"Me menettelemme siten, että odottelemme kovasti sitä ensimmäistä todistetta evoluutioteoriasta. Meidän ei tarvitse todistaa mitään sillä todistustaakka on niillä, jotka väittävät informaatiota yms. kivaa syntyvän tyhjästä. Ilman, että kukaan mitään tekee. Kunhan vaan luonnonvoimat pauhaa elottoman planeetan pinnalla niin kohta se jo kuhiseekin elämää."
Noin sanoi Möttöskä 1. Mitäpä arvelette, hyvät lukijat, onko tuo aidosti tieteellistä tieteentekoa? (En tohdi kysyä "mistä älykäs suunnittelija ilmaantui ellei tyhjästä?" koska se olisi liian julmaa.)
Näin kreationistit tekevät tiedettä
14
441
Vastaukset
- .-.
Laatikossa on epämääräinen määrä palloja. Möttöskälle on esitetty yksi sininen pallo. Nyt Möttöskä väittää (eli omasta mielestään 'todistaa'), että sininen pallo on kuvitelmaa ja laatikossa on vain yksi pallo ja sen väri on keltainen.
- weryyh
tunnettu evoluutiota, niin tilanne on kyllä se että meillä on oikes odottaa että joku näyttäisi meille evoluutiosta pitäviä todisteita. Niin kauan kuin ne puuttuvat, kuten tilanne on toistaiseksi, niin meillä on oikeus pitäytyä siinä että evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut vaan olemme luomattoman ikuisesti olemassaolleen älyllisen Luojan tekosia.
Tämä ajatukseni kuulostaa omasta mielestänikin keskiaikaiselta mutta sen asiasisältö vastaa kaikesta holimatta tämänhetkistä tieteellistä todellisuutta.
Joten Möttöskä oli kuin olikin oikeassa lausunnossaan. Eli kyllä todistetaakka on väitteen esittäjällä.- EL
Tällä hetkellä pelissä evoluutio -kreationismi tilanne on 1-0 ensimmäisellä puoliajalla.
Minä veikkaan pelin lopputulokseksi 1-1 ... mutta vasta kun ymmärretään vihdoinkin ID:n oikea merkitys ja on heitetty roskiin niin Darwin- kuin raamattutarinatkin. - asianharrastaja
Evoluution todisteet on kysyjille esitetty tällä palstalla jo satoja kertoja. Päteviksi vertaisarvioidut biologian tutkijat pitävät niitä oikeina ja riittävinä. Palstan kreationistit toistelevat loputtomiin perustelemattomia käsityksiään niiden riittämättömyydestä sekä siitä, miten suuri osa tieteenharjoittajista niitä epäilee - mimeämättä muita kuin leisoloita, reinikaisia ja vastaavia.
Kenellähän on tässä todistustaakka ja mistä väitteestä? > Joten Möttöskä oli kuin olikin oikeassa lausunnossaan. Eli kyllä todistetaakka on väitteen esittäjällä.
Aivan. Myös sen väitteen että maailma on Jumalan luoma.- eryuyhn
EL kirjoitti:
Tällä hetkellä pelissä evoluutio -kreationismi tilanne on 1-0 ensimmäisellä puoliajalla.
Minä veikkaan pelin lopputulokseksi 1-1 ... mutta vasta kun ymmärretään vihdoinkin ID:n oikea merkitys ja on heitetty roskiin niin Darwin- kuin raamattutarinatkin.itse heittäisin myös hornan tuuttiin sekä typerät hihuliuskonnot että jokaisen evoluutiohörhöilyn ja puhdistaisin pöydän puhtaalle tieteelle jossa tehtäisiin selkeä ero todellisuuden ja kuvitelmien välille.
Nyt evoluutioteoria on yhtä sekasotkua koska se on täynnä todeksi väitettyjä uskomuksia.
Ei minullla olisi mitään sitäkään vastaan että Raamattu asetettaisiin myös huolellisen tieteellisen tutkimuksen kohteeksi ja otettaisiin pois noilta idioottiteologeilta jotka eivät siitä mitään ymmärrä.
Jokaisen selväjärkisen tulisi kyetä ymmärtämään että Raamatussa on vain yksi sanoma. Joten se että meillä on tuhansia eri uskontoja johtuu lähinnä siitä että meillä on vain huijareita siinäkin joukossa melkoisesti. Siis aivan varmasti suurin osa. - retrytgh
asianharrastaja kirjoitti:
Evoluution todisteet on kysyjille esitetty tällä palstalla jo satoja kertoja. Päteviksi vertaisarvioidut biologian tutkijat pitävät niitä oikeina ja riittävinä. Palstan kreationistit toistelevat loputtomiin perustelemattomia käsityksiään niiden riittämättömyydestä sekä siitä, miten suuri osa tieteenharjoittajista niitä epäilee - mimeämättä muita kuin leisoloita, reinikaisia ja vastaavia.
Kenellähän on tässä todistustaakka ja mistä väitteestä?Sinulta on tivattu miljoona kertaa sellaista evoluution todistetta jota vastaan ei tieteen hyväksymin metodein voida kyseenalaistaa, mutta etpäs vain ole sellaista esittänyt vaan liukenet aina tekosyn nojalla paikalta.
Nyt olisi taas tilaisuus esittää sellainen. Pakenetko taas?
Turhanpäiväinen uhosi kyllästyttää. - Damokles
retrytgh kirjoitti:
Sinulta on tivattu miljoona kertaa sellaista evoluution todistetta jota vastaan ei tieteen hyväksymin metodein voida kyseenalaistaa, mutta etpäs vain ole sellaista esittänyt vaan liukenet aina tekosyn nojalla paikalta.
Nyt olisi taas tilaisuus esittää sellainen. Pakenetko taas?
Turhanpäiväinen uhosi kyllästyttää.evokeilla on se ettei heillä ole sitä yhden yhtäkään todistetta evo-opin tueski ja koko teoria kaatuu kuin korttitalo. Tämän tietävät monet korkeasti oppineet tiedemiehet jotka naureskeelvat evoteorialle yliopistojen käytävillä. Evoteoria on tullut tiensä päähän.
- erytgyhn
naapurin.kissa kirjoitti:
> Joten Möttöskä oli kuin olikin oikeassa lausunnossaan. Eli kyllä todistetaakka on väitteen esittäjällä.
Aivan. Myös sen väitteen että maailma on Jumalan luoma.Kosmologian hienosäädöt sellaisenaan yhdistettynä maapallon olemukseen elämää ylläpitävänä paikkana a itse elämän syntyminen lopulta tänne ja maapallon faunan ja floran rakentuminen niin tavattoman ihastuttavaksi asuinpaikaksi aivan kuin ihmistä varten, on suunnaatoman selkeä osoitus älyllisestä valittävästä luomisesta.
Ja kun tähän lisätään vielä ihmisen aivot jotka voivat osoittaa arvostuksensa näitä asioita kohtaan niin kaikki on perfect.
On täysin ääliömäistä edes yrittää selittää tätä kaikkea sokean älyä vailla olevan sattuman tuotokseksi.
Eikä sellaisesta ole olemmasa edes oikeita todisteita, on vain teorioita.
Esim, se että ihmisen aivot ovat aivan uskomattoman kyvykkäät apinan aivoihin verrattuna osoittaa selkeästisen ettei ihminen ole vähittäin mistään apinasta kehittynyt. Juopa ihmisen ja apinan välillä on aivan liian suuri ollakseen joidenkin välimuotojen kautta kehittynyt, joten siksipä meillä ei olekan noita välimuotoja näytillä. - asianharrastaja
retrytgh kirjoitti:
Sinulta on tivattu miljoona kertaa sellaista evoluution todistetta jota vastaan ei tieteen hyväksymin metodein voida kyseenalaistaa, mutta etpäs vain ole sellaista esittänyt vaan liukenet aina tekosyn nojalla paikalta.
Nyt olisi taas tilaisuus esittää sellainen. Pakenetko taas?
Turhanpäiväinen uhosi kyllästyttää...miksi sinulle ei kannata noita todisteita esittää. Vastinkaan, kun ne on jo sata kertaa esitetty.
- asianharrastaja
erytgyhn kirjoitti:
Kosmologian hienosäädöt sellaisenaan yhdistettynä maapallon olemukseen elämää ylläpitävänä paikkana a itse elämän syntyminen lopulta tänne ja maapallon faunan ja floran rakentuminen niin tavattoman ihastuttavaksi asuinpaikaksi aivan kuin ihmistä varten, on suunnaatoman selkeä osoitus älyllisestä valittävästä luomisesta.
