Lainaus: "Olen tässä pohtinut, että olemmeko oikeasti ''olemassa''? Olemmeko vain osa jotain harhaa, hologrammia tai jotain? Mutta silloinhan tietenkin olemme olemassa siinä harhassa. Mutta mikä on todellisuus, onko sellaista edes vai onko sen sijaan useita erilaisia ulottuvuuksia ja me elämme yhdessä niistä? Joskus kun tutkiskelen mieltäni ja tunnen eläväni, ajattelevani, joskus tuntuu niin ihmeelliseltä, että muutkin tekevät niin. Mutta mitä mieltä te olette, aiheesta kiinostuneet? Onko tietoisuus puhdasta tiedettä vai liittyykö siihen jotain aivan muuta?"
Mistä tiedät että muut ajattelevat tai ovat olemassa? Mitä jos sinä olet ainut tietoinen substanssi, ainut kokija ja muut ovat vain luomaasi harhaa? Puhut muiden kautta itsesi kanssa, koet muissa moneuden. Luot todellisuuden joka monimutkaistuu kun itseopiskelet dialogissa itsesi kanssa. Ovatko muut olemassa kun et heitä näe, ovatko he muutenkin vain projektio itsestäsi? Luotko aina vain tapahtumat tapahtumapiiriisi uneksimillesi? Mikä on varmaa?
Mistä tiedät että muut ajattelevat tai ovat olemassa? Mitä jos sinä olet ainut tietoinen substanssi, ainut kokija ja muut ovat vain luomaasi harhaa? Puhut muiden kautta itsesi kanssa, koet muissa moneuden. Luot todellisuuden joka monimutkaistuu kun itseopiskelet dialogissa itsesi kanssa. Ovatko muut olemassa kun et heitä näe, ovatko he muutenkin vain projektio itsestäsi? Luotko aina vain tapahtumat tapahtumapiiriisi uneksimillesi? Mikä on varmaa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Miksi olisin näin tyhmä, jos olisin ainut olento? Eiköhän käy ennemmin järkeen, että ihmistä ei ole olemassa, vaan jokin syvempi tietoisuus on ja tämän tietoisuuden voi näin ihmisenäkin tavoittaa tai sitten ei. Välillä, ehkä välillä. Tietoisuus taas tietäisi kaiken, vai tietäisikö. Miksi maailma on olemassa, jos tietoisuus tietää kaiken jossain aika-avaruuden tuolla puolen? Hetkinen, onko maailmalla jokin tarkoitus?
Maailmalla on jokin tarkoitus.
Se on 42 (vastaus kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja muusta sellaiseta -Douglas Adams käsikirja linnunradan liftareille.)
""Olen tässä pohtinut, että olemmeko oikeasti ''olemassa''? Olemmeko vain osa jotain harhaa, hologrammia tai jotain? "
Jos meidän todellisuutemme on "harhaa", niin mitä tällä ilmaisulla tarkoitetaan? Tarkoittaako se sitä, että on olemassa ainakin yksi "korkeampi" todellisuuden taso, joka tavalla tai toisella, esim simulaatiota ylläpitävän laskennan, muun uneksimisen tms. avulla ylläpitää tätä meidän todellisuuttamme?
Minusta tällainen asetelma on todennäköinen, koska meillekin on mahdollista synnyttää "alitodellisuuksia". Siten voisi olla uskottavaa, että mekin olemme jonkun toisen todellisuuden alitodellisuus.
Voisiko joku määritellä mitä on "harha" ja mitä on "todellisuus"?
Todellisuus, wkipedia (en jaksa kääntää):
"Reality is the state of things as they actually exist, rather than as they may appear or may be thought to be. In its widest definition, reality includes everything that is and has been, whether or not it is observable or comprehensible."
Tämä on vain arkikielen määritelmä, jonka pohjalta voidaan nostaa laajoja keskuteluita ja spekulaatioita. Eteenkin, mitä tarkoittaa "olla olemassa", "to exist". Siihen liittyy kahtiajako fysikalismi/idealismi. Minä olen idealisti: pidän todennänäköisempänä, että meidän havaitsemamme todellisuuden olemus ei ole "aineellista" vaan "käsittellistä", "laskennallista".
Olen aina mieltänyt että asiat mitkä ovat todellisuudessa ovat olemassa ajassa ja tilassa. Nämä kaksi (suuretta aika ja tila) ovat sidoksissa toisiinsa ja asia ei pysty olemaan ainoastaaan toisessa ja olemaan samalla todellisuudessa. Harhana olen pitänyt asioita, jotka ovat ainoastaan toisessa näistä käsitteestä (ajassa tai avaruudessa). Myönnän etten ole koskaan viitsinyt tarkemmin miettiä omaa määritelmääni ja siinä varmaan on virheitä.
Mielenkiintoisena jatkokysymyksenä on onko keksitty asia (esimerkiksi Aku Ankka sarjakuvien Ankkalinna) vähemmän todellinen kuin esimerkiksi Helsinki. Tätä olen pohtinut lähinnä Popperin kolmen maailman avulla.
Sen enenpää idealismi kuin empirismikään eivät kiellä todellisuuden olemassaoloa. Ne vain esittävät sen eri tavalla. Idealismin mukaan emme voi kokea todellisuutta suoraan, vaan ikään kuin luolaan kahlitun vangin tavoin, joka näkee todellisuuden vain luolan suun kautta tulevina häivähdyksinä. Luola sisältöineen olisi siis epätodellista, kun taas luolan ulkopuolella avautuisi aito todellisuus. Empirismin todellisuus on paljon konkreettisenpaa. "Oleminen on havaituksi tulemista" tiivistää empiirisen käsityksen todellisuudesta.
Niin todellisuus kuin oleminenkin ovat hyvin joustavia käsitteitä. Jokin asia voi toiselle olla enemmän tai syvemmin todellista kuin toiselle. Sama koskee myös olemista. Lähellä olevat asiat saattavat olla meille todellisenpia kuin kauenpana olevat. Todellisuudelle ja olemiselle on myös olemassa selvät rajat. Nuo rajat kohtaamme niin ajatuksissa, kielessä kuin mielessäkin. Niiden takaa aukeaa transsendenttinen avaruus, josta ei voi olla tietoa.
Todellisuutta voidaan myös määritellä tosi-epätosi-akselilla. Kyse on siis formaalisesta logiikasta. Siinä joukolla premissejä määritellään looginen totuus tai epätotuus. Logiikassa kyse ei ole varsinaisesta totuuden etsinnästä, vaan päätelmän pätevyydestä, joka kylläkin auttaa totuuden etsinnässä. Voin kerätä joukon itseäni koskevia premissejä. Olen syntynyt tiettynä aikana tiettyllä paikkakunnalla. Tuosta tapahtumasta ja monista sen jälkeisistä tapahtumista on monia havaittavia merkkejä ja merkintöjä. Noiden premissien kautta syntyy johtopäätös, että olemassaoloni on tosi. Ainakin loogisessa mielessä.
"Olen aina mieltänyt että asiat mitkä ovat todellisuudessa ovat olemassa ajassa ja tilassa. Nämä kaksi (suuretta aika ja tila) ovat sidoksissa toisiinsa ja asia ei pysty olemaan ainoastaaan toisessa ja olemaan samalla todellisuudessa. Harhana olen pitänyt asioita, jotka ovat ainoastaan toisessa näistä käsitteestä (ajassa tai avaruudessa). "
Sinun pitää ottaa huomioon, että tarkasteltavan maailman aika ja tila voivat kumpikin olla "harhaa", "keinotekoisia", epäjatkuvan diskreetin laskennan suureita.
Muinaisten luolavertausten sijaan nykyfilosofin kannatta ottaa yhdeksi vertauskohdaksi esim tietokonepelin virtuaalimaailma ja siellä elävät simulaatio-oliot. Meidänkin kokemamme maailma voi olla sellainen. Siihen viittaa esim. fysikaalisen "todelisuuden" kvantittunut rakenne.
Taidat kieppua kehäpäätelmissä. Virtuaalitodellisuus ja kvanttiavaruus kuuluvat yhtä kaikki todellisuuteen. Sama koskee matemaattisia suureita ja olioita. Ne kaikki pätevät kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Ts. ovat valinnoistamme riippumattomia. Yksi plus yksi on aina kaksi, eikä esimerkiksi kolme.
Olen melko vakuuttunut siitä, että emme voi loikata ulos todellisuuden piiristä. Voimme vain verrata eri todellisuuden tasoja toisiinsa. Jopa loogisen päättelyn "epätosi" kuuluu todellisuuteen, sillä voimme päätyä epätosiin väitteisiin vain todellisuuden piirissä. Näin ollen olemme tavallaan vangittuina omaan sekä muiden todellisuuteen, halusimme sitä tai emme. Sama koskee myös harhan käsitetttä. Myös se kuuluu todellisuuteen. Toisaalta terminä "harha" kuuluu pikemmin psykologian ja psykiatrian piiriin kuin analyyttisen ja kriittisen filosofian alueelle. Ja psykologisena käsitteenä harha ja harhaisuus ovat yhtä todellisia kuin puut ja talot. tai kvarkit ja leptonit.
"Taidat kieppua kehäpäätelmissä. Virtuaalitodellisuus ja kvanttiavaruus kuuluvat yhtä kaikki todellisuuteen."
Virtuaalitodellisuuden oliot, agentit kuuluvat meidän todellisuuteemme, mutta me emme kuulu näiden olioiden todellisuuteen. Niillä ei ole mitään (suoraa) keinoa saada tietoa oman maailmansa ulkopuolla mahdollisesti olevasta todellisuudesta, meidän todellisuudestamme. Jukolan Simeoni (veljensä Juhani ei ole kiinnostunut) ei voi tietää onko Aleksis Kivi olemassa. Minä en saa tietoa siitä kuka on luonut minut tähän todellisuuteen: Mahdollisten Maailmojen Kokeilija, ohjelmoija hieman meidän kaltaisestamme todellisuudesta vai Luoja, Vishnu tms.
Tuo kaikki on aivan totta edellyttäen, että virtuaalisuuden olioilla olisi (oma) tietoisuus. Mutta onko niillä? Jos Simeoni on kirjailijan fiktiivinen tuote, niin hänelläkään ei ole omaa tietoisuutta, vaan sen on asettanut kirjailija.
Todellisuus ja siihen sisältyvät mahdolliset maailmat voidaan selittää viittaamatta mihinkään Luojaan tai muuhun yliluonnolliseen. Sama koskee myös tietoisuutta. Niin dualismi kuin monismikin ovat epäonnistuneet selittämään tietoisuuden alkuperää ja olemusta. Tällä hetkellä ihmisen sosiaalinen käyttäytyminen ja emergentismi yrittävät selittää tietoisuuteen liittyviä kysymyksiä. Aika näyttää kuinka ne siinä onnistuvat.
Simeoni oli lähinnä arkainen vertauskohta (kirjailijan luoma toimija, itsenäinen romaanin kontekstissa). Oletan että tällä hetkellä ei ehkä vielä ole virtuaalimaailman oliota, jolla olisi oma tietoisuus, mutta ei ole paljonkaan varteenotettavia syitä olettaa, että ei voisi pian olla.
(Steve Grand lupailee että jotakin sinnepäin on labrassa valmistumassa
http://stevegrand.wordpress.com/category/artificial-life/)
Mutta ihan ajatuskokeena näin voi joka tapauksessa jo nykyisten simulaatiopelienkin pohjalta olettaa.
"Todellisuus ja siihen sisältyvät mahdolliset maailmat voidaan selittää viittaamatta mihinkään Luojaan tai muuhun yliluonnolliseen. "
Käsite "yliluonnollisuus" sopii (vai sopiiko?) huonosti tähän asiayhteyteen. Me puhuimme "todellisuudesta" ja voisiko olla jotakin, joka on meidän todellisuutemme ulkopuolella. Voidaan määritellä, että silloin tällainen asia olisi "yliluonnollista". Jos joku, jokin olisi ohjelmoinut minun ja sinut, eikö tämä toimija olisi "yliluonnollinen", koska hän ei kuuluisi meidän todellisuuteemme, eli meidän "luontoomme"?
Olen tutkinut erilaisia tietoisuuskäsityksiä. Olen "Journal of Consciousness Studies" lehden tilaaja. Tänään tulleessa numerossa on mm. kiinnostavan tuntuinen artikkeli buddhalaisen valaistumisen neurologisista vastikkeista. Täytyy viikonloppuna tutustua.
Käsitteenä "yliluonnollisuus" kuuluu todellisuuden ektensioon ainakin joukko-opin mukaan. Siinä mielessä se kuuluu todellisuuteen. Mutta kun siltä puuttuu sisältö ja samalla todistusvoima. Se on pelkkää muotoa, eikä sillä pitkälle pötkitä. Ollakseen todistusvoimainen, asialla on siis oltava muodon lisäksi myös empiiristä sisältöä. Vasta silloin järkevä havainnoija voi olettaa olevan tosi kysymyksessä.
Mitä tulee käsityksiin tietoisuudesta, luotan enemmän vakavasti otettavaan philosophy of mind - kirjallisuuteen kuin polularisoivaan tiedejournalismiin.
Oho. Kieltäydyn käyttämästä käsitettä, jolta kategorisesti kielletään merkitys. Jos "yliluonnollisuus" kuuluu johonkin todellisuuteen, silloin se ei voi olla tässä todellisuudessa yliluonnollista eli määritelmä on sisäisesti ristiriitainen, siis käyttökelvoton.
Kun puhutaan todellisuudesta ja sen rajoista, silloin on myös myös kerrottava mikä on näiden rajojen ulkopuolella, ja kategorisesti se ei voi kuulua tähän puhuttuun todellisuuteen, jote tästä todellisuudesta käsin siitä ei voi olla suoraa empiristä tietoa.
Minusta virtuaalitodelisuuden mielellisten olioiden todellisuus on erinomainen tarkasteluesimerkkin, jota voi verrata meidän todellisuuteemme.
"Mtä tulee käsityksiin tietoisuudesta, luotan enemmän vakavasti otettavaan philosophy of mind - kirjallisuuteen kuin polularisoivaan tiedejournalismiin."
Niin minäkin. Siksi arvostan JCS:ää.
http://www.imprint.co.uk/jcs.html
Luulen, että parempaa aikakausilehteä, joka käsittelee, tätä huuhaan ja luonnontieteen rajamailla tasapainoilevaa aluetta ei ole. Insinöörinä tarkastelen asioita nimenomaan luonnontieteiden ja logiikan perspektiivistä, mutta nautiskelen välillä "fenomenologisista sekoiluista". "Tietoisuus" on epämääräinen alue, että rajankäynniltä ei voi välttyä.
Juuri niin, "yliluonnollinen" on ristiriitainen ja paradoksaalinen käsite, josta ei voi järkevästi puhua ja josta näin ollen täytyy vaieta. Näin ollen vaikenen.
Vastaan tähän aloitukseen vaikka ajatuksia olen saanut ketjusta sinäänsä.
Puhuitte yliluonnollisuudesta,joskus joidenkin ehkä käsittämättä sananmuotoa, että elämme sitä silloin kun emme ymmärrä todellista luonnollisuuttamme.
