KOILLIS-LAPPI lehdessä oli (10.3) A Ojalan vaalikirjoitus. Häntä on markkinoitu Lapin edustajaksi eduskuntaan. Siinä kirjoituksessa ei mainittu sanallakaan Lapin aiheesta. Siinä puhuttiin koko ajan markan tai euron toimivuudesta markkinavoimien eduksi. En kiellä etteikö rahalla olisi merkitystä lapillekkin, mutta Ojalan pää oli koko ajan "pilven yläpuolella", mitä tulee lappilaisten elämänedellytyksistä huolta pitämiseen.
Ekonomisti, saattaa olla, mutta se ei riitä. Maailma on täynnä ekonomisteja ja aina ne on ryöstäneet syrjäseutuja sekä palvelleet niitä joilla jo ennestään on paljon.
Ojalaa kehuttiin Kemijärvellä, toisaalta lähes kaikki kaupungin asiat katsotaan menneen "päin persettä".
Joku sanoikin, että Ojala ei ymmärrä omaa tilaansa, ryhtyessään eduskuntaehdokkaaksi.
Ekonomisti, saattaa olla, mutta se ei riitä. Maailma on täynnä ekonomisteja ja aina ne on ryöstäneet syrjäseutuja sekä palvelleet niitä joilla jo ennestään on paljon.
Ojalaa kehuttiin Kemijärvellä, toisaalta lähes kaikki kaupungin asiat katsotaan menneen "päin persettä".
Joku sanoikin, että Ojala ei ymmärrä omaa tilaansa, ryhtyessään eduskuntaehdokkaaksi.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Hienoa Ojalan kirjoituksessa kuitenkin oli sen asian tiedostaminen, että PerusSuomalaiset ovat ainoa vaihtoehto nykyisille hallituspuolueille, sillä Ojala hyökkäsi lähinnä Soinia vastaan. Jos olet tyytyväinen nykymenoon, niin äänestä Ojalaa, jos et, niin äänestä jotain muuta :)
http://www.uusisuomi.fi/raha/110053-soinin-voima-huolestuttaa-euroopan-rahapiireja
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9717575
KOTIKYMPISSÄ Ojala soimasi Soinin mielipiteitä, mutta ei taaskaan sanaakaan LAPISTA.
arvoisat persut, kyllä lapinkin vuoro tulee. Kirjoitus oli vastine Soinin taitamattomuuteen. Ei sutkauksilla Suomea rakenneta. Jos haluat pettää itseäsi äänestä persuja.
Jos haluat pettää Lappia niin äänestä kokoomusta!
Ojala kirjoitti ihan oikein. Miten muka joku maantie tai ruopattu väylä toisi eläkerahastoille tuottoa ?
Tämä Soinin idea ei ole uusi eikä omaperäinen. Tästä ovat puhuneet toki monet muutkin puolueet aika ajoin mutta ongelmaksi tulee asiaan liittyvä juridiikka. Tuotto ja turvaavuus tulee toteutettua enemmän tai vähemmän epäsuorasti siten, että työllistetyt yritykset kasvavat ja luodaan laajemmin edellytyksiä kansantaloudelle kasvaa. Ulkomaiset sijoitukset eivät monessa suhteessa ole tällä hetkellä mikään onni ja autuus. Finanssikriisistä yms. toipuminen ei ole lähellekään vankalla pohjalla ja uudet uhkat vaanivat kulman takana.
Ojalan puoluetovereista Kataja ja Kanerva eivät tyrmänneet esitystä aivan noin ykskantaan kuin ex-kaupunginjohtaja.
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/03/kataja_soinin_ehdotusta_ei_pida_tyrmata_2415016.html?origin=rss
Persujen kannanotot ovat, tottakai, populistisia, mutta mitä niiden pitäisi olla. Eivät he voi puhua reaalipolitiikasta, kun heitä ei ole ollut sitä tekemässä.
Kun Ojalalla kiinnostaa ensisijassa -markka vaiko euro-, taikka Soinin (populistiset) kannanotot, kertoo vain siitä, että hän ei ole "kartalla", kun puhutaan lappilaisesta kansanedustajan tehtävästä.
Minä en missään tapeuksessa kannata persuja enkä kepua, mutta näen kyllä Ojalan kaltaiset edusmiehet turmioksi lapille.
NÄIN ON!
Itälapin etuja ajaa parhaiten Itälappilainen, ei EK:n käskyläinen!
Ojala ylivoimaisesti paras Lapista eduskuntaan! Pönttölakkia ei pidä enää koskaan päästää mihinkään puhujapönttöön. Jos puhututtaa, niin toimisi kuuluttajana Talontyttöjen konserteissa!
nuo etelän suharit on jo nähty,häpeä!
mehän tehhään vielä pönttölakista,matkailuvaltti,olettehan te sitä jo niin hyvin markkinoineet,kiitos siitä teille.
aikkariin vain kurssi pystyyn.
jos vähänkään historiaa tuntee,pönttölakkia on käyttäneet maailman sivu suurmiehet.
Kokoomusko se on masinoinut tuon Nivalan parjaajan, joka on räksyttänyt koko talven näillä palstoilla.
Kokoomuslaisetkin voisivat kertoa, mitä he aikovat tehdä Lapin hyväksi, jos pääsevät eduskuntaan, eikä nokkia toisten tekemisiä.
Arto Ojala on ominaisuuksiltaan ja taidoiltaan täysin suvereeni eduskuntavaaliehdokas. Ehdokkaan tulee olla esiintymiskykyinen,kielitaitoinen ja
tunnettu valtakunnan tasolla. Arto Ojala kuulu kykyryhmään. Hänet on kutsuttu useasti presidenttifoorumiin asiantuntiaksi. Arto Ojalan työhistoria on Lapin ehdokkaista ylivoimainen.Hänen kokemuksensa on kertynyt valtakunnan tason monesta huippuvirasta. Taloustiedoissa Arto edustaa valtakunnan huippua.
Arton tiedot löytyvät www.artoojala.fi. Lue niin tiedät enemmän.
NO MITEN NOIN HUIPPUMIES ON VAIN TÄÄLLÄ EHDOLLA?eIKÖ OO KYKYÄ MENNÄ SINNE.MISSÄ ÄÄNESTÄJIÄ ON PALJON ELIKKÄ UUDELLEMAALLE EHDOLLE?
mIES,JOKA EI OO KEMPASSA EHTINY MITÄÄN PAHAA TEHÄ ON NUHTEETON VISSIIN KOKO SUOMESA?
sIITÄ VAAN NY UURNILE!
Ei ole pahitteeksi jos niitä "etelän" kykyjä käytetään Lapinkin hyväksi, ei osaaminen ole pahaksi ollenkaan tarvitaan muutakin kuin mettäoppia ,siitä on jo mettättömät mettäläiset saaneet nokon tuntumaa.
Jos se Ojala, niin viisas ja kyvykäs olis, kuin jotkut antaa ymmärtää, tokko hän olis täällä kemijärvi-sallassa.
Virkaheitta, elinkeinoelämän pikunen juoksupoika. Ekonomistejahan niistä tulee, kun on kauppakoulun saanut käytyä.
En ole huomannut hänen esittävän ainuttakaan ajatusta Lapin kehittämiseksi, vaikka on osallisena kaikenlaisissa "ripunaaleissa".
Ojalalla on valmiit yhteydet elinkeinoelämään, työtä ja toimeentuloa täällä tarvitaan. Tällaisten verkostojen hankkimiseen menee yksi miesikä, joten valmlis mies taistoon. Ilman elinkeinoelämän rahoja täällä on turha haaveilla mistään kaivoksista tai vaikka lentomäestä - yhteydet pitää olla kunnossa.
Ei pelkkä vastaanpaneminen ja uhoaminen mitään merkitse, raha se on joka ratkaisee. Ollaanhan tuo jo koettu moneen kertaan.
Joten Ojalan elinkeinoelämän tuntemus koko Lapin käyttöön.
Minkähän ikäpolven edustajia ovat hänen yhteyshenkilöt elinkeino- ym. yhteiskunnalliseen elämään! Luulenpa, että eläkevaareja ovat eli ei enää vaikuttajia.
