Ihmiselämä sisältöineen (iloineen, suruineen, menestyksineen ja pettymyksineen) ei ole mysteeri lainkaan. Jokainen elämä (myös madon ja muurahaisen) saa sisältönsä ja "merkityksensä" seuraavasti:
1. Elävää olentoa ympäröi joka hetki muuttuva (virtaava) todellisuus eli kaikki ne olosuhteet, jotka sillä hetkellä vallitsevat.
2. Olennon reagointi tähän todellisuuteen on sen elämän sisältö.
Tämän kaikkea elämää koskevan yksinkertaisen lain ymmärtämisestä seuraa mm. seuraavia johtopäätöksiä:
Olosuhteita (todellisuutta) muuttamalla saa aikaan muutoksia reaktioissa eli elämän sisällössä. Varsinkin alemmat elämänmuodot vastaavat todellisuuden muutokseen herkästi reagoinnin muutoksilla.
Ihmisen kohdalla asia ei kuitenkaan ole näin suoraviivainen. Ihminen voi muuttaa reagointiaan vaikka olosuhteita ei muutettaisikaan. Ja juuri TÄMÄ mahdollistaa ihmiselle suhteellisen vapaan valinnan elämänsä laadun ja sisällön suhteen.
Ihmiset eivät vain käytä tätä mahdollisuuttaan, koska he eivät ymmärrä edellä esitettyä yksinkertaista lakia: TODELLISUUTEEN REAGOIDAAN --> REAGOINTI ON ELÄMÄN SISÄLTÖ.
Ihmiset yrittävät muuttaa epätoivoisesti olosuhteitaan sen sijaan, että muuttaisivat reagoimistaan. Tietenkin olosuhteitakin on koetettava muuttaa jos ne ovat sietämättömät, mutta HUOM myös se muuttaminen on reagoimista.
1. Elävää olentoa ympäröi joka hetki muuttuva (virtaava) todellisuus eli kaikki ne olosuhteet, jotka sillä hetkellä vallitsevat.
2. Olennon reagointi tähän todellisuuteen on sen elämän sisältö.
Tämän kaikkea elämää koskevan yksinkertaisen lain ymmärtämisestä seuraa mm. seuraavia johtopäätöksiä:
Olosuhteita (todellisuutta) muuttamalla saa aikaan muutoksia reaktioissa eli elämän sisällössä. Varsinkin alemmat elämänmuodot vastaavat todellisuuden muutokseen herkästi reagoinnin muutoksilla.
Ihmisen kohdalla asia ei kuitenkaan ole näin suoraviivainen. Ihminen voi muuttaa reagointiaan vaikka olosuhteita ei muutettaisikaan. Ja juuri TÄMÄ mahdollistaa ihmiselle suhteellisen vapaan valinnan elämänsä laadun ja sisällön suhteen.
Ihmiset eivät vain käytä tätä mahdollisuuttaan, koska he eivät ymmärrä edellä esitettyä yksinkertaista lakia: TODELLISUUTEEN REAGOIDAAN --> REAGOINTI ON ELÄMÄN SISÄLTÖ.
Ihmiset yrittävät muuttaa epätoivoisesti olosuhteitaan sen sijaan, että muuttaisivat reagoimistaan. Tietenkin olosuhteitakin on koetettava muuttaa jos ne ovat sietämättömät, mutta HUOM myös se muuttaminen on reagoimista.
Vastaukset 19
Vanhimmat
jos siis joku on tosi läski ja sitten ei pitäisi tehdä mitään vaan muuttaa reagointiaan: ''ei tässä mitään, lissää läskisoossia suuhun!''
Jotenkin minusta tuntuu, ettet ihan ymmärtänyt mitä tarkoitin...
Sir Tyrankin mietelauseita
Jotenkin minusta tuntuu,että hampaat unohtui illalla harjaamatta.Lieneekö vika ajankulussa vaiko käsissä?
Jos elävää olentoa ympäröi joka hetki muuttuva tai virtaava todellisuus, niin onko tuo olento silloin paikoillaan? Jos taas olento liikkuu virran mukana, niin mistä tiedämme, että tuo olento kaikkine ympäristöineen virtaa? Paradoksi tunnetaan jo antiikin ajoista lähtien ja se yritettiin ratkaista käsitteellä "liikkumaton liikuttaja".
Toinen vastaava paradoksi liittyy vaikkapa harhaan. Jos väitämme, että kaikki on harhaa, niin eikö silloin myös itse harha ole harhaa? Sama koskee suhteellisuutta. Jos väitämme kaiken olevan suhteellista, niin väite kumoaa itse itsensä, sillä myös suhteellisuus on tällöin suhteellista, jne.
Kohdassa kaksi esität behavioristisen väitteen. Sen mukaan olennon reagointi on yhtäkuin elämän sisältö. Samalla se tarkoittaa sitä, että elämän sisältö syntyy pelkästään reagoimisesta. Näkökulma on liian kapea ja se huomattiin jo viiskytluvulla. Sen jälkeen ärsykkeen ja reaktion väliin asetettiin kognitiivinen aines. Vasta tuo kyseinen aines saattaa tuoda elämälle sisältöä. Samalla se merkitsee sitä, että elämään saattaa tulla sisältöä, vaikka ei reakoisi mitenkään. Tämä korostuu varsinkin huonojen ja haitallisten asioiden kohdalla.
"Jos taas olento liikkuu virran mukana, niin mistä tiedämme, että tuo olento kaikkine ympäristöineen virtaa?"
Liian monimutkaisella podinnalla ei ole ihmiselämän toteutumisen kannalta juurikaan merkitystä. Siksi filosofian laji, joka pohtii esittämäsi kysymyksen kaltaisia näennäisparadokseja, on turhaa ja tuottaa lähinnä älyllistä huvia harrastajilleen ilman todellista vaikutusta mihinkään. Mutta yritän vastata tuohon silti:
Tietenkin olento liikkuu todellisuusvirran mukana itsekin ja myös kaikki OLENNOSSA itsessään virtaa. Kaikki tämä virtaaminen (olento ja sitä ympäröivä todellisuus) ovat aivan samaa ja tosiasiassa erottamattomia. Sitten ilmaantuu AJATUS ja ajatus erottaa ne olennoksi ja sitä ympäröiväksi todellisuudeksi. Ajatus luo harhan erosta. Seuraavaksi ajatus ryhtyy pohtimaan itse luomaansa harhaa ja näin on syntynyt älyttömyys, jolle ei näennäisesti ole ratkaisua.
Ratkaisu kuitenkin on. MUTTA AJATUS EI VOI SITÄ SAAVUTTAA, koska ratkaisu on sen täydellinen oivaltaminen, että ajatus on ansassa ja sen on lakattava yrittämästä. Ajatuksen lakkaaminen on oivaltamista. Vastoin yleistä luuloa ajattelu ei siis tuota oivaltamista, vaan itse asiassa ESTÄÄ sen. Siitä syntyy paradoksin tuntu.
Mutta olemme ihmisiä emmekä normaalitilassamme kykene olemaan vapaita edelläkuvatusta harhastamme. Niinpä joudumme pohtimaan asioita siltä kannalta kuinka normaaliarjessa itse kukin elämämme koemme ja millaiseksi se muodostuu.
Tässä katsanossa (joka siis on tietenkin perimmiltään harhaa), pitää paikkansa ilman mitään kognitiivisen aineksen lisäämistä seuraava fakta:
"Olennon reagointi ympäröivään ja omaan sisäiseen todellisuuteensa on olennon elämän koko sisältö. Muuta sisältöä tai muuta elämää sillä ei ole."
(Täydensin hieman tuota alkuperäistä sääntöäni)
Ja tästä seuraa tietenkin ihmiseen sovellettuna se, että muuttamalla reagointiaan voi muuttaa elämänsä.
Aika hyvä vastausyritys. Heikkoutena siinä on kuitenkin se, että selität fysikaalisia käsitteitä mentaalisin termein ja vastaavasti mentaalisia käsitteitä fysikaalisin termein, josta seuraa pelkää käsitteellistä sekasotkua. Koska ilmeisesti pidät itseäsi fysikalistina, olisi parasta pysytellä myös fysikalistisissa termeissä.
Jos seuraat joen rannalta sen virtaavaa vettä, voit suhteuttaa tuon veden virtaamista vain ja ainoastaan "liikkumattomaan" rantapenkereeseen. Fysikaalisessa mielessä "liike" ja "virtaaminen" on siis suhteellista. Jos ja kun yrität selittää tuota fysikaalista tosiasiaa mentaalisin termein, seurauksena on siis käsitteellinen sekaannus.
Käsityksesi ajatuksesta ja ajattelusta on myös outo, suorastaan paradoksaalinen. Yhtäältä selität, että ajattelu on turhaa, koska sillä ei voida saavuttaa oivallusta, (ilmeisesti oivallusta autenttisesta todellisuudesta?). Toisaalta annat ymmärtää, että joudumme pohtimaan arkielämän todellisuutta, (vai eikö arkielämä olekkaan todellisuutta?). Mitenkähän tuon todellisuuden pohtiminen mahtaa tapahtua ilman ajattelua?
Sekoitat myös externalismin ja internalismin iloisesti toisiinsa. Fysikalistina joudut miettimään missä fysikaalinen mieli tarkkaan ottaen sijaitsee. Jos käytät tuossa pohdinnassa muita kuin fysikalistisia termejä ja käsitteitä, ajaudut heti sivuraiteille. Fysikalistina eteesi avautuu kaksi mahdollisuutta. Joko mieli on kehon sisällä, jolloin puhutaan internalismista. Jos taas mieli on kehon ulkopuolella, kyseessä on externalismi. Jos pidättäydyt molemmissa, mieli saattaa riippua pelkästään ominaisuuksista ja tapahtumista ottaen paikkansa yksilön kehon sisältä, esimerkiksi aivoista. Toisaalta mieli voi myös riippua ulkoisista faktoreista, jolloin se liittyy luonnollisesti niihin.
Edellämainittu liittyy siis puhtaasti fysikalistiseen käsitykseen mielestä. Mutta on myös mentalistinen mielenkäsitys. Sitä tulee kuitenkin sekaannusten välttämiseksi käsitellä mentaalisin termein. Se on kuitenkin jo toinen juttu.
Sinä olet teistä se viisaampi. Tuntuu ettei aloittaja tosin oivaltanut teksteistäsi mitään vaikka pohdit järkevästi.
"Heikkoutena siinä on kuitenkin se, että selität fysikaalisia käsitteitä mentaalisin termein ja vastaavasti mentaalisia käsitteitä fysikaalisin termein, josta seuraa pelkää käsitteellistä sekasotkua"
Fysikaalisessa ja mentaalisessa on eroa vain niiden mielessä, joiden ajatukset sellaisen eron luovat. Todellisuudessa (siinä perimmäisessä) mitään eroja ei tietenkään ole. Ajatus on yhtälailla fysikaalinen kuin kivi tai jos halutaan toisin päin niin kivi on yhtä mentaalinen kuin sitä koskeva ajatus - siis perimmäiseltä tasoltaan.
Ehkä virtaaminen on huono termi kuvaamaan asiain ajatonta tilaa, ehkä parempi termi on TOTEUTUMINEN. Tosiolevainen siis toteutuu. Tämä toteutuminen itsessään luo toteutumisen tarkkailijan, tarkkailija luo harhan joka ilmenee ajatuksena "minä olen" joka taas synnyttää reaktioita toteutumisen eri tiloista ja nämä reaktiot ovat alisteisia "minä olen" ajatukselle. Reaktiot lisätään "minä olen" -ajatukseen niin, että ne lopulta peittävät sen valtavana ajatus - ja reaktiokasoina. "Minä olen " - ajatus hautautuu keräämänsä ajatuskuonan alle ja tuntuma toteutumiseen häviää. Ihmisen elämä on sitten kaikki se kuona (eli ajatuksina ilmenevät reaktiot) joka peittää "minä olen" keskusajatuksen, jokasekin siis on perimmiltään vain totutumisesta syntynyt harha. Kun toteamme vielä, että vain toteutuminen on, muu on harhaa, niin ympyrä on sulkutunut.
Tarkoitako siis, että toteuminen on. Kun kirjoitan tätä on vain toteutuminen. Sanan ilmestminen ruudulle kirjain kirjaimelta. Ja muu on harhaa?
Olet siis siirtynyt fysikalismista idealismin puolelle. Siirtyminen on luonnollista. Kun fysikalismin tie on kuljettu loppuun, siirrytään aivan huomaamatta käyttämään mentalismin ja idealismin kieltä. Aine sulautuu henkeen, erot katoavat ja kaikki onkin luovaa toteutumista tai toteutumien luomista.
Ristiriitaista esityksessäsi on se, että todellisuus on ajatonta ja erottelematonta. Vaikka aika on illusoorista, se kuitenkin apukäsitteenä implikoi muutosta. Jos todellisuus ei sisällä ajan käsitetä, muutos ja samalla toteutuminen on mahdotonta. Jos todellisuutta ei pystytä mitenkään erottelemaan, se jähmettyy liikkumattomaksi, sisällöttömäksi monoliitiksi. Todellisuus on siis pelkää apriorista muotoa. Mitä tuollainen todellisuus esustaa? Ei yhtään mitään. Toisin sanoen, se on ei mikään, eikä yhtään mitään.
"Kun fysikalismin tie on kuljettu loppuun, siirrytään aivan huomaamatta käyttämään mentalismin ja idealismin kieltä"
Eikö näin vääjäämättä tapahdu aina, kun todellisuutta (sitä perimmäistä) yritetään kuvata? Eikö näin tapahdu kvanttifysiikassakin?
Kun lähdetään etenemään kouriintuntuvan fyysisen aineen harhasta kohti hienompijakoista todellisuutta (joko pilkkomalla se aine tai pilkkomalla sitä koskevat ajatusrakennelmat), päädytään jossakin vaiheessa tasolle, jossa fysikaalisuus ei enää tarkoita samaa kuin lähtötilanteessa. Jossakin vaiheessa pilkkomista tai keskustelua tullaan pisteeseen, missä huomataan mentaalisen ja fysikaalisen olevan pohjimmiltaan samaa.
Aika ajatuksen tuotteena on tietenkin harhaa, sitä ei oikeasti ole. Todellisuudessa (tosiolevaisessa) sitä ei ole. Aivot jäsentävät muutosta (liikettä) aikana. Muuten ne eivät voi käsitellä ikuisesti vaihtuvan tosiolevaisen nyt-hetken toteutumista.
Toisaalta aivojen tuottama kronologinen aika on meille hyvin käyttökelpoinen, ilman sitä emme voisi elää ihmisinä. Mutta huom! jos meillä ei olisi ajatusta ajasta, ei meillä olisi aikaakaan. Ajan puuttuminen ei silti poistaisi eikä muuttaisi todellisuutta (tosiolevaista), sitä ei vain tulkittaisi aikasidonnaisesti niin kuin me teemme.
Tosiolevaisen tulkintayritys ajan avulla on siis aivoille ominainen temppu ja se vaatii muistia (muistiin tallentamista ja muistista ottamista). Muisti on still-kuvien, tunteiden, kaiken koetun sälän säilömistä aivojen neuroniverkkoon ja ajattelu on tämän muistisälän palauttamista uudelleen tarkasteltavaksi ja järjesteltäväksi ja surkeaa sovitusyritystä nyt-hetkeen. Mutta huom! Normaalitilassa ihminen ei KOSKAAN onnistu sovittamaan muistista poimimaansa sälää (eli ajatuksia) täydellisesti nyt-hetkeen. Ajattelu ei siis tavoita tätä salaperäistä nyt-hetkeä, vaan on siitä aina hieman jäljessä. Niinpä paljon mainostamamme ja arvostamamme VAPAA ajattelu onkin täydellisesti muistin ja menneisyyden vanki.
Onko sitten olemassa mitään mahdollisuutta kokea nyt-hetki (ja sitä kautta todellisuus, tosiolevainen), jos kerran ajatus on AINA vain muistin ja menneisyyden tuotos ja siten siis riippuvainen ajasta, joka taas on harhaa?
Mahdollisuus on olemassa: SUORA KOKEMINEN. Kokeminen ilman muistia, ilman menneisyyttä - siis ilman ajatusta tai mielikuvia. Kokeminen ilman "minä olen" -kokijaa. Se on mahdollista, joskin äärimmäisen harvinaista.
Fyysinen aine on siis harhaa, mutta kuitenkin kouraantuntuvaa. Outoa.
"Jossakin vaiheessa pilkkomista tai keskustelua tullaan pisteeseen, missä huomataan mentaalisen ja fyysisen olevan pohjimmiltaan samaa." Mutta eikö tämä silloin merkitsisi sitä, että kvarkeillakin olisi tietoisuus? Itse en ole siitä lainkaan varma.
"Ajan puuttuminen ei silti poistaisi eikä muuttaisi todellisuutta (tosiolevaista), sitä ei vain tulkittaisi aikasidonnaisesti niinkuin me teemme." Ketkä tuon ei-aikasidonnaisen tulkinnan sitten tekevät ellemme juuri me? Viittaatko kenties johonkin yliluonnolliseen olentoon?
Myös käsityksesi "nykyhetkestä" on outo. Mielestäni niin menneisyys kuin tulevaisuuden odotuksetkin kuuluvat oleellisesti nykyhetkeen. Edustat näemmä "nykyhetken" solipsismia. Sen mukaan todellista on vain nykyhetki. Yleisessä mielessä solipsismi tarkoittaa myös sitä, että vain minä olen aidosti olemassa. Itse en kuitenkaan edusta tuota kantaa.
Mitä tulee mainitsemaasi "suoraan kokemiseen", niin miten se on mahdollista ilman vapaata tahtoa?
"Fyysinen aine on siis harhaa, mutta kuitenkin kouraantuntuvaa. Outoa."
Onkohan tuossa mitään outoa? Kysymys on lähinnä kokoluokasta. Jos olisit vaikkapa neutriinon kokoinen, voisit helposti läpäistä esimerkiksi kilometrin paksuisen lyijyseinän huomaamatta sitä aineeksi lainkaan.
"Mutta eikö tämä silloin merkitsisi sitä, että kvarkeillakin olisi tietoisuus?"
Kuka sanoo, ettei niillä ole sitä? Oletko varma, että ihmisen alkeellinen "tietoisuus" on tietoisuutta lainkaan?
" Viittaatko kenties johonkin yliluonnolliseen olentoon?"
Luonnossa ei KOSKAAN ole mitään yliluonnollista, koko käsite on absurdi tässä yhteydessä. Ihmisaivot vain luokittelevat yliluonnolliseksi (joko kunnioittaen tai pilkaten) asiaintiloja, joita eivät voi ymmärtää.
Ei-aikasidonnaisella tulkinnalla ei ole minä- tai me-muotoista tekijää. Ajaton vain on. Ilman tulkitsijaa. Tarkennus: siis on vain ajattomuus ja tulkinta, ei tulkitsijaa. Kun tulkitsija astuu näyttämölle, niin ajattomuutta ei hänelle ole, koska tulkitsijan tulkinta on ajatusta ja ajatusta ei ole olemassa ilman aikaa. Ja niin kuin muistamme aika on harhaa. Ajatus on ajan lapsi. Se tarvitsee olemassa ololeen ja synnylleen ajan. Kun aika poistuu, ei ole ajatustakaan. Siis ei edes ajatusta poistuneesta ajasta. On vain ajattomuus. Ajatukselle ajattomuus on (niin kuin itse sanoit) EI MITÄÄN. Ei mitään on liikkumaton liikuttaja.
