Erakkoluonteinen nainen?

On hyvinkin. Itsekin olen ihan kuvauksesi mukainen. Rakkautta ja läheisyyttä kaipaan, mutta suureksi osaksi olen joutunut tyytymään unelmiin, koska ihmisiin tutustuminen on se mission impossible. Kun alkuun päästään ja kemiatkin toimivat, ei ole ongelmaa. Suhde kuitenkin karahtaa helposti karille, kun en umpirakastuneenakaan pysty nyhräämään yhdessä jatkuvasti.

En ole erakkoluonne, mutten todellakaan kestäisi ketään kyljessä nyhjäämässä 24/7. Etsin seurustelusuhdetta periaatteella kaksi itsenäistä ihmistä omissa asunnoissaan.

Ihanteeni olisi intensiivinen läsnäolo silloin kun ollaan yhdessä, muulloin oma rauha.

Näinpä juuri. Ongelmani olisi ihmissuhteessa juuri se, etten osaa olla huomioimatta toista, ja se alkaa ahdistaa jos toinen on koko ajan 'tyrkyllä'.
Tarvin ison reviirin.

Kyllä on olemassa, en kutsuisi itseäni erakkoluontoiseksi, mutta kaipaan todellakin paljon omaa aikaa. En minäkään kestä, jos jatkuvasti on ihmisiä ympärilläni, viihdyn kanssa yksikseni hyvän kirjan kanssa, kotona puuhastellen, lenkkeilen jopa mielelläni yksin (kukaan ei kävele samaa vauhtia, saan vaan kylmää). En välttämättä haluaisi asua yhdessä miehen kanssa, ihanteellinen suhde olisi,että nähdään silloin kun molemmille sopii, mutta luottamus tietysti pitäisi olla.

Itsekin olen alkanut tässä hieman erakoitumaan kun muutin tänne Helsinkiin, sillä en tunne ketään täällä ja kaikki kaverit jäivät toiselle paikkakunnalle. Olen aina viihtynyt ihan hyvin yksinkin, mutta minulla ei ole oikeastaan koskaan aiemmin ole tullut oltua näin pitkiä aikoja yksin, yleensä sitä aiemmin aina jotain sosiaalista elämää oli jokaiselle päivälle. Nykyään viikon kohokohtana voi olla se että vaihdan perinteisen terve, kiitos, hei -sanojen lisäksi pari kolme lausetta kaupankassan kanssa. Ei tämä elämä vieläkään mitenkään sietämätöntä ole, mutta kyllä se raja terveen ja epäterveen yksinolon välillä alkaa olla jo saavutettu.

Toki onhan se kiva aina välillä puuhailla niitä omia juttuja ja viettää aikaa yksin, mutta minusta parisuhteessa olevilla ihmisillä pitää olla jonkin verran myös sitä yhdessäoloa ja tekemistä. Jos parisuhteessa molemmat haluavat elää vain sitä omaa elämäänsä, tehdä lähes kaiken yksin, jopa asua erillään niin voiko tuota enää parisuhteeksi kutsua? Ehkä se on jo enemmänkin sellainen "panosuhde" mitä tällä palstalla paljon hehkutetaan.

Itse olen sitä mieltä että ihmisen pitää pystyä "uhraamaan" jonkin verran siitä omasta itsenäisyydestään ja yksinolostaan "parisuhteen alttarilla" jotta suhde voi toimia. Täysin itsekkäistä lähtökohdista toimiva ihminen ei voi elää toimivassa parisuhteessa, sillä parisuhteessa pitää osata ajatella "me" -näkökulmasta asioita eikä vain "minä".

Olen jossain määrin samoilla linjoilla. Alkuhuumassa minusta on kyllä kiva olla paljon yhdessä, mutta jossain vaiheessa kaipaa välillä omaa rauhaa. Minun kohdalla se ei tarkoita baari-elämää, vaan on kiva tehdä omia juttuja; kotitöitä, lukea lehtiä, käydä jumpassa, tehdä kauneudenhoitoja jne.

Ihmettelen myös joitain pareja, jotka ripustautuvat toiseen. Jos toinen on jopa pyytänyt omaa aikaa, roikutaan silti takinhelmassa kiinni koko ajan. Vaikka olisi jotain omia juttuja mitä pitää saada tehdyksi, ei voida päästää sitä toista yksin mihinkään. Miksi ei voi antaa toiselle omaa aikaa joskus. Aina pitää kulkea käsikädessä kumppanin kanssa joka paikkaan. Jos on "tyttöjen iltoja" tai "poikien iltoja", joku sinne kuitenkin tuo seurustelukumppanin vaikka asiasta on erikseen ilmoitettu.

Sinulle "jackaroo"; olen lukenut kirjoituksiasi täällä ja kuulostat mielestäni todella mukavalta ihmiseltä. Jos et ole jo tehnyt sitä, miksi et laittaisi treffeihin ilmoitusta itsestäsi? Sitä kautta voisit saada seuraa täällä pääkaupungissamme.

---Alkuhuumassa minusta on kyllä kiva olla paljon yhdessä, mutta jossain vaiheessa kaipaa välillä omaa rauhaa.---

En ole koskaan ollut parisuhteessa, mutta olen kyllä itsekin tuota mieltä että suhteen alussa sillä yhdessäololla ja tekemisellä on paljon suurempi merkitys kuin suhteen myöhemmissä vaiheissa. Jos jo alussa suhde jää etäiseksi, niin mitä edellytyksiä sillä on että siitä koskaan tulee mitään sen enempää?

Minäkin tunnen/tiedän noita tapauksia että kun vietetään kaveripiirissä ns. poikien iltaa niin kyllähän siinä joskus on joku sankari myös sen uuden tyttöystävänsäkin paikalla haalannut joko omasta tai tyttöystävänsä tahdosta, tai jos ei fyysisesti paikalle, niin sitten sitä ollaan 5 minuutin välein soittelemassa ja tekstaamassa sille omalle kullalla kun ei osata olla erossa edes muutamaa tuntia. Minusta tuo on kuitenkin väärin, jos suhteessa eletään sitä "kriittistä alkuvaihetta" niin kyllä sitä muut ymmärtää siinä vaiheessa että kyseiset henkilöt haluavat olla kahden ja osaavat jättää heidät rauhaan.

Mutta on myös olemassa niitä läheisriippuvaisia ihmisiä joilla tuo alkuhuuma ei vain tahdo koskaan loppua. Yhden sellaisen minäkin tunnen joka ei vielä parin vuoden suhteen jälkeen uskaltanut päästää poikaystäväänsä yksin käytännössä yhtään minnekään. Asiaa vaikeutti se että molemmat opiskelivat samaa alaa, asuivat yhdessä ja kaveripiirikin oli melko samaa pientä joukkoa. Mies ei päässyt kuin punttisalille yksin ja sinnekin hän tuli joskus naisen saattelemana.


---Sinulle "jackaroo"; olen lukenut kirjoituksiasi täällä ja kuulostat mielestäni todella mukavalta ihmiseltä. Jos et ole jo tehnyt sitä, miksi et laittaisi treffeihin ilmoitusta itsestäsi? Sitä kautta voisit saada seuraa täällä pääkaupungissamme.---

Olen ollut tässä jo yli 5 vuoden ajan täysin passiivinen parisuhde asioissa, en ole edes yrittänyt lähestyä kuin yhtä naista tuona aikana. Vähän vaikeaa se on yrittää tässä nopeasti muuttua täysin passiivisesta aktiiviseksi toimijaksi, varsinkin kun aiemmatkin kokemukset vuosien takaa eivät ole mitenkään rohkaisevia. Motivaatiota on, mutta en usko että minusta on vielä useaan kuukauteen treffailemaan. Itse vertaisin tätä treffailun aloittamista maratonjuoksuun, ei sitäkään nyt ilman valmisteluja ja harjoittelua aleta juoksemaan.

Tuon sosiaalisen "eristäytymisen" olen ajatellut korvaavani sillä että olen jo alkanut etsiä itselleni täältä työpaikkaa ja jättänyt tuon gradun murehtimisen vähän vähemmälle.