Valtiotieteen maisteri Arto Ojala on,ei taida kauppakoulu riittää. Tällähetkellä hänen tasoisiaan ehdokkaita Kemijärvi-Salla linjalla ei taida löytyä.Ajatuksia Lapin kehittämiseksi auttaa löytämään www.artoojala.fi ja lisää tapahtumakalenterista ,annetaan Artolle mahdollisuus alkaa Lapin rengiksi,eipä toiset ehdokkaat taida rengiksi haluta valtiaiksi näyttävät pyrkivän.
Ei Lappia yksin kehitetä.Täytyy olla yhteistyökykyä ja yhteyksiä valtakunnan päättäjiin yli puoluerajojen. Taloudelliset näkemykset ovat useinmiten kompromisseja. Ikä ja kokemus ovat erittäin suuria avuja talousasioissa.
Tunnettavuus ja taito ovat vahvuuksia Lappia kehitettäessä. Kaivosteollisuus
ja matkailu kaipaavat kansainvälisyyttä toimissaan. Kokoomuksen asettama ehdokas Arto Ojala omaa valtavan määrän Lapin kehittämissuunnitelmia ja tieto, taitoa. Lappi kaipaa vahvan edustajan eduskuntaan.
Arto Ojala on hankkinut Lapin yliopistolle huomattavia summia taloudellista tukea. Asia ilmenee Lapin yliopiston tukirahastosta. Nämä näkymättömät ja pyyteettömät toimet edistävät Lapin nuorten opiskelua ja Lapin yliopiston kehittämistä. Nämäkin toimet tulee huomioida harkittaessa eri ehdokkaiden
saavutuksia.
Arto Ojala on todella tämän maan huippu neuvottelija tosiasist sen paljastavat esimerkiksi tuponeuvottelut pystyivät neuvottelemaan ja lopuksi sopimaan Lauri Ihalainen ja Arto Ojala. Tätä oli yrittänyt mm. Koroma ja Heinäluoma.
Ojala vastusi jyrkästi suomen markan revalvaatiota josta seurasi kaksi perättäistä historiamme suurinta devalvaatioa 1992 keväällä. Ojalalla on kokemusta ja näkemystä sekä tomera vaimo Sallasta.Keskusta puolueen hallitsemaa kemijärveä ei kahdessa vuodessa muuteta,mutta muutos on jo alkanut.Arto Ojala ajaa lapin ja suoemen asiaa kaikkien hyväksi.
Kemijärveläinen viisaus: Tappelemalla ei talo pysy pystössä. Ojala osaa tämän ja siksi menestyy meidän muiden kaltaistensa kanssa.
Arto Ojalan yhteistyökyky ja ihmisläheinen neuvottelutaito tekevät hänestä Lapin ykkösehdokkaan yli puoluerajojen. Taloudelliset taidot ja yhteydet eri alojen henkilöihin vakuuttavat osaamistaan. Osallistuminen esimerkiksi useaan kertaan asiantuntijana presidenttifoorumiin kertoo hänen kyvyistään valtakunnan tasolla. Kansaedustajan työssä on tärkeää tunnettavuus ja taito käsitellä laajoja kokonaisuuksi sekä rakentaa laajamittaisia Lapin kehittämissuunnitelmia.
Lapissa pitää ajatella ilman uhoa, kenellä on edellytykset hoitaa vaativia Lapin tehtäviä vastuullisesti.
Se aika, kun A Ojala oli Kemijärvellä kaupunginjohtajana, tapeltiin hallintoelimissä kaiken aikaa. En väitä, että hän oli niihin riitoihin syyllinen, mutta ei hän kyllä mikään kokoavavoimakaan ollut.
Muistan, kun Ojala esiintyi tuponeuvotteluista kertovissa kuvissa, 8-90 luvulla, työnantajaleirissä, ei hänestä kyllä mitään sovinnontekijän tunnetta jäänyt.
Kokoomuksessa houkuteltiin hänet, jo muutenkin aneemista, eduskuntavaaliehdokaslistaa täyttämään ja kun harkintakyky pettää, niin tässä sitä ollaan.
Kokoomuslaisetkin, äänestäkää Lapin hyvin tuntevia ja sen puolesta toimivia ehdokkaita.
Esim. tämä itä-lappi on ollut vuosi-kymmeniä !! yhtä "periferiaa" . Nyt, vaan on esim. Kempassa 2 "jarrua" vapaaehtoisesti lähtemässä. Terveyden ja rakennuspuolen "ns. lehtorit ". Kyllä Arto osaa laskinta käyttää ja tuoda esille faktat, koko lappia ajatellen. Miksi tuollainen, kokenut ja elämää nähnyt "eläke-ukko" muuten jaksaisi tällaiseen "rumpaan" lähteä!? Metsään huutaa jokainen, mutta kuka tuo naamansa esille julkisesti ? KYSYN vaan ! SIKSI ARTO nro. 71.
P.s, Muutakin nähreenä...
Arto Ojala on kuulunut usean vuoden Lappi-työryhmään, joka on kehitellyt Lapin kehittämistä.Hän on kuulunut myös Itä-Lappi työryhmään, joka on myös kehittänyt alueen kriisiasioita sekä uudelleen kehittämistä. Ilmeisesti pietari pieni sinulla on huomattavia aukkoja tiedoissasi, joista puhut. Kokoomuksessa on asiat kunnossa. Äänestetään Arto Ojalaa yli puoluerajojen.
23. Yritysten voitoista maksamaa veroa pitää laskea.
täysin samaa mieltä
● jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
en osaa sanoa
● Ojala, Arto:
"Ja samalla pääomatulosta maksettavaa veroa voidaan lievästi kristää."
5. Maahanmuuttajien vastaanottamista ja tukemista verovaroin on tiukennettava.
täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
● jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
en osaa sanoa
● Ojala, Arto:
"Tarvitsemme lähivuosina työperäistä maahanmuuttoa. Pakolais- ja turvapaikanhaku pitää erottaa tästä."
6. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.
täysin samaa mieltä
● jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
en osaa sanoa
● Ojala, Arto:
"Nato on täysin muuttanut muotoaan kylmän sodan ajoista. Se on nykyään kriisinhallintaorganisaatio. Nato lähestyi Venäjää joulukuun Lissabonin kokouksessa merkittävästi. Asia on syytä hoitaa sitten, kun mielipide on kypsynyt."
12. Asuntolainojen korkovähennykset on poistettava asteittain.
● täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
en osaa sanoa
● Ojala, Arto:
"Hitaalla aikataululla osana kestävyysvajeen purkua."
14. Kunnalliset peruspalvelut on tuotettava ensisijaisesti kuntien omalla henkilöstöllä.
täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
● täysin eri mieltä
en osaa sanoa
● Ojala, Arto:
"Aina on syytä katsoa, miten palvelut tuotetaan tehokkaimmin, kunnan omana työnä, yksityisen tuottamana tai 3.sektorin tuottamana. Vastuu järjestämisestä ja laadusta on aina kunnalla."
19. Lakko-oikeutta ei ole tarvetta rajoittaa millään tavalla.
täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
● täysin eri mieltä
en osaa sanoa
● Ojala, Arto:
"Avainryhmien osalta pitää neuvotellen hakea nykyistä paremmat toimintamallit."
22. Työttömiä on kannustettava töihin porrastamalla työttömyysturvaa nykyistä voimakkaammin.
● täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
en osaa sanoa
● Ojala, Arto:
"Ansiosidonnaista työttömyysturvaa on lyhennettävä 500 pv:stä mutta samalla sen tasoa on alkupäässä parannettava."
EIKÖHÄN TÄMÄ KERRO KAIKEN!
Eipä taida Ojala paljoa korvaansa lotkauttaa lappilaisten puolesta. Herrakerhon korkea-arvoinen jäsen, kyllä mennee muut edut ja asiat edelle!
Hyvät ystävät, vaalit ovat kuukauden kuluttua. Ministeri Paavo Väyrynen hylkäsi surutta Lapin. Tennilä ja Manninen luopuivat vanhuuttaan. Heidän äänensä ovat menossa uusjakoon. Näillä äänillä ei ole poliittista kotia. Keskittämällä äänet uudelle ja pätevälle ehdokkaalle saisi Lappi varman ja vakaan edustajan eduskuntaan. Arto Ojala no 71 täyttää tämän edustajan vaatimukset yli puoluerajojen.
Ylen vaalikoneessa Nivala rakentaisi tulevan hallituksen Kepun, persujen,demarien varaan. Nivala kai kaipailee vanhaan poliittiseen kotiin vasemmistoon.
Vertailussa Hanna Mäntylä ja Arto Ojala
http://yle.fi/vaalikone11/index.php?emp=l-1.d-15.s-6.q-2.ps-1&ems=Vertaile valittuja&emec[c3422]=3422&emec[c3303]=3303
eipä ole vaikeaa sanoa kumpi ajaa lapin ja tavallisen ihmisen etua ja kumpi tiukkaa kokoomuslaista rikkaille lisää rikkautta periaatetta.
Nivalalla yvä ajatus:KANSANRINTAMA keskusta,persut ja demarit!Tätä Soinikin tukee
Nivalalla ei ole sanansijaa hallitusneuvotteluissa. Persujen yllättävä takaisku sulkee ne pois hallituksesta. Persujen mahdollisuudet saada edustajaa LAPISTA on erittäin vaikeaa jo ehdokasasettelun vuoksi. Äänestämällä persuja petää vai itseään. Persuille, kristityille ja muille pienryhmille annettu ääni menee hukkaa.
Kyllä tuo Ojala väärällä alueella ehdokkaana, sillä hän on suuren rahan etujen ajaja,
eikä täällä lapissa ole suurta rahaa ketä edustaa, joten jos hän tulee valituksi niin
hän hän ajaa vain etelän suurten firmojen etuja ja sitä kautta lapin riistämistä
Tapani Niemi olisi hyvä puolustamaan tämän alueen, sillä hän ajattelee pitemmälle tulevaisuuteen, kosa tämä sukupåolvi syö ahneuksissaan leivä omilta lapsiltaan, ja nuoret joutuvat tulevaisuudessa lähtemään täältä pois
Tätä aluetta ei saisi kehittää lyhytnäköisesti pilaamalla alueen luontoarvot, joitenka pilaamista aiotaan jatkaa jokiyhtiön voittojen maksimoimiseksi etelän hyväksi
Kemijärven vedet ovat jokiyhtiön pilaamia
säännösytely altaiden kautta
Kemijokiyhtiötä ja metsäojittajia pittää vaatia puhistamaan sotkunsa, kun ovat aikaansaanoksillaan sen pilanneetkin
Kemijärvellä olisi hyvät mahdollisuudet kesä matkailun alalla, mutta tuo haiseva vesi ei ketään houkuttele
Tein hs vaalikoneen. Ojala viimeinen eli sopimattomin. katsoin ojalan vastauksia. Lapsilisät verolle, Kiinteistöveroa lisää, EUrahastoon lisää suomen rahoja, Eläkeikää väkisin reippaasti lisää.
On Ojalalla arvot kohdallaan, juuri Kokoomuksen arvoja ovat
Missäpäin asut, kun puhut tommoista Kemijärven veden laadusta. Asun 4km etelään entisestä Sellutehtaasta Kemijärven rannalla. Vesi on kirkasta, ei haise ja kuhakin on palannut järveen.
Vesi on uimakelpoista ja muutenkin järvi on näyttänyt parhaat puolensa.
Ota selvää asioista äläkä heitä moista tunkiota Kemijärveen, kun et ole näköjään käynytkään täälläpäin
Lapissa on "kesämatkailuun" sopivia jokia ihan riittävästi, jos kriteerinä käytetään Kemijoki OY:n tekemisiä. Ei kai meidän ensisijainen tehtävä ole hyysätä matkailijoita ja rakentaa Lappia heitä varten. Täällä asuvien ihmisten toimeentulo se tyrkein asia lienee.
Lapin luonnonvaraisista joista Tornio- ja Utsjoella on arvoa taloudellisesti matkailukäytössä. Kemijoestakin voisi tulla, jos se entisöitäisiin, purkamalla kaikki voimalaitokset, entisöimällä kosket, tasaamalla kaikki metsäojat, suot entisöitäisiin. Mitä me lappilaiset siitä saisimme, parhaimmillaan muutaman lohen, nykyisten kalojen lisäksi.
Kesämatkailijat kalastavat jokien syrjäisimmissä paikoissa, heiltä on erittäin vaikeaa nyhtää rahaa, meidän tarpeisiin, muuteman Kiinassa tehdyn matkamuiston ostavat. Talvimatkailu on toki tärkeä rahasampo.
Rakennetaan Kemijoki valmiiksi.