aloittelijan tunnille vinkkejä

Heippa!
mitä erilaisia juttuja olette tehneet kun olette olleet alkeis tunneilla ratsastamassa. kaivataan vinkkejä tunti sisältöön :)
51991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Noo ensinnäkin varusteet ollaan tunnin alussa laitettu kokeneempien hoitajatyttöjen avustuksella. Sitten ollaan harjoiteltu hevosen selkään nousemista ja laskeutumista, käyntiä, ravia, alkeskurssin lopussa myös laukkaamista, ratsastusradan teitä jne. Ja sitten ennen ratsaille nousua on harjoiteltu satulavyön kiristämiset sun muut semmoiset.

Äänestä
  • yksi tärkeä

    Äänestä

Ekalla kerralla meille näytettiin harjaaminen, kavioiden ottaminen, suojien, satulan ja suitsien laitto ja varusteiden riisuminen, sekä vähän taluttamista.
Tokalla kerralla päästiin jo selkään, taluttajan kanssa harjoiteltiin ihan vaan istumista, sekä käyntiä ja pysähtymistä. Yritettiin itse säätää jalustimet ja kiristää satulavyö, mutta ei se ekoilla kerroilla onnistunut :)
Seuraavilla kerroilla ei ollut pakollista ottaa enää taluttajaa, sillä melkein kaikki pärjäsivät ilmankin. Käynnin, pysähtymisen ja kääntämisen harjoittelua, erilaisia ratsastusradan teitä (koko rata leikkaa, rata pituus/leveyssuuntaan leikkaa, ympyrä, voltti, täyskaarto..) ja turvavälin pitämistä (jos on liian lähellä edellistä, voi tehdä vaikka voltin).
Sitten harjoiteltiin ravia, ja ravissa keventämistä. Aluksi se on vaikeaa, varsinkin nopeasti ravaavilla poneilla, ja jalat tulevat kipeiksi. Minäkin "älysin" sen vasta sitten kun menin vanhemmalla hevosella, jolla oli pehmeämpi ja hitaampi ravi kuin noilla kivoilla pikkuponeilla :) Ravissakin harjoiteltiin käyntiin siirtymistä, pysähdystä ja rats.radan teitä. Välillä istuttiin myös alas satulaan harjoitusraviin ja yritettiin istua hyvin satulassa.
Sitten tuli laukan vuoro :D Kunhan sen saa nostettua, se tuntuu aluksi nopealta ja vaaralliselta, siltä että tippuu ja jalustimet lähtee. Sitten sitä haluaakin koittaa uudestaan ja uudestaan.. :) Aluksi laukattiin vaan esim. pitkä sivu, eikä edes yritetty tehdä ympyröitä ym.
Alkeiskurssin lopussa ensin harjoiteltiin kevyttä istuntaa (peppu koko ajan irti satulasta, jalustimet on lyhyemmät) ravissa ja sitten laukassa. Sitten maahan laitettiin pari puomia, jotka piti mennä kevyessä istunnassa.

Tuon jälkeen olisimme varmaan harjoitelleet kavaletteja ja päässeet hyppäämään esteitä, mutta meillä vaihtui opettaja, joak ei tuntenut meitä eikä tietenkään päästänyt sitten esteille..

Äänestä

Hei!

Kaikki kehittyvät omalla tahdillaan, ja talleilla on monesti eritavat, mutta meillä päin se käy näin:
Ratsastuksessa: opetellaan nousemaan selkään ja alas ja kiristämään vyö ja säätämään jalustimet. Käynti ja ravi. Harjotus-sekä kevytravi. Tasapainon hakeminen ja että jalat olisivat oikeassa kohdassa (ei liian eessä eikä liian takana) Kantapäitten pito alhaalla ja että jalustin pysyy päkiällä.(jalan leveimmässä kohdassa lähellä varpaita) ryhti ja että pysyy rentona.Pysähdykset ja peruutukset. Voltit yms. Sitten siirrytään liekaan: (kaikki tämä ei tapahdu yhdessä tunnissa, vaan vaatii aikaa) Opetellaan ohjaamaan hevosta itsenäisesti ja pitämään hevonen, kuin ponikin liekaympyrällä.Laukkaaaaa

Äänestä

Välillä laukattu, maastoiltu, menty puomeja, ollut yleensä taluttajat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntilainen125 kirjoitti:

Heippa!
mitä erilaisia juttuja olette tehneet kun olette olleet alkeis tunneilla ratsastamassa. kaivataan vinkkejä tunti sisältöön :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu