Suomessa sallittua..

nm Tuomo Saarikettu

Kyllä tää vaan on yksi maailman parhaista maista asua ja syntyä.

Tietty parempaan suuntaan olisi syytä mennä monessakin asiassa.

Mistä johtuu ettö Suomalaiset on niin valtavan sallivia ja suojelevia,

kun joku yhteisön jäsen vähän hairahtuu.

Tarkoitan että täältä puuttuu lähes täysin sellainen sosiaalinen

närkästys, jolla muissa kulttuureissa osoitetaan paheksuntaa,

kun joku esim juo liikaa, taikka touhuaa alaikäisen kanssa.


Me täällä syntyneet, emme tahdo edes itse sitä huomata,

mutta tiedän sen käyvän vieraitten silmään.


Nyt kun keskustellaan vähän yhden järjestön tapahtumista, niin

tietysti täytyy huomata, että erilaiset arvomaailmat sekä eristäytyneisyys

lisäävät vielä entisestään todennäköisyyttä, että ikävät asiat pääsevät

jatkumaan, mutta oikeasti kyseessä enemmänkin kansallinen tapa.

Monista hassuista pikku tavoista toki Suomalaisey ovat jo päässeet

eroon.

Esimerkiksi 1800-luvulla vielä niin syväänjuurtuneet syljeskely ja

avioliiton ulkopuolella kiertotyöläisille syntyneiden lasten tappo,

ovat kutakuinkin kadonneet.

Voimakkaita valistuskampanjoita aikanaan vaati toinen ja monenlaista

sosiaalista kehitystä toinen.

Eikö nyt olisi hyvä hetki tarttua toimeen ja lisätä yläasteen KivA

opetukseen, oman kehon koskemattomuuden opetus ja ottaa laajemmalti

yhteiskunnassa esille, poikkeuksellinen tapamme katsoa muualle ja

kieltää asioitten oikea laita.

Kansanperinnettämme tutkiessa huomaa helposti poikkevan ja hellän

suhtautumisemme alholin käyttöön.

Kaikki siihen liittyvä alaluokan kaskuista päivälehden otsikoihin on

hellän hyväksyvää.

Vaikka seksuaalisuuteen liittyvät kaskut ja sepitelmät nyt ovatkin hieman

vanhakantaista perinnettä, ja 1900-luvulla niihin tarttui outoja kielteisiäkin

piirteitä ( ainoastaan samaa sukupuolta olevien, keskinäisiin kanssa-
käymisiin liittyen)

niin suhtautuminen esimerkiksi lasten ja naisten kokemiseen

seksuaalisen tyydytyksen kohteina, on kaupunkiväestöa lukuun-
ottaatta, erittäin sallivaa.

Tiedän että asia esimerkiksi Englannin yliopistomaailman ja
sivistyneistön sekä muidenkin maiden älymystön piirissä ollut
niin tunnettu tosiasia 1950-luvulta lähtien, että tänne seka

akredoitu että hakeutunut suhteettoman paljon henkilöitä

joilla ollut seksuaalissävytteisiä motiiveja päästä liberaaliin

ilmastoon jossa helpompi toteuttaa itseään.

Maaseudulla jossa keskittynyt maanomistus lahinnä

viljapitäjissä, on pakottanut yhteisön sallimaan jäseniltään

kaikenlaista, ovat vanhat arvot vielä yllättävan voimakkaita.

Suljettuja yhteisöjä ei enää niinkään ole, mutta sekä

etnisiä että uskonnolisia alaryhmiä on vielä, joissa

ongelmat korostuvat.

Lisäksi laitoksia vielä jonkinverran.

1980-luvulla tapahtui suuri murros ja uudelleen järjestelyitä jotka

karsivat sitä ennen yleiset lastenkodeissa tapahtuneet väärinkäytökset

ja nykyisin jäljellä olevat hankalimmat tapaukset liittyvätkin yksityisten

järjestöjen tukemiin vammaisten hoitolaitoksiin.


Vaikka tapaukset vakavuudessaan ikäviä, niin enemmänkin korjausta

kaipaisi yhteinen arvomaailmamme joka osaltaan voimakkaasti

tukee ja edesauttaa näiden tilanteiden syntyä.


Voisiko olla niin, että tutkimani syvällinen sallivuus yhteiskunnassamme,

olisin jonkinlaista välinpitämättömyyttä

1

184

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osama Bin Laden

      Homo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe