Kun täytin 18 niin katosivat lapsuuden sydän ystävät.
Harmittaa vielä tänäkin päivänä, täytän kohta 20.
Kun teinivuodet viettää kahden tietyn ystävän kanssa, joiden kanssa on jakanut surut ja kaikki ilot. Yhdessä ollaan viikonloput juhlittu, harrastettu, matkailtu, naurettu itkemiseen asti ja vannottu aina olllaan ystäviä eikä jätetä toista ja kuunnellaan toistemme murheet.
Ystäväni vastasi eräs päivä ettei enää kiinnosta olla ystäväni.
Tähän loppui entinen taival, vieläkin harmittaa kovasti ja aika ei paranna näitä haavoja kun kaikki valokuvatkin nuoruusvuosista on jollain tavalla heihin yhteydessä..
Ei enää ystäviä
aikuisuus vie ystävä
3
170
Vastaukset
- horsmaan
Haluaisin vastata tuohon muutenkin kuin että sääli homma. En silti kerrassaan käsitä, miten jotakuta sellaista voi pitää tosi ystävänä, joka noin vain heittää, mutta se ei ehkä kauheasti tilannetta muuta.
hmm Anna itsellesi anteeksi.
- aitoa ystävyyttä?
eipä ollut tosiystävä se, joka toisen noin vain ulos elämästään heittää ellei ole pätevää syytä :( itsekkin kuulin ettei eräs ole enää ystäväni, vaikka apuani kyllä vasta äskön pyysi. noohhh, saa nähdä, hädässähän ystävä tutaan, mutta eikat sellaista tarvi auttaa, joka on joka toinenpäivä ystävä ja jokatoinen päivä ei ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1973186Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2712718Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil82376Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:181580Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no4081475Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/141433711351Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.2961338- 931252
Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska531236Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1671154