Mua yleensä alkaa näin tammikuun suojakeleillä tekemään mieli. Jos nyt suoraan puhutaan ja käytetään oikeita sanoja, niin alkaa himottamaan, kun ajattelenkin uunissa ulkoilureissun ajan muhivaa silakkalaatikkoa.
Kun palaan nälkäisenä sisälle, saatan haistaa kiihottavan aromin -se on jotain raakaa ja alkukantaista. Vesi herahtaa kielelle, pupillit laajenevat, hiki kohoaa pintaan ja kieli lipoo. Olen valmis tyydyttämään lihanhimoni, onhan silakka kiinteälihaisuudessaan mitä hekumaalisin suupala, puhumattakaan amerikanpekonista, joka rasvaisuudessaan kruunaa kermaa tihkuvan makuviettelyksen.
Otan valmiin laatikon uunista. Katselen sitä hetken himon vallassa. Se kuplii vielä, se on kostea, se tuoksuu kalalle ja jollekin turvalliselle, mutta samalla vaarallisen houkuttelevalle, viettelevälle, kuin kutsuen mukaan hurjaan makujen leikkiinsä. Siitä on koko ihmiskunta saanut alkunsa, tapaan ajatella. Silakka... tuo esi-isiemme tärkein kala... monien elinehto. Sen ansiosta on moni saanut alkunsa. Pian en kestä enää, vaan työnnyn ruokailuvälineelläni mehevän herkun uumeniin. Ah, miten tyydyttävältä se tuntuu.
Jos ketään ei ole näkemässä, saatan toisinaan olla hieman tuhma ja maistella suoraan kuormasta. Jos oikein villiksi heittäydyn, en ehdi ottamaan lautasta ollenkaan, vaan ahdan taivasta suuhuni kuolansekaisen kerman tihkuessa suupielistäni. Aktiani ei voi enää siinä vaiheessa pysäyttää mikään: on vain minä ja silakkalaatikkoni. Viimein, kun kuppi on tyhjä, voin ainoastaan todeta: olen kokenut täyttymyksen.
Kun palaan nälkäisenä sisälle, saatan haistaa kiihottavan aromin -se on jotain raakaa ja alkukantaista. Vesi herahtaa kielelle, pupillit laajenevat, hiki kohoaa pintaan ja kieli lipoo. Olen valmis tyydyttämään lihanhimoni, onhan silakka kiinteälihaisuudessaan mitä hekumaalisin suupala, puhumattakaan amerikanpekonista, joka rasvaisuudessaan kruunaa kermaa tihkuvan makuviettelyksen.
Otan valmiin laatikon uunista. Katselen sitä hetken himon vallassa. Se kuplii vielä, se on kostea, se tuoksuu kalalle ja jollekin turvalliselle, mutta samalla vaarallisen houkuttelevalle, viettelevälle, kuin kutsuen mukaan hurjaan makujen leikkiinsä. Siitä on koko ihmiskunta saanut alkunsa, tapaan ajatella. Silakka... tuo esi-isiemme tärkein kala... monien elinehto. Sen ansiosta on moni saanut alkunsa. Pian en kestä enää, vaan työnnyn ruokailuvälineelläni mehevän herkun uumeniin. Ah, miten tyydyttävältä se tuntuu.
Jos ketään ei ole näkemässä, saatan toisinaan olla hieman tuhma ja maistella suoraan kuormasta. Jos oikein villiksi heittäydyn, en ehdi ottamaan lautasta ollenkaan, vaan ahdan taivasta suuhuni kuolansekaisen kerman tihkuessa suupielistäni. Aktiani ei voi enää siinä vaiheessa pysäyttää mikään: on vain minä ja silakkalaatikkoni. Viimein, kun kuppi on tyhjä, voin ainoastaan todeta: olen kokenut täyttymyksen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos stondiksesta!
T:Vk
Asialla, ei se finninaama väsy!
Hyi, oletko sinä joku pervo vai?