Käväisin aamulla marketissa ruokaostoksilla. Päädyin ostamaan jauhelihapakkauksen, joka oli ilmeisesti siellä kaupassa jauhettua.
Jauheliha oli melko lailla punaista ja siten ihan lihan näköistäkin. Mutta kun aloin kääntelemään raakaa lihaa lastan kanssa, se oli sisältä harmaata. Se puolen sentin kerros siinä päällä oli punaista lihaa.
Olisi mukava tietää, mitä myrkkyjä siihenkin oli laitettu, että liha näyttäisi punaiselta. Minä kun luulin, että kun tekee itse käsittelemättömistä raaka-aineista, ei tarvitse syödä lisäaineita.
En nyt halua mainita, mikä nimeltään kolmioon liittyvä marketti oli kyseessä.
Jauheliha oli melko lailla punaista ja siten ihan lihan näköistäkin. Mutta kun aloin kääntelemään raakaa lihaa lastan kanssa, se oli sisältä harmaata. Se puolen sentin kerros siinä päällä oli punaista lihaa.
Olisi mukava tietää, mitä myrkkyjä siihenkin oli laitettu, että liha näyttäisi punaiselta. Minä kun luulin, että kun tekee itse käsittelemättömistä raaka-aineista, ei tarvitse syödä lisäaineita.
En nyt halua mainita, mikä nimeltään kolmioon liittyvä marketti oli kyseessä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siinä mitään myrkkyä ole, ovat vain laittaneet myöhemmin jauhettua lihaa päälle, joytta näyttää punaiselta, jauhelihan harmaantuu äkkiä jauhamisen jälkeen hapen vaikutuksesta.
Luuletteko oikeesti et siellä kaupassa on aikaa laittaa "myöhemmin" jauhettua lihaa vanhemman päälle.
Haloo... Kyllä se liha on jauhettu just sillon kun se siihen laatikkoon laitetaan ei ennemmin eikä myöhemmin.
Ja juurikin hapen puutteesta se liha tummuu, ihan normaali reaktio ei ole huonoa jos ei haise, haju paljastaa heti huonon lihan jo pakettia avatessa.
Moni kauppa on luopunnut omasta jauhelihasta juuri tuon takia kun ihmiset eivät tiedä eivätkä erota hyvää jauhelihaa huonosta.
Jos olette epävarmoja ostakaa teollisuuden pakkaamia, ne on suojakaasussa väri on hyvä.
Olet hyvä esimerkki ihmisestä, joka on asunut koko ikänsä kaupungissa, harmaassa kerrostalossa näkemättä oikeaa elämää ja luontoa. Ainoat ruokatarvikkeet olet nähnyt suojakaasuihin ja muoveihin pakattuna.
Olet niin nuori ettet muista niitä aikoja, jolloin jauhelihaa ei pakattu teollisesti vaan se jauhettiin kaupassa tai sitten itse kotona. Sen jauhelihan kuuluu harmaantua sisältä, se on aitoa ruokaa eikä ole pilaantunutta jos ei haise. Käyttäkää ihmiset nenää ja silmiä, älkää lukeko "viimeinen myyntipäivä"-juttuja ja uskoko niihin sokeasti.
Nimim. Wanha kaupassa kävijä
Maalaistalossa on aloittaja kasvanut ja ollut jo alle 10-vuotiaasta tekemässä aitauksia naudoille, heinätöissä ym. Eli _pikkaisen_ meni vikaan tuo arviointisi. Nykyään kyllä asun kaupungissa, mutta silti tiedän että maito tulee alunperin lehmästä eikä kaupasta. Ikääkin on muuten yli 30 vuotta, ja kotona on jauhettu lihaa.
No jos lihan kuuluukin olla harmaata, niin miksi sitten ei anneta sen näyttää siltä? Sitä ajoin takaa, epäilin että jauheliha olisi värjättyä. Siinä saattaisin tietysti olla väärässäkin, myönnetään nyt sitten.
Timoselle tiedoksi:
Kaupassamme jauhetaan päivittäin tarpeen mukaan ja useita kertoja jauhelihaa jotka samantien pakataan styroxrasioihin ja vedetään kelmu päälle. Koska emme käytä suojakaasua, emmekä säilöntäaineita, jauheliha tummuu sen sisältämän hapen vuoksi. Pinta sensijaa säilyy pitempään helakan punaisena johtuen tuosta kalvosta joka suojaa pakettia. Sen läpi ei pääse happea tummentamaan lihan pintaosaa. Siis lihan oma happi on se tummentava tekijä, ei suinkaan hapettomuus.
Jokainen jolla on mahdollisuus kotona jauhaa lihaa, voi kokeilla asian henkilökohtaisesti ja nähdä kuinka käy!
Jep jep, itsekkin lihatistkillä töissä saa joka päivä näitä ihania asiakkaita vakuutella vaikka mistä tuotteista, kun "sieltä perähikiän salesta sain silloin vuonna -56 sitä haisevaa lihaa".
Mutta tiesittehän myös sen että kaupassa jauhettu jauheliha ei todellakaan säily kuin vuorokauden. Joka tunti jauhetun lihan bakteerikanta kertautuu miljoonalla. 24 tunnin jälkeen lihan bakteeripitoisuus on liian korkea turvallisesti syötäväksi. Joten jos ette ole varmoja tuotteen säilyvyydestä kysykää kaupassa ja USKOKAA henkilökuntaa.
Olen nuori tyttö lihatiskillä töissä ja tänään ei yksi mamma millään meinannut uskoa että lohta ei kannata ostaa vielä lauantaiksi. Se kun ei säily sinne melkein edes nollassa, saati sitten lämpimässä jääkaapissa... Lähti pois niskojaan nakellen hehkuttaen miten meillä sitten myydään varmasti vanhaa kalaa.
Lihatiskin tytölle vinkiksi, ellet jo tiedäkin!
Noita norjan lohifileitä kun laitat tiskiin näytille, niin älä koskaan lado niitä päällekkäin nahkapuoli vasten lihapuoli. Nahassa olevat mikrobit pilaavat kalan lihan nopeasti, jolloin fileen säilyvyys entisestäänkin lyheenee.
Tuo mitä sanot jauhelihasta pitää vain osittain paikkaansa. Säilyvyys riippuu näet paljolti siitä millätavoin käytettävää lihaa on käsitelty ja kuinka iäkästä se on.
Itse olen teurastamon kanssa kokeillut jauhelihan säilyvyyttä ja se kesti viikon täysin syömäkelpoisena. Viikon päästä sen bakteerimäärä oli vasta kaupan tiskissä normaalisti tarjottavan jauhelihan tasolla. Koe tehtiin terveysviranomaisten kanssa yhteistyössä.
Tuolle niskojaan nakkelevalle rouvalle vastasit aivan oikein, joten toimi niin vastakin, ehkä hän joskus ymmärtää että hänen etuaan sinä ajattelit, et kauppiaan!
Hyvää jatkoa sinulle!
Yrittääkö Teppo taas olla mukamas asiallinen vai?
Ei kannata uskoa kun sitä tietoa ei oikeesti kuitenkaan ole.
Itse ostan kalan aina sinä päivänä kun teen siitä ruokaa, jauhelihaa saatan ostaa jo päivää ennen, jos se on suojakaasuun pakattu. Suosin kyllä kaupassa jauhettua, se on aina samanpäiväistä ja siitä näkee kyllä mimmoisista aineista se on jauhettu.
Sitkeyttä sinne tiskin taakse, monenlaista saa kuulla ja nähdä ja jalat väsyy!