Olen huomannut, että talossamme on muurahaisia, jotka löytävät nopeasti soveltuvat ruuantähteet. Niillä täytyy siis olla jokin tehokas kommunikointimenetelmä mehiläisten tapaan, sillä normaalisti niitä näkee vain yksittäisinä seikkalemassa keittiön pöydällä tai lattialla.
Millä tavalla muurahaiset kommunikoivat ja kuinka ne voivat löytää alle tunnissa suurin joukoin pöydälle jääneen ruoan kimppuun. Parhaita houkuttimia ovat omenankuoret tai sokeri.
Liekko merkki jostakin. Muurahaiset ovat sellaisia aivan pieniä ja tummia. Kuinkahan niitä vosi torjua?
Muurahaisten ruuanhakukommunikaatio
5
613
Vastaukset 5
- sivusta-ajattelija
Uskoisin kyseessä olevan tosiaan sokerimuurahaiset eli mauriaiset (Lasius niger). Niillä on pesä jossain rakenteissa ja tulevat jostain pikku kolosesta etsimään ruokaa.
Kommunikointi muurahaisilla toimii hajujen , feromonien välityksellä. Muurahaiset aloittavat ruuanetsinnän ihan satunnaiskävelynä - liikutaan sinne tänne. Kun yksi muurahainen löytää ruokaa, se palaa omaa hajujälkeään pitkin pesään vetäen samalla lisää hajujälkeä. Pesään palatessaan se jakaa ruokaa pesätovereilleen ja jos ruokaa on paljon ja se on hyvänlaatuista, se lähtee hakemaan lisää, mukaan tulee kavereita ja kaikki vetävät hajujälkeä vahvistaen reittiä - uudet ruokatuliaiset houkuttavat lisää ravinnonetsijöitä hajujäljelle.
Sokerimuurahaisia voit torjua muurahaismyrkyillä - myrkky on muurahaisten mielestä herkullista ja ne vievät sen pesäänsä. Koska muurahaiset jakavat ruokaa keskenään, myrkky tappaa lopulta koko kolonian.
Sokerimuurahaisista voi isoissa määrin olla ihan oikeaa haittaa - ne voivat esim. pesiytyä kodinkoneiden moottoritilaan (esmes astianpesukone) ja aiheuttaa oikosulkuja. Kannattaa siis käyttää torjuntaaineita, jos niitä alkaa olla jatkuvasti näkösällä. Muutama murkku ei ole haitallista - aina niitä kesällä tulee sisään, jos asunto on maan tasossa.- Sokerimuurahainen
Kiitos,
Ihmeesti niitä riittää. Joskus niitä kiipeeää roskapussiin ja kun tapana on talvella polttaa roskat, melkoinen hävikki niille siitä koituu.
Aloin todella ihmettelemään niiden toimintaa, kun tiskipöydälle jääneet omenankuoret oikein kuhisivat niitä jo parin tunnin kuluttua siitä, kun omenan söin. Eli äkkiä siis löysivät paikalle.
Missä moiset sitten pesinevät, se on minulle arvoitus. Niitä on ympäri vuoden. Mitään vihiä en ole koskaan nähnyt niiden pesästä tai edes kulureitistä sisälle. Mikään suuri ongelma ei ole mutta aina tulee pieni pelko, että jos jossakin rakennuksessa on lahoa.
- Kokenut ja lukenut
Olematta pahempi myrkky, boorihappo levitettynä muurahaisten kulkureitille, kuten jalkalistojen taakse, viereen, tehoaa myös. Se vain tekee murkut hedelmättömiksi.
- Manta-mummo
Olipas ihanaa kun sivusta-ajattelija tiesi mauriainen-nimen ja muutenkin oli perillä asiasta!
Sokerimurkut eli mauriaiset tulevat yleensä siinä vaiheessa asuntoihin, kun maa on vielä routainen eivätkä ne löydä ulkoa syötävää. Usein ongelma helpottaa säiden lämmettyä.
Ruuan perässä vaeltavat yksilöt ovat työläisiä jotka -kuten aiemmin mainittiin- kertovat hajumerkeillä hyvät apajat muille.
Koska muurahaisyhteisössä työt on tarkkaan jaoteltu olen tehnyt seuraavan tempun;
juotan työläiset känniin ja ne jäävät sitten humputtelu-reissuileen ja pesässä olevat toukanhoitajat ja kuningatar jäävät turhaan odottamaan ruokaa.
Ihan totta!
Laitan ensin esim. hunajaa (tarpeeksi korkeaan) pulloon ja odotan että muutama muurahainen käy apajalla. Sitten laitan tilkan likööriä ja joskus jopa rippsen myrkkyä mausteeksi pulloon. Ahnaat työläiset kiipeävät selvinpäin ketterästi pulloon, mutta eivät enää kännipäiten jaksa kiivetä ylös vaan molskahtavat viinakylpyynsä. Kun ne siellä viinassa kroolaavat, niin ne tulevat koko ajan enemmän ja enemmän känniin ja hukkuvat.
Joskus olen tehnyt myös ulos aurinkoiseen paikkaan ruokalan murkuille ohjaten ne näin poispäin kodista. Kun vaikka lautaselle terassin alle levittää hunajaa, niin ne menevät sinne mielummin kuin alakavat työläästi kiipeillä asunnon kaappeihin.. - Anonyymi
Yle Areenan äänitallenteessa on tiivistä muurahaisasiaa, jos linkki sattuu onnistumaan:
https://areena.yle.fi/audio/1-50489252
Kiinnostavaa! 🐜
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591491- 251083
- 80955
- 65796
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 36730
- 47722
- 90713
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13690Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i16668- 114639
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18512
- 41508
- 38506
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503