Kaveri masentui suurten paineiden alla ja kävi heti aluksi keskussairaalssa asiantuntijan puheilla. Mieleen oli tuolta reissulta päällimmäisenä jäänyt psykiatrin/psykologin (en tiedä kumpi) lause "Sun pitäis reipastua".
Aika amatöörimäisesti sanottu pitkän koulutuksen saaneelta. Iso virhe.
Huonosti itseilmaisun hallitseva kaveri on edelleen kuin varjo entisestään, eikä tunnu saavan apua mistään. Oma taistelutahto on luonnollisesti nollassa tässä vaiheessa. Pitäis varmaan kävellä yhdessä pääkallonpaikalle vastaanottohuoneeseen ja kertoa, että yrittäkää hoitaa tämä mies kuntoon. En ole lähiomainen, joten tuskin onnistuu.
Eli alan ammattilaiset: olkaa ensi hetkestä alkaen tarkkoja, kun joku (mies!) uskaltaa tulla vastaanotolle kertomaan, että nyt menee henkisesti huonosti.
Aika amatöörimäisesti sanottu pitkän koulutuksen saaneelta. Iso virhe.
Huonosti itseilmaisun hallitseva kaveri on edelleen kuin varjo entisestään, eikä tunnu saavan apua mistään. Oma taistelutahto on luonnollisesti nollassa tässä vaiheessa. Pitäis varmaan kävellä yhdessä pääkallonpaikalle vastaanottohuoneeseen ja kertoa, että yrittäkää hoitaa tämä mies kuntoon. En ole lähiomainen, joten tuskin onnistuu.
Eli alan ammattilaiset: olkaa ensi hetkestä alkaen tarkkoja, kun joku (mies!) uskaltaa tulla vastaanotolle kertomaan, että nyt menee henkisesti huonosti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan uskomattomia nuo jotkuu lääkärit..mutta en voi sanoa olevani yllättynyt. Tosi paljon kuulee tuollaisia juttuja hoitohenkilökunnasta puhuttavan, oon tosi pahoillani sun kaverin puolesta!
Mä tein mun kaverin kanssa sillei, että varasin sen puolesta lääkäriajan ja yhdessä mentiin vastaanotolle. Eli kyllä sinne saa mukaan mennä jos se sopii asianomaiselle.
Sit vielä ennen sitä lääkärille menoa sovittiin että sopivasti liiotellaan jos on nihkeä lääkäri. --> Asiat alkoivat selvitä, mutta hoitoa piti "vaatia", ja nimen omaan jutteluaikaa, ei pelkkiä pillereitä.. Mä sanoin, että pillerit otetaan mukaan vasta terapiakäyntien aikan/jälkeen mikäli niistä sit on hyötyä siihe terapian käymiseen.
Nyt muutamaa vuotta myöhemmin on sekä kaveri että minä ollu onnessaa ku yhdessä haettiin apua. Ei masentunu pysty välttämättä itse ajamaan asioitaan.
toivottavasti teidän asia selvii myös.
Aika tuttua tekstiä siltä ajalta kun sairastin vaikea-asteista masennusta. Minua kierrätettiin parin vuoden ajan paikasta toiseen juttelemassa. Lääkkeet saatiin mutta kuntoutuksesta tai uudelleenkoulutuksesta ei haluttu keskustella. Mieleenpainuvimmat lauseet ovat olleet:
"Sinulla pitäisi olla enemmän tavoitteita elämässä"
"Minkälaisia suunnitelmia sinulla on sen asian (masennuksen) suhteen?"
"Tiedätkö kuinka paljon potilaita meillä on tänne jonossa jotka oikeasti tarvitsevat hoitoa"
Asiat lähtivät rullaamaan vasta kun sain keskellä yötä niin pahan paniikki/ahdistuskohtauksen että lähiomainen joutui viemään minut psykiatrisen päivystykseen. Tunnin mittaisen käynnin aikana kartoitettiin tilanne ja tarvittavat toimenpiteet, joita ei oltu kyetty arvioimaan pari vuotta kestänen hoitosuhteen aikana terveysasemalla. Siitä sitten lähete kiireellisenä psykiatrian polille hoitoon. Kiireellinen tarkoitti tässä tapauksessa sitä että hoidon on alettava viikon kuluessa. Jouduin toki pommittamaan psy.polia puhelimitse lukuisia kertoja ennenkuin vaadittu vastaanotto ja jatkohoito järjestyi-
Tyypillistä.
Jos omilla jaloillaan tulee tuntuu, että apua ei vain saa.
Isot kriisit elämässä...noh, kriisikeskuksesta kyllä soittivat perään ja kyselivät kuulumisia (poliisin ilmoituksen perusteella) mutta se siitä. Se oli hieno ele mutta ei riittävä. Muuta apua en saanut vaikka mistä hain.
Psykiatrisen puolelta, terkkarilta, perheneuvolasta (ainoita jotka ottivat vakavasti mutta heillä ei ollut oikeaa apua) ja jopa lastensuojelulta. Mutta ei. Taputtivat olalle koska elämä nyt on sellaista =)
Ja sitten kun aloin itsehoitamaan itseäni päihteillä jne. ja hain apua lopulta siihen ja niillä peittämiini ongelmiini, sain kuulla juuri noita "reipastu nyt nuori ihminen" - juttuja ja ovi lyötiin kiinni. Olinhan itse ongelmani aiheuttanut (addiktiot).
Hienoa.
Muuten en edes vaivaa yhteiskuntaa mitenkään. Hoidatan lääkärikäynnit ja hammashuollot jne yksityisellä. Toivotaan että veromarkoista on jollekin hyötyä, muutakin kuin torkkupeitteitä =)
Itselläni on taas päinvastaisia kokemuksia psykiatriasta. Pelkkää hyvää sanottavaa löytyy.
Itse otin yhteyttä psykologiin, joka kartoitti tilannettani muutaman keskusteluajan perusteella. Yhdessä varattiin aika terveyskeskuslääkärille. Psykologi kävi puhelimitse tapaustani läpi lääkärin kanssa ja minun ei tarvinnut kuin hakea sairaslomatodistus, lääkkeet ja lähete psykiatrille.
En ole joutunut kertaakaan kyseinalaistetuksi hoitohistoriani aikana (noin 8 vuotta). Ensin oli vaikea masennus, sitten psykoottinen masennus, sitten kaksisuuntainen mieliala häiriö, jossa molemmissa ääripäissä psykoottisuutta ja viimeisin diagnoosi oli skitsoaffektiivinen häiriö.
Alkuperäinen psykologi, joka lähes pakotti minut lääkärille sairauslomaa hakemaan, oli tosi ymmärtäväinen ja mukava tyyppi. Nykyinen hoitotahon kanssa ei niin henkilökemiat natsaa, mutta saanpahan ainakin purettua mieltäni.