Yleensähän vauvakuumeella tarkoitetaan naisten ongelmaa. Esiintyykö tätä kuitenkin myös miehillä?
Vauvakuume
15
461
Vastaukset
En myönnä vaikka olisi, mutta yksin ei mies pysty tekemään asian eteen mitään. Muutakuin tyytyä kohtaloonsa. Mutta jos sillä tarkoitetaan yhtä tiettyä asiaa niin kyllä. En vastaa enempää.
- oli ja meni
Kyllä miehilläkin esiintyy vauvakuumetta, mutta miehet eivät siitä juurikaan puhu.
Raavaan miehen on helpompaa puhua autoista, urheilusta ym.miehisistä asioita-kun toiveesta tulla
isäksi.
Itselleni tuli noin 34- 35 vuotiaana tunne että kumpa minustakin tulisi isä ja saisin hoivata ja hoitaa
pienokaistani. Minulla vauvakuume kesti noin 3 vuotta, kunnes se hiipui ja nyt 40 vuotiaana olen
hyväksynyt sen tosiasian ettei minusta koskaan tule isää. Miksikö ei tule isää, no siksi koska
olen jo liian vanha isäksi.
Ja miksikö minusta ei ole tullut isää nuorempana, no siksi koska siihen olisi tarvittu se toinen
osapuolikin jota en vaan nuoruus vuosinani kohdannut-en ole kyllä kohdannut vieläkään.- kuumeilua ha
Joku 40 v mies siellä huutelee, että on liian vanha isäksi.
Tunnen monia viisikymppisiä sinkkumiehiä, jotka ovat hoikkia ja nuorekkaita ja etkö tiedä, että mies voi tulla isäksi koko elämänsä ajan eli vaikka 90 v.
Siinä sulle purtavaa. Älä puhu roskaa.
- sure, bud.
Eipä taida olla miehillä, ei ainakaan itselläni. Taitaa olla vain teidän naisten höpöppönpöö-juttuja. En ainakaan itse keksi yhtäkään syytä miksi haaveilisin itkevästä, huutavasta, sotkevasta, aikaa, rahaa, hermoja ja vaimon kaiken huomion vievästä pienestä möykystä. Kyllä tulee aina helpottunut olo kun näen tuolla ulkona parkuvia pentuja tai steissillä räkiviä teiniretkuja, ja muistan ettei itselläni moisista ole riesaa.
- ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,.
no ei minulla nyt mitään varsinaista vauvakuumetta ole mutta en väitä etteikö se joskus kävisi mielessä. olisihan se mukava jos joskus saisi suvulle jatkoa mutta ensin pitäisi löytää kunnon nainen jonka kanssa se olisi vaivan arvoista. taitaa vaan olla niin että länsimaisella naisella on ura, bilettäminen ja pelimiesten kanssa paneskelu ne pääasiat elämässä ja sitten hankkiudutaan vahingossa raskaaksi just sen vatipään kanssa joka ei kestä sitä parkuvaa lasta.
- Reipas Poikamies
Komppaan tätä, noin yleisenä ilmiönä.
Kyllä ensiksi tulee häät ja sitten ristiäiset, se on minun motto.
Biletys on nyt niin in mutta onko se pakko aina hillua naisten? Mikä siinä viehättää? Vähän jo säälittää minua ne likelle 40v naiset jotka värjää tukkansa, heittää pornot vaatteet, nakkaa tenavat iskälle vkl ja sitten bestisten kanssa biletetään nrj-hittien tahdissa nytkyttäen. Toki komeaa miestä vilkuillen panojutuksi.
Onko se joku sisäinen tyhjyys joka pyritään täyttämään?
Juominen on yksisuuntainenja kallis harrastuskin. Kivaa olisi mennä laskettelemaan hyvässä seurassa, kelkkailemaan, pilkille, paistaa makkaraa laavulla, kokeilla seinäkiipeilyä tai käydä taidenäyttelyssä. Arvaa kiinnostaako naisia yleensä tälläinen? NOT. Pitäs vaan bilettää. - femme21
Reipas Poikamies kirjoitti:
Komppaan tätä, noin yleisenä ilmiönä.
Kyllä ensiksi tulee häät ja sitten ristiäiset, se on minun motto.
Biletys on nyt niin in mutta onko se pakko aina hillua naisten? Mikä siinä viehättää? Vähän jo säälittää minua ne likelle 40v naiset jotka värjää tukkansa, heittää pornot vaatteet, nakkaa tenavat iskälle vkl ja sitten bestisten kanssa biletetään nrj-hittien tahdissa nytkyttäen. Toki komeaa miestä vilkuillen panojutuksi.
Onko se joku sisäinen tyhjyys joka pyritään täyttämään?
Juominen on yksisuuntainenja kallis harrastuskin. Kivaa olisi mennä laskettelemaan hyvässä seurassa, kelkkailemaan, pilkille, paistaa makkaraa laavulla, kokeilla seinäkiipeilyä tai käydä taidenäyttelyssä. Arvaa kiinnostaako naisia yleensä tälläinen? NOT. Pitäs vaan bilettää.Ois mun unelma jos mies haluis tehä sun vikassa kappaleessa mainitsemias asioita mun kanssa! Bilettäminen ja rakkaudeton paneskelu on kauheeta.
- pökylä
Näistä vauvakuumeilevista voi helposti erottaa henkilöt, jotka eivät käytä aivojaan vaan ovat täysin tunteidensa vietävissä. Pahimmillaan tämä kuumeilu johtaa siihen että hommataan se pentu vaikka ei olisi mitään edellytyksiä ylläpitää sitä syöpäläistä.
- oli ja meni
Pahimmillaan se tosiaan voi johtaa siihen että lapsi tehdään ja hoito laiminlyödään.