Ja kun tähän lisätään vielä ihmisen aivot jotka voivat osoittaa arvostuksensa näitä asioita kohtaan niin kaikki on perfect.
On täysin ääliömäistä edes yrittää selittää tätä kaikkea sokean älyä vailla olevan sattuman tuotokseksi.
Eikä sellaisesta ole olemmasa edes oikeita todisteita, on vain teorioita.
Esim, se että ihmisen aivot ovat aivan uskomattoman kyvykkäät apinan aivoihin verrattuna osoittaa selkeästisen ettei ihminen ole vähittäin mistään apinasta kehittynyt. Juopa ihmisen ja apinan välillä on aivan liian suuri ollakseen joidenkin välimuotojen kautta kehittynyt, joten siksipä meillä ei olekan noita välimuotoja näytillä.Noinhan sitä olet itsellesi koko ajan todistellut. Tieteellehän nuo fundeeraukset ovat tyhjän arvoisia.
"On täysin ääliömäistä edes yrittää selittää tätä kaikkea sokean älyä vailla olevan sattuman tuotokseksi."
Kuten varmastikin muitat palstalla kuulleesi, tämä sattuma saa apua luonnolta, joka ei ole sen paremmin sokea kuin älytönkään. Damokles kirjoitti:
evokeilla on se ettei heillä ole sitä yhden yhtäkään todistetta evo-opin tueski ja koko teoria kaatuu kuin korttitalo. Tämän tietävät monet korkeasti oppineet tiedemiehet jotka naureskeelvat evoteorialle yliopistojen käytävillä. Evoteoria on tullut tiensä päähän.
> Tämän tietävät monet korkeasti oppineet tiedemiehet jotka naureskeelvat evoteorialle
> yliopistojen käytävillä.
Esimerkiksi ketkä?- Itte piru
erytgyhn kirjoitti:
Kosmologian hienosäädöt sellaisenaan yhdistettynä maapallon olemukseen elämää ylläpitävänä paikkana a itse elämän syntyminen lopulta tänne ja maapallon faunan ja floran rakentuminen niin tavattoman ihastuttavaksi asuinpaikaksi aivan kuin ihmistä varten, on suunnaatoman selkeä osoitus älyllisestä valittävästä luomisesta.
Ja kun tähän lisätään vielä ihmisen aivot jotka voivat osoittaa arvostuksensa näitä asioita kohtaan niin kaikki on perfect.
On täysin ääliömäistä edes yrittää selittää tätä kaikkea sokean älyä vailla olevan sattuman tuotokseksi.
Eikä sellaisesta ole olemmasa edes oikeita todisteita, on vain teorioita.
Esim, se että ihmisen aivot ovat aivan uskomattoman kyvykkäät apinan aivoihin verrattuna osoittaa selkeästisen ettei ihminen ole vähittäin mistään apinasta kehittynyt. Juopa ihmisen ja apinan välillä on aivan liian suuri ollakseen joidenkin välimuotojen kautta kehittynyt, joten siksipä meillä ei olekan noita välimuotoja näytillä."On täysin ääliömäistä edes yrittää selittää tätä kaikkea sokean älyä vailla olevan sattuman tuotokseksi."
Onko joku yrittänyt?
"Juopa ihmisen ja apinan välillä on aivan liian suuri ollakseen joidenkin välimuotojen kautta kehittynyt..."
Mitä tarkoitat käsitteellä apina? Oletko varma että tiedät mikä on apina? - harvinainen lintu
Itte piru kirjoitti:
"On täysin ääliömäistä edes yrittää selittää tätä kaikkea sokean älyä vailla olevan sattuman tuotokseksi."
Onko joku yrittänyt?
"Juopa ihmisen ja apinan välillä on aivan liian suuri ollakseen joidenkin välimuotojen kautta kehittynyt..."
Mitä tarkoitat käsitteellä apina? Oletko varma että tiedät mikä on apina?Ja ovatko kreationistit edes perillä siitä mitä on tiede?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1526402Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2054050PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4852817- 312761
- 2012375
- 1862089
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1481517- 581344
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371314Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891074