Eli ajatukseni kääntäisi sanan toisinpäin, yliluonnollinen ei ymmärrä ja luonnollisella on ymmärrys.
Olenhan minäkin funtsannut ja tiedänkin jotain kirjoihin kirjoittamatonta, senkin jotta kaikki tämä harha eli yliluonnollisuus on niin suunnatonta, että melkeinpä helpointa olisi lopettaa turha pohtiminen ja olisi jo perillä. Olen pohtinut sitä mitenkä muutuimme tämännäköisiksi ja saimme erinlaisia kykyjä joita sitten emme käytä siten kun tarkoitettu on.
Jos siis olisimme luonnollisessa tilassa, emme käyttäisi puheviestintää näin kuin nyt teemme. Emme kuluttaisi turhaa energiaa aivan vääriin asioihin. Ajatuksiamme negatiivisia hillitsisimme siksi, sillä tietäisimme kuinka paljon niillä aiheutamme tapahtumia muussa luonnossa. Jonkin aikaa tässä olen pohtinut, jotta voisiko negatiivinen/sotaisa ajatusmaailma olla yhteydessä myös maanjäristyksiin ja muihin mullistuksiin. Täällä toisella puolella maailmaa kaikentietäväporukka "kehittyneessä yhteiskunnassaan" eli luonnottomuudessaan aiheuttaisi energiana enemmän luonnolliseen osaan ongelmia. Kaikki perustuu kahteen napaan plus ja miinus ja niiden suhteeseen toisiinsa. Eli vetovoimaan, mitä sitten nimittelette kvanteiksi,magnetismiksi,kuunvetovoimaksi ja muilla nimityksillä.
Että olemme pelkkiä kasveja vain, joilla on kyllä jossain sisällä tietoisuus kaikesta, sillä olemmehan samaa voimaa/yhteyttä. Sen kautta kykenemme telepatiaan muun luonnon kanssa. Nyt siis emme kykene täydellisesti, sillä elämme yliluonnollisessa ymmärtämättömyydessä. Ja yhteiskuntarakenteemme on kielteinen luonnollisuudelle. On aivan pakko käyttäytyä tietyllä tavoin, siihen on kehitellty pykäläviidakkojakin. Myös muu luonto on alkanut sopeutumaan tähän luonnottomuuteen.
Näin koiran joka oli ihmisen lailla pahoillaan omista peloista johtuneista teoistaan. Miksi siis niin harvoin omistaja ymmärtää koiraansa? Näin ihmisen joka oli siirtänyt oman mustuutensa peräti kahdelle koiralleen sairautena ymmärtämättä tekojaan. Voimakas, perin voimakas on ajatuksemme. Mitä ikinä ketäkin ajattelee.
Ehkä koira oli se viereinen ruohontupsu, minä toinen. Olimme juuriltamme samaa kasvualustaa. Ja voi kuinka sitä toista tupsua rakastankaan hampaiden hipaisusta huolimatta. Kasvatamme toinen toistamme. Kehtasi myöntää että teki väärin. Se on ihailtavaa. Kykeneekö aina samaan ihminen.
Ehkä muita ei ole ja kaikki on harhaa, tarvitsemme tietynlaisia kokemuksia kehittyäksemme, ehkä tämä on filmiä. Niin usein tulee tunne, että tämä ei ole tottakaan. Ei näin hullua voi tapahtuakaan ja silti tapahtuu. Hölmöläistenkylän kirjoittiko jutun joku filosofi. Viemme pussissa valoa pimeään huoneeseen. Ehkä elämme monessa maailmasssa yhtäaikaisesti, sillä koen yhä uudelleen kuinka historia toistaa itseään. Ei orjien ajat ole ohitse, aina löytyy uusia tilalle jotka eivät tajua niitä olevansakaan, harhassaan. Ei kuollut Hitler. Nyt autojen pakokaasuilla maapalloa saastutetaan. Samassa huoneessa ollaan. Mihin tästä pakenisi. Ei ole pakopaikkaa.