Solipsismista sen verran, että siinä mielessä se on totta, että kun MINÄ KUOLEN NIIN MAAILMA KUOLEE. Tämä raflaava lause on mm. nobelisti Tagoren johtoajatuksia, ja hyvin helposti perusteltavissa (johon en juuri nyt ryhdy).
Jos kerran ihmisen tietoisuus on alkeellista tai jopa olematonta, niinkuin väität, eikö silloin myös sinun tietoisuutesi ole alkeellista, jopa olematonta? Tuo toteamuksesi saa "filosofiasi" todella outoon valoon.
Ihmisen aivot ovat rakentuneet tulkitsemaan viiden vajavaisen aistin tuomaa vähäistä informaatiota ja reagoimaan tämän informaation perusteella ympäröiviin olosuhteisiin. Tässä tehtävässä aivot on onistuneet vähintäinkin hyvin kun ottaa huomioon lajimme menestymisen kilpailussa paikasta auringossa. Mutta muuhun niistä ei juuri ole.
Ihmisen maailmankuva eli oletus asioiden suhteista ja ympäröivästä todellisuudesta, muodostuu tämän saman aistihavaintoja tulkitsemaan syntyneen elimen (aivojen) tuottamista ajatuksiksi sanotuista sähkökemiallisista impulsseista. Näiden impulssien määrä ja laatu määrittelee ensin tajuntamme tason ja sitten tietoisuutemme asteen.
Niin kuin aiemmin sanoin, suurimmalla osalla ihmisistä nuo sähkökemialliset impulssit toistavat vain itseään, eli ovat ko. henkilön historiaa (muistia). Hän on siis tietoinen vain HISTORIASTAAN, ei läsnä olevasta hetkestä. Hän ei voi oivaltaa mitään oikeasti uutta tai tuoretta.
Aivoilla on kuitenkin mahdollisuus toimia myös toisin. Ne voivat toimia ILMAN muistiinlaittamista ja sieltä noutamista, ne voivat toimia suoraan suoran kokemisen kautta. Silloin tietoisuus ei ole yksilön omaa vajavaista "tietoisuutta", vaan Tietoisuutta.
Ero on sama kuin jos yksittäinen aallon olemassa ololla suhteessa koko mereen. Kumpi on oikeasti totta, aalto vai meri?
Kysymys minun tietoisuuteni tasosta ei liene tämän asian kannalta kovin merkityksellinen. Jos haluaa nauttia meren majesteettisesta rannattomuudesta, ei yksittäinen aalto saa herättää kovin suuria intohimoja.
Filosofeista vielä hieman: he ovat ikiliikkujan keksijöitä ja alkemisteja. Eivät koskaan pääse päämääräänsä ja korkeintaan vahingossa (etsintänsä sivutuotteena) saattavat löytää jotain hyödyllistä.
Oot aika sakee tyyppi. Kaikella pahalla ja epäystävällisin terveisin Eräs Mies.
Ei muuta. Kiitos hei! :)
Et sanonu yhessäkään viestissäs mitään järkevää ja Epätieteilijän viesteistä et oivaltanut mitään. Väittelet vaikka sulla ei oo mitään tärkeetä sanottavaa!
Rätkätät vaan vastaan järkeviin vastauksiin niinkuin joku äpärä.
Taidat olla joku teini jolla on vähän suuret luulot omista tiedoistaan tai sitten vaan sille tasolle jäänyt. Mitäpä jos et kirjottelis tänne palstalle enään.
Älähän nyt Epätieteilijä, alias Mainintaa, et kai sentään noin huono häviäjä ole?
Positiivinen ajattelu on kaiken a ja o!
aivan kaikkea voi katsella monelta kulmalta ja kaikesta löytyy niin hyvää, kuin pahaakin.