Käsittääkseni USA:n itärannikolle tulevat hirmumyrskyt saavat alkunsa suht samalta alueelta ja liikkuvat suht samaan suuntaan kohti itärannikkoa?
Toki hirmumyrskyt liikkuvat aika ajoin eri kautta,mutta saman suuntaisesti kuitenkin?
Ovatkohan tutkineet tuota aluetta jossa hirmumyrskyt saavat alkunsa?
Jos ovat, ovatko havainneet ilmanpaineen ensin laskevan ja ilman alkavan vasta TYÖNTYMISEN kohti samaa aluetta jne
Ennustan että sillä alueella voidaan havaita että ensin ilman paine alkaa laskea ja vasta sitten ilma alkaa kiertää kyseistä aluetta, työntyen samalla ylöspäin.
Eli ilma ei pääse hirmumyrskyn keskustaan, koska Maapallon keskustasta tuleva energia työntää hirmumyrskyn keskustaa kohti tulevaa ilmaa pois päin Maapallon keskustasta ja näin syntyy myrskyn keskustaa kiertävä ilmamassa joka kohoaa ylös päin, you know.
Tämä siksi että Maapallon keskustasta tuleva energia työntää tuon alueen ilmaa voimakkaammin ylös päin ja näin tuon alueen ilmanpaine laskee ja sitä kohti alkaa työntyä ilmaa joka suunnasta jne.
Kyseinen ylimäääräinen energia joka Maapallon keskustasta tulee, on sitä liike-energiaaa jolla Maapallo kiihdyttää vauhtiansa pois päin galaksin keskustasta ja ohittaa Auringon jne.
Kun Maapallon vauhti taas hidastuu suhteessa Aurinkoon, lähestyy Maapallo aluetta jolla Auringosta tulevat neutriinot alkavat kohdata vastaan tulevia neutriinoja massiivisempia ja tiheämpiä hiukkasia joita tulee galaksin keskustasta.
Nämä ja nuetriinot törmäävät Maapallon keskustassa ja siitä liike-energiaa pois päin galaksin keskustasta ja tuo energia saa aikaan hirmumyrskyt, you know.
Anyway, tutkijat eivät ymmärrä mistä hirmumyrsky saa energiansa ja mihin hirmumyrskyjen toiminta oikeasti perustuu.
Pitäisikö meidän käydä kertomassa tästä uudesta ajatuksesta heille.
jokuhan saattaisi vaikka keksiä keinon jolla hirmumyrskyjen terävin voima voitaisiin estää, you know.
Säästyisi monia ihmishenkiä ja rahaakin ja silleen.
.
Hirmumyrskyn keskustan ilmanpaine
29
826
Vastaukset
- vielä...
huomisen sään Kuopijjon torille?
Ps. Eikös sun pitäny painua HELVETTIIN tältä palstalta??? - mieltä...
Nirskut ovat "teoriastasi"?
http://www.peda.net/veraja/kuopio/niirala/nirskut/johtokunta - Mr. Pushing
On lähes naurettavaa yrittää selittää hirmumyrskyjen syntymistä sillä että meren lämpötila kohoaa jne.
Onko Marsissa meri joka lämpenee, mitä?
Myös Marsissa havaitaan vastaavia hirmumyrskyjä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Mars_cyclone.jpg
Missä Mars oli tuon myrskyn aikana suhteessa Aurinkoon ja galaksin keskustaan?
http://space.jpl.nasa.gov/cgi-bin/wspace?tbody=1000&vbody=1001&month=4&day=27&year=1999&hour=00&minute=00&fovmul=1&rfov=5&bfov=30&porbs=1&showsc=1
Eli Auringosta ja galaksin keskustasta tulevat hiukkaset kohtasivat toisiansa Marsin sisällä sellaisessa kulmassa että törmäyksissä vapautui paljon energiaa.
Sen lisäksi Saturnus oli Auringon toisella puolella, joten saturnuksesta tulevat hiukkaset liikkuivat ensin Auringon ohi tai kenties jopa osittain Auringon läpi, mutta tämä on tietysti erittäin epätodennäköistä.
Anyway, hirmumyrskyjä on siis aivan turha yrittää selitellä meren lämpenemisellä jne.
Eui Marsissa ole merta ja kyseinen Marsin hirmumyrsky havaittiin melko lähellä napaaluetta, että silleen.
.- 20
Kuvittelemasi hiukkaset, joita ei ole kyetty havaitsemaan millään mittalaitteilla vuorovaikuttavat kuitenkin niin voimakkaasti, että ne synnyttävät hirmumyrskyjä, joiden kokonaisenergia on maan ydinasearsenaalin suuruusluokkaa. On ne avuttomia ne fyysikot. Valtavan voimakkaasti vaikuttavia hiukkasia, eikä kuitenkaan laitteen laitetta ole kyetty kehittämään, joilla niitä voisi mitata. Luulisi olevan helppoa.
Ja säätieteilijät tietysti nöyrtyvät Kuopion Neron edessä ja tunnustavat keksineensä koko jutun hirmumyrskyjen synnystä.
Kuinka saakelin tyhmä oikein olet? Ja kuinka tyhmiksi luulet palstan lukijoita kun viitsit syytää aivo-oksennustasi palstalle?
"Anyway, tutkijat eivät ymmärrä mistä hirmumyrsky saa energiansa ja mihin hirmumyrskyjen toiminta oikeasti perustuu."
En tiedä tutkijoista, mutta minä kyllä ymmärrän hirmumyrskyjen syntymekanismin, eikä siinä ole mitää erikoista, eikä epäselvää. Onko sinulla siinä epäselvää? Miksi luulet ettei tutkijatkaan ymmärtäisi?
Tiedätkä mikä on hirmumyrsky? Paljonko oli sademäärä viimeisessä marsin hirmumyrskyssä?
Joko sinulle selvisi että kolme on paras kun uutta pushingia lajia tekee. Näytti nimittäin eräällä olevan suuria vaikeuksia ymmärtää että seuraava työntää aina paikaltaan, jos työntö tehdään vuorotellen. ;)
you know?- Mr. Pushing
shamppanjapullosta veto.
Sinä saat ottaa tiimiin kolme ja minä kuusi kelkkaa ja yhtä monta jäsentä joukkueeseen.
Se joukkue voittaa joka saa ankkurin liikkumaan nopeimmalla vauhdilla.
kerro miten hurrikaani syntyy.
Tässä dokumentti hurrikaaneista.
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=290721
Mihin perustuu se että mitä pienempi ilmanpaine hurrikaanin keskustassa, sitä nopeammin ilma kiertää keskustaa ja sitä korkeammalle pyörre nousee?
Miksi ilmanpaine laskee hurrikaanin keskustassa?
luulisi että keskustaa kohti liikkuva ilma lisäisi ilmanpainetta, mutta ei.
joku työntää keskustassa olevia ilmamolekyylejä pois päin Maapallon keskustasta eli kohti vähemmän tiheää aluetta.
Eiväthän ne ainakaan Maapallon sisälle mene, siis ilmamolekyylit.
Näin ollen väitänkin että Maapallon sisältä ja ehkäpä keskustasta asti työntyy energiaa joka vuorovaikuttaa ilman kanssa ja saa ilmamolekyyleujä työntymään ylöspäin ja näin ilmanpaine pienenee jne.
. - 21
Mr. Pushing kirjoitti:

."joku työntää keskustassa olevia ilmamolekyylejä pois päin ..."
Joo.
Sitä sanotaan keskipakoisvoimaksi näin maallikkokielellä.
"...Maapallon keskustasta eli kohti vähemmän tiheää aluetta."
Ja tuo taas oli täyttä paskaa. Mr. Pushing kirjoitti:
shamppanjapullosta veto.
Sinä saat ottaa tiimiin kolme ja minä kuusi kelkkaa ja yhtä monta jäsentä joukkueeseen.
Se joukkue voittaa joka saa ankkurin liikkumaan nopeimmalla vauhdilla.
kerro miten hurrikaani syntyy.
Tässä dokumentti hurrikaaneista.
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=290721
Mihin perustuu se että mitä pienempi ilmanpaine hurrikaanin keskustassa, sitä nopeammin ilma kiertää keskustaa ja sitä korkeammalle pyörre nousee?
Miksi ilmanpaine laskee hurrikaanin keskustassa?
luulisi että keskustaa kohti liikkuva ilma lisäisi ilmanpainetta, mutta ei.
joku työntää keskustassa olevia ilmamolekyylejä pois päin Maapallon keskustasta eli kohti vähemmän tiheää aluetta.
Eiväthän ne ainakaan Maapallon sisälle mene, siis ilmamolekyylit.
Näin ollen väitänkin että Maapallon sisältä ja ehkäpä keskustasta asti työntyy energiaa joka vuorovaikuttaa ilman kanssa ja saa ilmamolekyyleujä työntymään ylöspäin ja näin ilmanpaine pienenee jne.
.Olin itse ajatellut kolme työntäjää ja ankkuri, mutta laitan sen ankkurin takaperin, niin siinä sekin selviää. Missäs kisa pidetään ja koska.
Syvä matalapaine syntyy kosteuden vaikutuksesta. Kosteuden tiivistyminen luovuttaa valtavasti energiaa. siinä se. Olipa simppeli selitys. Energia jää ilmakehään ja koska energinen ilma, on yleensä lämpimämpää kuin ympäröivä ilma, ilma kohoaa ylöspäin. Uutta ilmaa virtaa tilalle. Kaikki olisikin helppoa, mutta coriolisvoima estää ilman sujahtamisen suoraan korvaamaan ylöspäin noussutta ilmaa. Vaan ilma kääntyy oikelle (pohjoisella pallonpuoliskolla) Päiväntasaajalla ei hurrikaaneja ole koska coriolisvoimien puuttuessa ei synnyt syviä mataloita, ukkosia voi olla mutta ne ei ole hurrikaaneja tai taifuuneja.
Sinun teoriassa ei ole selitystä Päiväntasaajalla puuttuviin hurrikaaneihin. Lämmin eri tarjoaa oikein hyvän alusta luovutamaan kosteutta ilmaa, ja siksi hurrikaanit heikkenevät maalle tultuaan. Voihan Siperiassa, ja Suomessa olla paljon lämpimämpää kuin hurrikaani alueella kuten on nähty viime kesänä. kosteuden puute aiheuttaa ettei hurrikaaneja esiinny Siperiassa eikä meillä, ei Afrikassa ,ei Arabian niemimaalla, vaikka on lämpöä. Hurrikaanit ja matalapaineet on sisäsyntyisiä. Tuulispäät, ja muut pölypyörteet, pölymyrskyt, maapallolla ja marssissa ovat ulkosyntyisiä, siis ulkopuolinen tekijä, yleensä alusta lämmittää ilmaa paikallisesti, joka saa ilman liikkumaan joskus hyvinkin voimakkaasti.
Sinun teoriasi mukaan hurrikaaneja voisi olla aavikolla, viidakossa, päiväntasaajalla, Suomessa, Suomessa myös talvella, ne hiukkaset, kun ollaan lähellä aurinkoa,, lulisi olevan otollista hurrikaani aikaa, talven siis. Et ole rajannut mitään alueita pois etkä muita sää olosuhteita. Olisiko hurrikaani teoriasi hieman vajavainen, tarkennusta ainakin tarvitaan. Tarkennusta taidetaan tarvita niin paljon että koko homma vesittyy.
Pienin paine ei tarkoita suurinta korkeutta, Trombissa paine on todella pieni ja ne on yleensä vain muutaman kilometrin korkuisia. hurrikaanit ovat korkeampia.
Tuosta kosteudesta ja sen tiivistymisen vaikutuksesta ilmaan, pitäisi selittää tarkemmin. Mutta ehkä etsit itse jostakin sopivasta lähteestä. Jos ei ymmärrä, ei voi ymmärtää edes tavallisen pilven muodotumista, saati sitten suurempia kokonaisuuksia.- Niuvanniemi Go-go
Mr. Pushing kirjoitti:
shamppanjapullosta veto.
Sinä saat ottaa tiimiin kolme ja minä kuusi kelkkaa ja yhtä monta jäsentä joukkueeseen.
Se joukkue voittaa joka saa ankkurin liikkumaan nopeimmalla vauhdilla.
kerro miten hurrikaani syntyy.
Tässä dokumentti hurrikaaneista.
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=290721
Mihin perustuu se että mitä pienempi ilmanpaine hurrikaanin keskustassa, sitä nopeammin ilma kiertää keskustaa ja sitä korkeammalle pyörre nousee?
Miksi ilmanpaine laskee hurrikaanin keskustassa?
luulisi että keskustaa kohti liikkuva ilma lisäisi ilmanpainetta, mutta ei.
joku työntää keskustassa olevia ilmamolekyylejä pois päin Maapallon keskustasta eli kohti vähemmän tiheää aluetta.
Eiväthän ne ainakaan Maapallon sisälle mene, siis ilmamolekyylit.
Näin ollen väitänkin että Maapallon sisältä ja ehkäpä keskustasta asti työntyy energiaa joka vuorovaikuttaa ilman kanssa ja saa ilmamolekyyleujä työntymään ylöspäin ja näin ilmanpaine pienenee jne.
.Vain työntää voima maapallon keskustasta ilmamolekyylejä poispäin! Sittenhän koko ilmakehän pitäisi hävitä huis-helvettiin. Vain onko siellää maapallon keskustasa joku Väinämöinen, joka enimmäkseen vetelee sikeitä, mutta alkaa huulet töröllä puhallella välillä hurrikaanien keskustaan ja sieltä ilmaa pois?
- Mr. Pushing
airfoil kirjoitti:
Olin itse ajatellut kolme työntäjää ja ankkuri, mutta laitan sen ankkurin takaperin, niin siinä sekin selviää. Missäs kisa pidetään ja koska.
Syvä matalapaine syntyy kosteuden vaikutuksesta. Kosteuden tiivistyminen luovuttaa valtavasti energiaa. siinä se. Olipa simppeli selitys. Energia jää ilmakehään ja koska energinen ilma, on yleensä lämpimämpää kuin ympäröivä ilma, ilma kohoaa ylöspäin. Uutta ilmaa virtaa tilalle. Kaikki olisikin helppoa, mutta coriolisvoima estää ilman sujahtamisen suoraan korvaamaan ylöspäin noussutta ilmaa. Vaan ilma kääntyy oikelle (pohjoisella pallonpuoliskolla) Päiväntasaajalla ei hurrikaaneja ole koska coriolisvoimien puuttuessa ei synnyt syviä mataloita, ukkosia voi olla mutta ne ei ole hurrikaaneja tai taifuuneja.
Sinun teoriassa ei ole selitystä Päiväntasaajalla puuttuviin hurrikaaneihin. Lämmin eri tarjoaa oikein hyvän alusta luovutamaan kosteutta ilmaa, ja siksi hurrikaanit heikkenevät maalle tultuaan. Voihan Siperiassa, ja Suomessa olla paljon lämpimämpää kuin hurrikaani alueella kuten on nähty viime kesänä. kosteuden puute aiheuttaa ettei hurrikaaneja esiinny Siperiassa eikä meillä, ei Afrikassa ,ei Arabian niemimaalla, vaikka on lämpöä. Hurrikaanit ja matalapaineet on sisäsyntyisiä. Tuulispäät, ja muut pölypyörteet, pölymyrskyt, maapallolla ja marssissa ovat ulkosyntyisiä, siis ulkopuolinen tekijä, yleensä alusta lämmittää ilmaa paikallisesti, joka saa ilman liikkumaan joskus hyvinkin voimakkaasti.
Sinun teoriasi mukaan hurrikaaneja voisi olla aavikolla, viidakossa, päiväntasaajalla, Suomessa, Suomessa myös talvella, ne hiukkaset, kun ollaan lähellä aurinkoa,, lulisi olevan otollista hurrikaani aikaa, talven siis. Et ole rajannut mitään alueita pois etkä muita sää olosuhteita. Olisiko hurrikaani teoriasi hieman vajavainen, tarkennusta ainakin tarvitaan. Tarkennusta taidetaan tarvita niin paljon että koko homma vesittyy.
Pienin paine ei tarkoita suurinta korkeutta, Trombissa paine on todella pieni ja ne on yleensä vain muutaman kilometrin korkuisia. hurrikaanit ovat korkeampia.
Tuosta kosteudesta ja sen tiivistymisen vaikutuksesta ilmaan, pitäisi selittää tarkemmin. Mutta ehkä etsit itse jostakin sopivasta lähteestä. Jos ei ymmärrä, ei voi ymmärtää edes tavallisen pilven muodotumista, saati sitten suurempia kokonaisuuksia.Ensinnäkin minun mallini mukaan hurrikaanin aiheuttava energia tulee Maapallon keskustasta ja se työntyy sieltä sinne päin missä on pienin paine, you know.
ja onhan noita tornadoja siellä missä on maata.
Maahan on eri tiheyden omaavaa ainetta / energiaa ja siksi erilaisen paineenvaihteluilmiön saa aikaan energiavirtaus joka työntyy ulos sieltä missä on maata ja erilaisen sieltä missä on merta, you know.
"Syvä matalapaine syntyy kosteuden vaikutuksesta. Kosteuden tiivistyminen luovuttaa valtavasti energiaa. siinä se. Olipa simppeli selitys."
Nythän on niin että sinä et osaa selittää vetävää voimaa, etkä sidosvoimia syvällisesti.
Sinä vain heilutat käsisäsi joistakin kentistä, jotka tekevät sitä ja tätä.
Siksi et osaa myöskään selittää syvällisesti miksi kosteus oikeasti tiivistyy jne.
heilutat vain käsiäsi ja luulet selittväsi asian, mutta et selitä.
Ensin pitää ymmärtää syvällisestin se miten maailmankaikkeus oikeasti toimii ja vasta sitten voi selittää vaikkapa sen miten ja miksi hurrikaanit syntyvät jne.
Voit tulla Kuopioon milloin vain ja otamme kisan.
. Mr. Pushing kirjoitti:
Ensinnäkin minun mallini mukaan hurrikaanin aiheuttava energia tulee Maapallon keskustasta ja se työntyy sieltä sinne päin missä on pienin paine, you know.

.Miksi sinun mallisi mukaisia hurrikaaneja ei ole maalla, koska energia tulee maansisältä, miksei niitä ole talvella?
Tornadoja on maalla, mutta eihan se ole hurrikaani, vai onko. Tänään leikin haillissa kostella lattailla ja tein pieniä tuulispäitä, kun kuumensin lattiaa. Saatko sinä tehtyä maan sisäisellä energialla tuulispään mihin haluat, minä sain ja todella tein niin enkä vain selittänyt täällä suomi24 keskustelussa. Missä viipyy sinun kokeet?
Aina vaahtoat kuinka ette voi tehdä kokeita laajenevalla maailmakaikkeudella.
Voitko sinä tehdä kokeita hiukkas hurrikaaneilla?
Toki osaan selittää kosteuden tiivistymisen paremmin kuin arvaatkaan. Mistä kentistä minä olen puhunut?
Olisin kaivannut vastausta miksi hurrikaaneja esiintyy vain merellä. Miksei niitä ole päiväntasaajalla tai navoilla?? Itse heilutat käsiäsi vielä ilman selitystä. Minä tein kokeita ja kaikki toimii kuten kerroin.
Voin myös helposti mallintaa kokeilla hurrikaania, siis poistamalla ilmaa ja kas kummaa alkaa ilma virtaamaan ja pyörimään alapuolella. Helppoa kun osaa ja TODELLA YMMÄRTÄÄ, hurrigaanin, matalapaineen tuulispään ja ukkosten mekanismin.- 23
Mr. Pushing kirjoitti:
Ensinnäkin minun mallini mukaan hurrikaanin aiheuttava energia tulee Maapallon keskustasta ja se työntyy sieltä sinne päin missä on pienin paine, you know.
ja onhan noita tornadoja siellä missä on maata.
Maahan on eri tiheyden omaavaa ainetta / energiaa ja siksi erilaisen paineenvaihteluilmiön saa aikaan energiavirtaus joka työntyy ulos sieltä missä on maata ja erilaisen sieltä missä on merta, you know.
"Syvä matalapaine syntyy kosteuden vaikutuksesta. Kosteuden tiivistyminen luovuttaa valtavasti energiaa. siinä se. Olipa simppeli selitys."
Nythän on niin että sinä et osaa selittää vetävää voimaa, etkä sidosvoimia syvällisesti.
Sinä vain heilutat käsisäsi joistakin kentistä, jotka tekevät sitä ja tätä.
Siksi et osaa myöskään selittää syvällisesti miksi kosteus oikeasti tiivistyy jne.
heilutat vain käsiäsi ja luulet selittväsi asian, mutta et selitä.
Ensin pitää ymmärtää syvällisestin se miten maailmankaikkeus oikeasti toimii ja vasta sitten voi selittää vaikkapa sen miten ja miksi hurrikaanit syntyvät jne.
Voit tulla Kuopioon milloin vain ja otamme kisan.
."Maahan on eri tiheyden omaavaa ainetta / energiaa ja siksi erilaisen paineenvaihteluilmiön saa aikaan energiavirtaus joka työntyy ulos sieltä missä on maata ja erilaisen sieltä missä on merta, you know."
No miksi pyörremyrskyjä ei synny kylmillä vesialueilla? Haittaako kylmyyskin salaperäistä "maapallosäteilyä"?
"Nythän on niin että sinä et osaa selittää vetävää voimaa, etkä sidosvoimia syvällisesti."
Kenttäteoriaa syvällisempää selitystä saa hakea.
"Siksi et osaa myöskään selittää syvällisesti miksi kosteus oikeasti tiivistyy jne."
Jaa. Nyt sitten meteorologiakin osoittautuu savorislaisittain kyseenalaiseksi. Totta hitossa tiedetään miksi kosteus tiivistyy.
"Ensin pitää ymmärtää syvällisestin se miten maailmankaikkeus oikeasti toimii ja vasta sitten voi selittää vaikkapa sen miten ja miksi hurrikaanit syntyvät jne."
Hurrikaanien synnyn tunteminen ei vaadi maailmankaikkeuden toiminnan tuntemista. Sääoppi riittää vallan mainiosti.
Suurinkaan syvällisyytesi ei kastelisi minulta edes varpaita. Mitä ihmeen syvällistä on pakkomielteenomaisissa mihinkään perustumattomissa höpinöissä? - Mr. Pushing
23 kirjoitti:
"Maahan on eri tiheyden omaavaa ainetta / energiaa ja siksi erilaisen paineenvaihteluilmiön saa aikaan energiavirtaus joka työntyy ulos sieltä missä on maata ja erilaisen sieltä missä on merta, you know."
No miksi pyörremyrskyjä ei synny kylmillä vesialueilla? Haittaako kylmyyskin salaperäistä "maapallosäteilyä"?
"Nythän on niin että sinä et osaa selittää vetävää voimaa, etkä sidosvoimia syvällisesti."
Kenttäteoriaa syvällisempää selitystä saa hakea.
"Siksi et osaa myöskään selittää syvällisesti miksi kosteus oikeasti tiivistyy jne."
Jaa. Nyt sitten meteorologiakin osoittautuu savorislaisittain kyseenalaiseksi. Totta hitossa tiedetään miksi kosteus tiivistyy.
"Ensin pitää ymmärtää syvällisestin se miten maailmankaikkeus oikeasti toimii ja vasta sitten voi selittää vaikkapa sen miten ja miksi hurrikaanit syntyvät jne."
Hurrikaanien synnyn tunteminen ei vaadi maailmankaikkeuden toiminnan tuntemista. Sääoppi riittää vallan mainiosti.
Suurinkaan syvällisyytesi ei kastelisi minulta edes varpaita. Mitä ihmeen syvällistä on pakkomielteenomaisissa mihinkään perustumattomissa höpinöissä?Jos haluaa ymmärtää minkä tahansa ilmiön syvällisesti, pitää ymmärtää ja osata selittää ns.painovoimailmiö. Mikä saa aineen muodostamaan tähtiä ja planeettoja jne.
Jos et ymmärrä sitä, et ymmärrä mitään syvällisesti.
hurrikaaneihinkin TIETYSTI oleellisesti vaikuttaa kysenen asia, jos et ollut tätä aikaisemmin sisäistänyt, olisi korkea aika tämä fakta ymmärtää.
ja nyt kun päästiin asiaan, niin ehkäpäö kerrot meille miten Marsissa on havaittu vastaavia hirmumyrskyjä ja vieläpä Marsin napaalueella.
Tiivistyykö sielläkin kosteus meren yläpuolella ja silleen vai miten selität tämän havainnon?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Mars_cyclone.jpg
Missä Mars oli tuon myrskyn aikana suhteessa Aurinkoon ja galaksin keskustaan?
http://space.jpl.nasa.gov/cgi-bin/wspace?tbody=1000&vbody=1001&month=4&day=27&year=1999&hour=00&minute=00&fovmul=1&rfov=5&bfov=30&porbs=1&showsc=1
Odotankin mielenkiin nolla millaista käsien heiluttelua on luvassa kun selittelette marsin hirmumyrskyjä höpö höpö teorioillanne.
Ps. Tulipa muuten mieleen eräs havainto exoplaneetasta joka oli kiertänyt tähteään sen sisäpuolella ja tullut esiin, kun tähti oli muuttunut valkoiseksi kääpiöksi.
Erikoiseksi tuon havainnon tekee se että havaitsijat olivat itse esittäneet kyseisen teorian sille miksi planeetan havaittiin kiertävän niin lähellä valkoista kääpiötä. miten kukaan luulee että planeetta voi kiertää tähteä tähden sisäpuolella miljoonia vuosia ilman että planeetan vauhti hidastuisi ja lopulta pysähtyisi?
Oikeasti tuokin tähti laajenee koko ajan ja sen sisäpuolella ollut planeetta laajenee koko ajan ja tähti on työntänyt koko ajan kyseistä planeetta pois päin keskustastaan ja siksi kyseisen planeetan vauhti ei ollut hidastunut jne.
. - airfoil joka ei kirj
Mr. Pushing kirjoitti:
Jos haluaa ymmärtää minkä tahansa ilmiön syvällisesti, pitää ymmärtää ja osata selittää ns.painovoimailmiö. Mikä saa aineen muodostamaan tähtiä ja planeettoja jne.
Jos et ymmärrä sitä, et ymmärrä mitään syvällisesti.
hurrikaaneihinkin TIETYSTI oleellisesti vaikuttaa kysenen asia, jos et ollut tätä aikaisemmin sisäistänyt, olisi korkea aika tämä fakta ymmärtää.
ja nyt kun päästiin asiaan, niin ehkäpäö kerrot meille miten Marsissa on havaittu vastaavia hirmumyrskyjä ja vieläpä Marsin napaalueella.
Tiivistyykö sielläkin kosteus meren yläpuolella ja silleen vai miten selität tämän havainnon?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Mars_cyclone.jpg
Missä Mars oli tuon myrskyn aikana suhteessa Aurinkoon ja galaksin keskustaan?
http://space.jpl.nasa.gov/cgi-bin/wspace?tbody=1000&vbody=1001&month=4&day=27&year=1999&hour=00&minute=00&fovmul=1&rfov=5&bfov=30&porbs=1&showsc=1
Odotankin mielenkiin nolla millaista käsien heiluttelua on luvassa kun selittelette marsin hirmumyrskyjä höpö höpö teorioillanne.
Ps. Tulipa muuten mieleen eräs havainto exoplaneetasta joka oli kiertänyt tähteään sen sisäpuolella ja tullut esiin, kun tähti oli muuttunut valkoiseksi kääpiöksi.
Erikoiseksi tuon havainnon tekee se että havaitsijat olivat itse esittäneet kyseisen teorian sille miksi planeetan havaittiin kiertävän niin lähellä valkoista kääpiötä. miten kukaan luulee että planeetta voi kiertää tähteä tähden sisäpuolella miljoonia vuosia ilman että planeetan vauhti hidastuisi ja lopulta pysähtyisi?
Oikeasti tuokin tähti laajenee koko ajan ja sen sisäpuolella ollut planeetta laajenee koko ajan ja tähti on työntänyt koko ajan kyseistä planeetta pois päin keskustastaan ja siksi kyseisen planeetan vauhti ei ollut hidastunut jne.
.Sinä taas et osaa selittää miksi hurrikaania ei ole päiväntasaajalla, eikä navoilla?? teoriasi mukaan mikään ei niitä estäisi. Sinun vuorosi se on kuule selittää, eikä minun. Olen jopa tehnyt tänäänkin muutakin kuin käsien heiluttelua, lue se mun vastaus.
Mutta tapasi mukaan mitään selitystä ei kuulu aikä näy, vain käsien heiluttelua sinulla kyllä piissa.
VOIKO OLLA YKSINKERTAISEMPAA KYSYMYSTÄ. MIKSI HURRIKAANIA EI ESIINNY PÄIVÄNTASAAJALLA JA NAPASEUDULLA. Vastaamattomuutesi tähän kysymykseen vastaa kyllä kysymykseen toimiiko teoriasi. EI TOIMI.
Älä ala kaartelemaan ja kiertelemään. kun vastauksesi tyydyttää kerron miksi marsissä on niitä myrskyjä.
Mitäs ristiriitaisuutta sinulla on lopussa, teeppä kaunis piruetti levittämällä kätesi, huomaat että pyörimisnopeus hidastuu kun viedään kauemmaksi keskustasta. - Mr. Kyseenalaistaja
airfoil joka ei kirj kirjoitti:
Sinä taas et osaa selittää miksi hurrikaania ei ole päiväntasaajalla, eikä navoilla?? teoriasi mukaan mikään ei niitä estäisi. Sinun vuorosi se on kuule selittää, eikä minun. Olen jopa tehnyt tänäänkin muutakin kuin käsien heiluttelua, lue se mun vastaus.
Mutta tapasi mukaan mitään selitystä ei kuulu aikä näy, vain käsien heiluttelua sinulla kyllä piissa.
VOIKO OLLA YKSINKERTAISEMPAA KYSYMYSTÄ. MIKSI HURRIKAANIA EI ESIINNY PÄIVÄNTASAAJALLA JA NAPASEUDULLA. Vastaamattomuutesi tähän kysymykseen vastaa kyllä kysymykseen toimiiko teoriasi. EI TOIMI.
Älä ala kaartelemaan ja kiertelemään. kun vastauksesi tyydyttää kerron miksi marsissä on niitä myrskyjä.
Mitäs ristiriitaisuutta sinulla on lopussa, teeppä kaunis piruetti levittämällä kätesi, huomaat että pyörimisnopeus hidastuu kun viedään kauemmaksi keskustasta.Olen Mr. kyseenalaistaja
Kaikki perustuu paineenvaihteluun ja siksi hurrikaaneja ei esiinny esim. päiväntasaajalla. Energia työntyy aina kohti pienemmän paineen aluetta. Ilmeisesti päiväntasaajalla on syystä tai toisesta kovempi paine, jolloin Maapallon keskustasta ei tule energiavirtausta ulos päiväntasaajan alueelta.
eikös sen vetävän voiman pitäisi vetää ainetta kohti galaksin keskustaa, jolloin vauhdin pitäisi kiihtyä, aivan kuten taitoluistelijan joka "vetää" kätensä lähelle kehoaan.
Miksi galaksit muuttuvatkin suoraan havaittavasti vähemmän tiheäksi energiaksi jo olemassa olevassa tilassa onesimpleprinciple mallin mukaisesti?
Hurrikaanit esiintyvät aina silloin kun Maapallo on tietyllä alueella suhteessa galaksin keskustaan ja Aurinkoon.
Mysö Marsin metaanin määrä kasvaa silloin kun Mars sillä alueella suhteessa galaksin keskustaan ja Aurinkoon, niin että metaanin määrä kasvaa kunnen alkaa vähenemään siinä vaiheessa kun Mars on ohittanut auringon suhteessa galaksin keskustaan ja tämähän on havaittu ilmiö.
Myös Jupiterin punainen pilkku voimistuu kyseisellä alueella
samoin saturnuksen valkoinen pilkku eli hirmumyrsky havaitaan aina silloin kun saturnus on alueella jossa galaksin keskustastasta tulevat hiukkaset törmäävät saturnuksen sisällä auringosta tuleviin neutriinoihin jyrkässä kulmassa jne.
kaikki sopii loogisesti yhteen, jos vain antaa itsensä ymmärtää totuuden.
. Mr. Kyseenalaistaja kirjoitti:
Olen Mr. kyseenalaistaja

." Ilmeisesti päiväntasaajalla on syystä tai toisesta kovempi paine, jolloin Maapallon keskustasta ei tule energiavirtausta ulos päiväntasaajan alueelta."
Aika epämääräistä et siis tiedä, vaikka olet kehittänyt teoriasi. "joihinkin havaintoihin" perustuen. mitähän ne havainnot mahtaa olla, et kai vain ole heilutellut pelkästään käsiäsi.
luulisi että se energia purkaus, tai mikä se nyt onkaan olisi helppo mitata, kun menee vain etsimään todisteita hurrikaanin keskuksesta. Koska purkaus ylläpitää hurrikaania teoriasi mukaan. Mutta ILMEISESTI teoriasi on hieman hmmm. keskeneräinen.
Mutta Mutta ei niin huonoa ettei jotakin hyvääkin. Koska teoriasi oli mitä oli vain käsien heiluttelua eikä oikein sitäkään. Lue nyt tarkasti, Meteorologit pystyy ennustamaan minhinkä muodotuu seuraava hurrikaani, ilman mitään teorioita hiukkasista, energiasta. Joten ei pöllömpi teoria noilla meteorologeillä ja olen saman koulukunnan kannattaja.
Ihmeellista kuinka sinä puhut käsien heiluttelusta, mm tässä hurrikaania asiassa, painovoiman kanssa. Sinulla ei ole esittää yhtään tositetta että maailman kaikkeus olisi kuvailemasi kaltainen. hurrikaani asiassa ennustettavuus tehnee meidän uskomat teorian uskottavammaksi. Painovoiman taas tekee uskottavaksi kaikki havainnot joita on tehty maailmakaikkeudessa. Sinun teoriaasi ei istu nykyiset eikä menneet havainnot. Et pysty laskemaan ensimmäistäkään ennustetta, etkä ensimmäistäkään komeetan rataa.
"tähti on työntänyt koko ajan kyseistä planeetta pois päin keskustastaan ja siksi kyseisen planeetan vauhti ei ollut hidastunut jne.
Pyörimisnopeus putoaa kun kappale etääntyy pyörimiskeskuksesta.
Missä mars oli tuon myrskyn aikaan suhteessa galaksiin? olihan tuolla kuva mutta ei galaksia? vai enkö huomannut.- Multifartprinciple
Mr. Kyseenalaistaja kirjoitti:
Olen Mr. kyseenalaistaja
Kaikki perustuu paineenvaihteluun ja siksi hurrikaaneja ei esiinny esim. päiväntasaajalla. Energia työntyy aina kohti pienemmän paineen aluetta. Ilmeisesti päiväntasaajalla on syystä tai toisesta kovempi paine, jolloin Maapallon keskustasta ei tule energiavirtausta ulos päiväntasaajan alueelta.
eikös sen vetävän voiman pitäisi vetää ainetta kohti galaksin keskustaa, jolloin vauhdin pitäisi kiihtyä, aivan kuten taitoluistelijan joka "vetää" kätensä lähelle kehoaan.
Miksi galaksit muuttuvatkin suoraan havaittavasti vähemmän tiheäksi energiaksi jo olemassa olevassa tilassa onesimpleprinciple mallin mukaisesti?
Hurrikaanit esiintyvät aina silloin kun Maapallo on tietyllä alueella suhteessa galaksin keskustaan ja Aurinkoon.
Mysö Marsin metaanin määrä kasvaa silloin kun Mars sillä alueella suhteessa galaksin keskustaan ja Aurinkoon, niin että metaanin määrä kasvaa kunnen alkaa vähenemään siinä vaiheessa kun Mars on ohittanut auringon suhteessa galaksin keskustaan ja tämähän on havaittu ilmiö.
Myös Jupiterin punainen pilkku voimistuu kyseisellä alueella
samoin saturnuksen valkoinen pilkku eli hirmumyrsky havaitaan aina silloin kun saturnus on alueella jossa galaksin keskustastasta tulevat hiukkaset törmäävät saturnuksen sisällä auringosta tuleviin neutriinoihin jyrkässä kulmassa jne.
kaikki sopii loogisesti yhteen, jos vain antaa itsensä ymmärtää totuuden.
.Mullakin tulee aina pieru, kun käännän perseen aurinkoon päin. Kerran kännissä pyllistin vahingossa galaksin keskustaan päin, niin rysähti housuun varren kanssa.
- Jännittävää
Multifartprinciple kirjoitti:
Mullakin tulee aina pieru, kun käännän perseen aurinkoon päin. Kerran kännissä pyllistin vahingossa galaksin keskustaan päin, niin rysähti housuun varren kanssa.
Niin, Aamuisin herään, kun olen Auringon ja Maapallon keskustan välisellä alueella ja illalla kun olen ohigttanut Maapallon keskustan suhteessa Aurinkoon, menen nukkumaan koska nukuttaa. Saanko aamuisin energiaa siitä kun Auringosta ja Maapallon keskustasta tulevat hiukkaset törmäilevät sisälläni?
Entäpä miksi en saa unta kun on täysikuu? Monet muutkaan eivät omien sanojensa mukaan saa helposti unta täyden kuun aikaan. Silloinhan olemme Kuun ja Auringon välisellä alueella ja eikös ne Kuusta tulevat hiukkaset kohtaa Auringosta tulevia silloin suhteelliseen suoraan edestä päin. Tietysti törmäilevät nokkakolareina aivoissamme jne? - Mr. Pushing
airfoil kirjoitti:
" Ilmeisesti päiväntasaajalla on syystä tai toisesta kovempi paine, jolloin Maapallon keskustasta ei tule energiavirtausta ulos päiväntasaajan alueelta."
Aika epämääräistä et siis tiedä, vaikka olet kehittänyt teoriasi. "joihinkin havaintoihin" perustuen. mitähän ne havainnot mahtaa olla, et kai vain ole heilutellut pelkästään käsiäsi.
luulisi että se energia purkaus, tai mikä se nyt onkaan olisi helppo mitata, kun menee vain etsimään todisteita hurrikaanin keskuksesta. Koska purkaus ylläpitää hurrikaania teoriasi mukaan. Mutta ILMEISESTI teoriasi on hieman hmmm. keskeneräinen.
Mutta Mutta ei niin huonoa ettei jotakin hyvääkin. Koska teoriasi oli mitä oli vain käsien heiluttelua eikä oikein sitäkään. Lue nyt tarkasti, Meteorologit pystyy ennustamaan minhinkä muodotuu seuraava hurrikaani, ilman mitään teorioita hiukkasista, energiasta. Joten ei pöllömpi teoria noilla meteorologeillä ja olen saman koulukunnan kannattaja.
Ihmeellista kuinka sinä puhut käsien heiluttelusta, mm tässä hurrikaania asiassa, painovoiman kanssa. Sinulla ei ole esittää yhtään tositetta että maailman kaikkeus olisi kuvailemasi kaltainen. hurrikaani asiassa ennustettavuus tehnee meidän uskomat teorian uskottavammaksi. Painovoiman taas tekee uskottavaksi kaikki havainnot joita on tehty maailmakaikkeudessa. Sinun teoriaasi ei istu nykyiset eikä menneet havainnot. Et pysty laskemaan ensimmäistäkään ennustetta, etkä ensimmäistäkään komeetan rataa.
"tähti on työntänyt koko ajan kyseistä planeetta pois päin keskustastaan ja siksi kyseisen planeetan vauhti ei ollut hidastunut jne.
Pyörimisnopeus putoaa kun kappale etääntyy pyörimiskeskuksesta.
Missä mars oli tuon myrskyn aikaan suhteessa galaksiin? olihan tuolla kuva mutta ei galaksia? vai enkö huomannut.Galaksin keskusta on kuvassa oikealla puolella. Maapallo on joulun aikoihin vasemmalla puolella, jolloin Aurinko on galaksin keskustan ja Maapallon välisellä alueella. Mars siis oli sillä alueella jossa Marsissa alkaa metaanin määrä kasvaa. 1999 Marsissa todennäköisesti metaanin määrä kasvoi tuon cyclonin aikana aika paljon ja silleen.
Auringosta muuten tuleekin eniten energiaa päiväntasaajan kohdalle, jolloin iso paine päiväntasaajalla selittyy esim. sillä ja mm.siksi hurrikaanit ohjautuvat pois päin päiväntasaajalta jne.
. - airfoil joka ei kirj
Mr. Pushing kirjoitti:
Galaksin keskusta on kuvassa oikealla puolella. Maapallo on joulun aikoihin vasemmalla puolella, jolloin Aurinko on galaksin keskustan ja Maapallon välisellä alueella. Mars siis oli sillä alueella jossa Marsissa alkaa metaanin määrä kasvaa. 1999 Marsissa todennäköisesti metaanin määrä kasvoi tuon cyclonin aikana aika paljon ja silleen.
Auringosta muuten tuleekin eniten energiaa päiväntasaajan kohdalle, jolloin iso paine päiväntasaajalla selittyy esim. sillä ja mm.siksi hurrikaanit ohjautuvat pois päin päiväntasaajalta jne.
.Navoilla ei sitten ole painetta, koska suurin paine on päiväntasaajalla, eipä vaan hurrikoi navoillakaan, ainoastaan lämpimien vesialueiden päälle.
Jos mars on radallaan jossakin, mitä väliä sillä on. Jos mars ei ole linjalla auringon kanssa vaan jossakin muualla, mitä väliä sillä on. Tuokin myrsky on voimissaan kun mars on auringon sivulla. Ei tuolla systeemilla ainakaan voi ennustaa, eikä vetää johtopäätösia milloin myrskyjä esiintyy ja milloin. Onko siis jokin asema suhteessa galaksin ytimeen parempi kuin jokin toinen? Jos sinä jonkin aseman laitat etsin kuvia myrskyistä jolloin planeetat ovat eriasemassa.
Taas tuo todennakoisesti sana "1999 Marsissa todennäköisesti metaanin määrä kasvoi tuon cyclonin aikana aika paljon ja silleen" et siis ole yhtään varma kun kuitenkin vakavalla naamalla väännät teorioita, todennäköisesti olevista hiukkasista.
Myönnä pois olet todennäköisesti vain keksinyt ne? Eikä sinulla ole vieläkään mitään konkreettista todistetta että myrskyt toimisivat noin. Heilutat VAIN niitä paljon puhuttaja käsiäsi. Palataan asiaan sitten kun esität jotakin muuta kuin todennäköisesti käsien heilutusta.
Olen aivan VARMA että meteorologien ei ole mitään tarvista muuttaa omaa sääoppiaan. - Mr. Pushing
airfoil joka ei kirj kirjoitti:
Navoilla ei sitten ole painetta, koska suurin paine on päiväntasaajalla, eipä vaan hurrikoi navoillakaan, ainoastaan lämpimien vesialueiden päälle.
Jos mars on radallaan jossakin, mitä väliä sillä on. Jos mars ei ole linjalla auringon kanssa vaan jossakin muualla, mitä väliä sillä on. Tuokin myrsky on voimissaan kun mars on auringon sivulla. Ei tuolla systeemilla ainakaan voi ennustaa, eikä vetää johtopäätösia milloin myrskyjä esiintyy ja milloin. Onko siis jokin asema suhteessa galaksin ytimeen parempi kuin jokin toinen? Jos sinä jonkin aseman laitat etsin kuvia myrskyistä jolloin planeetat ovat eriasemassa.
Taas tuo todennakoisesti sana "1999 Marsissa todennäköisesti metaanin määrä kasvoi tuon cyclonin aikana aika paljon ja silleen" et siis ole yhtään varma kun kuitenkin vakavalla naamalla väännät teorioita, todennäköisesti olevista hiukkasista.
Myönnä pois olet todennäköisesti vain keksinyt ne? Eikä sinulla ole vieläkään mitään konkreettista todistetta että myrskyt toimisivat noin. Heilutat VAIN niitä paljon puhuttaja käsiäsi. Palataan asiaan sitten kun esität jotakin muuta kuin todennäköisesti käsien heilutusta.
Olen aivan VARMA että meteorologien ei ole mitään tarvista muuttaa omaa sääoppiaan.Kaasuplaneettojen Kuut kiertävät emoplaneettansa nopeasti.
Ennustan että kyseisillä kuilla tulla havaitsemaan enemmän vapautuvaa energiaa silloin kun ne ovat ohittamassa emoplaneettansa suhteessa Aurinkoon.
Eli planeetta / Kuut systeemi työntyy koko ajan pois päin Auringosta ja Kuiden vauhti kiihtyy silloin kun ne "laskeutuvat" emoplaneettansa ja Auringon väliselle alueelle, jolloin Auringosta tulevat neutriinot törmäävät Kuun sisällä emoplaneetasta tuleviin hiukkasiin, siitä liike-energiaa pois päin Auringosta, vauhti kiihtyy, emoplaneetan ohitus, jonka jälkeen kyseiset hiukkaset Auringosta ja emoplaneetasta eivät törmäile vastapalloon ja vauhti hidastuu ja energiaa ei vapaudu Kuusta niin paljoa jne.
Et osaa ajatella ajatuksella asioita.
Tietysti Maapallon tiheys vaihtelee Maapallon sisällä.
Siksi energia virtaa Maapallon keskustasta kohti Maapallon pintaa päiväntasaajaa kohti. Mitä lähemmäksi Maapallon pintaa energiaa työntyy, alkaa Maapallon kohdistuva ulkoinen paine vaikuttaa kyseiseen energiaan ja se taipuu pois päin päiväntasaajalta. Päiväntasaajalle kohdistuu kovin paine Auringosta päin.
Mysö Auringon pilkut aikaan saavat raskaiden aineiden atomiaallot työntyvät ulos Auringosta kohti Auringon päiväntasaajaa, mutta kun ne pääsevät ulos, ne eivät omaa pakonopeutta, uppoavat ja alkavat siirtytä kohti Auringon napoja, koska Auringon keskustasta tulee koko ajan uusia raskaiden aineiden atomiaaltoja ja näin paineenvaihtelut saavat nämä raskaiden aineiden atomiaallot virtaamanaan kohti Auringon napoja ja silleen.
. - Ihmettelen?
Mr. Pushing kirjoitti:
Kaasuplaneettojen Kuut kiertävät emoplaneettansa nopeasti.

.Ei energiaan mitkään paineet vaikuta. Mitään atomiaaltoja ei ole edes olemassa. Mitä ihmettä höpiset?

."Eli planeetta / Kuut systeemi työntyy koko ajan pois päin Auringosta ja Kuiden vauhti kiihtyy silloin kun ne "laskeutuvat" emoplaneettansa ja Auringon väliselle alueelle, jolloin Auringosta tulevat neutriinot törmäävät Kuun sisällä emoplaneetasta tuleviin hiukkasiin, siitä liike-energiaa pois päin Auringosta, vauhti kiihtyy, emoplaneetan ohitus, jonka jälkeen kyseiset hiukkaset Auringosta ja emoplaneetasta eivät törmäile vastapalloon ja vauhti hidastuu ja energiaa ei vapaudu Kuusta niin paljoa jne."
Nytkö aurinkokunta laajenee vauhdilla, kun aikaisemmin vain kappaleesi laajeni ja se tunnettiin kiihtyvyytenä? oletko aivan varma asiasta. Siitä seuraa myös että tila laajenee.
Ei aurinko paista suoraan päiväntasaajalle, kuin kaksi kertaa vuodessa, aivan hyvin voisi talviaikaan olla päiväntasaajalla hurrikaaneja. Tota noin, se Australian hirmumursky joka iski QLD australiaan paistoi aurinko juuri siihen aikaan suoraan kohti syntyaluetta, silti tuli hirmumyrsky
Ei toimi teoriasi, usko jo, sinulla on nyt liian paljon säästä ymmärtävä vastassa. Alat takeltelamaan ja kompastut kohta männyn käpyihin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Global_tropical_cyclone_tracks-edit2.jpg
Siinä trooppisten myrskyjen reitit, katso tarkasti kuinka päiväntasaaja on rauhoitettu myrskyiltä. Vaikka teoriasi mukaan niitä voisi olla koska aurinko paistaa kaukana reittien päällä kesäisin ja talvisin. Australiassakin on niitä paljon vaikka sannikka paistaa suoraan päältä.
Mitä tulee maapallon tiheyden vaihteluihin. maapallossa on todellakin huomattu tiheysmuutoksia syvyys suunnassa. Mutta ei juuri sijainnissa. siis navat ovat aika lailla homomgeenisiä muun maapallon kanssa. Mantereet kevyempänä kelluvat alustansa päällä ja muodostavat suurimman alueelliset tiheyserot.- Mr. Pushing
airfoil kirjoitti:
"Eli planeetta / Kuut systeemi työntyy koko ajan pois päin Auringosta ja Kuiden vauhti kiihtyy silloin kun ne "laskeutuvat" emoplaneettansa ja Auringon väliselle alueelle, jolloin Auringosta tulevat neutriinot törmäävät Kuun sisällä emoplaneetasta tuleviin hiukkasiin, siitä liike-energiaa pois päin Auringosta, vauhti kiihtyy, emoplaneetan ohitus, jonka jälkeen kyseiset hiukkaset Auringosta ja emoplaneetasta eivät törmäile vastapalloon ja vauhti hidastuu ja energiaa ei vapaudu Kuusta niin paljoa jne."
Nytkö aurinkokunta laajenee vauhdilla, kun aikaisemmin vain kappaleesi laajeni ja se tunnettiin kiihtyvyytenä? oletko aivan varma asiasta. Siitä seuraa myös että tila laajenee.
Ei aurinko paista suoraan päiväntasaajalle, kuin kaksi kertaa vuodessa, aivan hyvin voisi talviaikaan olla päiväntasaajalla hurrikaaneja. Tota noin, se Australian hirmumursky joka iski QLD australiaan paistoi aurinko juuri siihen aikaan suoraan kohti syntyaluetta, silti tuli hirmumyrsky
Ei toimi teoriasi, usko jo, sinulla on nyt liian paljon säästä ymmärtävä vastassa. Alat takeltelamaan ja kompastut kohta männyn käpyihin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Global_tropical_cyclone_tracks-edit2.jpg
Siinä trooppisten myrskyjen reitit, katso tarkasti kuinka päiväntasaaja on rauhoitettu myrskyiltä. Vaikka teoriasi mukaan niitä voisi olla koska aurinko paistaa kaukana reittien päällä kesäisin ja talvisin. Australiassakin on niitä paljon vaikka sannikka paistaa suoraan päältä.
Mitä tulee maapallon tiheyden vaihteluihin. maapallossa on todellakin huomattu tiheysmuutoksia syvyys suunnassa. Mutta ei juuri sijainnissa. siis navat ovat aika lailla homomgeenisiä muun maapallon kanssa. Mantereet kevyempänä kelluvat alustansa päällä ja muodostavat suurimman alueelliset tiheyserot.En ala uskomaan höpö teorioita ja en varsinkaan sinun höpö höpö väitteitäsi.
"Ei aurinko paista suoraan päiväntasaajalle, kuin kaksi kertaa vuodessa, aivan hyvin voisi talviaikaan olla päiväntasaajalla hurrikaaneja. Tota noin, se Australian hirmumursky joka iski QLD australiaan paistoi aurinko juuri siihen aikaan suoraan kohti syntyaluetta, silti tuli hirmumyrsky"
Minähän nimenomaan kirjoitin että esim. jne.
En siis ollut edes pohtinut mitkä kaikki asiat vaikuttavat siihen että energiavirtaukset tulevat ulos Maapallosta tietyiltä alueilta jne.
Selitys niihin kuitenkin perustuu paineenvaihteluihin.
Energia työntyy Aina sinne päin missä on pienin paine, you know.
Ja tämä tullaan ajan kanssa todistamaan tieteellisesti.
vetävän jumalan / kaareutuva jumalan olemassa oloa ei tulla koskaan todistamaan tieteellisesti.
Kyseenalaistajat saavat ikuisesti kysellä miten vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy ja teidän uskonlahkonne edustajat eivät koskaan kykene kerttomaan miten teidän jumalanne toimii.
teidän jumalianne kun ei oikeasti ole olemassa ja niin se nyt vaan on.
Sorry vaan, niin se on!
. - airfoil joka ei kir
Mr. Pushing kirjoitti:
En ala uskomaan höpö teorioita ja en varsinkaan sinun höpö höpö väitteitäsi.

.Aika usein kirjoitat" saattaa, ehkä, mahdollisesti". Siis et tiedä asiaa, ja kuitenkin olet sitä mieltä että nykyinen meteorologia perustuu vääriin tietoihin, joita sinäkään et kuitenkaan tiedä" EHKÄ, Esim, mahdollisesti".
Missäs ne on ne ajatuksella ajatellut asiat. Joko on faktaa tai sitä ei ole. sinulla ei ole näköjään.
Sinulla tuli vastaan risut ja männynkävut ja et osaakaan nyt vastata ja kompastut niihin. Teoria pitää olla sellainen joka toimii joka paikassa, kaikissa olosuhteissa.
Nyt sanot ette "et ollut edes pohttinut koko asiaa". Siinä meillä teorian kehittäjä.. Olisiko kannattanut pohtia ennen kuin tulit taas tänne paljastamaan teorian joka täten on osoitettu toimimattomaksi. Se oli sitä paljon puhumaasi käsien heiluttelua, laajoin kaarin, haromassa ilmaa:DDDDD
Tyypillista sinulaisille haulikko kehittäjille, keksitän teoria kuin haulikolla ammuttuna ja sitten ihmetellään kuinka miksi teoria näinnäisesti sopii puoleen tapaukseen kymmenestä ja miksi teoria ei sovi 9,5 tapaukseen. Et osannut selittää miksi hurrikaanit on keskittyneet vain lämpimille merialueilla, miksei niitä ole maalla, miksei niitä ole navoilla, sitten hätäisia selityksiä ja aina löytyi esimerkki miksei sitten siellä. Teoriasi hurrikaaneista on täysi Susi.
Yleistietosi ovat uskomattoman heikot ja ajatuksesi junnaa niin samoja latuja että et itse älyä kysyä itseltäsi noita samoja kysymyksia jotka MINÄ tein, ennen kuin teet teoriasta julkisen.
Keksit hurrikaani teorian. Olisit kysynyt itseltäsi miksei niitä ole maalla, miksei niitä ole aavikolla vaikka on kuumempää, ahaa aurinko,, no miksei niitä ole päiväntasajalla syksyisin ja keväisin.. JNE.. Olisit tehnyt ajatuksen kanssa, kuten sanot..
Äläkä nyt höpötä painovoimasta mitään, kun olet itse tehnyt aloituksen hirmumyrskyistä, puhutaan nyt siitä.
Kerros vielä mistä keksit sen purkautuvat hiukkaset. Jostakin se on tullut se käsien heilutusidea päähäsi. mistä? - 38
Mr. Pushing kirjoitti:
En ala uskomaan höpö teorioita ja en varsinkaan sinun höpö höpö väitteitäsi.
"Ei aurinko paista suoraan päiväntasaajalle, kuin kaksi kertaa vuodessa, aivan hyvin voisi talviaikaan olla päiväntasaajalla hurrikaaneja. Tota noin, se Australian hirmumursky joka iski QLD australiaan paistoi aurinko juuri siihen aikaan suoraan kohti syntyaluetta, silti tuli hirmumyrsky"
Minähän nimenomaan kirjoitin että esim. jne.
En siis ollut edes pohtinut mitkä kaikki asiat vaikuttavat siihen että energiavirtaukset tulevat ulos Maapallosta tietyiltä alueilta jne.
Selitys niihin kuitenkin perustuu paineenvaihteluihin.
Energia työntyy Aina sinne päin missä on pienin paine, you know.
Ja tämä tullaan ajan kanssa todistamaan tieteellisesti.
vetävän jumalan / kaareutuva jumalan olemassa oloa ei tulla koskaan todistamaan tieteellisesti.
Kyseenalaistajat saavat ikuisesti kysellä miten vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy ja teidän uskonlahkonne edustajat eivät koskaan kykene kerttomaan miten teidän jumalanne toimii.
teidän jumalianne kun ei oikeasti ole olemassa ja niin se nyt vaan on.
Sorry vaan, niin se on!
.Et uskovainen, vaan hölmö.
Fysiikasta et tiedä mitään ja tieteellinen ajattelu on sinulle täysin vieras. - hah !
Mr. Pushing kirjoitti:
En ala uskomaan höpö teorioita ja en varsinkaan sinun höpö höpö väitteitäsi.
"Ei aurinko paista suoraan päiväntasaajalle, kuin kaksi kertaa vuodessa, aivan hyvin voisi talviaikaan olla päiväntasaajalla hurrikaaneja. Tota noin, se Australian hirmumursky joka iski QLD australiaan paistoi aurinko juuri siihen aikaan suoraan kohti syntyaluetta, silti tuli hirmumyrsky"
Minähän nimenomaan kirjoitin että esim. jne.
En siis ollut edes pohtinut mitkä kaikki asiat vaikuttavat siihen että energiavirtaukset tulevat ulos Maapallosta tietyiltä alueilta jne.
Selitys niihin kuitenkin perustuu paineenvaihteluihin.
Energia työntyy Aina sinne päin missä on pienin paine, you know.
Ja tämä tullaan ajan kanssa todistamaan tieteellisesti.
vetävän jumalan / kaareutuva jumalan olemassa oloa ei tulla koskaan todistamaan tieteellisesti.
Kyseenalaistajat saavat ikuisesti kysellä miten vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy ja teidän uskonlahkonne edustajat eivät koskaan kykene kerttomaan miten teidän jumalanne toimii.
teidän jumalianne kun ei oikeasti ole olemassa ja niin se nyt vaan on.
Sorry vaan, niin se on!
.>
Uskotko havaitsemattomien hiukkasten olemassa oloon ?
Uskotko havaitsemattomaan prosessiin ?
Jep, mikä muu voisit olla kuin uskovainen kun uskot täysin todisteettomiin hiukkasiin ja prosesseihin ? Todisteettomat uskomukset ovat maailmankuvasi perusta. Miksi ihmeessä et olisi uskovainen ? Selitä nyt !
>
Kas "kummaa" kun jokaisesta asiasta sanot samaa kun asiaa vähänkään tarkastellaan. Ensin selität kuin asia olisi täysin pitävä "teoriasi" perusteella, mutta sitten Sinun pitääkin alkaa keksiä uusia ad hoceja, kun otetaan jokunen fakta esiin. Tieteellisesti ottaen "teoriasi" kaatuu jokaiseen tuollaiseen lisäsepitelmääsi. Siitä ei siis voi tulla mitään tieteellistä, koska se on jo murskattu tieteellisellä saralla.
>
Ei perustu. Mitään näyttöä tuollaisesta ei ole.
>
Tuollainen unelma on vain kuvitelma. Et voi millään keinolla tietää, mitä tullaan todistamaan ja mitä ei. Toiset väittää, että saunatontut tullaan todistamaan ihan varmasti. Jep, se on vain uskomus. Miksi tuo Sinun kuvitelmasi ei olisi uskomus ?
- Fariseus!
Nämä näkymättömät hiukkaset tulevat siis Maan ytimestä. Kulkeutuvat kiinteän, lähinnä raskaista rautaytimistä koostuvan ytimen läpi täysin vuorovaikuttamatta. Jatkavat satoja kilometrejä nestemäisen raudan läpi, yhä edelleen täysin vuorovaikuttamatta. Matka jatkuu seuraavat 3000 kilometriä lähinnä periodiitista ja granaatista koostuvan vaipan lävitse, eikä vieläkään mitään vuorovaikutusta vaan hiukkaset vaan humahtavat kaiken lävitse. Lopulta napsahdetaan litosfääriin, noin 100 kilometriä paksuun kivikerrokseen josta edelleen kuljetaan aivan sulavasti läpi. Sitten tulee vielä kilometrin paksuinen vesivaippa mutta vasta kun päästään vesivaipan jälkeen kulkemaan hyvin harvassa ja pienimolekyylisessä kaasussa, ilmäkehässä, alkaa aivan mahdoton ja mielipuolinen vuorovaikutus! Kaikki taikahiukkasten liike-energia absorpoituu kaasumolekyylien liike-energiaksi.
Aivan helvetin loogista, Hermanni!- savor ihan pihalla
Niin ihme ettei näkymättömät hiukkaset vaikuta kuin ilmaan, vaikka hurrikaanin tehot ovat ydinlatausten luokkaa. Eikä kukaan ole niitä havainnutkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334159Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122624Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382355Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1151406- 481169
- 781087
- 59953
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921