Mitä vikaa näissä odotuksissa?

En Voi Käsittää

Kopioin tähän toisesta ketjusta vaatimukset, jotka joku oli kirjoittanut siitä, mitä odottaa naiselta. Lista siis tuolla viivan alla.
Mitä vikaa näissä on? Eikö mies saa mitään odottaa naiselta?

--------------------------------------------------------------------------------
- ei kymmeniä aiempia kumppaneita
- ei todellakaan satoja aiempia kumppaneita
- ei koko elämää 14-vuotiaasta nykyhetkeen asti miehen kanssa suhteessa vaan on ollut myös pidempiä aikoja _seksittömänä sinkkuna_
- ei sellaista ex-miestä, johon on rakastunut tulisesti, äärimmäisesti, onnettomasti, traagisesti ja lopullisesti
- ei biseksuaali, pari kokeilupusua sallittakoon
- ei vakipanoilua, yhden yön juttuja saa olla muutama

Seksitaidoilta en vaadi mitään. Minulle käy pimeässä peiton alla lauantai-iltana kerran kuussa, kunhan nainen ei ole noita listassa mainittuja asioita, ja on ehdottoman uskollinen.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------

23

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sir_eino

      Voihan sitä vaatia sitä että nainen ei harrasta juurikaan seksiä, ilmeisesti edes parisuhteessa. Jääpä ne normaalit naiset muille.

    • Lepus timidus

      Mun mielestäni noissa vaatimuksissa ei ole mitään vikaa, ei miehen eikä naisen esittäminä. Eri asia sitten on, josko jaksavat pysyä mielessä kun tarpeeksi kiinnostava kohdalle osuu.

      • En Voi Käsittää

        mutta koko ajanhan täällä naiset esittävät monin eri ilmaisuin, että miehellä ei ole oikeutta esittää mitään odotuksia naiselle tai mies on naisvihaaja. Haluaisinkin kuulla naisilta näkemyksiä asiaan. Millä tavalla tuo lainaamani lista tekee miehestä naisvihaajan?

    • mmyah

      Ei noissa odotuksissa ole mitään vikaa, mutta minun mielestä seksikumppanien määrä on jokaisen oma, henkilökohtainen asia, eikä siihen sovi muiden puuttua. Eikä myöskään vaatia tietyn määrän kumppaneita.

      • En Voi Ymmärtää

        Pystytkö ymmärtämään, että osaa miehistä (ja naisistakin) ärsyttää suuresti, jos toinen on harrastanut seksiä niin monen kanssa että seksi ei ole enää tälle ihmiselle rakkauden ja intiimiyden osoitus?

      • mmyah
        En Voi Ymmärtää kirjoitti:

        Pystytkö ymmärtämään, että osaa miehistä (ja naisistakin) ärsyttää suuresti, jos toinen on harrastanut seksiä niin monen kanssa että seksi ei ole enää tälle ihmiselle rakkauden ja intiimiyden osoitus?

        En pysty.

        Rakkautta pystyy osoittaa muullakin tavalla kuin seksillä, turhaan teet siitä noin ison asian.

      • En Voi Käsittää
        mmyah kirjoitti:

        En pysty.

        Rakkautta pystyy osoittaa muullakin tavalla kuin seksillä, turhaan teet siitä noin ison asian.

        Toivottavasti kerrot rehellisesti ja avoimesti tuon asenteesi myös miehille kun aloitat miestä tapailemaan.

      • sir_eino

        Kyllä sitä voi vaatia mitä vaan mutta jos nyt etsii parisuhdetta (siis kahden aikuisen tasa-arvoista suhdetta) niin onko siinä jotenkin olennainen asia se kuinka monen kanssa on ollut sängyssä? Ei minusta. Olennainen asia on elämänarvojen ja luonteiden yhteensopivuus. Se että viihdytään yhdessä sängyssä ja sen ulkopuolella. Se, että jaetaan lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä samat toiveet elämästä. Ja se rakkaus, tietenkin.

        Jos etsii kumppania listan kanssa (sukupuolikumppaneita alle 10, tietty ammatti ja ulkonäkö) valitsee helpon tien mutta ei se psyykkisesti ja fyysisesti tyydyttävää ihmissuhdetta auta löytämään.

      • En Voi Käsittää
        sir_eino kirjoitti:

        Kysehän on juurikin elämänarvojen ja luonteiden yhteensopivuudesta.

      • sir_eino
        En Voi Käsittää kirjoitti:

        Kysehän on juurikin elämänarvojen ja luonteiden yhteensopivuudesta.

        Ei ratkaisevassa määrin. Ei yksi kilo tai yksi seksikumppani liikaa tai liian vähän mitään ratkaise.

        Kun olin maaninen, panin kaikkea. Siis ihan kaikkea. Mulla oli naisia ihan vitusti. En edes tajua miten niin pääsi käymään. Mutten ole aina sellainen. Olen paljon rauhallisempi nyt.

    • dbfbfddbfdbfbfdbfd

      Miksi tästä pitää tehdä erillinen ketju? Eikö tuota asiaa olisi voinut jatkaa tuossa vanhassa ketjussa, kun sekin on vielä aktiivinen.

      • En Voi Käsittää

        Koska Sir Eino tuli taas puhumaan itsestään siihenkin ketjuun ja muutenkin se ketju meni pilalle.

      • mikä siinä
        En Voi Käsittää kirjoitti:

        Koska Sir Eino tuli taas puhumaan itsestään siihenkin ketjuun ja muutenkin se ketju meni pilalle.

        meni niin pilalle?? :) (oliko jokin asiallinen kommntti vai..)

      • bfdfdfdafa
        En Voi Käsittää kirjoitti:

        Koska Sir Eino tuli taas puhumaan itsestään siihenkin ketjuun ja muutenkin se ketju meni pilalle.

        Miten se muka meni pilalle? Enemmän kai siinä on asiallisia viestejä kuin tässä ketjussa. Vai joko se tämäkin on mennyt pilalle?

      • En Voi Käsittää
        bfdfdfdafa kirjoitti:

        Miten se muka meni pilalle? Enemmän kai siinä on asiallisia viestejä kuin tässä ketjussa. Vai joko se tämäkin on mennyt pilalle?

        Tämäkin on jo pilalla. Kukaan ei vastaa kysymyksiin joita esitin ja Sir Eino puhuu taas itsestään.

      • bfdbbfdsbfd
        En Voi Käsittää kirjoitti:

        Tämäkin on jo pilalla. Kukaan ei vastaa kysymyksiin joita esitin ja Sir Eino puhuu taas itsestään.

        Mikä sulla on Einoa vastaan? Parempi keskustelija kai tuo on kuin palstan multinilkit (työtömATM, älymies, naisasialuuseri jne.).

    • ...

      "ei vakipanoilua, yhden yön juttuja saa olla muutama"

      Tuo pisti silmään. Eikös vakipano oo kuiteskin paljon järkevämpi ja parempi vaihtoehto kuin yhen yön jutut?
      Ja minun mielestä yhen illan juttujen harrastaminen on paljon kevytkenkäisempää kuin se, että on vakipano.

    • ei tajuu mitä

      Ai miksi ei saa olla rakastunut tulisesti koskaan ennen? Vai siis et ois noita kaikkia? No ei kai hemmetissä, et se rakastas vielä jotain toista?!!

      Joo, mut siis eiks noita nyt ole pilvin pimein? Häh?!

      • En Voi Käsittää

        Lista ei ollut minun, mutta olen samaa mieltä siitä. Ja voin sanoa että listan ehdot täyttäviä naisia on vaikea löytää Suomesta.

      • bfdbfdsfsdds
        En Voi Käsittää kirjoitti:

        Lista ei ollut minun, mutta olen samaa mieltä siitä. Ja voin sanoa että listan ehdot täyttäviä naisia on vaikea löytää Suomesta.

        Mitä pidempi lista sitä vähemmän kuvaukseen sopivia ihmisiä. Jos et löydä listasi vaatimukset täyttävää ihmisiä, niin vika on listassasi tai etsimiskeinoissasi, ei niissä ihmisissä.

      • tsalalaa
        En Voi Käsittää kirjoitti:

        Lista ei ollut minun, mutta olen samaa mieltä siitä. Ja voin sanoa että listan ehdot täyttäviä naisia on vaikea löytää Suomesta.

        Mä täytän noi kaikki vaatimukset.

    • pirun sosiaalistajat

      Tuota noin... mitenhän tämän vastauksen näihin kysymyksiin muotoilisi.

      Sanotaan vaikka niin, että mies joka laatii tuollaisen odotuslistan vaikuttaa vähän liiankin fiksoituneelta seksiin. Musta on ok kokea, että oma arvomaailma natsaa paremmin yhteen naisen kanssa, jolla ei vaikkapa ole ollut juurikaan irtosuhteita tai vakipanoja. Itsekin ajattelen miehestä niin.

      Mutta tuollaisten listojen laatiminen kuulostaa ahdistuneelta... jotenkin tietyissä ajatusmalleissa tiukasti jumittavan ihmisen ajatuksilta. Eikä se jätä oikein tilaa vuorovaikutukselle, erilaisuuden ymmärtämiselle, uuden oppimiselle ja muutokselle... siis sellaiselle hyväksyvälle toisen ihmisen avoimelle kohtaamiselle, mikä kuuluu hyviin ihmissuhteisiin.

      Ja vaikka esim. minä olen ollut viimeiset kaksi vuotta selibaatissa, niin suhteessa todellakaan ei riittäisi pimeässä peiton alla lauantai-iltana kerran kuussa... ja mies joka sellaiseen olisi tyytyväinen, kuulostaisi kyllä aika friikiltä.

    • Minä en ymmärrä, mitä siinä sukupuoliyhdynnässä ylipäänsä nähdään, mikä siinä on niin ihmeellistä? Itse haluaisin lähinnä koskettelua ja läheisyyttä naiselta.

      Sukupuoliyhdyntä ei edes kiinnosta, koska osaan masturboida. Sellainen asia jonka pystyy korvaamaan toisella jutulla, lakkaa merkitsemästä. Mutta naisen läheisyyttä ei voi korvata millään.

      Minusta sellaiset ihmiset, joilla on kymmeniä tai satoja seksikumppaneita, vain masturboivat toisella ihmisellä, kun eivät muuten osaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1733
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1107
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1033
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      128
      793
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      685
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe