Miksi puheliaat ei voi olla puheliaita hiljaisen seurassa?

Se on välillä vaikeaa yrittää itse pitää jutun juurta yllä, jos toinen ei millään lailla osallistu keskusteluun. Menee enemmän kyselytunniksi koko homma, ja kyllähän siinä vaivaantuu.

Niin, ihan totta on aika kamalaa kun minä hiljaisena ihmisenä joudun pitämään juttua yllä, ku toinen vaan vaivaantuilee.

Joskus varmaan se puhelias ei oikeasti osaa hiljaisen kanssa heittää läppää, jos hiljainen on hiljaa.

Mutta veikkaan, että aika usein kyseessä on ehkäpä alitajuinenkin statuskysymys. Se puhelias, joka yleensä on myös suositumpi kuin ujo, ei mielellään osoita ympäristölleen, että tässä mä juttelen luuserin kanssa.

Ainakin itse pystyn jotain läppää heittämään kahden kesken lähes kenen kanssa vain, mutta sosiaalisesti korkea-arvoisempien joukossa onkin sitten aika hiljaista. Yleensä reaktiota tulee vain, jos keksii jonkun hyvän vitsin tai sattuu osaamaan sanoa jotain jostain mielenkiintoiseksi koetusta ajankohtaisesta aiheesta. Muuten ollaan vähän kuin ei tunnettaisikaan.

Joo tuo on aika jännä ilmiö. Siihen voi olla monia syitä. Esimerkiksi ujo ihminen saattaa usein näyttää vaivaantuneelta, joten toinen päättelee siitä, että ujo ei haluakaan jutella hänen kanssaan.

Sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset osaavat myös ottaa hyvin toiset huomioon jutellessaan, ja jopa luottavat siihen, että vastapuoli reagoi jonkinlaisella odotetulla tavalla, jolloin se keskustelu saa jonkinlaisen sulavuuden tunteen. Saattaa olla, että puhelias ihminen ei yksinkertaisesti oikein osaa jutella ujon kanssa, jolloin hän saattaa pelästyä tilannetta, ja juosta karkuun.

Tietenkin on olemassa sellainenkin ryhmä ihmisiä, jotka vain juttelevat omia juttujaan riippumatta siitä miten vastapuoli reagoi tai on reagoimatta. Näiden henkilöiden jutut ovat tosin usein melko epäkiinnostavia.

Ihanaa, joku muukin on huomannu saman ilmiön! On se kumma, kun ne puheliaat ihmiset ei puhu sillon mitään, kun ovat kahdestaan hiljaisen kanssa. Itse olen hiljainen ihminen (inhoan omaa hiljaisuuttani..), mutta inhoan tollasia hiljasia hetkiä ja yritän aina keksiä jotain puhetta, ettei olis niin hiljasta..

Puheliaiden on monesti vaikea ymmärtää miksi joku on hiljainen ja se voidaan ymmärtää haluttomuudeksi. Ja tosiaan voi olla vaikeaa jos on yksin vastuussa keskustelun kulussa. Molempien pitää tulla vastaan. Mutta tämä on niitä yksiä perusjuttuja, joka vaivaa niin monia. Ekstrovertit eivät ymmärrä introverttejä ja toisinpäin. Introvertit ovat maailmassa vielä vähemmistössä. Vaikka tosin omasta mielestäni Suomessa introverttiys on "hyväksyttävämpää" kuin monessa muussa maassa. Täällä Enkkulassa ne pitävät itseään epäsosiaalisena kansana, mutta kyllä täällä kuuluu hyviin tapoihin vääntää jotain small talkia.

Tuo on suorastaan naurettava ilmiö. Mä olen ite hiljainen ja sosiaalisesti passiivinen. Kyllä mä kuitenkin osaan jutella jos joku toinen aloittaa tai kertoilee jotain...

Minusta on vaan käsittämätöntä että on kuin ihmiset tuollaisissa tilanteissa ajattelisivat että heillä on jotenkin suurempi oikeus olla hiljaa kuin mulla. Ymmärtääköhän kukaan tätä? Mä siis ihmettelen että miksi multa odotettais jotain sellaista mihin toinen ei jostain syystä mun seurassani pysty? Kenellä on "vastuu" sosiaalisissa tilanteissa ja miksi?

Mun iptäis varmaan ihan oikeasti tappaa itseni, kun kaikki muutkin joka tapauksessa haluavat minusta eroon.

Itelle tulee tosi kiusallinen olo ku toinen yrittää alottaa jotakin smalltalkia.

Olkaa vaan kaikki hiljaa.

Mä tykkään tälläsissä tilanteissa oikein piruuttanikin nauttia hiljaisuudesta ja katsoa kuinka tukaluus lisääntyy tässä yleensä niin puheliaassa henkilössä. Varsinkin tilanteissa, joissa tää toinen ei pääse tilannetta pakoon ja on "jumissa" siinä hiljaisuudessa. Hah! Ehkä joutuvat katsomaan vähän itseään peiliin siinä. Tai sitten käy niin että alkavat räpläämään kännykkäänsä...

Parasta tietenkin on kun on sellainen yhteisymmärrys toisen ihmisen kanssa, ettei sanoja aina tarvita ja voidaan olla hiljaa ilman minkäänlaista vaivaantuneisuutta :)

Tuli yksi hyvä esimerkki yliopistolta. On yksi nuorimies, samalla kielikurssilla kanssani, joka on yleensä ottaen sosiaalinen, puhelias ja iloinen. Mutta kun on minun kanssani kahdestaan niin saan AINA olla se keskustelun aloittaja, muuten tulee liian pitkä hiljaisuus mikä varmaan hänenkin mielestä on vähän kiusallista, mutta hän ei ikinä tee aloitetta minun kanssani.

Jos ujo ei hoida omaa osuuttaan keskustelusta kunnialla, onko oikein ja kohtuullista odottaa, että se puhelias osapuoli hoitaa homman yksin kotiin?

"Jos ujo ei hoida omaa osuuttaan keskustelusta kunnialla, onko oikein ja kohtuullista odottaa, että se puhelias osapuoli hoitaa homman yksin kotiin?"

Mutta entä tuo minun antama esimerkki, kun itse ujona ja hiljaisena olen yksin yrittänyt pitää small talkia yllä mutta hän ei viitsi edes yrittää vaikka hänellä paremmat puheenlahjat on?

Eikö yleensäkin ole ok että se joka osaa/haluaa puhua enemmän, voisi ottaa vähän enemmän vastuuta koska se on hänelle luonnollisempaa? Eikä odottaa samaa suoritusta siltä jolla ei yhtä paljon taitoja ole

Satuin kohdakkain selvästi ujon ja hiljaisen miehen kanssa, joka keskustelutilanteessa sai puristettua suustaan "kysy vain mitä haluat tietää". Tunsin kyllä suurta myötätuntoa tätä miestä kohtaan, mutta olin hiukan vaivaantunut, kun yritin keksiä keskustelunaiheita. Kun olin kysellyt ammatit, työpaikat, harrastukset ja muut mielenkiinnon kohteet ja vastaukset olivat yksi- tai kaksisanaisia, niin kertakaikkiaan vaan jutun aiheet loppuivat ja olo oli tosi vaivaantunut, vissiin molemmilla...

Niinpä! Tätä olen itsekin miettinyt aina. Olen hyvin ujo ja joka kerta kun joudun kahden kesken jonkun yleensä hyvin sosiaalisen ja reippaan ihmisen kanssa, ei silloin tämä henkilö sano sanaakaan minulle ja kumpikin vain tuijottelevat seiniä tms. Ehkä sosiaaliset ja puheliaat sitten ovat kuitenkin ennakkoluuloisia meitä ujompia ja hiljaisempia kohtaan, eli ovat itsekin vähän pelokkaita silloin, kun eivät ole kaltaistensa seurassa.

Hmmh. Itsekkin olen huomannut, että nämä kälättäjät harvemmin tulevat ujoille puhumaan. Sitten kun tulee hiljainen tilanne alkaa päässä miettimään "keksi jotain puheen aihetta,keksi jotain..." Sitte saatan väkisillä yrittää jotain pientä ja sitte annan olla. Tosin on se jännää, että on sellasia harvoja ihmisiä jokka oikeasti saavat hiljasenki rentoutumaan ja puhumaan, jopa vitsailemaan... Mutta onko se sitten jo taitolajin puolella?

Olen itse yleensä juuri tuollainen sosiaalinen ja puhelias, mutta ujous iskee pintaan joskus jos tilanne on kiusallisen hiljainen. Keskustelu vaatii aina vastavuoroisuutta ja toisten sosiaalisten kanssa esiintyy vähemmän tuota pelkäämääni väkinäisyyttä. Jutustelu on paljon helpompaa, kun myös toinen osapuoli tarjoaa tarttumapintaa, jonka pohjalle keskustelua voi rakentaa.

Toisaalta tärkeä syy, miksi ujojen ihmisten kanssa muutun itsekin hiljaisemmaksi on, etten halua vaikuttaa heidän seurassaan ärsyttävältä tohottajalta. Usein yritän muuttaa omaa "sosiaalista tyyliäni" sen hetkisen seurani kaltaiseksi ihan tiedostamattakin. Usein onkin käynyt niin, että jonkin aikaa yksinpuheltuani päätän tukkia turpani, niin kyllä se ujokin sitten hetken mietittyään heittää jotain ja keskustelu lähtee taas käyntiin.

Suoraan sanottuna vituttaa kun yrittää pitää juttua yllä ja toinen on vaan kuin mykkä paskalla ei sanaakaan saa ulos vaikka sorkkaraudalla vääntäis!
Muistan yhdenkin tyypin, ainoa mitä se osas sanoa oli "niin varmaan" joka asiaan mitä yritin ottaa puheeksi! Ei hitto vie huvita edes yrittää enää!
Mitä te oikein odotatte!? Ette kai voi edellyttää että kukaan jaksaa olla suuna ja päänä kun ainoa vastakaiku on mykkä hiljaisuus ja torjunta!?!
Ei kiitos, mulle riitti! Saatte mädäntyä hiljaisuudessanne!

jos siitä ujoudesta ei tee ongelmaa itelleen niin no problem
mutta itse teen ongelman siitä itelleni, mun kohdalla tyypillistä että teen asioista ongelmia.
näen asiat vaikeina....
ei työkykyä, ei puheliaisuutta ihmisten keskuudessa, ei mitään positiivista.
Kotona vain jäädään sitten jurottamaan ja höpöttämään isän kanssa kaikesta mistä vain on mahdollista.

Kyllähän mä sukulaisteni kanssa kestaan eli juttelen, ihan normitavalla
mutta sitten vieraiden kanssa ei tule mitään.
RAASTAVAA TÄÄ UJOUTENI.

"Kyllähän mä sukulaisteni kanssa kestaan eli juttelen, ihan normitavalla
mutta sitten vieraiden kanssa ei tule mitään.
RAASTAVAA TÄÄ UJOUTENI."

Joo, ja sitten valitetaan että miks puheliaat ei juttele teidän kanssa! Itse vastaat tuohon kysymykseen!
Voishan sitä pitää vaikka viiden tunnin esitelmän merimakkaran sielunelämästä, ujo vaan istuu ja kuuntelee kun hepo kelloa eikä saa sanaa suustaan!
KUKA JAKSAA!!!!!??????

Puheliaat eivät osaa aloittaa keskustelua hiljaisten kanssa, koska he luulevat että tyyppi on hiljainen sen takia ettei hän halua juttuseuraa tai halua päästää ketään tutustumaan itseensä, vaikkei se ikinä ole totta. Ite olen ollut tuollaisissa tilanteissa lukemattomia kertoja sinä hiljaisena osapuolena. Kokemuksesta olen oppinut, että juuri itse on tehtävä aina se aloite, koska tietää että toinen ei sitä ikinä varmasti tule tekemään. vituttaa aina kun joutuu väkisin keksimään jotain typerää sanottavaa, niin tulos aina jotain pinnallista mistä ei muutamaa lausetta pitempää keskustelua synny.

Hassua sinänsä, että hyvin hiljaisena ihmisenä olen kokenut molemmat ääripäät. Olen ollut keskustelussa sekä hiljaisempi osapuoli että puheliaampi osapuoli. Hiljaisemman ihmisen kanssa osaankin useimmiten johdatella keskustelua sujuvasti, mutta on tullut niitäkin tilanteita vastaan, jolloin olen tuntenut itseni idiootiksi keksiessäni juttua itseäni hiljaisemman jatkaessa vaan hiljaa oloa. Kiusaannuttavaa pidemmän päälle. Olen kieltämättä itsekin syyllistynyt joskus hiljaa olemiseen taas puheliaamman seurassa esim. yhteisen kiinnostuksen aiheen puuttuessa tai saattanut vaan pitää tätä puheliasta ihmistä hyvin epäkiinnostavana/-miellyttävänä tai ehkä tilanne on muusta syystä ollut vaan ikävä ja outo.
Toisaalta olen joskus myös yrittänyt vääntää väkisin juttua itseäni selvästi puheliaamman henkilön kanssa tämän vaan tuhahdellessa takaisin. Joskus on kivampi puhella yksistään koko pitkän ajomatkan. Saapa sitten kerrankin vuodattaa kaikki asiansa toisen esittäessä tuppi suuta ja voi kysellä kaikki epäselviksi jääneet asiat, kun saa kahden kesken haastatella toista. Toisinaan voi vaan olla hiljaa, jos toisesta ei saa mitään irti ja kaikki oma energia menee jutun väkisin vääntämiseen.
Olen myös aina silloin tällöin tavannut näitä tosi taitavia puheliaita ihmisiä, jotka osaavat jutella hiljaistenkin ihmisten kanssa kiinnostavia ja saavat toisen innostumaan ja nauramaan. Toisinaan taas tapaa ihmisiä, jotka ovat liiankin puheliaita, eivätkä anna suunvuoroa ollenkaan tai jaksa kuunnella edes vastauksia. Pahimmassa tapauksessa vastaavat itse omiin kysymyksiinsä puolestani minun miettiessäni hetken vastausta.
Miehenikin luuli minua kauhean puheliaaksi, kun en malttanut olla yhtään hiljaa tavatessamme ja tutustuessamme. Mahtoi anopille olla yllätys, että olenkin itse asiassa oikeasti hyvin hiljainen ihminen, kun henkilökemiat ei toimi tms..

Ihmisiä on niin monenlaisia. Tässä keskustelussa onkin jo tärkeimmät pointit tulleet ilmi, että puhelias ei välttämättä koe ujon seurassa oloaan niin hyväksytyksi kuin puheliaamman seurassa, ihan kuten ujokaan ei varmasti osaa avautua toisen ujon seurassa.

Toisaalta on niin että ujon pitäisi itse tulla toista vastaan, jos haluaa tutustua. Se on ihan selvä juttu. Mutta toisaalta, ujo on jollain tavalla "kyvyttömämpi" kuin se puhelias, rohkeampi ihminen, ja ujoa saattaa nimenomaan rohkaista avautumaan se, että toinen osoittaa puheliaisuudella hyväksyntäänsä. Siinä vaan saattaa kestää jonkin aikaa, ja jos toisella ei kärsivällisyys riitä, juttu kaatuu sitten siihen. Mutta voiko sitä kärsivällisyyttä toisaalta vaatia.

Jos ujo vaikka uskaltaisi ihan suoraan sanoa, että "olen epävarma ja en uskalla avautua itsestäni, mutta haluaisin ehdottomasti olla seurassasi ja tutustua sinuun" se olisi varmasti todella edistävää... mutta ujo usein häpeää itseään jolloin se oman epävarmuuden esilletuonti on mahdoton ajatus. Vaikka se kyllä varmasti tulee esille muutenkin, paitsi että se saattaa verhoutua tietynlaiseen välinpitämättöön tai suorastaan ylimielisyyteen, joka taas on ehkä juuri se syy miksi heihin ei sitten halua tutustua.

Ja muuten ujokin voi olla todella puhelias oikeassa seurassa.

Löysin tämän keskustelun vasta nyt! Itse opiskelen luokassa, missä kuulun siihen hiljaisten ryhmään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi kiinnostunut muista tai osaisi keskustella vastavuoroisesti heidän kanssaan. Mulla lähinnä ongelmana on aloitteen tekeminen, ainakin uusissa ihmissuhteissa. Jos aloite lähtee alussa toisen puolelta, niin minusta saattaa saada ihan normi-keskustelijan.

Saman olen huomannut, että nämä räpätädit eivät pahemmin hiljaisia lähesty. Keskustelevat ja heittävät vitsiä vain keskenään, hyvä jos tervehtivät, kun tulee aamulla paikalle. Ryhmäkeskusteluissa he puhuvat vain toisilleen eivätkä ota hiljaiseen välttämättä edes katsekontaktia, vaikka tämä miten olisi muuten mukana keskustelussa. Kun hiljainen yrittää arasti aloittaa jonkun lauseen, niin joku puheliaampi keskeyttää sen heti alkuunsa ja sitten ihmetellään miksi hiljainen ei sano mitään?!

Mua ei edes kiinnosta keskustella ryhmässä, missä nämä puheliaat eivät edes katso hiljaisempaa henkilöä tai anna hänelle tilaa mielipiteensä ilmaisemiseen vaan pitävät koko ajan johdon itsellään. Kun väliin yrittää sanoa jotakin, vetää suulaampi ihminen huomion taas itseensä. Turha marmattaa hiljaisten hiljaisuudesta, jos heidän pienetkin yrityksensä tuoda itseään esille, dissataan.

Mulla on kavereina useita ujompia ja hiljaisempia ihmisiä ja lähes jokainen heistä osaa keskustella täysin normaalisti, jos heitä vähääkään kannustaa ja antaa tilaa mielipiteensä kertomiseen. Välillä tuntuu, että puheliaat ovat jo valmiiksi lyöneet ujommille tietyn leiman niskaan, niin että eivät anna toiselle edes mahollisuutta puhumiseen. Sen vaan näkee eleistä, ilmeistä, suhtautumisesta -kaikesta, että eivät voi ymmärtää hiljaista persoonaa.

Pahimmillaan kommentit ja käytös voivat olla jopa halveksivia ja välinpitämättömiä, niin että yritä nyt siinä kerätä itseluottamusta keskustelun aloittamiseen. Jotkut puheliaat kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä ja sosiaalisesti ylemmällä tasolla, mikä heijastuu heidän käytökseensä. Miksi kukaan hiljainen haluaisi jutella tuollaisen henkilön kanssa mitään?! Ujot kyllä vaistoavat, jos heitä ei oteta tosissaan tai arvosteta, mutta rohkaisevassa ympäristössä hekin voivat puhjeta kukkaan ja näyttää oikeaa väriään. Monet hiljaisemmat ovat myös herkempiä huomioimaan muita.

"Ryhmäkeskusteluissa he puhuvat vain toisilleen eivätkä ota hiljaiseen välttämättä edes katsekontaktia, vaikka tämä miten olisi muuten mukana keskustelussa."

Siis tuota ärsyttävää tapaa näkee, kyl ihan muutenki. Jos oon mun kahden isosiskon seurassa, he aina keskustelevat toisilleen. Siis niin ärsyttävää!!! Tässä siis esimerkki,et tuota esiintyy myös sellaisissa tilanteissa ku kukaan ei ujostele. Eipä siis tule enää vietettyä aikaa siskojen kaa. Ei kiitos, mieluummin oon seurassa missä kaikki huomioidaan.

Itse olen tyttö ja 15-vuotta. Olen oikeastaan todella ujo ja pystyn katsomaan tosi harvoja poikia silmiin saati sitten puhumaan. Tyttöjen kanssa keskustelu sujuu paremmin, mutta ei ihan tuntemattomien. Esimerkiksi ruman tai semi näköisen pojan kanssa 'pystyn puhumaan' mutta jos on vähänkin hyvännäköinen se vetää hiljaiseksi ja tökeröksi. Olen huomannut myös että kiinnotun tosi helposti komeista pojista. Esim. Minulla ei ole ollut koko koulu aikana yhtään poika puolista kaveria sellaista hyvää, vain jtn luokkalainen jonka kanssa en edes paljon puhu. Mutta eskari ja päiväkotiikäisenä suurin osa kavereistani koostui pojista, mutta olin silti todella tyttömäinen. Mistä tämä johtuu en tajua, kun kavereitten kanssa olenjopa ylipuhelias ja he huomauttavat siitä usein, ja läppää lentää:-D huoh.