Jos lapsen hankkii niin on velvollinen myös huolehtimaan jälkeläisestään seuraavat 18 vuotta.
- petronelli
Tiedän ainakin 2 miestä, jotka voisivat seurustella kanssani, jos tekisin lapsen heidän kanssaan. Tai haluaisivat seurustella muutenkin, jos vain tekisin, mutteivät kuitenkaan ryhdy siihen, kun haluavat vielä kokea isyyden. Molemmat 40 ikäisiä. Ihan on kysytty suoraan mielipidettä ja toistaiseksi olen kieltäytynyt. En haluaisi seurustella lapsen takia vaan rakkauden. Asiasta keskusteltu aika syvällisesti, mutta taidan jättää väliin, kun noita koululaisia on jo kaksi edellisestä avioliitosta.
- .
Miehet ovat enempi huolissaan lastensaamisista(sekä omista että muiden, varsinkin naisten lastensaannista) kuin naiset.
Sanoisin että miehillä vauvakuumetta esiintyy yhtä paljon kuin naisilla. Se on vain aiheena niin tabu, että miehet eivät siitä hevillä avaudu jotteivat saa nössön leimaa.
Sama asia on kyseessä kun mies valittaa ettei saa seksiä, rakkaudesta kun ei saa eikä uskalla puhua, toiset miehet muuten nauravat ja miehisyyspisteet laskevat.
Ei niitä lapsia vain naisen mieliksi tehdä, yhdessä lastenhankinnasta päätetään, tiedän tämän 100varmasti(omakohtainen kokemus). - M_1984
Ei minulla 26 vuotiaalla miehellä mitään vauvakuumetta ole, mutta kyllä minä lapsia tulevaisuudessa haluan. Kyse on kuitenkin enemmänkin pidemmän aikavälin tavoitteesta kuin kuumeisesta hetkellisestä halusta joka menee välillä pois vain tullakseen myöhemmin entistäkin kovempana takaisin.
Toki aina sitä joskus ajattelee lapsen saamista, mutta koska olen sinkkumies eivät nuo minun ajatukseni voi realisoitua kovinkaan nopeasti ja en voi asian suhteen toimia impulsiivisesti. Tiedän erään siskoni kaverin jolla oli "vauvakuume" ja jo muutaman kuukauden jälkeen hän oli jo raskaana tuntemattomalle miehelle ja aikoi pitää lapsen vaikkei mies sitä halunnut, mutta en näe miehenä tuota kovinkaan realistisena toimintatapana omalta kohdaltani, sillä haluan lapsen lisäksi myös parisuhteen ja ehkä minä olen vähän vanhakantainen tämän asian suhteen, mutta haluaisin myös kunnolla tutustua siihen naiseen joka ryhtyy puolisokseni ja myöhemmin lapsiemme äidiksi.
En siis halua vauvaa vain sen vauvan itsensä takia, vaan vauva on minulle lähinnä vain yksi parisuhteen realisoituneista tuloksista. Toivoisin että joskus löytäisin itselleni naisen josta tulisi myöhemmin minulle myös puoliso. Puolison kanssa meillä olisi pidempiaikainen parisuhde josta syntyisi lapsia ja meistä tulisi perhe. Perheenä eläisimme yhdessä ja kasvattaisimme yhdessä puolisoni kanssa lapsiamme parhaamme mukaan kunnes he muuttaisivat kotoa pois ja olisimme puolisoni kanssa jälleen kahden. Tämän jälkeen/lisäksi kaikki muu on oikeastaan yhdentekevää, kunhan olisin vain onnellinen elämässäni. Tosin uskon että tuo onnellisuuden saavuttaminen edellyttää noita edellä mainittuja asioita/tavoitteita, enkä ilman niitä voi koskaan aidosti olla onnellinen. Ehkä tämä on liikaa vaadittu, mutta mitä sitten? Kai minä saan edes haluta olla onnellinen elämässäni?- ok
Ootko aivan varma et toi on sun haave, eikä yhteiskunnan sosiaalisen paineen syöttämä normi? Mutta jos se tekee sut ihan oikeesti onnelliseks, go for it!
- M_1984
ok kirjoitti:
Ootko aivan varma et toi on sun haave, eikä yhteiskunnan sosiaalisen paineen syöttämä normi? Mutta jos se tekee sut ihan oikeesti onnelliseks, go for it!
Mutta kyllä joo, ehkä tuo kuvaus vähän etukäteen suunnitellulta kuulostaa, mutta ei se sitä kuitenkaan ole. Nainen==>Vaimo==>Lapsia tapahtumaketju on sen verran epämääräinen, eikä siinä ole mitään tarkkoja määritelmiä joten en ainakaan itse näe sitä "koko elämän suunnitteluksi". En koe että yhteiskunta tai sosiaalinen paine olisi painostamassa minua tuohon ehkä hieman perinteiseen suunnitelmaan omasta puolisosta ja myöhemmin perheestä.
Ehkä minun pitäisi syyttää noista tavoitteista omia vanhempiani (muiden syyttelyhän on aina helppoa) sillä minut kasvatettiin perheessä jossa oli isä, äiti ja pari lasta joten sain jo nuorena selkeän mallin siitä millaista sen elämän tulisi aikuisena olla. :)
- Ei noin
Periaatteessa haluan lapsia. Toisaalta en tiedä kannattaisiko mun niitä hankkia. Ehkä ihannetilanne olisi joku yh jolla olisi ongelmalapsi johon voisin samaistua ja josta pitäisin ilman sitä biologista sidettä, vähän kuten exä ja sen muksu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2237179
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten122482- 381883
- 791758
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu3331691Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1531674Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t81661Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä291529Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1371457Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?3371275