja tulevaa uutta vuotta

    • Tainka

      Multa on jäänyt vissiin hyvä ohjelma näkemättä. Perinteisesti omalla tavalla kinkku meillä paistettiin ja hyvä tuli, sopiva suola ja ei ollut kuivakka. Tosi kiva lukea sinunkin kirjoitusta pitkään aikaan, vaikka tarkkaan piti katella ja tutkia, että onko aidosta kokista kyse.
      Ne ääliöt kun saataisiinkin tältä palstalta pois, olis vanha kunnon meininki taas.

      • Uuni luuta

        Tuliko joulua ennen Vanamon ja Kolmosen jouluruoka ohjelma. Harmittaa nyt jälkeenpäin, kun jäi ohjelma katsomatta, ei tullut tarkemmin ohjelmatietoja joulun aikaan katsottua.
        Olisi ollut nostalginen ohjelma. Silloin kun Kolmosen kokkiohjelmia esitettiin tv:ssä, niin tuli niitä katsottua.
        Toivottavasti saitte kaikki kinkut ja joulu ruuat onnistuneesti valmistettua.

        Lanttulaatikkoa tuli toissa syksynä tehtyä itse kasvatetuista lantuista ja lopputulos oli monta kertaa maukkaampi, pehmeämpi ja mehevämpi maku, kuin kaupan valmis lanttulaatikossa.
        Kaupan lanttulaatikon valmistuksessa ei kermaa ole varmaankaan käytetty, mutta itse tehtyyn lanttulaatikkoon lisättiin kermaa ja hyvän maunhan se kerma antaa.

        Hyvää alkanutta vuodenjatkoa vaan kaikille !


      • ihme juttuja
        Uuni luuta kirjoitti:

        Tuliko joulua ennen Vanamon ja Kolmosen jouluruoka ohjelma. Harmittaa nyt jälkeenpäin, kun jäi ohjelma katsomatta, ei tullut tarkemmin ohjelmatietoja joulun aikaan katsottua.
        Olisi ollut nostalginen ohjelma. Silloin kun Kolmosen kokkiohjelmia esitettiin tv:ssä, niin tuli niitä katsottua.
        Toivottavasti saitte kaikki kinkut ja joulu ruuat onnistuneesti valmistettua.

        Lanttulaatikkoa tuli toissa syksynä tehtyä itse kasvatetuista lantuista ja lopputulos oli monta kertaa maukkaampi, pehmeämpi ja mehevämpi maku, kuin kaupan valmis lanttulaatikossa.
        Kaupan lanttulaatikon valmistuksessa ei kermaa ole varmaankaan käytetty, mutta itse tehtyyn lanttulaatikkoon lisättiin kermaa ja hyvän maunhan se kerma antaa.

        Hyvää alkanutta vuodenjatkoa vaan kaikille !

        Vanha kokki lopettaneen, typeryyksiä vaan kirjottelee kalaruokapalstalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      86
      1391
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      828
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      151
      800
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe