Kokemusta tukiperheenä olemisesta?

koska teillä on noinkin pieniä lapsia itsellänne. Sinun täytyisi ottaa huomioon, että mahdolliset tukilapset tulevat perheestä, jossa vanhemmat ovat vaarassa uupua tai jo ovat uupuneita. Vaikka olisikin kyse ihan normaalista perheestä ilman päihde- tmv.ongelmaa, vaativat tukilapset erityisen paljon huomiota ja hoitoa. Eihän se niin saa olla, että he menevät omien väsyneiden vanhempien luota toisten melkein yhtä väsyneiden luokse (olettaisin teitäkin välillä väsyttävän ne tarhaikäiset?).

Kun lapseni olivat pienempiä, kokeilimme tukiperhettä ihan siksi, että minä saisin yksinäisenä vanhempana välillä omaa aikaa. Perheen aikuiset olivat vieläpä "ammattilaisia", -lasten kanssa tekemisissä töissään ja heillä oli omia tarhaikäisiä lapsia kolme. Eivät jaksaneet, sillä niissä omissakin oli tekemistä paljon. Vaikka kyse olikin yhdestä viikonlopusta tai yöstä kuukausittain, huomasivat omat lapseni ettei perheen aikuisilla riitä kädet ja into kaikkeen. Meille se oli pettymys ja tukiperheelle häpeä: olisihan heidän mielestään pitänyt ammattilaisina pystyä.. peruivat ensin tapaamisia, sitten jättivät yhteydenpidon kokonaan.. eivät kai häpeissään voineet tuota suhdetta lopettaa "aikuisesti".

Kannattaa miettiä tarkkaan, ette voi tietää sitäkään kuinka pahoja ongelmia teille tulevilla lapsilla on. Perhehoitosuhteen aloittaminen ja lopettaminen koskettaa kaikista eniten juuri niitä lapsia, joita olisi tarkoitus auttaa.

Meidän perhe on toiminut tukiperheenä. Oma perhe on kuusihenkinen (omat lapset olivat aloittaessamme n.5-12 vuotiaita) ja tukilapsia meillä kävi jonkin aikaan kahdesta eri perheestä (kerran kuussa ja lomilla) ja myöhemmin vain yhdestä perheestä. Nykyään emme toimi enää tukiperheenä.

Olihan se "rankkaa" mutta erittäin antoisaa. Minä kiinnyin heihin ja he ovat edelleen ajatuksissani useinkin.
Tärkeää on, että te olette asiasta samaa mieltä, että te molemmat aikuiset ja lapsennekin ovat valmiita tähän hommaan.
Tukilapset saattavat olla varsin eläväisiä ja he saattavat vaatia tukivanhempien huomiota kellon ympäri. Toki voitte esittää toivomuksen lasten iästä, erityisyydestä, sukupuolesta jne. mutta silti teidän tulee varautua mahdollisiin yllätyksiin.

Meillä se oli minä, joka olin varsin kiinteästi tukilasten kanssa. Vanhin lapsemme oli vastaan tukilapsia, mutta sieti heitä. Alusta asti oli omille lapsillemme tuotu julki, että heitä ei velvoiteta väkisin olemaan tukilasten kanssa, vaan me aikuiset kannamme täyden vastuun. Ajan kanssa kävi kuitenkin niin, että tytöt ystävystyivät keskenään ja osa lapsistamme halusi puuhastella paljonkin pienempien tukilasten kanssa.

Ottakaa yhteyttä esim. Pelaan, joka etsii tukiperheitä, kysele sieltä. Kerro, että harkitsette vasta ryhtymistä. He eivät teitä painosta, vaan saatte lisää pohdittavaa. Pelan kurssit tukiperheille ovat erittäin opettavia ja antoisia.

Olemme toimineet tukiperheenä pari vuotta ja meillä on itsellämme pieniäkin lapsia. Koemme silti jaksavamme tukilapsen kanssa, koska käyntejä on vain kerran kuussa lomat. Homma on erittäin antoisaa mutta myös raskasta, ajoittain tekisi kokonaan mieli luopua tukiperheenä olemisesta. Koulutukseen ja kursseille kannattaa ehdottomasti mennä. Mieskin innostuu kyllä, kun vain saat hänet raahattua mukaan (niin kävi meilläkin ;) ).

Meillä käyvä lapsi on äärimmäisen vaikea tapaus ja vaatii jatkuvaa valvontaa. Lapsesta annettiin oikein "ruusuinen" kuva aluksi ja muutaman ensimmäisen kuukauden odotimme hänen käytöksensä tasaantuvan mutta yllätykseksemme se tuntuu vain pahenevan mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Omat lapsemme ja lemmikkimme kärsivät pahimmassa vaiheessa jopa fyysisesti tukilapsemme käytöksestä, tämä kannattaa huomioida kun teidänkin lapset ovat vielä pieniä. Viikonlopuista selviämme valmistelemalla kaiken mahdollisen (ruuat ja vaatteet valmiiksi katsottuina molemmille päiville ym), koska lapsia ei voi jättää hetkeksikään keskenään. Kotoa emme voi lähteä tukilapsen kanssa, koska emme uskalla ottaa hänen käytöksestään vastuuta esim kaupassa.

Henkisesti homma ei ole kovinkaan rankkaa mutta meidän tapauksessa fyysisesti sitäkin enemmän. Perheitä kyllä tuetaan hyvin ja aina tarvittaessa saa keskustelukaverin, jolle purkaa ongelmia. Mitä olemme tavanneet muita tukiperheitä/-lapsia, heillä ei ole ollut lähellekään samoja vaikeuksia kuin meillä. Eli hyvässä lykyssä saatatte saada sen pikku enkelin, josta mekin alsuksi haaveilimme... Aina voi "hypätä kelkasta" jos ei tunnukaan omalta jutulta, meillä tosin ei sisu eikä huoli lapsesta anna periksi.

Hei!'
Aluksi pari asiaa, ainakin seutu missä me asutaan, vaatii että molemmat vanhemmat käyvät pride-koulutuksen. Koulutuksia on silloin tällöin ja koulutus kestää noin puolivuotta, joten helposti kuluu vuosi, ennenkuin ensimmäinenkään lapsi teille tulisi.
Toiseksi, tukiperheitä on niiiiin iso pula, että tukiperhe saa hyvinkin tarkkaa asettaa vaatimuksia. Tarkoituskan on ettei kukaan kuormitu liikaa. On ihan erilaista ottaa vaikka yksi terve lapsi kerran kuukaudessa, kun 3 sisarusta joilla kaikilla on diagnoosit...
Eli kannattaa toki aloitta helpoimmasta päästä, katsoa tarkkaan myös ikärakenteet, parhaimmillaan lapsista tulee ystäviä ja kaikista on mukavaa kun hän/he tulevat. Eli koittaisin miettiä että lapsi/lapset on sopivan ikäisiä teidän omien lasten suhteen. Paljon on pulaa myös isompien lasten tukiperheistä ja tavallaan sellaiselle voisi olla eritavalla aikaa, he eivät tarvitse perushoitoa vaan enemmän juttuseuraa, pelikaveri, kannustajaa jne.
Tosiaan puolison kyllä pitää olla mukana, edes kohtuullisesti.

Me olemme toimineet tukiperheenä sisaruksille, joilla on tosiaan hyvä perhe, mutta tiettyjen syiden takia käyvät meillä. Omia lapsia on myös, mutta tosiaan iät sopivat niin hyvin (ja sukupuolet) että omat haluavat ehdottomasti olla aina kotona kun lapset tulevat ja nämä lapset taas toivovat aina että meidän omat olisivat kotona, leikit menee yhteen ja monia asioita on helpompi tehdä isommalla porukalla. Meillä ei siis ole henkisesti rankkaa, tiedämme että lapset pärjäävät hyvin kotona, mukavaa kun he tulevat tehdään sellaisia juttuja mitä eivät kotona tee ja mistä tykkäävät. Hiukan hemmottelua (esim. lempiruokaa) rauhallista yhdessäoloa, leikkiä, juttelua yms.

Mieti omat resurssit kuitenkin tarkkaan, toivottavaa olisi ettei tukiperhesuhde loppuisi pariin kertaan. Tarjolla olisi meillekkin ollut tosi haastavia tapauksia, ehkä joskus kun omat on isoja niin on aikaa ja halua siihen (koulutusta löytyy) mutta kannattaa tosiaan olla tässä sen verran itsekäs että ajattelee itseään ja perhettä koska siten siitä hyötyy kaikki.